Stjernvallien aika Keson kartanossa

Upseeriperheet viettivät 1700-luvulla usein liikkuvaa elämää, jossa tuon tuostakin piti sopeutua uuteen ympäristöön ja seurapiiriin. Se erotti ihmiset välillä kauaskin omaisistaan. Mikäli aatelisperhe ei omistanut maata, se eli miehen upseerinviran varassa. Vaimo ja lapset olivat taloudellisesti riippuvaisia miehestä. Hyvä esimerkki tästä on Hauhon Kesossa asuneet aateliset Stjernvallit.

Gustaf Fredrik Stjernvall syntyi 1767 Padasjoella, Maakesken kapteeninpuustellissa, josta perhe seuraavana vuonna muutti Pälkäneen Myttäälän puustelliin. Upseeriperheen matka jatkui 1776 Tammelan Mustialaan ja kun isä sai ylennyksen, odotti majurin virkatalo perhettä Raaseporissa. Kun Erik Johan Stjernvall äkillisesti kuoli, niin leski Catharina Elisabet jäi armopalojen varaan ja kodittomaksi.

Apuun tuli Fagervikin omistaja Johan Hisinger, joka tarjosi onnettomalle leskelle ja tämän viidelle pojalle mahdollisuuden asua omistamallaan Karjaan Grabbackan tilalla. Ja mikä tärkeintä: hän auttoi nuorukaiset aatelisille sopiville elämänurille. Gustaf Fredrik seurasi isänsä jälkiä upseerinuralle, mikä oli aatelisperheessä ajan tapa. Nuori mies puhui sujuvasti ranskaa ja osasi myös englantia sekä viimeisteli sotilasopintonsa Ranskassa, mutta maata hänellä ei ollut. Avioliittoa saattoi ajatella vasta sitten, kun oli tarpeeksi tuottoisa sotilasvirka. Pelkkä aateluus ei merkinnyt turvattua taloudellista asemaa. Säädynmukainen elämä maksoi ja siinä oli pysyttävä lähes hinnalla millä hyvänsä.

Gustaf Fredrik avioitui 28-vuotiaana Norrköpingissä 25-vuotiaan serkkunsa Fredrika Charlotta von Yhlenin kanssa. Isä eversti Gustaf Adolf von Yhlen kommentoi kihlausta pojalleen seuraavasti: ”Hän sai äidin ja Lotan puolelleen, joten minä annoin periksi.” Isän huoli oli, pystyisikö vävy elättämään vaimonsa soveliaalla tavalla. ”Hänellä on kuitenkin kapteeninvirkansa ja jokseenkin hyväkuntoinen kapteeninpuustellinsa Suomessa.” Nuori pari asui kolme vuotta appivanhempien luona Norrköpingissä, mikä oli edullinen ratkaisu heikossa taloudellisessa asemassa olevalle Stjernvallille. Avioparin kaksi vanhinta poikaa syntyivätkin Ruotsissa. Mutta Hämeen jääkäripataljoonan kapteenin virkapaikka oli Suomessa ja virkatalo Hauholla, joten sinne hänen oli perheineen palattava.

Kieltämättä päätyminen Norrköpingin seurapiiristä ja leppeästä eteläruotsalaisesta ilmastosta Hauholle oli varmasti kulttuurishokki varsinkin nuorelle rouvalle Charlottelle. Hän oli elänyt koko elämänsä Strassburgissa ja Norrköpingissä. Muuttomatkalle lähdettiin 3.5.1798. Tukholmasta ensin laivalla Turkuun ja sieltä Hauholle. Perheen mukaan lähti Norrköpingiä lähellä olevasta Östra Rydin pitäjästä kokenut 37-vuotias piika Inga Jonsdotter, joka varmasti lievitti osaltaan nuoren rouvan potemaa kovaa koti-ikävää.

Vuolujoen varrella olevan Keson puustellin pihamaalla seistiin matkatavaroiden kanssa 21.toukokuuta. Totuus oli, että virkatalo olikin kehnossa kunnossa, joten Gustaf Fredric passitti siltä seisomalta viimeisillään raskaana olleen rouvansa ja pienet poikansa sukulaistensa hoiviin Mäntsälän Linnaisten kartanoon. Siellä syntyi perheen kolmas poika. Heinäkuussa palattiin Keson puustelliin, jota kunnostettiin herrasväelle sopivaksi. Syksyn tullen kaikki olikin valmista. Turusta palkattiin talousmamselliksi Fredrika Malmström ja Helsingistä piika Maijastiina Berg. Muut piiat ja rengit pestattiin lähiseudulta.

Keson virkatalo tiluskartassa 1727

Keson puustellin päärakennus oli maalattu punaiseksi. Sen oli vuonna 1794 rakennuttanut majuri Kalm noudattamatta virkataloille määrättyjä ohjeita. Päärakennuksessa oli eteinen ja eteiskamari, jonka toisella sivulla oli sali ja toisella kaksi kamaria. Talon alla oli kellari. Stjernvall oli tyytymätön keittiösiipeen, jonka hän vuonna 1801 kertoi olevan ”niin huonosti perustettu, että talvisin lattia jäätyy eikä mikään muuraus tai piippujen siirto voi auttaa asiassa, ja tulipalovaara on ilmeinen.” Virkataloa ei saanut omin luvin remontoida, joten lupa peruskorjaukseen oli saatava ylempää. Stjernvall sai luvan uuteen keittiösiipeen sekä mansardikattoon, joka mahdollisti yläkertaan pari kamaria lisää. Korjattu päärakennus tarkistettiin vuonna 1803.

Kesossa oli vielä toinenkin rakennus, jossa oli eteinen, keittiö ja kaksi kamaria. Kolmantena oli erillinen palvelusväen rakennus. Niiden lisäksi löytyi sauna, navetta, lampola, sikala, aitta, riihi ja muita tarpeellisia rakennuksia. Puutarhaa ei ollut, mutta Keson puustellin ympärillä kohosi peräti parisataa humalaseivästä antamassa vehreyttä. Stjernvall tosin perusti pienen yrttitarhan. Viljeltyä peltoa oli kuusi tynnyrinalaa ja 16 ½ kapanalaa. Kahdeksan niittyä antoi heiniä, ja torpparit tekivät työpäiviä. Keson pelloilla kasvoi ruis, ohra, englantilainen kaura ja herneet. 

Aviopari vieraili ahkerasti Hauhon herraskartanoissa. Charlotte kirjoitti äidilleen heti syksyllä 1798 kuinka oli vieraillut Hovinkartanossa ja Lammin Vanhassakartanossa. Molemmissa hänelle oli tarjottu peräti kahdeksan ruokalajia päivällisellä ja kuusi illallisella, mukaan lukien monenlaisia leivonnaisia. Toki hänen itsensäkin piti kyetä samaan Kesossa. Charpentierien luona Hahkialassa vaatimattomampaa, sillä majuri oli köyhä ja perheen 16 kasvavaa lasta piti kouluttaa ja vaatettaa säädynmukaisesti. Stjernvallien valikoitu seurapiiri kattoi vain lähiseudun aatelisperheet.

Kirjeet eivät helpottaneet ikävää. Onneton Charlotte kaipasi niin kipeästi vanhempiaan, että aviomies alkoi huolestua tämän terveydestä. Tytärtään ja lapsenlapsiaan ikävöivät vanhemmat päättivätkin vuonna 1799 muuttaa Suomeen. Gustaf Adolf von Yhlen laski myös, että elinkustannukset olisivat Suomessa paljon halvemmat kuin Norrköpingissä. Aluksi von Yhlenit ajattelivat asettua Hämeenlinnaan. Charlotte oli kuitenkin jo vuonna 1798 kirjoittanut äidilleen, että ”kaupunki oli perin ikävystyttävä eikä siellä edes asunut muita kuin maaherra Munckin perhe. Helsingissä voisi sentään seurustella”. Niinpä Stjernvall järjesti appivanhemmilleen ensin vuokrakodin Helsingistä, mutta jo maaliskuussa 1800 von Yhlenit muuttivat Keson puustelliin.

Appivanhemmat viihtyivät aluksi mainiosti uudessa ”kotimaassaan” ja lastenlastensa seurassa. Sittemmin sairasteleva appi alkoi pitkästyä, käydä ärtyisäksi sekä kaivata Pommerissa asuvaa poikaansa. Se taas johti toistuviin riitoihin vävyn kanssa, joka muutenkin kantoi murhetta taloudellisesta tilanteestaan. Keson puustellissa varttui jo kahdeksan lasta. Rahasta tuli riitaa vävyn ja appiukon välillä. Kaikesta huolimatta everstiluutnantti Gustaf Adolf von Yhlen asui Kesossa lopun ikänsä ja kuoli siellä vuonna 1805.

Fredrika Charlotta o.s. von Yhlen

Vuoden 1803 tienoilla Gustaf Fredrik Stjernvallin päässä oli kypsynyt ajatus omasta kartanosta. Sitä paitsi aatelismies ilman sukukartanoa oli hieman toisen luokan aatelinen. Niinpä Stjernvall osti vuoden 1805 tienoilla 14 000 taalarilla luutnantti Lars Adam Langensköldiltä Sommarnäsin kartanon Orimattilasta. Rahoista osan Stjernvall peri apeltaan ja naimaton lanko Pommerista lainasi loput. Stjernvallien muuttokuorma lähti Kesosta vuonna 1806. Suomen sodan jälkeen Kesoon asettui Gustaf Wilhelm von Kraemer.

Suomen sota ei saanut Stjernvalleja muuttamaan takaisin Ruotsiin. Siirtyminen Venäjän alaisuuteen ei katkaissut Gustaf Fredrik Stjernvallin uraa. Päinvastoin, hänet nimettiin vuonna 1810 Hämeen läänin maaherraksi. Siinä toimessa Stjernvall sai aikaan merkittäviä uudistuksia. Murheellista kyllä Gustaf Fredrik Stjernvallin ura jäi kesken: hän kuoli vain 47-vuotiaana vuonna 1815. Charlotte-rouva jäi 45-vuotiaana leskeksi kahdeksan lapsensa kanssa ja eli vielä vuoteen 1841 asti.

Todettakoon vielä, että Gustaf Fredrikin veljentyttäriä olivat kauneudestaan kuuluisat sisarukset hovineidot Aurora ja Emilie Stjernvall, joista ensimmäinen 1836 avioitui upporikkaan hovijahtimestarin Paul Demidovin kanssa ja sittemmin Andrei Karamzinin kanssa. Sisar Emilie puolestaan avioitui kreivi Vladimir Musin-Puskinin kanssa. Gustaf Fredrikin lapset eivät koskaan yltäneet niin korkeisiin piireihin kuin veljenlapset.

Kuvat ja lähteet:

Hirn, Hans 1931: Gustaf Fredric Stjernvall 1767-1815. En tidskildring. Helsingfors.

Fredrika Charlotta Stjernvall (o.s. von Yhlen), Helsingin kaupunginmuseo.

Keso ja Eteläinen. Tiluskartta. Heikki Rantatupa. Historialliset kartat (www.vanhakartta.fi)

Sappeen setä Georg Wilhelm Schildt

Sappeen kartano 1800-luvulla

 Vielä vuonna 1916 Ernst Lampén kuvaili Hauhon Sappeen kylää Matkailulehdessä seuraavasti: ”Jos Puutikkala on aito talonpoikaiskylä, niin on Sappee sen sijaan herraskylä.” Tuolloin eli siis vielä muisto Sappeen kylän herraskartanokaudesta, jota kesti vuodesta 1754 vuoteen 1879. Alastalon omisti aatelinen Schildt-suku. Toisinaan nimessä näkyy etuliite ”von”, mutta virallisesti sitä ei ole. 

Vuodesta 1831 Sappeen kartanoa isännöi ”Sappeen sedäksi” kutsuttu kapteeni Georg Wilhelm Schildt, jonka luona asuivat tämän sisaret Hedvig ja Ebba Maria. Kaikki kolme olivat koko ikänsä naimattomia. Myös kolmas sisar leskirouva Gustava Albertina Schmidt muutti takaisin Alastaloon. Sisarukset olivat koko ikänsä kiinnostuneita suomenkielestä ja varsinkin Georg Wilhelm osasi suomea jopa niin hyvin, että kykeni sepittämään lauluja ja runoja. He olivat myös musikaalisia, minkä päiväkirjailija Eric Ehrström pisti merkille kesällä 1811. 

Kapteeni Schildt oli Suomen sodan veteraani, jota kunnioitettiin 1800-luvun puolivälissä suurena sotasankarina. Saatuaan Sappeen kartanon omistukseensa Schildt keskittyi maanviljelyyn. ”Kyllä suot sulivat sen käsissä viljaviksi halmemaiksi,” todettiin runollisesti muistokirjoituksessakin. Suoviljelyä hän kokeili omistamallaan Portaan Suttisen tilalla. Schildt omisti myös puolikkaan Sotjalan Niuran tilasta ja Kummolan tilasta kolmanneksen. Lisäksi Schildt osti osan Hyömäen Toralan rusthollista ja Torvoilan Kallen talon. Lammilta kapteeni osti Lieson Franttilan sekä Kotaniemen tilan, jossa oli erinomaiset heinäniityt. Hauhon Vihavuodessa Schildtin haltuun oli päätynyt puolet Perttulan myllystä. 

Kapteeni oli innostunut hevosista, joita hän sekä kasvatti, myi että osti. Hevosia myös palkittiin Hämeenlinnan hevosnäyttelyissä. Eräässä vaiheessa Sappeen kartanon tallissa oli 29 hevosta, joista useat olivat perimätiedon mukaan äksyjä ja kiukkuisia. Hevosten pitämistä ilman, että niille oli mitään työkäyttöä, hämmästytti paikallisia asukkaita. Schildt edustikin ”hämäläistä hevosaatelia”, joka viihtyi maalla, tuli toimeen isäntien kanssa ja jonka miesten ominaisuutena pidettiin kursailematonta ja hieman karskia käytöstä. Hän oli originelli, joka ”uskoi Jumalaan ja kiroili kuin turkkilainen.” Schildt käytteli erityisen mielellään kirosanaa ”hiisi”, jonka taivutti hauholaisittain muotoon ”kautta hiilen”. 

Sappeen Alastalo

Sukupiirissä kerrottiin, että kapteenin naimattomuuden syy oli ”onneton rakkausjuttu.” Se oli sovelias ja romanttinen tarina kerrottavaksi asiaa kahvipöydissä pohtiville rouville ja neideille. Sitä heille ei taatusti kerrottu, että nuorella Georg Wilhelmillä oli ollut suhde Luopioisten Kyynärön 20-vuotiaan piian Eeva Liisa Stormin kanssa, jonka seurauksena syntyi avioton Gustava Wilhelmina vuonna 1813. Saattoipa olla hieman niinkin, että kapteeni korvasi sitovan avioliiton solmimalla suhteita piikoihin. 

Sappeen sedällä oli vielä vanhanakin silmää nuorille naisille. Kerrotaan, että hänellä oli tapana ottaa kartanossa vierailevat sukulaisensa vastaan äänekkäillä poskimuiskuilla. Nuorten naisten kohdalla hän muuttui ”huonosti näkeväksi” ja muisku osui suoraan suulle. Huvittuneen kertoja Lampénin mukaan ”nuoremmat neitoset kainostelivat ukon hyväntahtoisia hyväilyjä.” Mutta oliko kyse herttaisesta hyväntahtoisuudesta? Kähmintä ja väkisin suulle suuteleminen vaikuttavat nykylukijasta pikemminkin ahdistelulta. Tavallaan ”Sappeen setä” edustaa 1800-luvun pimeämpää puolta, josta romantiikka oli välillä kaukana ja nuoret naiset liian usein vailla tukea ja turvaa. 

Edellisen perusteella voi myös pohtia, mikä salamerkitys on Ernst Lampénin kaksimielisellä kirjoituksella, jossa hän kertoo vuonna 1916 halanneensa Hauhon Sappeessa 80-vuotiasta isäntää, joka tuntui tutulta ja jolla oli ”yhtä korkea kyömynenä, kuin enollani.” Lampén jatkaa: ”Eihän ole ihme, että ympäristön emännille rupesi syntymään koukkunokkaisia lapsia, kun he joka päivä, kahden vuosisadan aikana näkivät Schildtejä kaarevine, kyttyräselkäisine nenineen, kuljeskelemassa teillä ja tanhuilla. On olemassa salainen psykologinen laki, joka taitaa vaikuttaa niin voimakkaasti, ettei minkäänlaiset muut ikävät epäluulot tarvitse tulla kysymykseenkään.” 

Ernst Christoffer Schildt ja suvun nenä

Georg Wilhelm Schildt oli kertojan Ernst Lampénin äidin eno. Totta on sekin, että Sappeen Alastalossa syntyi kapteenin aikana piioille aviottomia lapsia. Kiinnostavin heistä oli Eva Kaisa Mikontytär, joka palveli kartanossa vuodesta 1824 vuoteen 1865, siis peräti 40 vuotta. Hänelle syntyi kaksi aviotonta lasta, joista kummankaan isä ei ole tiedossa. Voikin kysyä, että vihjaako Lampén isoenonsa elämäntapaan, jossa avioliitto korvautui suhteilla kartanon piikoihin? 

Oli miten oli, muistokirjoitus vuodelta 1864 piirtää miehestä leppoisan kuvan, joka varmaan on osin tottakin: ”Tämä vaatimaton, itsestään pitämätön kunnian mies ei rakastanut joutavaa turhuutta, mutta kyllä oli hänessä sydämellistä hyväntahtoisuutta kaikille ihmisille, joilla hänen kanssaan oli tekemistä. Kysy sitten ylhäisiltä, alhaisilta; kysy rikkailta, köyhiltä; kysy hänen palkollisiltaan, jotka vuosikymmeniä häntä palvelivat, muutamat noin 30:kin ajastaikaa.” 

”Sappeen setä” Kapteeni Georg Wilhelm Schildt on haudattu Hauhon uudelle hautausmaalle lähelle kappelin aitaa. Hautakivikin on vielä olemassa, joskin sen teksti on enää vaikeasti näkyvissä. Kapteenin veljenpoika Jyväskylän piirilääkäri Volmar Styrbjörn Schildt (Wolmari Kilpinen) oli fennomaani ja suomen kielen puolestapuhuja. Hän määräsi, että sedän hautakiveen tuli kaivertaa nimi sen suomenkielisessä muodossa ”Yrjö” eikä Georg. Ja niin tehtiin, vaikka sukulaiset närkästyivät, sillä vainaja itse ei kyseistä nimeä ollut käyttänyt. 

Gustava Albertina (vas) ja Georg Wilhelm Schildt. Hautakivet kesällä 2020

Hautapaadessa on edelleen himmeästi erotettavissa nimi ”Yrjö Wilhelm Schildt.” Ernst Lampén pohti vuonna 1916, että ”jos Sappeen setä eläessään olisi kuullut nimen »Yrjö», olisi hän varmasti käyttänyt sitä miellyttävänä vaihteluna kirosanojen sarjassa. — Miten Volmar Styrbjörn nyt selviytyy tuolla ylhäällä tätien ja Sappeen sedän seurassa, sitä en uskalla kuvitellakaan.” 

Todettakoon lopuksi, että tunnettu kirjailija Göran Schildt (1917-2009) polveutuu Sappeen kapteenin veljestä Hauholla syntyneestä Ernst Christoffer Schildtistä.

Kivestä erottuu vielä himmeästi "Yrjö Wilhelm"

Lähteet:

Helsingfors Dagblad 03.02.1864 no 27.

Hämäläinen 22.07.1864 no 30.

Lampén, Ernst: Hämeessä II. Hämeen sydämmessä. Matkailulehti, no 5 Lokakuu 1916, Vuosikerta 5. Suomen matkailijayhdistys.

Suometar 02.02.1864 no 26