Mathildan muistelmat osa 5
Ensin leikitään käpylehmillä Hyömäessä ”Kukkukivellä” ja sitten
matkataan täti Jeanette Ehrnroothin luo Seestan kartanoon, jossa
Adelaide-serkku osoittaa lahjakkuutta kirjoittajana. Matkalla poiketaan Lammin
Vanhaankartanoon, jota isännöi Mathildan eno Fredrik August von Platen.
Lapsena rakkain leikkipaikkamme Hyömäen kartanossa olivat
muutamat kivet sisäänajoportin ulkopuolella. Siellä oli yksi melko suuri kivi
nimeltään ”kukkukivi”. Se oli kuin luonnostaan tehty kahdeksi kodiksi, tasainen
kahdelta sivultaan ja korkea harjanne keskellä. Sepä olikin hieman konstikasta
kiivetä sivulta toiselle, mutta keskinäisten visiittiemme vuoksi harjanne piti
ylittää. Tarpeellisia kotieläimiä kuten lehmiä ja lampaita löysimme runsainmitoin
portilla olevien kuusten alta. Ne kuuset – ne olivat meistä aivan valtavia. Ne
loivat synkät varjot tien ylitse ja suhisivat meidän mielestämme runollisesti.
Kun myöhemmin luin Emilie Carlénin romaania ”En nyckfull kvinna”, tiesin
täsmälleen miltä hänen kuvaamansa ”kuusikuja” näytti. ”Setä Jannen” kuuset
eivät tosin voineet ylittää meidän kuusiamme Hyömäessä!
 |
| Käpylehmillä on aina leikitty Hyömäessä, tässä 1920-luvulla |
Monta kertaa tapahtui, että minulle ja sisarelleni ruman
kepposen teki se, että ”kukkukiveämme” ympäröivät kylän nelijalkaiset, jotka ilman
lupaa vierailivat luonamme laitumelta ahmimaan sitä ruohoa, joka rehevänä kasvoi kiviemme
ympärillä. Ne olivat pahimpia vihollisiamme, joten emme saaneet toruja, jos
joskus niiden vuoksi myöhästyimme päivälliseltä. Myös kartanon vastakkaisella
puolella sijaitseva vasikkatarha rehevine koivuineen ja iloisine vasikoineen
viehätti meitä suuresti. Siellä käyskentelimme tavallisesti yhdessä tädin
kanssa silloin, kun hän suoritti vaelluksensa ympäri tiluksia. Tuolloin hänellä oli
aina päässään olkihattu. Vaatetuksen pituus ei jakautunut tasaisesti, vaan sitä
oli edessä suurempi määrä siinä kohtaa mitä kutsutaan vatsaksi. Ja siksi näkyvillä
oli kaksi valkoisten sukkien verhoamaa säärtä. Jaloissa oli kengät, joissa oli
päälliset mutta ei korkoja. Mutta se oli vain tätini tyyliä, hän oli kaunis ja
näytti siitä huolimatta kuin maailmannaiselta.
 |
| Adelaide Ehrnrooth 19v |
Hyömäestä johti talvitie Nastolan Seestan kartanoon.
Sisareni, äitini, minä ja täti ajelimme hetkessä ensin enoni luo Lammin
Vanhaankartanoon. Hän kysyi aina saman tavanomaisen kysymyksensä, jota me entuudestaan
osasimme odottaa: ”Ettekö välittäisi teestä?” Ja johon me aina vastasimme
”emme”. Jonka jälkeen saimme maistuvan illallisen kuten esimerkiksi Ormajärven
muikkuja. Seuraavana ilta olimme Seestan kartanon edessä hiukan kylmissämme,
mutta meille tarjottiin heti teetä sekä kaikenlaisia herkkuja. Ja hauskuutta ja
huvia seurasi koko seuraavan viikon ajan minkä siellä viivyimme. Erityisesti
muistan yhden illan, kun tuuli raivosi ja lumi tuiskusi ulkona, mutta meillä
oli lämmintä ja mukavaa sisällä. Istuimme kaikki yhdessä – vanhat ja nuoret,
kuten yleensä aina Seestassa – silloin joku keksi, että meidän pitäisi
kirjoittaa ”faraaleja”. Serkkuni Adelé Ehrnrooth otti kynän ja kirjoitti
avustuksellamme tarinan, jossa kaikki sanat alkoivat f-kirjaimella. Nauroimme
niin, että kyyneleet valuivat jokaisen sanan kohdalla.
 |
| Adelaiden kirjoittama "faraali" |
Parhaillaan kun istuimme ja kirjoitimme vielä lisääkin vastaavnalaisia
hullutuksia, astui sisään pelästynyt palvelijatar ja kertoi, että maantien
suurelta mäeltä oli lähetetty pyyntö tuoda lainaksi lyhty, koska siellä oli syntynyt
tappelu juopuneiden kyytimiesten välillä. Yksi heistä oli purrut toista nenään,
eikä häntä löydetty pimeydessä. Toinen taas ei voinut jatkaa matkaansa, koska
joutui pitelemään nenäänsä. Siitäpä sukeutuikin meille kirjattavaksi vielä yksi nopean näppärä nenähistoria.
 |
| Nastolan Seestan kartano 1840-luvulla |
Mathilda von Kraemerin serkku Lovisa Adelaïde Ehrnrooth (1826-1905) oli suomalainen
kirjailija, joka yhtenä ensimmäisistä nosti esiin naisten äänioikeuskysymyksen.
Hän kirjoitti romaaneja, jotka käsittelivät yhteiskunnallisista kysymyksiä.
Hänen päähenkilönsä olivat itsenäisiä naisia, jotka eivät suostuneet
avioliittoon sosiaalisen painostuksen seurauksena. Adelaïde Ehrnrooth oli
perustamassa Suomen Naisyhdistystä ja Naisasialiitto Unionia.
Lisätietoa Adelaïde Ehrnroothista löytyy Eeva Kotiojan
väitöskirjasta ”Uskallus puhua: Sukupiiri ja sosiaalinen pääoma AdelaïdeEhrnroothin yhteiskunnallisen toiminnan mahdollistajina.” Helsingin yliopisto
2018.
Kuvat ja lähteet:
Leikkiviä lapsia Hyömäessä. Tyyni Vahter. Museovirasto
Knutson, Johan. Seesan kartano 1840-luvulla. Piirros. Museovirasto – Musketti. Historian
kuvakokoelma
Några barndoms- och ungdomsminnen. Upptecknade av M v. K. Nutid 2-3, 1917
Westermarck, Helena: Adelaide Ehrnrooth. Kvinnospår I Finländsk kulturliv (1928)
