Mamselli Ulrika Hirn ja "Ulla Winblad"

Marraskuun 11. päivänä vuonna 1788 Hauhon Lautsian kartanossa vietettiin 30-vuotiaan mamselli Ulrika Hirnin häitä. Hän oli tullut vuotta aiemmin Lammilta sisäpiiaksi kartanoon. Ulla mamselli oli syntynyt ja kasvanut Hauholla. Hän oli hyvää sukua – mutta köyhä. Häät järjestänyt Lautsian rouva Ebba Christina Tihlman saattoi tuntea lämpöä mamselli Ulrikaa kohtaan: tämä oli kasvanut Hauhon Vitsiälässä aivan kuten hänkin, samassa seurapiirissä. Kumpikaan heistä ei ollut aatelinen: Silti toinen päätyi kartanon rouvaksi ja toinen hänen piiakseen.

Ulrika Hirn syntyi vuonna 1758 siltavouti Håkan Hirnin toiseksi nuorimmaksi lapseksi. Miehellä oli 50-vuotiaana ehtinyt olla kolme vaimoa ja nyt syntyi yhdestoista lapsi. Vaimo Brita Johanintytär jäi jo vuonna 1761 leskeksi lapsikatraansa kanssa. Håkanin isoisä oli ollut varusmestari Jonas Hirn ja isoäiti aatelinen Elisabet Gyllenbögel. Jälkeläisiä oli kirkkoherroina ja virkamiehinä, kuten Axel Bergholmin sukukirja Suomen aatelittomista suvuista vuosilta 1899-1901 kertoo. Ulrika Hirn ei ole päätynyt sukukirjaan. Syitä lienee kaksi: sukuhaara niin sanotusti ”vajosi rahvaaseen”. Toinen syy oli se, että yksittäisten köyhien mamsellien etsiminen kirkonkirjoista oli 1800-luvun lopulla liian työlästä eikä patrilineaarisesti katsoen tärkeää.

Ulrika Hirn (1758-1835) ei löydy Bergholmin sukukirjasta

Håkan Hirnin tyttärien osana oli ansaita elantonsa. Parempiosaiset auttoivat perhettä parhaansa mukaan. Salpietarinkeittämän johtaja Christoffer Herkepaeus palkkasi Petter Håkaninpojan salpietarinkeittäjäksi mikä auttoi osaltaan myös perheen naisia. Petter ei katsonut tarpeelliseksi käyttää sukunimeä.

Vitsiälän Tekkarin puustellin omistaneet kornetti Caspar Fredrik von Kraemer ja Maria Elisabet Blåfield ottivat Ulrika Hirnin luokseen palvelijattariksi 1770-luvun alussa. Talossa oli jo taloudenhoitajattarena Ulrikan sisarpuoli Anna Maria Hirn. Ulrika oli 16-vuotias neito ja sai merkinnän tjänarinna (palvelijatar). Se oli tavallista piikaa korkeampi asema. Vuonna 1781 Ulrika siirtyi palvelijattareksi pappilaan. Samana vuonna 41-vuotias sisar avioitui iäkkään puusepän tointa harjoittaneen korpraali Jacob Wramin kanssa.

Nuoren mamsellin kohtaloksi koitui – kuinkas muuten – nuori aatelismies Carl Gustaf Blåfield. Tämä oli Tekkarin rouva Margareta Elisabetin nuori veljenpoika. Ulla mamselli ei ollut oppinut sisarensa kohtalosta mitään. Anna Maria oli nimittäin synnyttänyt aikoinaan aviottoman lapsen ja kertonut isäksi Nils Herman Silvanin, joka avioitui Tekkarin herran Casper Henrik von Kraemerin sisaren kanssa muutamaa päivä ennen aviottoman lapsen syntymää. Melkoinen skandaali, mutta se on toinen tarina.

Nuoret herrat mieluusti bellmanilaisessa hengessä palvoivat mamselli Ullan ja Anna Marian kaltaisia nymfejä mutta eivät avioituneet heidän kanssaan. Ulrika saattoi sitä odottaa, koska Hirnit olivat hyvää sukua, mutta se ei riittänyt. Hän oli sisäpiika ja äitikin oli kuulunut rahvaaseen. Ulrika synnytti 25-vuotiaana Vitsiälän Tekkarissa aviottoman Carl Gustafin 1.12.1783, joka eli vain muutaman kuukauden. Isäksi merkittiin Carl Gustaf Blåfield. Jotenkin traagista, että Tekkarin herran ja rouvan luokseen ottamat köyhät mamsellit vieteltiin heidän nuorten sukulaismiestensä toimesta. Surullista, mutta epäilemättä tavallista.

Ulrika Hirnin avioton Carl Gustaf syntyi vuonna 1783

Ulrika mamselli löysi Lautsiassa aviomiehen, Pälkäneeltä muuttaneen pellavankutojan oppipojan Anders Andersinpojan, joka oli häntä viitisen vuotta nuorempi. Hän sai vaimonsa kautta hyvät suhteet Hauhon säätyläisiin. Anders otti sukunimen Stierna ja aviopari asettui Hauholle.

Mamselli Ulrika Hirnin elämäntarinaa voisi verrata trubaduuri Carl Michael Bellmanin muusan Ulla Winbladin elämäntarinaan. Palvotun hahmon esikuva oli Maria Christina (Maja-Stina) Kiellström (1744-1798), joka syntyi hyvään perheeseen mutta joutui ansaitsemaan elantonsa jo nuoresta alkaen. Hän oli työssä tukholmalaisessa silkkikehräämössä päätyessään suhteeseen eversti Wilhelm Schildin kanssa, joka oli Maja-Stinan mukaan luvannut avioitua hänen kanssaan. Avioton lapsi eli vain lyhyen aikaa. Maja-Stinasta tuli ”langennut nainen”. Jotkut ovat tulkinneet Maja-Stina Kiellströmin prostituoiduksi, mutta mitään siihen viittaavaa ei löydy asiakirjoista.

Avioton lapsi ei tehnyt naisesta prostituoitua. Eikä se, että vietti iloista elämää herraseurassa krouveissa ja puistikoissa. Eikä edes se, että eksyi joskus yhden yön suhteisiin. Viinin virta ja nuorten naisten estoton ilottelu herätti toki paheksuntaa kuten se herättää kaikkina aikoina. Mutta varsinaisen ilotytön ammatin harjoittaminen oli 1700-luvulla, ja on edelleenkin, aivan eri asia.

Maja-Stina haastettiin oikeuteen – ei elämäntavoistaan, vaan koska hän fabriikin kehrääjänä pukeutui punaiseen silkkiin ylellisyyslakien vastaisesti. Carl Michael Bellman palvoi Maja-Stinaa kuten moni muukin herra. Maja-Stinaa voi verrata nykypäivänä tosi tv-tähteen tai julkkismalliin, jolla on tuhansia seuraajia Instagramissa. Maja-Stina eli ”Ulla Winblad” avioitui vuonna 1772, jäi leskeksi ja avioitui toistamiseen. Hän ei tiettävästi myöhemmällä iällään ollut erityisen otettu roolistaan suorasukaisten Fredmanin epistoloiden estottomana Bacchuksen papittarena.

Juhannuksen kunniaksi tässä vielä Carl Michael Bellman ja hänen Ulla Winbladinsa. Moni muistaa koulussa laulaneensa samaa sävelmää, mutta siveämmällä suomennoksella, jossa kaino morsian solmii seppelettä ja hääpari suuntaa kohti kirkkoa. Alkuperäisessä tekstissä – käy hieman toisin…

Epistola numero kahdeksankymmentä

Ulla Winbladin huvimatkasta ensimmäiselle torpalle

Kattrumpenin tullin lähelle

Pastoraali on omistettu kuninkaalliselle sihteerille

Kellgreenille

Kuin paimentyttö korea

Kesäpäivänä lähteellään

Hän poimii kukkaisnurmeltaan

Nuo korunsa kauneimmat

Ja joukost' apilan, syreenien

Et helmien sä loistavan nää

Kun sitoo tyttö seppeltään

Noin rakkauden puuskassaan

Niin verhoutui nymfini juhlaansa

Hän kukkiin kauniisiin

Kun lähti hän vieraaks' Mollbergin

Tuohon torppaan niin pikkuiseen

Se aivan lähellä tullia on

Siel' ravut punaiset kattiloissa

Ja sinne vesi lahden tän

Näin aaltoina etsiytyy

Kas, luona torpan eteisen

Hän astuen havuille

Noin jätti nuo keinuvat kiesinsä

Oli sunnuntaipäivä tuo

Oli aika Jufursin ukkosen

Ja Danderydin kellot löi

Ja kukko kiekui jossakin

Ja pääskynen lens huoneeseen

Nyt pikari alkoi kierellä

Ja Mollberg jo kaatuikin

Nymfimme kaatoi kädellään

Tuon viinan hameelleen

Kas, paimentyttö lisää pyys

Ja hameensa hän riisui pois

Ja herrasväkemme ryyppäsi

Kun luottoa sai muorilta

Tuos' pihalla hevonen keltainen

Noin ylöspäin ojentuu

Et' kiesien kori ja pyörätkin

Siin' hajoten murentuu

Se kiimassaan pois haluaa

Ja pärskii, hirnuu turvallaan

Mut' Ulla sänkyyn kaadettu

Ja Mollberg, he nukkuvat viel'

(Suom. Jukka Taberman, Vesa-Matti Loiri: Ennen viimeistä maljaa 1980)

Kuvat: Francois Boucher: Les Charmes de la vie champêtre 1737. Wikimedia Commons. Axel Bergholm (toim.): Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja, I osa, s.582.

Kesäkuu 1700-luvun kartanopuutarhassa

Vielä 1700-luvulla Lautsian kartano sijaitsi lähempänä Ilmoilanselkää. Tosin ranta oli pääosin vesijättömaata, niittyä, joka oli keväisin veden peitossa. Hedelmätarhaa ei ollut, ainoastaan laaja humalatarha kuten missä tahansa maalaistalossa. Puutarhakulttuuri otti silti ensi askeliaan myös Lautsiassa. Päärakenukselle johtavan ajotien varteen istutettiin jalavia ehkäpä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Vanhoista valokuvista käy ilmi, että Lautsian päärakennuksen lähellä kasvoi valtavia syreenipensaita. Ne tulivat Suomeen 1700-luvulla ja levisivät nopeasti kartanosta ja pappilasta toiseen

Koiranheisi

Vanhinta puutarhakulttuuria Hauholla edustaa Sotjalan Hovinkartano. Sinne palkattiin Hauhon ensimmäinen puutarhamestari 1700-luvun lopulla. Hämeenkosken Pätilän kartanosta muuttanut Erik Sjöberg työskenteli kihlakunnantuomari Wilhelm Leopoldin omistamassa kartanossa vuosina 1782-1785. Erik mainitaan sen jälkeen Sääksmäen Voipaalan kartanossa, jossa hän avioitui 2.10.1785 piika Helena Juhontyttären kanssa. Avioliitto jäi surullisen lyhyeksi, sillä Erik menehtyi keuhkokuumeeseen 43-vuotiaana vain kuukausi häiden jälkeen 12.11.1785. Erik Sjöberg ehkä hyvinkin ehti tuoda uusia puutarhakulttuurin tuulia Hauhon kartanoihin. Hän oli kartanossa neljä vuotta ja ehti hyvin suunnitella ja toteuttaa sinne puutarhan.

Varhaiset kartanopuutarhat ovat kadonneet, joten pitää siis muuta kautta päätellä mitä Lautsian ja Hovinkartanon puutarhoissa kasvoi sireenien lisäksi. Luultavasti suurina aidanteina valkokukkaista spireaa (idänvirpiangervo), jota edelleen löytyy lähes jokaisesta vanhasta pihasta Hauholla. Näyttävämmät jaloangervot ja valkoisena kukkivat kinosangervot ovat nykyisin suositumpia.

Spirea eli Idänvirpiangervo

Metsämailta siirrettiin puutarhoihin jo varhain lehtokuusamaa ja koiranheisiä, jotka molemmat ovat kukkiessaan erittäin kauniita pensaita, vaikka molempien jalommat versiot – rusokuusama ja lumipalloheisi – ovatkin alkumuotonsa syrjäyttäneet. 

Lehtokuusama ja metsäomenapuu

Yleinen vanhan puutarhan kasvi 1700-luvulta on ukkomansikka, joka harvoin tuottaa mansikoita mutta kukkii kauniisti ja toimii hyvänä maanpeittokasvina. Luonnosta löytyvät sininen lehtoakileija, sinilatva, kevätesikko ja kullero olivat nekin 1700-luvun puutarhojen kaunistajia.

Ukkomansikka

Osa oman puutarhani vanhoista kasveista voi olla perua myös Hovinkartanosta, koska äidinäitini isänisänisän isä Martti Julin oli Hovinkartanon pitkäaikainen renkivouti 1800-luvun alkupuolella. Olen perinyt äitilinjaani pitkin paljon vanhoja puutarhakasveja, joiden avulla pystyn hahmottamaan miltä hauholainen kartanopuutarha näytti 1700- ja 1800-luvuilla. Lautsian ja Hovinkartanon lukuisat vaihtuvat puutarhamestarit ehtivät jättää perinnön renkivoutien sukuun. Puutarhanhoito on ollut äitilinjassani aina tärkeällä sijalla. Vanhojen pensaisen ja perennoiden juurivesat ovat kulkeneet kartanoista mökkien pihamaille. Ne siirtyivät äideiltä tyttärille monessa polvessa. Perittyjen puutarhakasvien ”sukujuurien” selvitys on yhtä kiehtovaa kuin oman suvun tutkiminen.

Kastanja ja vanha syreenipensas

Kuvat: Tiina Miettinen, oman puutarhan perityt vanhat hauholaiset kasvit.