Tarinoita Hauhon Lautsian kartanosta osa 4

Valtakunta nimeltä Lautsia

Hauhon Lautsian kartano oli 1800-luvulla kooltaan 627 tynnyrinalaa, josta metsää 453 tynnyrinalaa. Sen lisäksi kokonaisuuteen kuului vielä Alvettulan Hakkolan tilan 253 tynnyrinalaa, josta metsää 220 tynnyrinalaa. Torppia oli viisi, joskin niiden lukumäärä vaihteli vuosien varrella kartanon tarpeiden mukaan, samoin kuin Ilmoilassa sijainneiden lampuotitilojenkin. Furuholma oli 1600-luvulla muodostettu entinen Ilmoilan kartano, joka sekin liitettiin Lautsian kartanoon 1800-luvulla. Sen alaisuudessa oli enimmillään kuusi lampuotitilaa ja 2-3 torppaa. Vuodesta 1834 Lautsiaan kuului myös Matkantaan Kompeli ja puolet Äyrikkälästä. 

Lautsian laajat omistukset kiersivät Ilmoilanselkää

Lautsian alaisia torppia olivat 1850-luvulla Ilmoilanselän itäpuolella sijainneet Antila, Kyläloinen, Myllymäki ja Särkisilta. Furuholman alaisuudesta Ilmoilassa löytyivät Aholan, Krogin ja Ojalan torpat. Furuholman lampuotitiloja Ilmoilassa olivat Klaasu, Jussila (Rantala), Lepistö ja Siukola. Esi-isäni renkivouti Matti Matinpoika oli Siukolan sukua. Hänen varhaisin tunnettu esi-isänsä ilmaantui lampuotitilalle samaan aikaan kuin Schulmanit Lautsiaan eli 1700-luvun alussa. Kahden suvun yhteinen taival siis kesti peräti pari sataa vuotta.

Lautsian torpat Kalmbergin kartassa 1855

Kartanon päärakennuksen komeat nelikulmaiset portinpylväät tehtiin tiilestä. Sisääntulotien vasemmalla puolella sijaitsi tiilimakasiini ja oikealla rivi talousrakennuksia, kuten riihi, aittoja, latoja ja karjarakennukset. Hevosia oli kuusi, lehmiä n. 40 ja lampaita 50. Lähellä Myllymäkeä ja Myllymäen torppaa sijaitsi kartanon vesimylly - ja toki alueelta löytyi myös tuulimylly. Lähellä Lautsiaa on myös Hauhon ainoa varmaksi todettu linnavuori, pieni, mutta vaikeapääsyinen Teponlinna.

Päärakennus "corps-de-logi" sijaitsi pienellä kummulla Ilmoilanselän rannalla. Luultavasti vielä 1700-luvulla se oli tavan mukaan punaiseksi maalattu ja satulakattoinen rakennus, jossa oli korkeintaan muutama huone. Vuonna 1860 vanhan tilalle nousi arkkitehti Degertin piirtämä uusi komea empiretyylinen päärakennus, joka maalattiin kullankeltaiseksi. Yläkerrassa oli neljä huonetta sekä niiden lisäksi suuri sali empiretyylisine pariovineen. Alakerrassa oli kymmenen huonetta, jotka olivat yläkerran huoneita matalampia. Herraskartanoiden tapaan päärakennuksen sivuilla olivat erilliset matalat ”flyygelipytingit”. Lautsian kartanosta huolehti vouti, renkivouti, neljä renkiä ja kolme piikaa sekä torpparit. Oma puutarhurikin asui kartanon alueella. Sisätöissä häärivät vaihtuvat talousmamsellit ja seuraneidit eli demoisellet. 

Lautsia oli 1860-luvulla komea, laaja ja ajanmukainen herraskartanokokonaisuus, jonka omistukset hallitsivat Ilmoilanselän rantoja. Nykyisin tästä kaikesta on jäljellä enää vain huvimaja lomakeskuksen pihalla. Lahdentietä 12 ajava tuskin huomaa, että ohitti vanhan herraskartanomijöön

Lähde: Lautsia gård. Det Schulmanska familjegodset. Släktmeddelanden no 14. Hauhon rippikirjat 1850-1859.

Tarinoita Hauhon Lautsian kartanosta osa 3

Eerik Aadaminpoika Pyymäki: Torpan pojasta renkivoudiksi

Pälkäneen Ruokolan kartanon Pyymäen torpassa elettiin vakavia aikoja vuoden 1828 kevättalvella. Lapset sairastivat isorokkoa. Joko rokotusinto oli papiston keskuudessa vähäistä tai sitten väki epäluuloista sitä lapsilleen ottamaan. Pieni vuoden vanha Vilhelm menehtyi isorokkoon maaliskuun alussa. Torppari Aatami Erikinpojalla ja vaimon Maria Antintyttären toinenkin poika Eerik sairasti rokon, mutta parantui. Jäljet jäivät näkyviin.

Erik Aadaminpojan muuttokirja 1837

Ainoa poika ei Pyymäelle jäänyt, vaan muutti vuonna 1837 Hauholle Ilmoilan kylään. Nuori parikymppinen mies asettui rengiksi ensin Vähä-Sipilään ja seuraavana vuonna Siukolaan. Vähä-Rekolassa Eerik Aadaminpoika viihtyikin peräti viisi vuotta. Kenties perhe tuntui mukavalta ja paikka kotoisalta. Siellä hän tutustui väistämättä sukulaistensa huomassa kasvavaan esi-isääni Matti Matinpoikaan.

Vähä-Rekolan jälkeen Eerik oli kolme vuotta renkinä Furuholmassa, joka kuului Lautsian omistaneille Schulmaneille. Se oli vanha säterikartano, mutta toimi herrasväen metsästysmajana. Pedantti kirkkoherra Adolf Fredrik Siren merkitsi Eerkin kohdalle rippikirjaan, että tällä oli ollut isorokko. Rokonarvista huolimatta Eerkin pätevyys työssä alettiin huomata. Hänet pestattiin vuonna 1846 Lautsian kartanoon renkivoudiksi. Renkien käskijänä ja töiden organisoijana mieheltä vaadittiin näkemystä ja omatoimisuutta. Ehkä hän oli saanut laajempaa maanviljelykokemusta ja vastuuta jo Vähä-Rekolassa ja Furuholmassa. 

Renkivoudin asema toi elämään vakautta. Vakauden merkki on vakiintuminen: Eerik Aadaminpoika Pyymäki kuulutettiin avioliittoon Hauhon Nurmen kylän Toralan lampuodintyttären Anna Juhontyttären kanssa. Häitä tanssittiin 1.12.1848. Sulhanen oli 31-vuotias ja morsian vuotta nuorempi. Vuonna 1853 syntyneen toisen tyttären Fredrikan kummeina olivat – Matti Matinpoika ja morsiamensa Fredrika Hillerström. 

Suomalainen Wirallinen lehti 21.3.1866

Eerik Aadaminpoika Pyymäki ja nuorempi Matti Matinpoika olivat lopulta molemmat Lautsian renkivouteja. Työnjohtajia piti olla useita, sillä Schulmanien maaomistukset kiersivät ympäri laajan Ilmoilanselän. Erik Aadaminpoika muutti vaimoineen 1850-luvulla Lautsialle kuuluvaan Matkantaan Kompelin taloon. Matti Matinpoika jäi katsomaan kartanon päärakennuksen töiden perään. 

Molemmat tekivät työnsä hyvin ja kapteeni Schulman anoi heille Suomen talousseuralta pronssimitalit vuonna 1866. Sosiaalinen nousu torpan pojasta renkivoudiksi ja asuminen talossa nostivat miehen asemaa. Tultaessa 1860-luvulle Eerik vaihtoi Pyymäen ruotsinkieliseen sukunimeen Enqvist. Tilattoman eteneminen kartanossa oli silti riippuvainen herrasväen taloudellisesta tilanteesta, joten pudotuskin saattoi olla nopea ja armoton. Lautsian myynnin jälkeen 1871 Erik Enqvist perheineen joutui etsimään uuden kodin. He muuttivat itsellisiksi Nurmen kylään. Toki ikäkin ehkä jo painoi, sillä 50-vuotias saattoi tuohon aikaan olla jo vanhus. Itsellinen Erik Enqvist kuoli 61 vuotiaana kuumeeseen Nurmessa maaliskuussa vuonna 1878.

Tarinoita Hauhon Lautsian kartanosta osa 2

Fredrika Hillerström ja punainen kapioarkku

Tarinat Lautsian kartanosta 1800-luvulla jatkuvat. Tällä kertaa pääosan saa Lautsian kartanon piika Fredrika Hillerström, joka oli neljä vuotta kartanossa piikana ja myös esi-isäni Matti Matinpojan ensimmäinen vaimo. 

Fredrika syntyi vuonna 1828 Hämeenlinnassa käsityöläisperheeseen. Isä oli satulaseppä Fredrik Hillerström, jonka isä Johan oli toiminut kuskina Hämeenlinnassa. Perhe muutti vuonna 1830 Hauhon Hahkialan kartanon alaisuuteen. Hahkialassa varttuneen nuoren Fredrika-tytön murheeksi osoittautui rippikoulu ja lukemaan opettelu. Möllerin katekismus ei tahtonut sujua ja reput tuli ensiyrityksellä. Pappi kirjasi Fredrikan kohdalle, että tämä "lukee auttavasti". Toisella kerralla onnisti ja 14.6.1844 Fredrika läpäisi rippikoulun. Silti: joka ainoa kerta hän sai kinkerien jälkeen rippikirjaan merkinnän, että lukee huonosti. Oppimisvaikeuksia ei ajalla tunnettu, vaan kaikki johtui laiskuudesta. Isosisko Serafiakin luki huonosti ja muuttokirjan mukaan hän oli hieman vältellytkin kinkereitä. 

Fredrika muutti 15-vuotiaana Hämeenlinnaan sisarensa perässä. Sieltä hän palasi jo vuoden kuluttua ja oli Hauhon pappilassa piikana. Muuttomerkintää ei löydy. Vuonna 1849 Fredrika pestattiin piiaksi Lautsian kartanoon, jonne tuli saman vuonna rengiksi pari vuotta vanhempi Matti Matinpoika. Pari alkoi ehkä pitää yhtä varsin pian. Molemmat viihtyivät vuosia kartanossa piikana ja renkinä.

Kuulutuksiakin päätettiin lopulta hakea. Mutta Fredrikalta ei löytynytkään todistusta oleskelustaan Hämeenlinnassa. Oliko hän siis esteetön solmimaan avioliittoa? Minne lie muuttokirja kadonnut vai oliko nuori tyttö sellaista muistanut edes papilta hakea. Puuttuva asiakirja mahdollisesti pitkitti suhteen virallistamista. Asialla alkoi olla lopulta kiire, sillä kevättalvella 1854 Fredrika oli raskaana. Matti Matinpoika ja Fredrika Hillerström kuulutettiin avioliittoon maaliskuussa ja sen jälkeen vihittiin – puuttuvasta asiakirjasta huolimatta. 

        Robert Wilhelm Ekmanin maalauksessa on hämäläisiä pukuja Tammelasta vuodelta 1867. Kansalliskirjasto.

Nuoren parin onni päättyi surullisen lyhyeen, sillä Fredrika menehtyi synnytykseen 26-vuotiaana 5.7.1854. Lapsi ei edes syntynyt. Avioliittoa ehti siis kestää vain kolmisen kuukautta. Jälkeen jäi sureva nuori leskimies Matti, joka joutui piirtämään puumerkkinsä vaimon perukirjaan.

Miten pukeutui Lautsian kartanon renginvaimo?

Fredrika Hillerströmin punaiseksi maalatusta kapiokirstusta löytyi nuoren vaimon täydellinen vaatevarasto. Nuorena nukkuneen naisen vaatevarasto kertoo laajeminkin piikojen kapioista, jotka oli tarkoitettu koko elämän ajalle. Epäilemättä satulaseppäisä oli avustanut tyttärensä kapioiden hankintaa, sillä Fredrikan vaatevarasto on varsin komea.

Juhlaviin tapahtumiin kuten kirkkoon, Fredrika saattoi pukeutua mustaan päällystakkiin ja mustaan vihtoriinileninkiin, joka tarkoitti alpakanvillasta kudottua juhlahametta. Lisäksi vaatearkusta löytyi melkoinen määrä leninkejä: vihreä leninki, raidallinen kalmunki- eli satiinileninki ja peräti kolme raidallista puuvillaleninkiä. Valkoisen erillisen alushameen lisäksi oli vielä puolivillainen hame sekä puuvillahame. Toki löytyi paitojakin: kaksi puuvillapaitaa sekä villapaita. Jalkoihin oli laittaa kaksi paria valkoisia sukkia ja kaksi paria kenkiä.

Fredrika saattoi myös valita kahden eri silkkihuivin väliltä tai kietaista kaulaansa lämpimän villahuivin, joita myös oli kaksi. Ja kaikki siis pakattuna punaiseksi maalattuun kapiokirstuun. Fredrikalta jäi myös psalmikirja. Kenties hän sitä lukemalla yritti parantaa lukutaitoaan, josta häntä lyhyen elämän ajan toistuvasti rippikirjassa jaksettiin moittia.

Arkistolähteet: Hauhon seurakunnan kirkonarkiston asiakirjat.

Lautsian kartanon Helena-piika

Blogini on nukkunut talviunta. Syksy vierähti piikojen parissa ja joulukuussa välitin viestejä Suomen Sukututkimusseuran blogille. Joululomalla ehdin tehdä sukututkimusta, joka on viime vuosina vahvasti keskittynyt äitilinjaani. Työ edistyy hitaasti, koska esiäitini polvesta toiseen piikovat vuosia ja avioituvat myöhään. Äitilinjatutkimuksella haen selityksiä sille mitä kaikkea on periytynyt äidiltä tyttärille.

Yksi työläimmistä selvitettävistä oli äitini äidinäidin äidinäiti Helena Mikontytär, joka syntyi Vanajan Kantovuoren Ojalan torpassa 1820-luvulla. Helena oli 15-vuotias päätyessään vanhempiensa kanssa Hauholle Hyvikkälän kartanon Männistön torppaan. Helena pääsi ripille 29.10. 1844 ja rokotettiin. Täytettyään 20 vuotta Helena eli Leena lähti ”maailmalle” eli meni palvelukseen läheiseen Hyvikkälän säterikartanoon ja vietti siellä reilut kaksi vuotta. Kartanossa hallitsi leskieverstinna Sofia Lovisa Charpentier (os. Silfversvan). Helenan seuraava palveluspaikka oli Tuittulan Nukarin ratsutila, josta hän vuonna 1849 vaihtoi kahdeksi vuodeksi Hahkialan kartanoon. Sitten Helena löytyy Hyömäen kartanosta ja sen jälkeen jälleen Tuittulasta: tällä kertaa Heikkilän rusthollista, jossa hän viihtyi peräti neljä vuotta. 

Vuonna 1855 Helena pestautui vuodeksi Lautsian kartanoon. Hän oli jo 30-vuotias ja edelleen naimaton. Piikominen nimenomaan Hauhon kartanoissa tuntuisi olleen Helenalle uraluontoista. Onko siis ihme, jos minä tutkin piikoja?

Lautsian kartano 1800-luvun puolivälissä. Hjalmar Schulman maalasi sen kesäkuussa 1902 ja lisäsi lapsuusaikaansa liittyvän kesyn kurjen "Tirrin" pihatielle. Kuva taulusta on julkaistu Hämeen Sanomissa 5.3.1995. Kartanorakennus on purettu.

Hauhon Lautsian kartanossa asui 1850-luvulla majuri Otto Wilhelm Schulmanin leski Lovisa Wilhelmina os. Gardiemeister sekä hänen poikansa Carl Leonard ja miniänsä Lovisa Heliodora (os. Forssman) useine lapsineen. Tilalla asui myös vasta leskeksi jäänyt renkien etumies Matti Matinpoika, joka oli menettänyt vaimonsa synnytyksessä vuonna 1854. Jotakin sen vuoden aikana heräsi ja tapahtui. Vaikka Helena lähtikin Lautsiasta takaisin Tuittulan Heikkilään, hän tiesi palaavansa Lautsiaan. Matti Matinpoika ja Helena Mikontytär kuulutettiin avioliittoon ja vihittiin vuonna 1857. Aviopari asettui kartanoon. Matti oli Lautsian kartanon renkivouti ja Helena hänen vaimonsa.

Carl Leonard Schulman palkitsi renkivoutinsa Matti Matinpoijan vuonna 1866 Suomen Talousseuran pronssimitalilla, jossa oli vihreä nauha. Mitallin saattoi kiinnittää napinläpeen. Matti oli tullut Schulmanien palvelukseen vuonna 1849. Kunnianosoitus uustisoitiin lehdissä. Folkvännen no 11, 4.3.1866.

Millaista oli elämä Lautsian kartanossa? Vilskettä riitti, koska siellä kävi paljon vieraita koko lähiseudulta. Oli tanssiaisia, metsästysretkiä ja erilaisia kulttuuriharrastuksia. Matti ja Leena seurasivat herrasväen elämää ja pitivät huolta, että kaikki sujui niin arjessa kuin juhlassa. Kun heille viimein vuonna 1865 syntyi tytär, niin pääkummeina oli kapteeni Carl Leonard Schulman vaimoineen. Esivanhempani asuivat kartanossa aina siihen asti, kun Carl Leonard menetti sen taloudellisten ongelmien seurauksena. Kartano myytiin pakkohuutokaupalla. Sen jälkeen Leena ja Matti asuivat vielä vuosia Niemelän torpassa, joka kuului edelleen Schulmaneille.

Lautsian huutokauppailmoitus Tampereen Sanomissa no 36, 6.9.1870. Kartanon myynti vaikutti Matin ja Leenan elämään.

Äitilinjani suhde Schulmanien sukuun ei suinkaan katkennut, sillä se jatkui seuraaviin sukupolviin asti. Vielä äidinäitini perhekin sai apua Carl Leonard Schulmanin tyttäreltä Hämeenlinnan naisvankilan johtajattarelta Alma Schulmanilta, joka järjesti äidinäitini isälle vanginvartijan paikan Hämeen linnasta. Lisäksi hän lahjoitti vaatteita, kirjoja ja lehtiä. Mummuni muisti vierailut "Schulmanin neidin" kotiin (keittiön kautta). Ehkä se oli jonkinlaista filantropiaa, jonka taustalla oli pyrkimys "sivistää" köyhää ja suvulle uskollista perhettä. En pistä sitä pahakseni, sillä siemen on kantanut satoa – ainakin omalla kohdallani.

Omassa hyllyssäni on kauniisti sidottuna F.E. Sillanpään päätoimittamat Panu-lehdet vuodelta 1925. Nide on ”Schulmanin neidin” lahjoittama. Siitä niin isoäitini, äitini kuin minäkin, saimme ensi kosketuksen esimerkiksi Edgar Allan Poen kiehtoviin novelleihin. Jaksoin jopa 12-vuotiaana kahlata useammassa numerossa julkaistua Bernard Shawn näytelmää "Pyhä Johanna."

Äitilinjatutkimuksen ensimmäisenä tuloksena voisi siis todeta, että äitilinjatutkimus on tuottanut ainakin selitysvaihtoehdon sille miksi opin jo varhain tuntemaan maailmankirjallisuutta.