Helluntaina vietetään Sääksmäen Ritvalassa Helkajuhlia,
kuten on vietetty jo satoja vuosia. Kylän naimattomat naiset kulkevat
raitinristillä laulamassa helkavirsiä. Tarkoitus on suojata vuodentuloa. Yhtenä
helkavirtenä on Inkerin virsi. Se on tuonut vuosisadasta toiseen hämäläiselle
kylänraitille häivähdyksen keskiaikaista ritariromantiikkaa.
Inkerin virsi perustuu ruotsalais-tanskalaiseen balladiin Lagmansvisa. Herra Lagmanin ja neito
Inga-Lillan tarina kääntyi suomeksi linnantuvissa ja rahvaan savupirteissä. Vaikeasti
äännettävät nimet muokkautuivat Lalmanti ritariksi ja Inkeriksi. Samasta
aiheesta laulettiin Skotlannissa ja Englannissa. Sieltä tarina kulki
Fär-saarten, Tanskan ja Ruotsin kautta Nauvoon ja Korppooseen, kunnes päätyi
Hämeeseen ja Sääksmäen Ritvalaan. Sinne se kotiutui, ja siellä se kaikuu yhä.
Ritvalan Inkerin virsi (klikkaa kuvaa) |
”Lagman” merkitsee laamannia (laghman), lakimiestä tai
tuomaria, joka jakoi oikeutta laamanninkäräjillä. Hänet nimitti kuningas
rälssimiesten joukosta ja usein valinta osui ritariiin. Ritareiksi lyötyjä
miehiä ei Suomessa ollut keskiajalla kuin kahdeksan. Arvon saattoi saada vain
kruunajaisten yhteydessä. Ritvalaa lähimmät ritarit olivat Tyrvännön Suontaan
Nils Olofinpoika ja Vanajan Harvialan Niklis Kurki. Koska maan harvat
ritariksi lyödyt rälssimiehet olivat usein laamanneja, niin suomalaisversion
Lalmanti oli todellakin ”iso ritari”. Kansa tiesi ja
tunsi laamanni-ritarien mahdin ja arvon. Ei liene ihme, jos 1300- ja 1400-luvuilla laamannit ja
ritarit miellettiin samaksi asiaksi.
Mahtavin rälssiverkosto Suomeen syntyi 1400-luvulla Klaus
Lydekenpojan jälkeläisistä. Tämän kaksi poikaa Henrik ja Arvid lyötiin
ritareiksi. Tyttäret naitettiin rälssimiehille ja heistä polveutuivat lähes
kaikki keskeiset rälssisuvut. Elinan surma-balladikin on liitetty samaan sukuryppääseen,
vaikka se ei kerrokaan todellisuudesta. Rälssimiehiin liittyy paljon kansantarinoita,
jotka ovat lainaa muualta ja sovitettu omaan ympäristöön. Inkerin ja Lalmantin
romanttinen tarinakin liikkuu rälssipiireissä. Sekin osaltaan liittyy siihen
mitä kuultiin, nähtiin ja kuviteltiin. Rälssimiesten avioliitot kiinnostivat
kansaa nykyajan kuninkaallisiin liittyvien juorujen tapaan.
Lalmanti kihlaa Inkerin ja lupaa palata tämän luo.
Uskollinen neito odottaa ja on luovuttanut rakastetulleen ritariromantiikan
mukaisesti kutomansa silkin, jonka ritari on sitonut laivansa mastoon.
Kilpakosija Eerikki on ”vähä ritari”. Ritariksi lyöty, mutta ei Lalmantin
veroinen. Ruotsalaisessa versiossa Herra Lagmania sanotaan köyhemmäksi kuin
kilpakosija herra Thore, jolla on ”enemmän kultaa kuin Lagmanilla maata”. Siksi
ahneet veljet haluavatkin naittaa siskonsa hänelle. Ritvalan helkavirressä
maanomistus tekee Lalmantista todellisen rälssimiehen ja ritarin, jonka rinnalla
rikas mutta maaton Eerikki on nousukas.
Ritvalan helkavirsi jää kesken. Mitä tapahtui Inkerille ja
Lalmantille? Kaunein päätös tarinalle löytyy 1834 muistiinmerkitystä ruotsalaisesta
versiosta:
Niinpä he ratsastivat kukkaniitylle
Ja sijasivat sinne morsiusvuoteen
He poimivat niityn ruusut ja kielot
Ja sijasivat niillä morsiussängyn
Herra Lagman nukkui Inga Lillan syliin
Mutta rikas herra Thore kiukkunsa puuskaan
Niinpä he ratsastivat kukkaniitylle
Ja sijasivat sinne morsiusvuoteen
He poimivat niityn ruusut ja kielot
Ja sijasivat niillä morsiussängyn
Herra Lagman nukkui Inga Lillan syliin
Mutta rikas herra Thore kiukkunsa puuskaan
Aamulla pari saa kuninkaalta vahvistuksen liitolleen. Sen
jälkeen järjestetään turnajaiset, joissa Lagman surmaa herra Thoren. Yksi
selitys Inkerin virren keskeytymiseen on ehkä sensuuri. Kaikki kirkonmiehet tuskin
hyväksyivät laulua, jossa rynnätään siveettömästi morsiusvuoteeseen. Ruotsalaisversion
loppu on helluntain luontoon sopiva kieloineen, ruusuineen ja kukkaniittyineen,
jolla ritari rakastettunsa kanssa kokoaa kukista morsiusvuodetta.
Vanajaveden rannoilla, Sääksmäellä ja Ritvalassa elettiin
1300- ja 1400-luvuilla rälssikartanoiden varjossa. Rahvaalla oli mahdollisuus
seurata rälssin elämää. Kartanoiden liepeille löysivät myös leikarit, trubaduurien
pohjoismaiset vastineet. Tanssilaulut, piirileikit ja eurooppalainen ritariballadi
jäivät elämään omaa elämäänsä Ritvalan tyttöjen toimesta.
Tämän tekstin myötä
alkaa viimein uusi tutkimusprojektini, jossa selvitän Ritvalan kylän ja sen
naisten historiaa. Kiitokset Pirkanmaan kulttuurirahastolle, joka tekee tämän hankkeen
mahdolliseksi.
Heleätä helluntaita!
Lähteet:
Haavio-Mannila, Elina:
Ritvalan helkajuhla. Porvoo 1953.
Svenska Fornsånger. Första delen. En Samling af Kämpavisor, Folk-Visor,
Lekar och Dansar, samt Barn- och Vall-Sånger. Utg. Adolf Iwar Arvidsson. Stockholm,
1834.
Vähäkangas, Tapio:
Lisäyksiä Lydekenpoikien sukuun. Genos (78) 2/2007
Kuvat: Tiina Miettinen, Teseida: Emilia in the Rose Garden (Wikimedia commons)