Ritvalan ritariballadi

Helluntaina vietetään Sääksmäen Ritvalassa Helkajuhlia, kuten on vietetty jo satoja vuosia. Kylän naimattomat naiset kulkevat raitinristillä laulamassa helkavirsiä. Tarkoitus on suojata vuodentuloa. Yhtenä helkavirtenä on Inkerin virsi. Se on tuonut vuosisadasta toiseen hämäläiselle kylänraitille häivähdyksen keskiaikaista ritariromantiikkaa.

Inkerin virsi perustuu ruotsalais-tanskalaiseen balladiin Lagmansvisa. Herra Lagmanin ja neito Inga-Lillan tarina kääntyi suomeksi linnantuvissa ja rahvaan savupirteissä. Vaikeasti äännettävät nimet muokkautuivat Lalmanti ritariksi ja Inkeriksi. Samasta aiheesta laulettiin Skotlannissa ja Englannissa. Sieltä tarina kulki Fär-saarten, Tanskan ja Ruotsin kautta Nauvoon ja Korppooseen, kunnes päätyi Hämeeseen ja Sääksmäen Ritvalaan. Sinne se kotiutui, ja siellä se kaikuu yhä.

Ritvalan Inkerin virsi (klikkaa kuvaa)

”Lagman” merkitsee laamannia (laghman), lakimiestä tai tuomaria, joka jakoi oikeutta laamanninkäräjillä. Hänet nimitti kuningas rälssimiesten joukosta ja usein valinta osui ritariiin. Ritareiksi lyötyjä miehiä ei Suomessa ollut keskiajalla kuin kahdeksan. Arvon saattoi saada vain kruunajaisten yhteydessä. Ritvalaa lähimmät ritarit olivat Tyrvännön Suontaan Nils Olofinpoika ja Vanajan Harvialan Niklis Kurki. Koska maan harvat ritariksi lyödyt rälssimiehet olivat usein laamanneja, niin suomalaisversion Lalmanti oli todellakin ”iso ritari”. Kansa tiesi ja tunsi laamanni-ritarien mahdin ja arvon. Ei liene ihme, jos 1300- ja 1400-luvuilla laamannit ja ritarit miellettiin samaksi asiaksi.

Mahtavin rälssiverkosto Suomeen syntyi 1400-luvulla Klaus Lydekenpojan jälkeläisistä. Tämän kaksi poikaa Henrik ja Arvid lyötiin ritareiksi. Tyttäret naitettiin rälssimiehille ja heistä polveutuivat lähes kaikki keskeiset rälssisuvut. Elinan surma-balladikin on liitetty samaan sukuryppääseen, vaikka se ei kerrokaan todellisuudesta. Rälssimiehiin liittyy paljon kansantarinoita, jotka ovat lainaa muualta ja sovitettu omaan ympäristöön. Inkerin ja Lalmantin romanttinen tarinakin liikkuu rälssipiireissä. Sekin osaltaan liittyy siihen mitä kuultiin, nähtiin ja kuviteltiin. Rälssimiesten avioliitot kiinnostivat kansaa nykyajan kuninkaallisiin liittyvien juorujen tapaan. 

Lalmanti kihlaa Inkerin ja lupaa palata tämän luo. Uskollinen neito odottaa ja on luovuttanut rakastetulleen ritariromantiikan mukaisesti kutomansa silkin, jonka ritari on sitonut laivansa mastoon. Kilpakosija Eerikki on ”vähä ritari”. Ritariksi lyöty, mutta ei Lalmantin veroinen. Ruotsalaisessa versiossa Herra Lagmania sanotaan köyhemmäksi kuin kilpakosija herra Thore, jolla on ”enemmän kultaa kuin Lagmanilla maata”. Siksi ahneet veljet haluavatkin naittaa siskonsa hänelle. Ritvalan helkavirressä maanomistus tekee Lalmantista todellisen rälssimiehen ja ritarin, jonka rinnalla rikas mutta maaton Eerikki on nousukas.

Ritvalan helkavirsi jää kesken. Mitä tapahtui Inkerille ja Lalmantille? Kaunein päätös tarinalle löytyy 1834 muistiinmerkitystä ruotsalaisesta versiosta:

Niinpä he ratsastivat kukkaniitylle
Ja sijasivat sinne morsiusvuoteen

He poimivat niityn ruusut ja kielot
Ja sijasivat niillä morsiussängyn

Herra Lagman nukkui Inga Lillan syliin
Mutta rikas herra Thore kiukkunsa puuskaan

Aamulla pari saa kuninkaalta vahvistuksen liitolleen. Sen jälkeen järjestetään turnajaiset, joissa Lagman surmaa herra Thoren. Yksi selitys Inkerin virren keskeytymiseen on ehkä sensuuri. Kaikki kirkonmiehet tuskin hyväksyivät laulua, jossa rynnätään siveettömästi morsiusvuoteeseen. Ruotsalaisversion loppu on helluntain luontoon sopiva kieloineen, ruusuineen ja kukkaniittyineen, jolla ritari rakastettunsa kanssa kokoaa kukista morsiusvuodetta.

Vanajaveden rannoilla, Sääksmäellä ja Ritvalassa elettiin 1300- ja 1400-luvuilla rälssikartanoiden varjossa. Rahvaalla oli mahdollisuus seurata rälssin elämää. Kartanoiden liepeille löysivät myös leikarit, trubaduurien pohjoismaiset vastineet. Tanssilaulut, piirileikit ja eurooppalainen ritariballadi jäivät elämään omaa elämäänsä Ritvalan tyttöjen toimesta.

Tämän tekstin myötä alkaa viimein uusi tutkimusprojektini, jossa selvitän Ritvalan kylän ja sen naisten historiaa. Kiitokset Pirkanmaan kulttuurirahastolle, joka tekee tämän hankkeen mahdolliseksi.

Heleätä helluntaita!

Lähteet:

Haavio-Mannila, Elina: Ritvalan helkajuhla. Porvoo 1953.

Svenska Fornsånger. Första delen. En Samling af Kämpavisor, Folk-Visor, Lekar och Dansar, samt Barn- och Vall-Sånger. Utg. Adolf Iwar Arvidsson. Stockholm, 1834.

Vähäkangas, Tapio: Lisäyksiä Lydekenpoikien sukuun. Genos (78) 2/2007

Kuvat: Tiina Miettinen, Teseida: Emilia in the Rose Garden (Wikimedia commons)