Aurora Danet ja haave pitäjänkoulusta 1838

 

Hauhon koululaitos täyttää ensi syksynä 150 vuotta. Siksi on syytä muistaa naista, jonka testamentin ansiosta paikkakunnan koulunkäynnillä on monia muita pitäjiä vahvempi pohja. Sen mahdollisti Aurora Danet ja mystinen Pariisin perintö.

Helmikuun 18.päivänä 1767 syntyi Hauhon Kyttälän kartanossa tyttö, jonka vanhemmat olivat kamaripalvelija Erik Halling ja hänen 23-vuotias vaimonsa Maria Christina. Kaste toimitettiin heti seuraavana päivänä. Lapsi sai nimen Christina Aurora. Kummeiksi valikoitui Kyttälän lampuotitilojen väkeä, siis hauholaisia rahvaan miehiä ja naisia, kuten Iso-Jussilan isäntä Erkki Eskonpoika ja Laurilan emäntä Maria Heikintytär. Nimi Aurora lienee annettu Kyttälän neidin Aurora Elisabet Bosinin kunniaksi. Olihan lapsen isä Erik Halling tämän veljen Daniel Erik Bosinin palvelija.

Äiti ja tytär asuivat kartanossa seuraavat vuodet. Ehkä Maria Christina Halling oli Aurora-neidin seuraneiti ja Erik taas seurasi aatelista isäntäänsä luutnantti Daniel Bosinia tämän matkoilla. Bosineilla oli vahvat yhteydet Ruotsiin. Pikku Auroralle tulivat seitsemän vuoden kuluessa tutuksi Kyttälän tienoot ja varmasti lähitilojen ja torppien lapsetkin. Kuukautta ennen tyttösen kahdeksatta syntymäpäivää kaikki äkisti muuttui: äiti ja tytär muuttivat tammikuussa 1774 Tukholmaan. Muutto Hauholta suurkaupunkiin saattoi olla lapselle raastava kokemus. Siitä ei tiedetä. Aurora laitettiin ilmeisesti kouluun. Hänen elämänsä Tukholmassa on hämärän peitossa. 

Hieman yli 20-vuotiaana 1790-luvulla Aurora Halling putkahtaa esiin Turussa. Hän on saanut erinomaisen koulutuksen ja omaa loistavan ranskan kielen taidon. Mamselli Aurora palkattiin maaherra Ernst Gustaf von Willebrandtin tyttärien kotiopettajattareksi. Siten Aurora pääsi maan hienoimpiin seurapiireihin. Maaherralla oli kolme tytärtä, joista vanhin Vendla Sofia avioitui vapaaherra Carl Erik Mannerheimin kanssa. Hänestä tuli marsalkka C. G. Mannerheimin isoisän äiti. Ranskaa sujuvasti puhuva Aurora teki vaikutuksen Turun Akatemian ranskalaissyntyiseen lehtoriin Georg Danetiin, joka oli jäänyt leskeksi 1789 lyhyen avioliiton jälkeen. Romanssihan siitä syntyi. 

Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthan kirjoitti vuonna 1794 ystävälleen Mathias Caloniukselle: ”Meidän ranskan kielen opettajamme avioitui erään mamsellin kanssa, joka opetti ranskaa kenraali Willebrandin luona.” Aurora Hallingin ja Georg Danetin häitä vietettiin Turussa 12.12.1794. Niin kotiopettajatar Aurora Hallingista tuli lehtorin rouva Danet.

Myöhemmin Porthanin kirjeestä käy ilmi kiinnostava tieto: Georg Danet oli matkustanut Pariisiin vuoden 1802 heinäkuussa lunastamaan perintöään. Se on vihje siitä, että Danetin pariskunnan varallisuus kasvoi oleellisesti. Georg Danet teki vuonna 1812 testamentin, jossa hän määräsi koko omaisuutensa vaimolleen Auroralle. Avioparille ei syntynyt lapsia, joten vaimo oli ranskalaissyntyisen miehen ainoa omainen. Georg Danet kuoli 68-vuotiaana vuonna 1819. Aurora Danetista tuli varakas leski, joka viimeistään tällöin avasi Turussa pensionaatin eli tyttökoulun ylemmän säädyn neideille. Siitä tuli kuuluisa ja suosittu. Rouva Danet palkkasi 1820-luvun alussa nuoren, mutta lupaavan opiskelijan nimeltä Johan Ludvig Runebergin 12 riikin taalarin kuukausipalkalla opettamaan historiaa ja maantietoa. 

Aurora Danetin siteet Hauholle eivät koskaan katkenneet. Hän oletettavasti vieraili Bosinien luona Kyttälässä ja ehkäpä myöhemmin Alvettulan Bobackassa. Bosinien kanssa hän saattoi pohtia, miten pitäjän kouluasioita voisi parantaa. Koulumestareita Hauholla oli, mikäli papit käyttivät siihen omia varojaan. Syntymäpitäjä merkitsi Auroralle paljon – jopa niin paljon, että hän päätti 71-vuotiaana tehdä jotain konkreettista hauholaislasten hyväksi. Aurora Danet allekirjoitti testamenttinsa 31.7.1838. Hän jätti omaisuuttaan lähetystyölle, mutta määräsi lopusta seuraavasti: 

”Koko siitä jäljellejäävän omaisuuteni osoitan minä pitäjänkoulun hyväksi Hauhon pitäjässä Hämeen lääniä, jossa rahvaan lapset, niin pojat kuin tytöt, voivat saada oppia, pääosin lukemiseen ja kristinoppiin sekä kirjoittamaan ja laskemaan sekä niiden ohella tekemään kaikenlaisia tarpeellisia käsitöitä; mutta koska omaisuuteni yksistään on tähän sangen riittämätön, niin kiireellisyydellä, jota vielä kallis aikamme pahoin koettelee, saattaakseni sellaista koululaitosta käyntiin, on minun käännyttävä kanssaihmisteni moraalisen hyväntahtoisuuden puoleen, sillä toiveella, että läänin herra kuvernööri ja pitäjän kirkkoherra ovat halukkaita ottamaan osalleen koulun järjestämisen sekä sen valvonnan ja tulevan hallinnon. Toivon myös pitäjän asukkailta tukea, samaan tapaan kuin on jo lupautunut Herra luutnantti hyväsukuinen Bosin, joka on luvannut lahjoittaa vuosittain 50 riikin taalaria koulun hyväksi sekä antaa rakennustarpeita koulutaloon ja lisäksi tarjoaa apuaan vaadittavan ja pätevän opettajan hankkimiseen.” 

Auroran vaatimaton kuolinilmoitus Åbo Tidningar lehdessä 23.10.1844

Aurora Danet kuoli 12.10.1844 sairastettuaan sitä ennen yhdeksän viikkoa. Mystinen pariisilaisperintö yhdistettynä Aurora Danetin omiin tuloihin teki sen, että jälkeen jäi huomattava omaisuus. Hauhon seurakunta sai 1 580 ruplaa 83 kopeekkaa. Auroran toivomaa koulutaloa Hauholle ei ryhdytty rakentamaan, mutta rahaston korkojen turvin palkattiin pitäjään koulumestari ja kiertokoulusta tuli pysyvä järjestelmä aina 1900-luvulle asti. Testamentin ansiosta Hauholla koulunkäynti vakiintui ja kehittyi paremmin ja nopeammin kuin muilla paikkakunnilla. Danetin rahasto kasvoi korkoa ja helpotti oleellisesti Hauhon ensimmäisen kansakoulun perustamista vuonna 1871. Koulu aloitti toimintansa Alvettulan Tapolan talossa, josta se siirrettiin Kirkonkylään. 

Rahaston pääoma oli vuoteen 1910 tultaessa 32 000 markkaa. Vuotuinen korko käytettiin 1915 neljän kiertokoulunopettajan palkkaan, jotka toimivat kansakoulujen rinnalla. Yleisen oppivelvollisuuden tultua voimaan 1921, opetusministeriö antoi luvan käyttää rahaston jäljellä olevat varat Hauhon seurakunnan hyväksi. Vuoden 1934 lopussa rahastossa oli edelleen 84 773 markkaa 70 penniä.   

Danetin koulurahaston tilikirjan kansilehti

 

”Hauhon koululaisten kummitädin” Aurora Danetin harras toive oli, että hauholaislapset, tytöt ja pojat, saisivat käydä koulua lähellä kotiaan. Ehkä hän jäi jo pikkutyttönä pohtimaan, miksi hän lähti kouluun mutta leikkitoverit eivät. Puhumattakaan, että hän oli tullut revityksi 7-vuotiaana kotiseudultaan voidakseen käydä koulua Tukholmassa. En yhtään epäile, etteikö Aurora Danetin toive olisi edelleen se, että pienet hauholaislapset saisivat käydä tulevaisuudessakin koulunsa mahdollisimman lähellä kotiaan. Siihen hän tähtäsi. Ja siihen olisi pyrittävä Auroran viimeisen tahdon velvoittamana.

 

Aamulehti 1937 08.01.1937 no 6 

Alempi kansanopetus 1915 28.01.1915 no 1. 

Holmborg, Eric: H. G. Porthan och Nath. Gerh. Schultén: brevväxling 1784-1804.

Strömborg, J.E: Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg. 1-3, 1804-1837.

Syrjä, Urpo: Hauhon kansakoulut 1871-1976. Hauhon kunta 1979.

Kuvat: Paul Hoecker, Empierezimmer (1900). Wikimedia Commons, Hauhon alisen kihlakunnan kartta 1843. Lydia. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto.

Hakkalan kartanon seuralaisneidit

Hauhon Vuolujoen varressa oleva Hakkala oli rälssimaata, jota keskiajalla omistivat paikalliset mahtisuvut. Sen viljelystä huolehtivat talonpoikaiset lampuodit eli vuokraviljelijät, joiden tilat saivat nimet Heikkilä ja Eerola. Hakkalan tilukset kuuluivat 1700-luvulla Hyömäen kartanossa asuneelle von Kraemer-suvulle. Varsinaista aatelin asumakartanoa Hakkalaan ei syntynyt, mutta siihen tähtäävä hanke aloitettiin vuonna 1763. 

Tuolloin Ruotsista Suomeen Hämeen läänin jalkaväkirykmentin muuttanut kapteeni Herman Johan Dassau avioitui Hauhon Hyömäen kartanon neidin Helena Margareta von Kraemerin kanssa. Neiti oli ehtinyt jo 33 vuoden ikään ja aviomieskin oli jo 52-vuotias leskimies. Hakkalan toinen lampuotitila kunnostettiin avioparin kodiksi. Sen lähimpänä naapurina oli Keson kartano saman Vuolujoen varressa. 

Syntynyt ”kartano” tuskin oli kovin suuri ja loistelias rakennus, vaikka siitä toisinaan käytettiinkin nimitystä ”Hakkala gård” eli Hakkalan kartano. Kirkonkirjoissa se kulki silti entiseen tapaan Hakkalan rälssinä. Lapsia avioparille ei syntynyt. Kapteeni Dassau kuoli keuhkotautiin vuonna 1776. Lyhyt kuolinilmoitus julkaistiin Ruotsissa Inrikes Tidningarissa 7. maaliskuuta 1776. Siinä kapteeni Dassaun mainittiin kuolleen ”kartanossaan Hämeen läänissä.” Se kuulosti varsin muhkealta.

Hakkalan leskirouvalla oli luonaan varattomia aatelis- ja säätyläistyttöjä parempina palvelijattaria ja seuralaisina. Nuoret neitoset saivat opastusta kartanotalouden hoitoon, ja pääsivät seurustelemaan herrasväen kanssa. Mitä seuraneidin ja kamarineidin velvollisuuksiin kuului? Se tietysti vaihteli, mutta katsotaanpa Englannissa vuonna 1825 ilmestyneestä kirjasta The Complete Servant mitä heiltä odotettiin:

Ensinnäkin tämän tuli olla vaatetukseltaan siisti ja puhdas. Hänen piti olla aina hyväntuulinen ja nöyrä sekä herkeämättä tarkkailla rouvansa luonnetta voidakseen täyttää tämän tahdon ”sillä kohteliaan pehmeällä ja ystävällisellä käytöksellä, joka tuo seuraneidille arvostusta ja kunnioitusta.” Liikkumisen tuli olla hillittyä ja huomaamatonta. Puvun piti olla siisti ja yksinkertainen, ei koreileva. Ehdoton täsmällisyys oli hyve ja samoin kuin väsymätön huomion osoittaminen. Seuraneidin tai kamarineidin tuli pitää huolta rouvansa vaatevarastosta ja varmistaa, että pukeutumishuone pysyy siistinä. Mikäli palveltava rouva oli iäkäs, niin seuraneiti huolehtii edellisten lisäksi tämän lääkkeistä, oli seurana ja tarvittaessa viihdytti tätä vaikkapa lukemalla ääneen. Ei monotonisesti kuten koulutyttö eikä teeskennellen, vaan luontevasti olipa sitten kyseessä romaani, saarnakokoelma, runous tai oodit.

Toki tehtävät vaihtelivat sen mukaan, millainen talous oli kyseessä, ja mikä oli rouvan asema. Hauhon Hakkalan kaltaisessa upseerinlesken vaatimattomassa taloudessa kamarineiti oli luultavasti myös taloudenhoitajatar. Todella kokenut seura- tai kamarineiti oli niin kallis ylellisyys, jollaista vain harva pystyi palkkaamaan. Siksi oli tyydyttävä nuoriin neiteihin, joilla oli kotoa saadut perustaidot. Rouvan piti opastaa heitä, joten hyöty oli molemminpuolista. 

Ensimmäinen seura- tai kamarineiti Hakkalassa lienee ollut 18-vuotias Catharina Eleonora Taube, joka muutti sinne veljensä furiiri Peter Ludvig Tauben luota Aikkolan majoittajan puustellista. Neiti Taube oli tullut Hauholle vanhempiensa luota Kuhmoisista Keikkalan puustellista. Kun veli vaimoineen muutti Rautalammille, Catharina siirtyi Hakkalaan leskirouva Dassaun seuralaiseksi. Pari vuotta kartanotalouden opiskelua takasi hyvän pääoman joko avioliittoon tai taloudenhoitajattaren uraan – mikäli sulhasta ei alkanut kuulua. 

Catharina Tauben muutettua vuonna 1775 Viitasaarelle, Hakkalaan tuli 18-vuotias Anna Kaisa Stampel, joka oli syntynyt Jämsässä korpraali Johan Stampelin ja Christina Rönbergin tyttärenä. Perheessä oli monta lasta ja korpraalintorpassa oli varmasti vaikeaa pysytellä säätyläisessä elämäntavassa. Anna Kaisa muutti Hakkalaan vuoden 1778 tienoilla ja oli enemmän palvelijatar kuin seuraneiti. Hän viipyi muutaman vuoden ja avioitui vuonna 1783 Kokkilasta kotoisin olleen korpraali Henrik Skönin kanssa. Avioliitto jatkui miehen kuolemaan asti, jonka jälkeen Anna Kaisa palasi leskenä vielä vuosiksi 1814-15 Hakkalan kartanoon. 

Hämeen vaatimattomissa kartanoissa seuraneidin, kamarineidin, taloudenhoitajattaren ja sisäkön erot olivat olemattomia. Heidät merkittiin kirkonkirjoihin joko tittelillä ”fröken” (neiti) ja tai nimekkeellä ”jungfru” (neitsyt). Merkitystä oli lähinnä sillä, oliko asianomainen aatelinen vai aateliton. Siitä kertoo merkintä neitsyt Britan kohdalla. Hänen kerrotaan lähteneen ”palvelukseen kappalainen Grahnin luo”. Kaikkia Hakkalan seura- ja kamarineitoja yhdistää hyväsukuisuus ja köyhyys eli heidän piti ansaita elantonsa. Seuraneitinä saattoi päästä tapaamaan soveliaita sulhasehdokkaita, kunhan ei kurkottanut liian ylös. Silloin köyhä säätyläisneiti helposti päätyi avioliiton sijasta avoimeen liittoon. Hakkalan aatelisista seuraneideistä yksikään ei avioitunut aatelismiehen kanssa, vaan avioliiton myötä säätykierto vei heitä alemmas. 

Hakkalan rälssi Vuolujoen varressa

Aatelisen Margareta Helena Schulmanin asema Hakkalassa 1800-luvun alussa viittaa seuraneitiin. Hän tuli taloon 21-vuotiaana vuonna 1798 ja viipyi siellä peräti 15 vuotta, kunnes avioitui vuonna 1813 kersantti Gustaf Henrik Memsenin kanssa. Talon rouva oli tuolloin jo iäkäs ja tarvitsi huolenpitäjää. Ilmeisesti neiti Schulman oli erityisen mieluinen seuraneiti. Viimeisin seuraneiti Hakkalassa mainitaan kapteeninrouvan kuolinvuonna 1817. Hän oli 21-vuotias aatelisneiti Agneta Concordia Sass, joka oli kotoisin Tuuloksen Kommilasta. Agneta solmi myöhemmin avioliiton Johan Mennanderin kanssa. 

Kapteeninleski Helena Margaretan kuoltua vuonna 1817 Hakkala palautui takaisin Hyömäen kartanon von Kraemereille. Hakkalan kausi kartanona kesti siis suunnilleen 40 vuotta. Sen jälkeen se muuttui jälleen lampuotien asumaksi. Hakkalan tilukset myytiin vuonna 1864 Lammilta kotoisin olleelle Adam Karhulalle. Tuolloin Hakkalan vuokratilat Eerola ja Heikkilä muodostivat jo pienen kylämäisen asutuksen, jossa oli myös torppia ja mäkitupia.

Vuonna 1820 luotettava ja kunnollinen neiti jätti ilmoituksen Åbo Tidningariin, toivoen paikkaa kamarineitinä jossakin kunniallisessa perheessä, joko kaupungissa tai maaseudulla; hän on jopa saksan kielen taitoinen eikä puutu arvostettua koulutodistusta. Vastauksia ilmoitukseen pyydetään jättämään sillan pielessä olevaan kirjakauppaan. Vastaavia hienotunteisia ilmoituksia julkaistiin paljon.

Kuvat: 

Pehr Hillerström: Kerivä nainen. Kansallisgalleria.

Kalmbergin kartasto 1855. Doria. Kansalliskirjasto

Åbo Tidningar 19.7.1820, no 55.