Rippikoulu on tänä päivänä monen nuoren odottama kesäleiri,
jossa on kavereita ja käydään syvällistä pohdintaa elämästä. Leiri huipentuu
ripillepääsyyn ja kotona järjestettyihin juhliin yhdessä sukulaisten kanssa.
Kenenkään mieleen ei varmaankaan tule, että mitäpä jos ei pääsisikään ripille.
Rippikoulua
ei 1800-luvulla läpäissyt, ellei osannut ulkoa vaadittuja Katekismuksen kohtia
ja saavuttanut jonkinlaista sisälukutaitoa. Kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä
meidän-rukous ja muut… ne oli osattava – selityksineen. ”Mitä se on?” toistuu Hauholla
käytössä olleessa Olaus Svebiliuksen Katekismuksessa kymmenet kerrat.
Neljäs
käsky. Sinun pitää kunnioittaman isääs' ja äitiäs', ettäs menestyisit ja kauwan
eläisit maan päällä. Mitä se on? Wastaus: Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman
Jumalata, niin ett'emme meidän wanhempitamme, esiwaltaamme ja isäntiämme katso
ylön, emmekä wihoita; waan pidämme heitä kunniasa, palwelemme heitä, olemme
heille kuuliaiset, rakastamme heitä, ja pidämme heitä meidän silmäimme edesä.
 |
| Katekismuksen esilehti |
Toki
mestareitakin löytyi. Eräs heistä oli Tuittulan Förryn vuonna 1804 syntynyt
Anna Maija, joka oli lampuoti Juho Erkinpojan tytär. Anna Maija pääsi ripille
15-vuotiaana heti ensimmäisellä yrityksellä 30.6.1819 ja sai vielä merkinnän: ”osaa koko Katekismuksen hyvin”. Hän oli harvinaisuus, sillä suuri
osa hauholaisista nuorista joutui yrittämään ripille monta kertaa ennen kuin
kirkkohera Wallenius oli suosiollinen.
Oppimisvaikeudet kuten lukihäiriö
saatettiin tiedostaa, mutta sen vuoksi ei voitu joustaa. Kaikkien oli opittava
samat asiat. Kirkkolaki määräsi, että ripille pääsyn ehtona oli säädetyt
kristinopintaidot. Tukiopetus oli Hauholla sitä, että heikot lukijat lueteltiin
saarnastuolista nimeltä ja heidät kutsuttiin kirkonkylään koulumestari Carl Holmbergin luo ”lukkarinkouluun”
pänttäämään. Ajankohta oli pääsiäisen jälkeen, jolloin töitä oli
tavallista vähemmän. Vanhempien ja isäntäväen piti huolehtia, että nuorille tuli
eväät mukana. Mikäli paikalle ei ilmaantunut, seurasi sakko ja pojille jalkapuuta.
Kuulutus lukkarinkouluun Hauholla vuonna 1817: ”Seuravaiset heikot Lukiat nijstä
vanhemmista Rippi Lapsista täsä Seurakunasa, jotka ej vielä ole Ripille ja
Herran Ehtolliselle päsnet, kutsutaan tämän kautta tulemaan Pitäjän
Skoulumestarin tygö tulevana Perjantaiaamuna ja sitten olla siellä Lauvantai
Ehtoseen asti että tulla opetetuxi, ja neuvotuxi Christillisyden Pääkappaleisa.”
 |
| Klikkaa lista suuremmaksi |
Vuoden 1817 ennätys ripille pääsy-yrityksissä oli Okerlan Heikkilän 21-vuotiaalla
Mikko Juhonpojalla. Hänellä oli takanaan 13 ripillepääsyn yrityskertaa. Nuorukainen
oli saanut varoituksen vuonna 1814 ja merkinnän ”osaamaton”. Joko Mikko viimein
oppi tai sitten armo kävi oikeudessa, sillä hänet päästettiin ripille
lukkarinkoulun jälkeen 5.6.1817. Mikolle kävi elämässä huonosti: hänet surmasi
19-vuotias renki Mikko Tjäder maaliskuun 25. päivänä vuonna 1821. Mikko oli
tuolloin 24-vuotiaas ja renkinä Okerlan Melkkalassa. Mitä lie riitaa tullut
nuorten miesten välille? Kaksi nuorta elämää siinä silti tuhoutui.
Uudenkylän Uotilan
tytär 20-vuotias Eeva Jaakontytär oli lukkarinkoulussa keväällä 1817 yrittämässä
yhdennettätoista kertaa ripille. Hänetkin laskettiin ripille 5.6.1817. Eeva ei
ollut perheessään ainoa, jolla oli ongelmia. Veljeä ja talonisäntää Matti
Jaakonpoikaa sakotettiin vuonna 1819 huonosta lukemisesta ja samoin toista
veljeä Erkki Jaakonpoikaa. Evan elämäntarina oli myös surullisen lyhyt, sillä
hän kuoli kotonaan vain 27-vuotiaana 19.12.1824 keuhkotautiin. Saattaa olla,
että kulutavalla keuhkotaudillakin oli syynsä oppimisvaikeuksiin. Ehkä voimia
ei ollut, ehkä Eeva ei vain jaksanut.
Maria Laurintytär oli Kyttälässä Iso-Mattilan
piikana. Hänkin oli jo yksitoistakertaa yrittänyt ripille. Lastenkirjaan Marian
kohdalle on merkitty samat sanat kuin Mikko Juhonpojalle: osaamaton ja saanut varoituksen.
Mariakin pääsi ripille 5.6.1817. Hän avioitui 7.11.1824 Kyttälän Laurilan
rengin Aatami Mikonpojan kanssa. Tuore aviopari muutti samassa kuussa
Hämeenlinnaan. Sen jälkeen he asettuivat Hattulaan, jossa heille syntyi ainakin
kaksi lasta.
 |
| Förryn 15-vuotias Anna Maija osasi hyvin koko katekismuksen |
Vähälläkin tutkimustyöllä siis selvisi, että heikot lukijat olivat
nykyajan termiä käyttäen syrjäytymisvaarassa. Kahden elämä jäi lyhyeksi: Eeva kuoli
keuhkotautiin ja Mikko surmattiin. Heistä Maria oli selviytyjä. En käynyt läpi
muiden vuoden 1817 lukkarinkouluun kutsuttujen nuorten kohtaloita. Riittää, kun
muistaa Eevan ja Mikon kovan kohtalon: heikkoja oppijoita pitää tukea ja
auttaa. Sen jo historiakin opettaa.
Voi tietysti olla, että lukkarinkoulussa
vietetyt yhteiset päivät myös voimaannuttivat osallistujia. Kaikki nuoret olivat
samassa tilanteessa mutta eivät yksin. Porukan tuella oli varmasti merkitystä. Ehkäpä
parin keväisen pänttäyspäivän aikana solmittiin kohtalotoverien kesken syviä ystävyyssuhteita
ja valvottiin yö jutellen syvällisiä. Ja kenties aikaa muisteltiin myöhemminkin
elämän varrella – vähän niin kuin rippileirejä pari sataa vuotta myöhemmin.
Kuva: Katekismuksen kansilehti vuodelta 1831. Kuva: Thermos. Wikimedia
Commons. CC BY-SA 2.5
