Tuomari ja herraskartano

Hauhon tunnetuimpiin kartanoihin kuuluu tietenkin Sotjalan Hovinkartano. Se ei ole aatelismiehen perustama, vaan varsin poikkeuksellisesti sen loi ja rakensi 1760-luvulla kihlakunnantuomari Vilhelm Leopold (1726-1797). Miehen sukutausta koostui arvokkaasta ja aikaansaavasta väestä, vaikka kukaan ei ollut yltänyt aateliin. Vilhelm syntyi 1726 Hattulassa kaupunginvälskäri Johan Vilhelm Leopoldin ja Elisabet Woivaleniuksen poikana. Isänisä muutti vuonna 1718 Ruotsista Suomeen. Lähisukua eli kahden puolen Pohjanlahtea.

Vilhelm laitettiin Helsingin triviaalikouluun 8-vuotiaana, josta matka jatkui Porvoon lukioon. Pikkuvihan aikana 1743 lahjakas Vilhelm viimeisteli ylioppilastutkintonsa Ruotsissa. Sen jälkeen alkoivat tuomarintutkintoon johtavat opinnot Turun yliopistossa. Kannuksia uralle tuli amiraliteettikomissariaatin palveluksessa ja sotafregatin kirjurina. Vuonna 1763 Vilhelm Leopold oli 37-vuotias ja hänet nimitettiin Hollolan ylisen ja alisen kihlakuntien tuomiokunnan tuomariksi. 

Perhekin kasvoi, sillä Vilhelm Leopold solmi avioliiton vuonna 1758 Magdalena Ignatiuksen kanssa. Morsian oli Hämeenlinnan edesmenneen pormestarin Anders Ingnatiuksen tytär, ja äiti aatelissukuinen Margareta Sofia Godenhjelm. Appi oli aikoinaan hoitanut samaa virkaa kuin Vilhem. Ja anoppikin oli tuomarin tytär. Ei pidä unohtaa sitäkään, että Vilhelm Leopoldin oma äiti Elisabet Woivalenius oli Sääksmäen kirkkoherran tytär.

Uran lakipiste oli nyt saavutettu ja tuomari alkoi katsella arvolleen sopivaa asuinpaikkaa kihlakuntansa alueelta. Tuomarilla alkoi olla varallisuutta ja vaikutusvaltaa enemmän kuin maalaisaatelilla. Aatelisarvoakin sopi salaa odotella, ja sitä odotellessa hankkia maaomaisuutta. Perhe oli muuttanut paikasta toiseen miehen pätkätöiden perässä, mutta nyt oli aika vakiintua. 

Vilhelm Leopold sai haltuunsa Hauhon Sotjalan kylän vanhan Lampodin tai Lampuodin ratsutilan. Hän kaihtoi rusthollinsa nimeä ”lambodi”, joka viittasi lampuoteihin eli talonpoikaisiin vuokraviljelijöihin. Rahvaalta vivahtava nimi ei ollut tuomarin arvolle eikä ollut käräjäpaikalle sopiva. Tuomiokirjoihin piirtyi käräjien pitopaikaksi ”Sodjala rustholl” – mutta yhä useammin sen tilalle pujahti kuin varkain ”Hofgård”. Kirkkoherra Martinus Martinius muutti nimen kirkonkirjoihin Hofgårdiksi heti, kun perhe vuonna 1766 muutti Lambodin ratsutilalle. Kihlakunnankirjurit eivät nimeä muuttaneet, vaan keskittyivät maanluontoihin: veroluetteloissa tila oli Lambodin verorustholli, ja sen yhteydessä oli Vilhelm Leopoldin vuonna 1766 ostama Oravaisen augmenttitila. 

Tuomari Lepoldin komea nimikirjaus Hauhon käräjäpöytäkirjaan 1766

Nimi ”Hovinkartano” virallistui siinä vaiheessa, kun Vilhelm Leopold sai kuninkaan päätöksellä 31.7.1786 rälssioikeuden perustamaansa uudistilaan, joka nimettiin Hofgårdiksi. Rälssimaan vahvisti 1787 heti vihkiäisten jälkeen Leopoldin aatelinen vävy Odert Gripenberg. Ilman aatelista vävyä rälssimaa olisikin jäänyt haaveeksi, sillä sitä saivat omistaa vain aateliset. Hovinkartanon rälssitila, Oravaisen augmentti ja Lambodin ratsutila muodostivat 1800-luvulle tultaessa Sotjalaan kolme manttaalin arvoisen suurtilan ja herraskartanon.

Mistä sitten nimi Hovinkartano, Hofgård tai Hovgård? Ilmeisesti nimi ykisnkertaisesti vain miellytti Vilhelm Leopoldia. Ruotsin puolella löytyy yhteensä 19 Hofgård-nimistä paikkaa. Se on synonyymi sanalle rälssikartano tai suurtila. Suomestakin löytyy hovgårdeja: Siuntion Pikkalasta, Sipoon Hindsbystä ja Espoon Ryölästä. Lisäksi Inkoossa on Hofgårdin kylä. Nimi oli siten tuomarille tuttu. Lambodin rusthollin uudelleennimeäminen Hofgårdiksi ei ole historiallisesti huono idea, sillä 1600-luvulla Sotjalan lahjoitusmaakokonaisuuden omistaja sai rälssioikeudet, vaikka sinne ei koskaan rakennettu säterikartanoa. Kokonaisuuden pohjalta syntyi vain Lambodin ratsutila.

Hovinkartanon Valkoisen talon isoon tupaan on helppo kuvitella käräjät

Mitä tuli ulkonaisiin puitteisiin, niin Hovinkartano nousi nopeasti Hauhon vanhojen vaatimattomien aatelisten säterikartanoiden ohitse. Päärakennusta kohennettiin, ja 1770-luvulla palkattiin jopa puutarhuri. Tuomari Leopoldin omaisuus kasvoi, sillä hän oli myös hyödyn aikakauden liikemies, joka perusti vuonna 1780 asessori Axel Favorinin kanssa Lammin Porraskoskelle sahalaitoksen. Ainoa murhe oli se, että Vilhelm Leopoldille ja hänen vaimolleen ei syntynyt perijäksi poikaa. Oli kuitenkin neljä tervettä tytärtä. Senkin voi kääntää voitoksi: varakkaalle aatelittomalle miehelle ei ollut ongelma hankkia poikien korvikkeeksi aatelisia vävyjä.

Saattoi olla, että seudun aateli aluksi nyrpisteli nenäänsä muualta muuttaneelle nousukkaalle, jonka kartano ja varallisuus menivät kirkkaasti heidän ohitseen. Hovinkartanon muodostanut kihlakunnantuomari Vilhelm Leopold edusti uutta aikaa ja maailmaa, jossa modernit liikemiehet alkoivat ohittaa mahdissa aatelismiehet.

Seuraavissa blogikirjoituksissa tutustumme tarkemmin Hovinkartanon neiteihin, tuomarintyttäriin.

 

Lähteitä:

Godenhjelm, Berndt: Johan Godenhielm och hans ättegren. Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 43. 1993.

KA Hollolan tuomiokunta: Hauhon talvi- ja syyskäräjät 14.4., 20.11.1766, talvikäräjät 13.4.1767.

KA Hämeen läänin maa- ja henkikirjat 1767, 1773, 1875

Rosenborg, Carl Martin: Geografisk-statistik handlexikon öfver Sverige A-K (1882-83).

Suomen asutuksen yleisluettelo, Tuulos, Sotjala 1760-1799

Karttakuva: Rekognosointikartat 1776-1805, Vanajavesi ja Roine. Heikki Rantatupa, historialliset kartat.

Joulu Lautsian kartanossa 1781

Tuohon aikaan Hauhon Lautsian kartanossa asuivat kapteeni Carl Fredrik Schulman ja tämän vaimo Ebba Christina Thilman. Kapteeni oli saanut eron armeijasta vuonna 1778. Lapsia avioparilla oli kolme: Otto Wilhelm 13-vuotta, Ebba Fredrika 10-vuotta ja Carl Fredrik 8-vuotta. Perhe oli muuttanut Orimattilasta perintökartanoonsa vasta vuonna 1778, siis samana vuonna, kun kapteeni erosi armeijasta. Nyt hän saattoi keski-ikäisenä viettää viimeinkin herrasmiehen perhe-elämää. Carl Fredrikistä ei pitänyt koskaan tulla Lautsian isäntää, koska hänellä oli vanhempi veli vänrikki Otto Reinhold Schulman. Tämä teki sotilasuran, mutta ei koskaan avioitunut, vaan tyytyi setämiehen osaan.

Suvun perimätiedon mukaan kapteeni Carl Fredrik Schulman oli ”tarmokas, työteliäs ja rehellinen mies, joka uurasti maaomaisuutensa eteen ja laajensi sitä lunastamalla Sotjalan Niuran augmenttitilan ja Luopioisten Kouvalan Melkkaan. Rouva Ebba Tihlman taas oli ”taitava perheeäiti, joka auttoi miestään kartanon hoidossa.”

Paras ja rehellisinkin aatelismies oli silti joskus veloissa- jopa pahasti. Tosin rahvaan eteen käräjille asti päätyminen oli kyllä hieman noloa. Pormestari Johan Wasenius ilmaantui Hauholle vuoden 1782 talvikäräjille vaatimaan kapteeni Carl Fredrik Schulmania tilille veloista. Hän oli porvarille velkaa 29 taalaria ja 49 killinkiä. Wasenius oli tehnyt paperille valmiiksi selvät rätingit saatavista aina vuodesta 1777 lähtien. Velkaa kauppiaille oli alkanut kertyä siitä lähtien, kun perhe asettui Lautsian kartanoon. Mutta lykätään näin joulun alla velkajutut vielä taka-alalle ja tarkastellaan lähemmin Lautsian kartanon jouluostoksia.

Joulukuun 19. päivänä 1781 Lautsian kartanoon oli ostettu tarpeita joululeivontaan: sahramia, inkivääriä, muskottia, rusinoita ja kardemummaa sekä kuivattuja väskynöitä eli luumuja. Lisäksi listalla oli mustapippuria, maustepippuria ja fenkolia, joilla voitiin maustaa esimerkiksi kalaa. Ja sitähän saatiin Ilmoilanselältä, jonka rannalla kartanon silloinen punaiseksi maalattu yksikerroksinen päärakennus sijaitsi.

Maustelista viittaa siihen, että sahramipullat ja luumusoppa löytyivät Lautsian vuoden 1781 joulupöydästä. Myös ranskalaista viiniä ja arrakkia löytyi kartanon jouluvieraille. Viiniä lämmitettiin ja maustettiin glögiksi. Vähintään Lautsiassa vierailivat Carl Fredrikin sisar Anna Maria ja tämän aviomies Johan Henrik Ammondin Kalailan Heikkilän virkatalosta. Hartolasta paikalle voitiin odotella joulunpyhinä myös isännän nuorempaa veljeä kersantti Gustaf Robert Schulmania perheineen. 

Joulun juhlapöytä Lautsiassa oli katettu aatelisen komeasti. Siitä kertoo nimittäin se, että myös hämeenlinnalainen kultaseppä Petter Törnqvist karhusi maksuja hopeisesta suolakosta, sokerikosta ja kermakosta. Pienet joululahjatkin kuuluivat jo 1700-luvulla perinteisiin säätyläisperheissä ja kartanoissa. Lautsiassa nämä pienet yllätykset voitiin kätkeä paperiin ja sinetöidä paketit punaisella lakalla, jota oli myös hankittu Waseniukselta jouluksi 1781.

Lautsian kartanoon joulukuussa tilatut ruokatavarat kertovat siitä, että kartanokeittiössä tunnettiin 1700-luvun herrasväen jouluherkut. Säätyläisrouville oli olemassa kokeneen ruotsalaisen talousmamsellin Cajsa Wargin keittokirja Hjelpredai Hushållningen För Unga Fruentimber vuodelta 1755. Siitä löytyvät monet piparkakkuohjeetkin. Niitäkin tarjottiin kahvin kanssa, jota Lautsiassa kului melkoisesti. 

Hyvän jouluaterian jälkeen keitettiin kahvit ja Lautsian isäntä Carl Fredrik Schulman saattoi ottaa kynttilän valossa mukavan asennon ja polttaa piipullisen kaikkein parasta tupakkalaatua, jota häneltä kuluikin vuosittain useita kartuuseja.

Cajsa Wargin keittokirjan piparkakkuohje

 

 

Hauhon Kaurakarpiolta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

 

Lähde: Hollolan tuomiokunta, Hauhon käräjät 18.4.1782.

Kuva: Petter Törnqvistin hopeinen sokerikko vuodelta 1784 (Bukowski), Pehr Hillerström: Stilleben. Wikimedia Commons.