Mökin Jussi ja Hyömäen arpajaiset 1880

Hämeen Sanomissa julkaistiin lukijakirje Hauholta 30.7.1880, jossa kuvailtiin Hyömäen kartanossa pidettyjä arpajaisia, joilla kerättiin rahaa hopeisiin kynttilänjalkoihin Hauhon kirkkoon. Millaista oli hauholaisissa iltahuveissa vuonna 1880? Se selviää tästä.

Hauholta heinäkuun 26. päivänä 1880:

Vaikka minä en oikein tiedä mitä parempi kansa siitä tykkää, kun tämmöinen äkkinäinen maanmies rupee kynää käyttämään Hämeen Sanomissa, jolla on paljon oppinutta väkeä lukijoina, olen minä kumminkin uskaltanut pännään ruveta saadakseni arvoisille Hämeen Sanomien lukijoille, varsinkin oppimattomalle kansalle, johon minäkin luen itseni, mutta myös oppineille, jos mieli heidänkin lukea tekee, parilla sanalla kertoa eilen Hyömäen kartanossa olleista arpajaisista.

Hauhon pitäjän ompeluseura oli päättänyt panna toimeen arpajaiset hankkiakseen siten hopeiset kynttilänjalat seurakunnan kirkkoon. Monta kieltä pääsi liikkeelle tätä tämmöistö tarkoitusta vastaan, ja kuulin minäkin pistettävän koko lailla ankaria sanoja asiasta, mutta toisten mielestä taas ei hullumpaakaan ollut saada kirkonvalo nousemaan kirkkaasta lähteestä, nimittäin hopeajaloista. Olipa vaan nyt miten olikaan, mutta saatiin sitä kumminkin huvit toimeen sekä vasta- että myötämieleen.

Ilma kyllä jo juhlapäivän aamulla kävi kamalaksi, jottei meidänkään kylästä kaikki ne, mitkä aikeessa olivat mennä, uskaltaneet sateen alle lähteä, vaan minä kuitenkin uskalsin koettaa päästä paikalle. Pälkäneellä tiesin kyllä kansanjuhlat oleviksi, vaan minä kun arvelin pahemmaksi vielä kastuvan siellä, missä oli taivasalla oltava, niin käänsin tienhaarasta Hyömäkeen päin, vaikka olis vähän mieleni tehnyt Pälkäneelle. Sama tuuma oli muillekin tuupannut päähän, koska niitä näkyi itse pälkäneläisiäkin vaeltavan Hauholle.

Tuossa kuuden vaiheilla olin perillä ja hauskaa se oli katsella, kun pihakin oli rappusten ympärillä koristettu niin, että hyvin tiesi mistä piti sisään mentämän. Kun olin minäkin, niin kuin muut, saanut itselleni 75 penillä sisäänpääsymerkin lunastetuksi, astuin juhlasaliin. Se olikin hyvä jos muuallakin, niin kuin nyt Hyömäessä, sinisiä silkkinauhasolmuja (herrasväki taitaa sanoa niitä ruseteiksi) käytettäisi pääsymerkkinä, niin ei maksamatonta kansaa pääisis sisään, niin kuin on tapahtunut, kun paperipilettejä on annettu. Niin, minulta taisi unohtuakin sanoa, että se silkisolmukka pistettiin neulalla takin etukaulukseen.

Kun sisään tulin, niin pisti oikein oudosti silmääni niistä paljoista koristuksista, kun siellä oli nähtävänä. Salin peräseinälä oli kaikki voitot ladottuna niin kauniisti, luontonsa mukaan aina toisiinsa, ettei ollut missään liikaa komeutta eikä taas toisessa paikassa köyhyyden todistusta. Voittojen arvoisuutta minä en niin ymmärtänyt laskea, mutta paljo kalua siellä oli semmoista, jota olisin itselleni tahtonut, esim. yksi suuri tupakkikukkaro, joka oli tehty valkoisesta kankaasta, mutta se oli kuvallista, ja ne kuvaukset olivat korollaan. Arpa maksoi 25 penniä ja minä ostinkin niitä toistakymmentä, mutta kun ei onnistunut sen kukkaron sattua minun lipulleni, niin minä herkesin ostamasta. Se minua kyllä harmitti, etten sitä saanut, mutta kun sitten mulle sanottiin, että se olikin semmoinen esine, jolla kahvipannua jähtymästä varjellaan, niin minä lepyin, koska se on mulle yhdentekevä, jos sellainen kalu, jota ei mulla olekaan, on lämmin taikka kylmä. 

Katon alta, ympäri koko salia, eikä niitä olekaan monin paikoin niin suuria salia kuin Hyömäen, oli kierretty seppele, ja siihen vielä sinne tänne ruusuja pistetty, ihanteeksi. Kun arvat oli myyty, niin rupesivat Rantalan pojan soittamaan eikä sitten enää huilut hiljenneet ennen kuin kello kolme aamulla. Paljon oli tanssiväkeä eikä tahtoneet jalat väsyä valssista eikä polkka-polka loppua. Mutta sitten tuli siihen hauskaan seuraan semmoinen soma häiriö, kun parempi kansa yksistään pääsi laattialle. Minusta olisi ollut purppurin vuoro nyt käsissä, ja siihenhän sitä pojat jo hankkivatkin, mutta kun siinä soitto nousi, niin herrasväki rupesikin aivan omaa karkeloansa pitämään. Kerran kaupungissa käydessäni pääsin sattumalta minäkin oppineen kansan tanssia näkemään, jota sanotaan ranseesiksi ja joka oli hyvin sievää, vaan tämä oli niin lystimäistä ja juuri kuin jotakin sekasortoa olisi ollut. Nauratti se meitä äkkinäistä kansaa, kun herrat siinä yksinään tanssivat, ja pisti vähä vihaksikin monen, kun ei saanut siitä kielestä selkoa, jota tuo johtaja huusi toverilleen, (niin se oli soinnultaan kuin ruotsi, mutta en minä sitä sentään siksi uskalla sanoa), mutta kyllä me sen kumminkin mielellämme anteeksi annoimme, kun nähtiin että siinä oli vaan vallan lapsellista väkeä, joka ei kaupungissa ehkä oikein ole päässyt vuoroon, ja jolta ei kannata niin varsin paljon vaatia. 

Franseesi on tuttu enää lähinnä promootiotanssiaista

Ja saatiinhan me sitten perästäpäin pistää purppuria, kun tanssiaherrasväki meni kotiin. Eikä kenenkään heistä pidä sanoistani suuttua, vaan katson sen vallan viisaaksi, että kuki rätireerää ja avanseeraa – ne sanat minä erotin tuon johtomiehen puheessa – tässä maailmassa aina tarpeen ja tilaisuuden mukaan.

Mutta Hyömäkeläisille, ja varsinkin isäntäväelle, tahtoisin minä lausua lämpimät kiitokset siitä suuresta vaivasta, jota he olivat tilaisuutta varten nähneet ja siitä ystävällisyydestä, jolla he kansaa kohtelivat. Samaten tulee kiitosta paljo niille muille, jotka olivat työtä tehneet huvien toimeenpanossa. Se on nimittäin aina lystiä, kun pääsee hauskaan juhlaan ja hauskat ne todella olivat nämä Hyömäen arpajaiskemut. Ja kaikki käyttivät itsensä siististi.

Mitä tulee itse tarkoituksen saavuttamiseen, niin sain tiedon isäntäväeltä, että puhdas voitto nousi 381 markkaan, joka ei hyljättävä summa olekaan. Tulevaisuudessa sitten, jos minä joskus Hauhon kirkkoon pääsen talvisajalla, ja silmiini iskee valonsäteet kynttilöistä, joita kannattaa komeat hopeajalat, niin on niin hupaista.

Se minua hyvin hävettää, kun minun täytyy nimeni ilmoittaa, mutta koska minä olen kuullut, ettei sanomiin oteta yhtään kirjoitusta, jossa ei ole nimeä alla, niin kai täytyy minun sanoa se. Oikea nimeni kirjoissa on Isak Leanter Sundholm, mutta kyläläisten kesken tunnetaan minä nimellä

Mökin Jussi.

Hämeen Sanomat 13.8.1880:

Oikaisu: Mökin Jussin ilmoituksessa Hyömäen arpajaisista on oikaistava nettotulojen summa 330 markaksi. Huomattiin jälestäpäin, ettei oltukan laskettu pois kaikkia menoja

Hyömäkeläinen