Tourun kartanosta Wuolteen kartanoksi

Hauholla on pohdituttanut se, voidaanko entistä Pokkaria eli Wuolteen kartanoa pitää kartanona. Aloin selvittää asiaa – ja tulin siihen tulokseen, että kyllä se täyttää kartanolta vaadittavat mitat: Sen perusti kirkkoherra perintötiloja yhdistelemällä ja se saavutti yli 200 hehtaarin koon. Sille myös vakiintui nimi ”Tourun kartano”. Olkoonkin, että sen kartanohistorian pituus on vain 170 vuotta. Hauhon kartanoista se on nuorin. 

Hauhon kirkkoherra Adolf Fredrik Siréniä voidaan pitää Tourun kartanon perustajana. Hän muutti Hauhon pappilaan 1854, ja hankki omistukseensa  Vitsiälän Tourun tilan, koska oli kiinnostunut maanviljelystä. Rovasti hääri mielellään pellolla. Nälkävuodet koituivat toimeliaan rovastin kohtaloksi. Hän hoiti itse sairaita ja kuoli sen seurauksena kulkutautiin vuonna 1868. Leski muutti asumaan Tourun tilalle. Pitkän leskirouva Matilda Lovisa ei Tourulla viihtynyt, vaan se myytiin huutokaupalla jo 1873. Tilan hankki omistukseensa Robert Juhonpoika (1844-1891), joka otti käyttöön sukunimen Touru. Hänellä on keskeinen rooli Hauhon Säästöpankin perustamisessa. Robert Juhonpoika Touru kuoli vain 47-vuotiaana 2.7.1891, ja tila oli sen jälkeen vuokraajien hallussa. 

Vuoden 1898 lopulla Tourun kartano oli jälleen myytävänä vapaaehtoisella huutokaupalla. Tilaan kuuluivat sen kanssa yhteisviljelyksessä olleet Pokkarin ja Penttilän maatilat. Lehti-ilmoituksen mukaan Tourun tila sijaitsi ”kauniilla ja luonnonihanalla paikalla kalarikkaan Roineen rannalla.” Ostajaksi ilmaantui Hauhon kirkonkylällä kauppiaana toiminut Eerik Johan Knaapi. 

Tourun kartano päätyi monen muun suurtilan tavoin maakeinottelun kohteeksi. Tiloja ostettiin halvalla ja myytiin voitolla. Kauppias E.J. Knaapi myi Tourun ja Pokkarin tilat jo vuonna 1906 talousneuvos Oskar Olssonille 61 000 markalla. Olsson omisti lisäksi Sääksmäen Lotilan kartanon. Samassa yhteydessä Erkki Alhainen osti kauppias Knaapilta Vitsiälän Iso-Hannulan tilan. Aleksi Olsson myi vuorostaan Tourun ja Pokkarin tilat vuonna 1910 hämeenlinnalaiselle kauppias Jalmari Helteelle, joka pisti ne myyntiin heti seuraavana vuonna. 

Tourulta myytiin koiranpentuja 1905

Tilan osti maaliskuussa 1912 Heikki Kaloinen, joka samassa yhteydessä siirsi vuokraoikeutensa Vanajan Voutilan sotilasvirkataloon kauppias Helteelle. Puoliso Maria Kaloinen aloitti Tourulla täysihoitolan kesällä 1912. Tourun kartano on siten ensimmäisiä täysihoitolatoiminnan aloittaneita tiloja Hauholla. Kuuluisin vieras oli kirjailija Kyösti Larsson eli Larin Kyösti. Hänen ja muutaman muun kesävieraan liiankin boheemiksi muodostunut taiteilijaelämä ei miellyttänyt Maria Kaloista, joten kesävierastoiminta päättyi sillä kertaa nopeasti.

Vuonna 1911 tilan nimeksi näyttää vakiintuneen Tourun kartano (Touru gård), vaikka toisinaan puhuttiin Pokkarin ja Tourun perintötiloista. Päärakennuksessa kerrottiin olevan 13 huonetta ja kartanon yhteyteen kuului tiilinen tallirakennus. Myynti-ilmoituksessa lisäksi huomautettiin, että päärakennus oli säätyläishenkilön rakennuttama, joten se soveltuisi nimenomaan säätyläisperheelle. Tilan karjaa ja maatalouskoneita huutokaupattiin samana vuonna. Myös useita metsälohkoja oli kaupan. 

Vaasalainen pankinjohtaja Axel Fredrik Timgren (1866-1928) osti Tourun kartanon vuonna 1917. Seuraavana vuonna syttyi sisällissota, jonka seurauksena päärakennus poltettiin. Timgren ei lannistunut, vaan rakennutti uuden, entistä komeamman päärakennuksen vuonna 1919. Sen suunnitteli arkkitehti Emil Svensson. Erikoisuutena voisi mainita saman arkkitehdin suunnitteleman siccator-riihen, jossa arvioitiin olevan huippuluokan ilmanvaihto ja sitä pidettiin hyvin paloturvallisena. Liikemiehen elämä oli tuohon aikaan kovaa peliä, jossa saattoi voittaa tai hävitä kaiken. Timgrenin peli päätyi konkurssiin vuonna 1922. Tilan koko oli tuolloin 325 hehtaaria. Konkurssipesään kuului Pokkarin, Puupon, Matinniemen, Rassan, Rantahaukan, Eerolan ja Kirkkovainion verotilat. 

Hauhon kunta teki päätöksen ostaa Tourun kartanon rakennukset ja maa-alueet. Kunta hankki tilan asutustarkoitukseen ja jaettavaksi pientiloiksi. Siitä myytiin 55 hehtaarin tila vuonna 1923 sekä useita pienempiä viljelys- ja asuintontteja, työväenrakennuksia, Rassan talo rakennuksineen sekä vanha riihirakennus. Roineen rannoilla sijaitsevat loput metsäpalstat myytiin nekin pois. Tourun kartano muuttui sen seurauksena Tourun huvilaksi, jolla ei ollut enää suurtilan luonnetta. Tourun komea päärakennus oli myynnissä vuodesta 1923 lähtien. Sitä kuvattiin ”suurenmoiseksi” ja sen kerrottiin käsittävän 14 huonetta halleineen kylpyhuoneineen ynnä monine muine mukavuuksineen. 

Tourun kartano on täysihoitolatoiminnan pioneeri. Ilmoitus vuodelta 1923

Tourun huvila myytiin vuonna 1927 tamperelaiselle maisteri Toivo Kaipiolle (1882-1949). Ostohinta oli 139 000 markkaa, ja tila todettiin myydyn alle sen todellisen arvon. Toivo Kaipio oli merkittävä tamperelainen talousvaikuttaja. Vuonna 1914 hän oli ollut perustamassa Suomen Graniitti Oy:tä. Pari vuotta myöhemmin hän hankki omistukseensa G. R. Grundströmin Kassakaappitehdas Oy:n, josta tuli vuonna 1935 Kaipio Oy. Se oli Suomen merkittävimpiä autokoritehtaita. Tampereella kauppaneuvos Kaipio omisti talon, joka purettiin 1982. Sen paikalla on nykyisin pääkirjasto Metso. Tourun huvilan omisti Kaipion jälkeen konsuli Uno Khüry (1883-1950), joka toimi Tampereella Winterin tehtaiden toimitusjohtajana. Hän myi tilan Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirille vuonna 1941. 

Kuten sanottu, Wuolteen kartanoa voi pitää kartanona. Sen juuret ennen 1850-lukua ovat Vitsiälän talonpoikastaloissa, mutta kokonaisuus kasvoi kartanoksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Eino Jutikkalan ja Gabriel Nikanderin toimittamaan Suomen kartanot ja suurtilat -teokseen vuonna 1939 hyväksyttiin vain yli 200 hehtaarin tilat. Siihen Tourun kartano olisi päässyt, mikäli sitä ei olisi jaettu 1920-luvulla pientiloiksi. 

(Päivitetty 19.3.2020)

Lähteitä: 
Hämäläinen 27.03.1873 no 13

Hämäläinen 10.05.1882 no 37

Hämeen Sanomat 17.12.1898 no 144 

Hämetär 14.09.1905 no 104

Hufvudstadsbladet 31.03.1906 no 88

Uusimaa 02.04.1906 no 39

Hämetär 22.09.1910 no 106

Hufvudstadsbladet18.06.1911 no 162.
Hämeen Sanomat 02.04.1912 no 37

Byggnadskonst: tidskrift för praktisk byggnadsverksamhet 1918 01.12.1918.

Agros 1921 01.10.1921 no 10
Helsingin Sanomat 10.06 1923 no 155

Helsingin Sanomat 07.12.1922 no 332

Hämeen Kansa 12.04.1923 no 41

Häme 01.02.1923 no 13

Helsingin Sanomat 22.08.1923 no 227

Helsingin Sanomat 06.06.1925 no 150 

Aamulehti 19.07.1927 no 190, 22.07.1927 no 193
Teerijoki, Ilkka 2018: Hauhon historia III
Marja Penttilän tiedonanto perustuen Mauno Kaloisen artikkeliin "Larin Kyösti Tourulla kesävieraana. Hauhon Joulu 1998. 

Johan Savenius ja herrasmiehen puvusto

Tarina alkaa huhtikuussa vuonna 1779 niinkin kaukaa kuin Leppävirroilta, jossa jolloin vietettiin Margareta Elisabet Herkepaeuksen ja Nurmeksen kappalaisen Salomon Saveniuksen häitä. Molemmat olivat kotoisin Hauhon seudulta. Salomon oli syntynyt Tuuloksessa vuonna 1741 ja morsiankin vanhaa hauholaista Herkepaeusten sukua. Papinvirat veivät säätyläistöä ympäri Suomea. Avioparille syntyi lapsia, mutta heitä myös kuoli. Vuonna 1786 menehtyi isorokkoon 3-vuotias poika Johannes. Vuonna 1804 kuoli kuumeeseen 2-vuotias Gabriel Fredrik. Henkiin jäivät vuonna 1780 syntynyt esikoistytär Maria Eleonora ja vuonna 1799 syntynyt Johan Joseph. 

Äiti Margareta Elisabet Herkepaeus kuoli Nurmeksessa vuonna 1809 kuumeeseen. Johan Joseph oli tuolloin vasta 10-vuotias. Kaikeksi murheeksi myös isä varapastori Savenius kuoli jo vuonna 1811. Ainoasta sisarestakaan ei ollut orvolle Johanille turvaksi, sillä Maria Eleonorakin kuoli jo vuonna 1810. Johan Joseph Savenius ei ollut terve lapsi eikä terve nuorukainen. Hän sairasti riisitautia, mikä johtuu D-vitamiinin puutteesta. Jos siitä selvisi hengissä, niin seurauksena oli vaikeita luuston ja raajojen vammoja. Riisitautiset saattoivat myös jäädä pienikasvuisiksi. Lantio saattoi painua vinoon ja jäädä pieneksi. Sairaus varmasti näkyi Johanin ulkonäöstä. Se ei silti estänyt poikaa opiskelemasta Loviisan triviaalikoulussa vuodesta 1816 lähtien. Hänellä oli Hauholla sentään eno maanmittari Paul Gabriel Herkepaeus, joka otti nuorukaisen luokseen asumaan Hauhon Rukkoilan Niemeen vuonna 1821.

Johan Joseph Savenius ei jaksanut lukea ylioppilaaksi eikä edetä yliopistoon. Se varmaan oli selvää jo siinä vaiheessa, kun 22-vuotias nuori mies muutti Niemen rustholliin. Mutta ehkä hänellä sentään oli hyviä aikojakin – varsinkin keväisin, jolloin aurinko helpotti kipuja. Johan ehkä antoi opetusta pientä maksua vastaan naapuruston pojille ja kenties myös serkulleen vuonna 1814 syntyneelle Paulina Gustava Herkeapeukselle. Nuorukainen jaksoi elää kipujensa kanssa vuoteen 1829. Kuolinsyyksi merkittiin ”engelska sjukan”, siis englannin tauti, jolla tarkoitettiin tuolloin riisitautia. 

Jälkeen jäivät vain oppikirjat ja vaatteet, jotka eno luetteloi perukirjaan. Kirjat kertovat monipuolisesti eri kieliin perehtyneestä nuorukaisesta. Johan opiskeli latinaa, saksaa, ranskaa ja venäjää. Hänellä oli myös matematiikan oppikirja sekä maailmanhistoria:

Franssysk, Tysk och Rysk språklära för ungdomen (1814)

Latinsk Gramatika af And. O Lindfors (1806)

Lärobok för skolundervisningen i Verlds Historien af Johan Georg August Galletti (1812)

Undervisning uti Räkne Konsten af Johan Gräns (1801)

Carl Strinsbergs Lärobok för begynnare i Tyska Språket (1804)

Elementarbok för begynnare i Latinska Språket av Sven Ylkenberg (1819)

 

 Mielenkiintoinen on Johan Saveniuksen jälkeenjättämä vaatelista. Arvokkain oli uusi harmaa pitkä takki. Toiseksi arvokkain vaatekerta oli sininen hännystakki ja siniset housut. Sitten tuli vanhempi musta hännystakki ja mustat housut. Lisäksi Johanlla oli kevyempi kankainen hännystakki, vanhat harmaat sarkahousut, vanha puolivillainen vaaleansininen pitkä takki ja housut. Hännystakkien alle löytyi peräti kuusi valkeaa pellavapaitaa. Paidan päälle puettiin tarvittaessa tyylikäs puolisilkkinen liivi. Päähänsä johan Savenius saattoi pistää vanhan hattunsa, harmaan lampaannahkaisen talvimyssyn tai mustan vahakankaisen myssyn. Jalkoja lämmittivät villasukat, joita Johanilla oli neljä paria. Talvella hän käytti lampaannahkaista turkkia, jossa oli ruskeat kangaskäänteet.

Vaikka Johan Savenius oli sairas nuorukainen, niin hän pukeutui muodikkaasti kuin maailmanmies. Rukkoilan raitilla ja kirkonkylällä nähtiin tyylikäs herrasmies. Lähes kuin samalla ajalla eläneet englantilaiset ”dandyt” eli muotiin keskittyneet herrasmiehet, joita pilkattiin myös keikareiksi. Johan Saveniuksen asun lopullinen täydennys olivat musta solmioliina sekä valkoinen cambridge-solmio. Niiden sitominen oli taidonnäyte, jossa niin Lontoon kuin Pariisinkin dandyt kilpailivat keskenään.

Johan Saveniuksen vaateluettelo on kuin suora lainaus ajan muotikuvista. Muodikas asu toi itsetuntoa ja kenties samalla myös lohtua parantumattomasti sairaan miehen arkeen. Samalla perukirja kertoo siitä, että hauholaiset nuoret herrat olivat erittäin hyvin perillä miesten muodin uusimmista tuulista 1800-luvun alussa. 

Kuvat: Louis-Roland Trinquesse (1745–1800): Lektüreszene (Sitzender junger Mann liest einer sitzenden und einer stehenden jungen Frau vor). Abklatsch (contre-épreuve), Artnet. Wikimedia Commons. 

Konst och Nyhetsmagasin för medborgare af alla klasser 1820, illustration nr 32. 

Lähteet. Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 (Toim. Yrjö Kotivuori), Hollolan kihlakunnan tuomiokunnan perukirjat 1818-1829.