Hyömäen kartanon Adonis

”Suuressa kaakeliuunissa rätisi iloinen valkea ja sen edessä seisoi nuori renki Raffo, jolla oli mustat kiharat ja salamoivat silmät. Kartanon Adonis, joka lämmitteli jäisiä käsiään sekä samalla tyttöjen ei niin kovin jäisiä sydämiä.” 

Matilda von Kraemerin muistelmissa huomio kiinnittyy Hyömäen kartanon renkiin Raffoon, joka nauratteli kartanon piikoja, ja jopa kartanon nuoret neiditkin huomioivat hänen komean ulkomuotonsa. Kreikan tarustossa itse rakkaudenjumalatar Afroditekin rakasti kuvankaunista Adonis-nuorukaista. Kovin paljon päättelyä ei tarvita Raffon henkilöllisyyden selvittämiseksi. Hyömäen kartanossa palveli usean vuoden ajan Rafael Spir, jonka raamatullinen nimi tuli arkkienkeliltä.  Suhteellisen harvinainen etunimi lyhenee luontevasti muotoon ”Raffo”. 

Rafael Jaakonpoika syntyi 11.4.1825 Miehoilan Juntulan talon Sampaan torpassa. Hänen isänsä oli entinen sotilas ja torppari Jaakko Samuelinpoika Spir ja äitinsä Eva Lena Strömberg. Eva Lenan isä oli asustellut itsellisenä Vitsiälässä ja Jaakko Samuelinpoika oli muuttanut Tuuloksesta rengiksi Vitsiälään. Pari törmäsi toisiinsa Seppälässä, jossa molemmat olivat palveluksessa. Avioliitto solmittiin jouluna 1821, ja Jaakolle ilmaantui sukunimi Spir. Yhteiselämää jatkettiin pari vuotta piikana ja renkinä, kunnes aukesi pääsy Miehoilan Juntulan torppareiksi. Perhe kasvoi peräti neljällä pojalla. 

Rafelin lapsuuden maisemaa oli Torvoilan kylä, jonka läheisyydessä Sampaan torppa sijaitsi. Vuonna 1838 perhe muutti ensin itsellisiksi Vitsiälään ja sieltä pari vuotta myöhemmin Hyömäen kylään. Rafael oli tuolloin 15-vuotias. Sitä kautta tuli tutuksi kartano ja sen tienoot. Vuonna 1842 Rafael Spir täytti 17-vuotta ja hänet mainitaan Hyömäen kartanossa renkinä. Erikoisempi elämänvaihe Rafaelin elämässä alkoi seuraavana vuonna. Hänet nimittäin merkittiin muuttaneeksi Turkuun. Rafael Spir lähetettiin sinne opiskelemaan. Ehkäpä Gustava von Platen oli hankkeen takana ja oli pistänyt merkille pojan pätevyyden puutarhurin apuna. 

Rafael löytyy vuonna 1843 Turun Kupittaalle perustetun puutarhakoulun oppilasluettelosta. Vuonna 1837 perustettu Suomen Puutarhaviljelyseura sai maata Kupittaan kylpylän läheisyydestä. Sinne perustettiin vuonna 1841 puutarhakoulu, jonka oppilaat huolehtivat samalla puiston istutuksista. Kupittaalla oli jo ennestään kuuluisa kylpylä, kaivohuone ja sen yhteydessä juhlasali. Puistossa järjestettiin kaupunkilaisille monenlaisia huvituksia. 

Rafael löytyy rippikirjasta Suomen Puutarhaseuran koulusta (neljäs alhaalta)

Turun Kupittaalla syrjäkylillä varttuneelle hauholaisnuorukaiselle avautui suuri maailma. Ei siis ihme, että Rafaelille kertyi itsevarmuutta. Eikä ihme, jos piikatytöt häntä ihailivat – ja vähän jopa aatelisneiditkin. Nuori komea maailmanmies palasi vuonna 1846 puutarhamestarina Hauhon Hyömäen kartanoon. Lukutaidossa 21-vuotiaalla Rafaelilla katsottiin olevan toivomisen varaa, mutta tuskinpa se uudessa ammatissa haittasi. Kirkkoherran mukaan Rafael hallitsi Katekismuksen ”jollaintavoin” vuonna 1848. 

Rafaelin muuttokirja Turusta

Matilda von Kraemer ei mainitse Raffon olleen kartanon puutarhuri. Hän nimitti tätä rengiksi ja kertoi Raffon tulleen usein vaunuilla noutamaan heitä Hämeenlinnasta Hauholle. Raffo hoiteli ilmeisesti myöhemmin muitakin toimia kuin vain puutarhanhoitoa. Piikojen sydämiä poltellut ”Adonis” teki lopullisen valintansa, kun kartanoon vuonna 1848 palkattiin piiaksi 29-vuotias Albertina Antintytär. Nuorukaista kuusi vuotta vanhempi Albertina voitti Raffon nopeasti omakseen. 

Kihlapari siirtyi Hauhon pappilaan, jossa Rafael Spiristä tuli kirkkoherra Karl Elias Alopaeuksen puutarhurimestari. Häitä tanssittiin Hauhon kirkonkylässä joulunaikaan 1849. Seuraavana vuonna Rafael vaimoineen otti muuttokirjan Hattulaan. Hänestä tuli seuraaviksi vuosiksi Hurttalan Herrnäsin kartanon puutarhurimestari. 

Oikeastaan hauholaisen Rafael ”Raffo” Spirin tarina on varsin poikkeuksellinen. Hän varttui torpanpoikana Roineentakana Torvoilan ja Miehoilan laitamilla, päätyi kartanorengiksi, joka saavutti luottamusta ja pääsi Turkuun puutarhakouluun. Hauhon pappilaa ympäristöineen voisi oikeastaan pitää puutarhamestari Rafael Spirin muistomerkkinä, sillä kukapa tietää, vaikka hän olisi suunnitellut ja toteuttanut 1840-luvulla rakennetun uuden pappilarakennuksen ympärille puutarhan. Sehän olisi periaatteessa täysin mahdollista.

Hauhon pappila

Viimeinen kaunis muisto

Mathildan muistelmat osa 7

Mathilda von Kraemer paljastaa viimeisessä muistossaan sydämensä salaisuuksia toki häveliäästi ja verhotusti, mutta samalla liikuttavasti. Vanhan neidin unelmissa säilyi viimeiseen asti Donin kasakkarykmentin nuori upseeri.

Vielä yksi muisto nousee mieleen nuoruudestani. Asuimme Hämeenlinnassa Ingberskan omistamassa talossa. Se oli yksi kaupungin parempia kortteleita, huoneistomme oli Stora Gatanilla. Kaikenlaista parannettavaa huoneistostamme olisi löytynyt, mutta kun äiti pyyteli korjauksia, niin emännältä tuli joka kerta sama vastaus: ”En millään kykene näillä maksuilla.” Hän oli iäkäs satulasepän leski ja muutaman tyttären äiti. Hän jatkoi miehensä liikettä kisällin avulla, joka hoiti verstasta ja vakuutteli leskelle, että kun eläisi hillitysti ja vaatimattomasti, hän ottaisi viereisen talon ja ”Karuliinan.” Mutta ”Karuliinalla” oli maine kuin pienellä Ksantipalla, joten saattoipa häntä viekoitella juopotteleminen sittenkin enemmän. Lopuksi hän ottikin erään rikkaan eukon – joko armosta tai armottomuudesta – siis sekä talo että ”Karuliina” ja kuinka hän sitten selviytyi – c´est son affaire.

Palataanpa meidän kotiimme. Olimme asettuneet hauskaan huoneeseen, jota nimitettiin ”tyttöjen huoneeksi.” Keskellä sohvaa istui tukeva serkkumme Lotten ja hänen hartioidensa molemmin puolin riipuimme minä ja nuorempi sisareni. Me vitsailimme ja nauroimme ja meillä oli kauhean hauskaa yhden pöydällä palavan kynttilän valossa. Kuulimme askelia läheisestä salongista ja äkkiä näimme kauniin kasakkaupseerin seisovan ovella. Hän piti siitä iloisesta ja hauskasta näystä, jonka me hänelle tarjosimme eikä tullut heti sisään. Kun huomasimme hänet, niin pyysimme häntä astumaan sisään.  Pidätimme hänet pitkään seurassamme, mutta sitten johdimme hänet läpi pimeän salongin äidin luo, joka istui tätimme kanssa parsimassa sukkia. Keskustelu ei kulkenut enää yhtä vapaasti, mutta meillä oli edelleen hauskaa.

Tämä kasakkaupseeri, jonka jo kerran aiemminkin mainitsin, oli syntynyt Suomessa. Hänen äitinsä oli suomalainen, joka oli avioitunut Porissa sodan jälkeen kasakkaeverstin kanssa. Nyttemmin nainen oli leski ja asui Hämeenlinnassa poikiensa kanssa, jotka olivat saaneet luvan pysytellä Suomessa niin kauan kuin heidän äitinsä eli. Yksi pojista ei ollut normaali, vaan hassahtanut mutta hyväluontoinen. Nuorempi, josta tässä kerroin, oli päällikkönä Hämeenlinnan kasakkarykmentissä. Hän kuoli nuorena vilustumisen jälkiseuraamuksiin Turussa, jonne oli käskyn saaneena marssinut kasakoidensa kanssa.

Jälkeen jäi onneton äiti, jolle hän oli ollut tuki ja turva. Naisella oli kyllä kolmaskin poika: salonkileijona Helsingin hienostomaailmassa, joka harjoitti paheita ja tuotti äidilleen pelkkää surua. 

Vanha leskirouva oli hieno ja rakastettava ihminen, ja juuri hänen luotaan löysi tätini lohtua yksinäisiin hetkiinsä myytyään Hyömäen kartanon. Toisinaan täti pyysi, etteikö äitikin seuraisi häntä ”eukkoparan luo, joka istuu siellä ihan yksin.” He olivat sinne aina tervetulleita, vaikka eukko K todellisuudessa istui yksin varsin harvoin.  Me nuoret lähdimme joskus mukaan ja tapasimme aina isännänkin yhtä kohteliaana. Hän pyysi meidät sisään mukavaan huoneeseensa, jossa hän pelasi ja lauloi kanssamme. Me olimme niin hyviä tuttuja, etteivät mitkään kursailut tulleet kysymykseenkään, vain keveä rupattelu ja pilailu.

Minä muistan vieläkin sen viimeisen sotilaskatselmuksen, jonka hän järjesti Hämeenlinnan torilla ennen lähtöään Turkuun. Ja sen, kuinka hän ratsasti pois kasakkajoukkonsa kärjessä. Me kaupungin nuoret tytöt olimme kerääntyneet yhteen rappusille sanoaksemme hänelle viimeiset hyvästimme. Kukapa olisi osannut kuvata hämmästystämme, kun hän aivan yllättäen kaarsikin takaisin täydessä laukassa ”kauniina kuin Amor-jumala uljauteensa pukeutuneena” tehden lyhyesti kunniaa sapelillaan ennen kuin siirtyi jälleen johtopaikalleen. Hän jätti meidät tytöt ikävöimään ja myöhemmin, ennenaikaisesti kuoltuaan, suremaan palvontamme kohdetta ja ystäväämme.

Kuvat:

Fashion plate from Le Bon Ton, Journal des Modes 1856, Cooper Hewitt, Smithsonian Design Museum

Wright, Magnus von, Hämeenlinna. Finland framställdt i teckningar 1846 Kuva: Kansallisgalleria / Tero Suvilammi.

Osborne, Emily Mary: For The Last Time. 1864. Sotheby´s image. Wikimedia Commons.