Kesä Hyömäen kartanossa

 Mathildan muistelmat osa 4  

Kesäisin tapahtui niin, että koko suku kerääntyi tädin luokse.  Täti Jeanette tuli koko joukkoineen ja osa sukua aina Ruotsista asti, mitä seikkaa tietenkin kunnioitettiin ja juhlittiin. Käyskenneltiin ulkosalla varjoisalla lehmuskujalla sekä istuskeltiin ja juteltiin. Tai sitten istuttiin sisällä ja juteltiin. Tai vaellettiin Roineen rantaan, jonka himmeän sinisessä vedessä kylvettiin. Mutta koska hyödyllisyys liittyy yhteen tyytyväisyyden kanssa, niin esiin voitiin kaivaa myös suuret täkkipuut. Ja sitten monet ahkerat kädet työskentelivät ilolla ja riemulla suuren tilkkutäkin ympärillä. Omat sormeni eivät luonnollisestikaan olleet siinä kiinni, mutta vapaana en silti ollut, vaan kuljettelin korilla sinne ja tänne puuvillatilkkuja. Erään kerran sain päähäni kuljettaa koria pääni päällä, josta se keikahti kumoon ja koko sisältö levisi joka puolelle ympäri lattiaa, paitsi ei tietenkään juuri hänen kohdalleen, joka karstasi tilkkujen väliin pumpulivanua. 

"Moster Jeanette"

Tämä samainen vanua karstaava nainen uskoi minulle kerran koko elämäntarinansa. Se oli oikeastaan vastaus kysymykseeni siitä, miksi hän näytti aina kovin ärtyisältä. Se oli se tavallinen tarina: hyväuskoisuutta, valheellisuutta ja petollisuutta ilkeiden miesten toimesta! Täti lähetti meidät molemmat hakemaan kartanon suuren salin kaapista sinne varattuja ruokatarpeita. Sieltä paljastuikin hiirten jälkiä purkkien ja korien seasta, joten olimme pitkään pakotettuja etsimään niiden piilopaikkoja. Sitä puuhaa kesti yhtä pitkään kuin hänen rakkaushistoriaansakin, joten pitkä kertomus yksin ei viivästyttänyt meitä.

Toisinaan tuli hiivittyä samalle kaapille ilman eri käskyäkin, koska siellä säilytettiin piparkakkuja. Ne kun maistuivat hyviltä muulloinkin kuin kestityksenä vehnänpuhdistuksesta. Täti ei koskaan torunut meitä, sillä hän oli kiltti ja antelias sekä halusi nähdä meidät iloisina – vaan miksi ihmeessä nuoriso niin mieluusti pyrkii huiputtamaan vanhempaa ihmistä? 

Hyömäen kartanon lähimmät naapurit olivat luutnantti Bosin ja hänen perheensä Bobackassa. Luutnantin rouva oli vaaleaverinen, pyylevä ja ilomielinen; mies taas oli suuri, roteva ja mustanpuhuva tuuheine mustine pulisonkeineen ja viiksineen. Luutnantti kävi pukeutuneena suuriin väljiin housuihin, mistä seurasi se, että hän näytti vieläkin kookkaammalta. Hän oli tädin neuvonantaja ja oikea käsi, joka kävi usein ilman rouvaansa Hyömäessä. Me kyllä huomasimme, että luutnantti hakkaili tätiä, mutta emme koskaan havainneet, että se olisi herättänyt tädissä minkäänlaista vastakaikua. He puhuivat rukiista ja perunoista ja niin edelleen, ja me mieluusti hävisimme jossain vaiheessa omille teillemme. 

Täti vaikutti luutnantin läsnä ollessa paljon topakammalta kuin muiden seurassa. Hän toisteli puheessaan ”pahus vieköön” tuon tuostakin. Ei se kuulostanut pahalta, sillä sitä seurasi aina jokin nopea repliikki.  Mutta eihän se toki ollut naiselliselta. Lähdimme joskus mukana vierailulle Bobackaan, mutta meillä oli hauskempaa kotona. 

Näköala Hyömäen kartanon puutarhasta

Skånelaisten sukulaistensa kanssa täti oli kaikkein innokkaimmin tekemisissä, luullakseni he olivat hänelle kaikkein rakkaimpia. Sieltä hän sai kiinnostavia kirjeitä varsinkin iloiselta ja ystävälliseltä Aurora von Platenilta – joka sittemmin avioitui kreivi Adlersparren kanssa – hänelle täti kirjoitti kaikkein ahkerimmin. Todellakin luulen, ettei täti kaivannut maalla suuremmin seuraa; hän oli keksinyt niin paljon puuhaa itselleen. Joku toinen olisi voinut olla hyvinkin peloissaan, jos olisi asunut yhtä yksin kuin hän. Vaikka palvelusväki asui rakennuksen toisessa päässä, ei hän siltikään pelännyt. Tosin täti kyllä mielellään haetutti meidät Hämeenlinnasta luoksensa lähettämällä Raffon ja vaunut meitä noutamaan. Ja me tietysti lähdimme aina yhtä mielellämme Hyömäkeen. 

                                                              ***

Mathilda mainitsee Roineen, mutta kyseessä täytyy olla Hauhonselkä. Tietysti on mahdollista, että herrasväki kutsui Roineeksi koko Hauhon vesistöä. Mathilda ei koskaan erittele Hyömäen kartanoa ja kylää. Hänelle sana Hyömäki – muodossa Hömäki – tarkoitti aina kartanoa. 

Lammin Vanhassakartanossa syntynyt Achates Carl von Platen (1786-1850) avioitui Janakkalan Hyvikkälässä vapaaherratar Henrietta Charlotta Munckin kanssa. He asettuivat 1800-luvulla Ruotsiin, jossa aviomies eteni armeijan palveluksessa everstiluutnantiksi. Perhe asui Ruotsin Skånessa Hälsingborgissa. Hyömäen neiti Gustava von Platen oli Achates von Platenin veljentytär, joten Charlotte Aurore von Platen (1821-1853) oli siten Mathildan äidin ja tädin Gustavan serkku. Aurora-serkku avioitui vuonna 1848 kreivi Carl August Adlersparren kanssa, joka tunnettiin runoilijana kirjailijanimellä Albano. 

Hyömäen kartanoon löysi kesäisin tiensä Hyömäen neidin nuorempi sisar "Moster Jeanette" kenraalinrouva Johanna Christina Ehrnrooth (1796-1848) Nastolan Seestan kartanosta. Ja kyllä! Hän on jalkaväenkenraali ja Mannerheimristin ritarin Adolf Erik Ehrnroothin isänisän äiti.

Alvettulan Bobackassa asuivat  luutnantti Viktor Erik Amadeus Bosin (1805-1862) ja vaimonsa Fredrika Wilhelmina Sofia Schulman (1811-1883). Bosinin perustaman nuuskatehtaan tuotteet kelpasivat myös Hyömäen neidille.

Lähteet:

Några barndoms- och ungdomsminnen. Upptecknade av M v. K. Nutid 2-3, 1917.

Westermarck, Helena: Adelaide Ehrnrooth. Kvinnospår I Finländsk kulturliv (1928).

Venäläistä pitsiä

Mathildan muistelmat osa 3
 

Mathilda von Kraemerin muistelmien kolmannessa osassa kuvaillaan kartanoon saapunutta yllätysverasta, joka omalla tavallaan enteili Hyömäen kartanon tulevaa myyntiä.

Eräänä päivänä sinä samaisena kesänä tapahtui jotain hyvin erikoista. Minä ja tätini, me istuimme penkillä ulkona puutarhassa. Yhtäkkiä näimme, että päärapun eteen ajoivat yksinkertaiset matkavaunut ja niistä laskeutui alas rouvasihminen. Hän oli meille täysin tuntematon, joten siksi hämmästyksemme oli melkoisen suuri. Ja millainen rouvasihminen hän olikaan! Pitkä ja solakka, ollen samalla elegantti ja charmantti. Sekä täti että minä olimme häikäistyneitä siitä näystä. Ja kun täti sitten antoi ymmärtää olevansa talon emäntä, selvitti vieras, että hän oli kuullut kartanon olevan myynnissä ja kertoi olevansa halukas ostamaan sen. Rouva oli venäläinen ja kertoi olevansa rikkaan miehen leski. Hän oli koko ikänsä haaveillut omasta tilasta Suomessa. Rouva sanoi nimensä, mutta sen minä ole jo unohtanut. 

Tuntematon kauppiaan vaimo

Täti valaisi, että rouva oli erehtynyt siihen, mitä kartanoon tuli, mutta toivotti hänet siitä huolimatta tervetulleeksi sinne vieraana. Rouva hyväksyi tarjouksen, antoi tädin ohjeistaa kyytimiestä, että tämä odottaisi jonkun matkan päässä olevassa kestikievarissa ja tulisi vasta iltapäivällä noutamaan rouvan. Niin tämä vieras rouva tuli siis kestityksi kokonaisen päivän Hyömäessä. Rouva opetti tädille uuden ja erikoisen virkkausmallinkin, ja jätti pienen virkatun tähden ikään kuin todisteeksi vierailustaan. Se tähti on minulla edelleen ja en voi koskaan katsoa sitä muistamatta tuota kaunista ilmestystä. Tuntui aivan siltä kuin noiduttu prinsessa olisi laskeutunut keskuuteemme! Hänen käytöksensä oli tyylikästä ja hienostunutta. Täti pystyi keskustelemaan hänen kanssaan ranskaksi ja totesi rouvan erittäin lahjakkaaksi. Tämä oli ollut kuin kotonaan puhuessaan ranskalaisesta kirjallisuudesta.   

Mistä rouva tuli, sitä emme tienneet – eikä hän tiennyt itsekään, koska oli unohtanut nimen – ja minne hän oli menossa, sitä me emme kysyneet. Hän lähti etsimään uutta tilaa, jonka voisi ostaa. Autoimme hänet matkarattaille, jotka vierivät sitten pois luotamme. Vanha tätini ja minä seisoimme katsellen hänen peräänsä. Kuin keijukainen olisi vieraillut luonamme ja levittänyt matkapäivänsä myötä auringonsäteitä. 

 ***

Ikävä kyllä Mathilda von Kraemer ei muistanut, minkä niminen venäläinen leskirouva oli 1840- ja 1850-lukujen vaihteessa halukas ostamaan Hyömäen kartanon. Se ei ollut tuolloin vielä myytävänä – vai olikohan sittenkin… Epäilen, että asiasta oli vähintään keskusteltu ja huhut päässeet sitä kautta liikkeelle. Gustava von Platenilla saattoi tuolloin jo olla ostajakin tiedossa. Hyömäen kartano nimittäin myytiin varsin pian tapahtuman jälkeen vuonna 1852. Sen osti hämeenlinnalainen piirilääkäri Wilhelm Granlund. Tämän veli Johan oli avioitunut vuonna 1849 Mathildan vanhimman sisaren Lovisa Aurora von Kraemerin kanssa. Piirilääkäri oli "sukulainen" ja siten varmasti mieluisampi ostaja sukukartanolle kuin rikas tuntematon venäläinen kauppiaanleski. 

Mistä leskirouva sitten saapui Hyömäkeen? Ei taatusti kovin kaukaa, koska Mathilda mainitsee tämän käyttäneen yksinkertaisia matkarattaita. Voisi arvella, että rouva oli lähtenyt kesäpäivänä liikkeelle lähiseudulta, ehkä Hämeenlinnasta, ja myös palasi sinne. Venäläisen rouvan tuttavapiiriin saattoi hyvinkin lukeutua tuolloin Hämeenlinnassa vaikuttaneet vauraat Bogdanoffien ja Novoschiloffien kauppiasperheet. Lisäksi kaupungissa oli 1800-luvulla vilkas venäläinen varuskunta. Koska kyseessä oli kauppiaanrouva, niin Hyömäen aatelisneidit eivät häntä tietenkään tunteneet. Kauppiaat ja kauppiaanrouvat eivät kuuluneet samaan seurapiiriin kuin aateliset, vaikka olisivat olleetkin rikkaita ja osanneet ranskaa - satunnaiset vieraat vielä sitäkin harvemmin. 

Virkkausmalleja

Kuvat:

Venäläinen kauppiaan vaimo sinisessä leningissä. Tuntematon taiteilija 1840-luvulla. Wikimedia Commons.

Holmberg, Werner: Maantie Hämeessä. 1860. Kansallisgalleria/ Eweis, Yehia.

Kotiliesi 1.6.1929, no 12.

Lähde: Några barndoms- och ungdomsminnen. Upptecknade av M v. K. Nutid 2-3, 1917.

Kesäpäiviä kartanossa

Matildan muistelmat osa 2

Matilda muistelee Hauhon romanttisia ja valoisia kesäöitä...

Usein vierailimme tädin luona yhdessä nuoremman sisareni kanssa ja joskus mukana oli jopa serkkumme Lotten. Hän oli meitä vanhempi, mutta sopi siitä huolimatta hyvin seuraamme. Eihän meillä kahdenkaan ollut hassumpaa, mutta varsinkaan meillä kolmella ei koskaan käynyt aika pitkäksi. 

Hyömäen kartano

Hyvä tätimme halusi mielellään nähdä, että olisimme hieman myös hyödyksi, joten hän antoi meille yhtä ja toista pientä tehtävää. Milloin puhdistimme vehnää, milloin meidän piti kerrata lankaa piikatyttöjen kangaspuihin. Sisareni, joka oli luonnoltaan minua arkistokraattisempi, ei erityisen halukkaasti kerrannut lankaa renkien housuihin – mutta minulta se sujui vauhdilla ja kertasin lankaa niin että rukki lauloi. Palkan saimme myöhemmin kahvin kera piparkakkuina ja hirvensarvina, joita olimme itsekin olleet leipomassa.

Toisinaan kartanossa kaikui huuto: ”Vieraita tulee!” Ja välittömästi sekä vehnä että rukki jäivät syrjään ja meistä tuli mitä kohteliaimpia emäntiä – avustavia emäntiä tietenkin. Eräänä päivänä hämmästyneet silmämme näkivät nuoren, lumoavan kasakkaupseerin ratsastavan kartanolle. Hän oli meille tuttu, enemmän tai vähemmän heilamme - - - ja juuri siitä päivästä muodostui minulle unohtumaton.

Hän lauloi, Lotten soitti pianoa, ja me muut vain kuuntelimme ja nautimme! Hän viipyi aina seuraavaan päivään asti. Toivotimme hyvää yötä tädille ja sen jälkeen kiipesimme ylös vinttikerrokseen, jossa meillä oli huoneemme. Siellä istuimme vintinrappusilla lähestulkoon läpi koko valoisan kesäyön. Juttelimme ja laskimme leikkiä kasakkamme kanssa – ja miten hauskaa meillä oli.

"Hirvensarvet" tunnettiin Hauholla jo 1850-luvulla