Puutarhamestari Adolf Gustaf Jacob Törnroos ja pätkätyöläisen karu arki

Adolf Gustaf Jacob Törnroos syntyi 24.1.1815 Mäntsälän Nummen Frugårdissa (Alikartano) aivan toisenlaiseen asemaan kuin ammattiveljensä puutarhamestari Carl Fröberg. Adolfin isä Jacob Törnroos oli kartanon puutarhamestari ja hänen vaimonsa Anna Sofia Jurén taas oli Frugårdin entisen puutarhamestarin tytär. Ammatti periytyi ja kehittymässä oli sukuverkosto, jossa aviopuolisokin etsittiin samasta ammattikunnasta. Adolf Gustaf Jacob Törnroos olisi Nordenskiöldien palveluksessa jo kolmannessa polvessa. Vuonna 1838 nuori puutarhamestari avioitui Andersgårdin piian Wilhelmina Sandholmin kanssa.

Puutarhurin kosinta

Syystä tai toisesta elämä ei jatkunutkaan Adolf Törnroosin kannalta säädetyssä järjestyksestä. Majuri Otto Henrik Nordenskiöld muutti perheineen pysyvämmin Ruotsissa oleville perintömailleen. Puutarhurille ei ollut ehkä tarvetta. Törnroos muutti vaimoineen Frugårdista Porvooseen samana vuonna kuin avioitui eikä enää palannut kartanoon. Uusi pesti oli Haikon kartanossa, jossa syntyi myös perheen esikoinen Gustaf Allfrid vuonna 1839.

Puutarhamestari oli ylellisyyttä, jos asiaa ajattelee taloudellisesta näkökulmasta. Suomen talvi on pitkä – ja mitä puutarhuri tekee talven ajan? Talvipuutarhoja, orangerioita, oli vain muutamassa kartanossa akatemian lisäksi. Ruukkukukkien hoito ei vaatinut kokopäivätoimista puutarhuria. Luultavasti tämä oli puutarhamestareiden ongelma: he jäivät helposti työttömiksi. Heitä oli tarjolla liikaa. Ammatin sesonkiluontoisuus tulee esiin Adolf Törnroosin elämänkulusta. Hän vaihtoi paikkaa lähes vuosittain.

Haikosta Törnroosit siirtyivät 1841 Myrskylään, tarkemmin sanoen Myrskylän kartanoon, jossa tarjolla oli vakinaisempi työ. Tänä aikana syntyi kaksi lasta: Albertina ja Adolf Engelbert. Adolf toimi Falckenheimien puutarhurina aina vuoteen 1846 asti. Sen jälkeen kasattiin taas muuttokuorma ja suunnattiin Orimattilaan Niemen Sommarnäsin kartanoon. Reilun vuoden kuluttua 1849 muutettiin jälleen. Puutarhuria tarvittiin Tuuloksen Juttilan Kommilassa vuoden verran. Tässä vaiheessa herää kysymys, että mitä puutarhuri ehti tehdä vuodessa? Perustiko hän vain puutarhan? Neuvoiko isäntäväkeä ja palvelijoita? Ratkaisiko hän kotipuutarhurin vaikeat pulmat neuvomalla ja opastamalla?

Mäntsälän Alikartanon päärakennus vuodelta 1805

Juttilan Kommilasta Adolf Törnroos perheineen muutti Hauholle Hyömäen kartanoon vuonna 1850, jossa syntyi seuraavana vuonna poika Victor Richard. Kummeiksi oli pyydetty kartanon ”inspehtori” Claes Örnberg sekä muuta palvelusväkeä. Oma suku oli kaukana. Hyömästä suunnattiin Helsinkiin heti seuraavana vuonna. Ulkopuolisen silmissä Törnroosien elämä alkaa tuntua aika kohtuuttomalta. Minnekään he eivät päässeet juurtumaan.Väistämättä miettii miten he pitivät yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin, vai pitivätkö ollenkaan? 

Oliko Adolf Törnroos levoton luonne, vai sanelivatko elämän ehdot ikuisen vaeltamisen? Kuka tietää… Helsingistä tie kulki taas seuraavana vuonna Hämeen läänin Koskelle Pätilän kartanoon puutarhamestariksi 1852. Siellä perhe sentään asui muutaman vuoden. Voisi kuvitella, että liikkuvuus vaati veronsa: vaimo Wilhelmina kuoli Pätilässä vuonna 1854 vain 33-vuotiaana. Haudattujen luettelon mukaan kuolinsyytä ei ole kerrottu (oangifven). Leskeksi jäänyt Adolf palasi vuonna 1856 Hauholle, tällä kertaa kahdeksi vuodeksi Sotjalan Hovinkartanoon. Sieltä mies lähti Janakkalaan, jossa hän työskenteli vuoden rautatien asemalla renkinä kunnes palasi takaisin Hauholle. Lautsian kartanoon tarvittiin uutta puutarhamestaria Yläneelle muuttaneen Carl Fröbergin jälkeen.

Puutarhurin kevät

Jonkinlaista vihjettä Adolf Törnroosin ongelmista antaa se, että muuttokirjan mukaan hän oli ollut merkittynä Hauhon kirkonkirjoihin ”såsom lös personen”, siis kuin irtolaisena. Mitään rikosmerkintöjä miehellä ei kuitenkaan ollut missään seurakunnassa ja hän oli aina palvellut nuhteettomasti. Irtolaisuus oli eräänlainen synonyymi työttömyydelle. Puutarhamestarin oli vaikea työllistyä ja ehkä vaikea ryhtyä mihinkään muuhunkaan ammattiin. Ruotsinkielinen puutarhamestari myös miellettiin sosiaalisessa asteikossa korkeammalle kuin sepät ja suutarit. Rautatie antoi ”säädyllisen” mahdollisuuden ansaita elanto.

Kauan ei rautatieltä omaan ammattiinsa palannut Adolf Törnroos ehtinyt vaalia edellisen puutarhurin Carl Fröbergin perintöä. Hän kuoli Lautsian kartanossa vain 44-vuotiaana vuonna 1859. Kuolinsyyksi merkittiin ”okänd”, tuntematon. Hänet haudattiin Hauholle. Viime vuotensa hän ahkeroikin Hauhon kartanoissa jonkinlaisena herrasväen "kimppapuutarhurina", pätkätyöläisenä, jolle ei kuitenkaan aina ollut tarjolla vuoden pestiä. Lain silmissä hän oli vaarassa päätyä irtolaiseksi. Pätkätyöläisen arki oli 1800-luvulla karu: vaarassa ei ollut pelkkä terveys, vaan myös vapaus - ja jopa henki.

Kuvat: Gardeners Offer (Thomas Rowlandson 1756-1831), Mäntsälän Alikartano, Kalender Jahreszeiter, Frühling (Johan Georg Volmar 1770-1831). Wikimedia Commons.

Carl Fröberg - Tie torpanpojasta puutarhamestariksi

 

Hauhon Lehdesmäen rusthollin Mäntymäen torppaan syntyi 1803 poikalapsi, joka sai nimen Kalle. Hän varttui nuorukaiseksi ja tavan mukaan meni rippikoulun jälkeen rengiksi Lehdesmäen tilalle. Avioliittoa hän ei solminut nuorena ja ikää oli 25 vuotta, kun vanhemmat peräjälkeen kuolivat. Kalle ei ryhtynyt torppariksi isänsä jälkeen, vaan muutti Hämeenlinnaan värjärin oppipojaksi. Morsiamen hän lienee katsonut valmiiksi. Eeva Erkintyttären kanssa oli sovittu yhteisestä tulevaisuudesta – sitten kun Kallella olisi ammatti ja varaa avioitua.

Ehkä sattuma puuttui kaupungissa asiaan. Vaikea sanoa, missä vaiheessa Kalle erikoistuikin värjäämisen sijasta puutarhanhoitoon. Vai tarvitsiko Hämeenlinnasta Helsinkiin muuttanut konsuli Gustaf Otto Wasenius renkiä ja Kalle oli toimeen halukas. Kalle Jaakonpoika muutti Helsinkiin marraskuussa 1830 konsuli Waseniuksen palvelukseen. Tämä oli vuonna 1826 aloittanut rakentaa Villa Anneberg nimistä huvilaa Itäisen viertotien varrelle. Tänä päivänä tila on nimeltään Annala. Sen yhteyteen muodostettiin 13 h suuruinen puutarha, johon Kallesta tuli puutarharenki. Se oli kuitenkin vasta alkua lahjakkaalle nuorelle miehelle. 

Turun palon seurauksena yliopisto oli siirretty vuonna 1828 Helsinkiin. Akatemian kasvitieteelliselle puutarhalle varattiin alue Kaisaniemestä. Eläin- ja kasvitieteen professori Carl Reinhold Sahlberg johti uuden puutarhan rakentamista kaupungin entiselle yhteismaalle. Pietarin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Franz Faldermann oli kutsuttu puutarhan perustajaksi. Arboretumin lisäksi alueelle tuli geometriset viljelypalstat sekä kasvihuonerakennukset, orangeriet, jotka valmistuivat 1832. Hauholainen Kalle palkattiin sinne nimikkeellä Academis trädgårds orangerie dreng, jonka voisi suomentaa muotoon Akatemian puutarhan ansarirenki. Orangeriat eli suomeksi ansarit olivat aikakauden hienouden huippu. Niissä viljeltiin appelsiineja, persikoita ja muita lämpimien maiden kasveja.

Kalle Jaakonpojan arvo ja arvostus kasvoivat. Hän otti ammattiin sopivan sukunimen: Fröberg (frö = siemen). Kalle Jaakonpojasta tuli nyt Carl Fröberg ja hän saattoi avioitua. Niinpä Eeva Erkintytär pakkasi Hauholla kapionsa, sai papintodistuksen ja matkusti Helsinkiin. Hauholaispari vihittiin siellä 8.7.1835. Heitä odotti jo uusi työ, uusi haaste ja uusi muutto. Professori Sahlberg tarjosi Carlille työtä Yläneellä Uudenkartanon alaisuudessa. Hän oli innostunut hedelmäviljelystä ja halusi perustaa kokonaisen uudistilan kokeilujaan varten. Pyhäjärven rannalle Kolvaaseen raivatun puutarhatilan nimeksi tulisi ”Huvitus.” Sen hedelmätarhaan istutettiin peräti 1200-1300 hedelmäpuuta; omenapuita, päärynäpuita, kirsikoita, luumupuita. Tilan alustalaisille Sahlberg piti suomenkielistä koulua ja perusti myös lainakirjaston. Ansarirenki Carl Fröbergistä tuli Yläneellä trädgårdsmestare, puutarhamestari. 

Orangerie dreng Carl Fröberg

Vuonna 1847 perhe muutti Yläneeltä Hauholle Lautsian kartanoon. Kyseessä oli väliaikainen muutto. Carl Fröbergillä tuskin oli aikomusta palata synnyinseudulleen pysyvästi. Lautsian kartanon isäntäväki todennäköisesti palkkasi hänet ammattilaisena laatimaan uudenaikaista hedelmätarhaa päärakennuksen ja järven väliselle alueelle. Siellä kasvoi myöhemmin 120 omenapuuta ja kuusi päärynäpuuta. Arvoitukseksi jää, montako puuta sinne Fröbergin toimesta istutettiin. Neljä vuotta oli riittävä aika istuttaa hedelmäpuut, seurata niiden kasvua sekä opettaa isäntäväki ja palvelijat hoitamaan puita. Lautsian puutarhamestarille, hauholaisittain "rekoolimestarille", oli rakennettu myös oma asuinrakennus.

Lautsian ensimmäinen puutarhamestari Carl Fröberg toi osaltaan Hauholle puutarhakulttuuria ja hänen ansiokseen voi laskea omenapuiden ja puutarhanhoidon leviämisen pitäjään. Carl Fröberg oli koko suomalaisen puutarhahistorian kannalta koko elämänsä paraatipaikalla: hän oli perustamassa Annalan puutarhaa, Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa sekä Huvituksen hedelmätarhaa Yläneelle. Liiankin usein muistetaan niitä oppineita, aatelisia ja kuninkaallisia, jotka perustivat kartanoihinsa hienoja puutarhoja. Fröbergin kaltaiset miehet kuitenkin olivat niitä, jota kylvivät, kitkivät, harasivat, kaivoivat ja kastelivat sormet mullassa.

Fröbergin perhe palasi vuonna 1851 Hauholta takaisin Yläneelle Huvituksen tilalle. Myöhemmin 1800-luvun lopulla sieltä sai alkunsa monelle tuttu omenalajike Huvitus, joka syntyi Sahlbergin hedelmäpuutarhan siementaimesta. Huvitusta on 1900-luvulla risteytetty muiden omenalajikkeiden kanssa, joten tuhansissa suomalaisissa puutarhoissa tuottaa omenoita Sahlbergin puutarhan kuuluisin tuotos. Ja osansa siinä on toki hauholaisella torpanpojalla Carl Fröbergilläkin.

Lähteet: Hauhon, Helsingin ja Yläneen seurakunnan arkistot, Yläneen kotiseutuyhdistys www.museoylane.fi

Kaisaniemen kasvititeellinen puutarha (wikipedia ja Luomus Luonnontieteellinen keskusmuseohttps://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha

Annalan huvila, wikipedia

Kuva: Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Wikimedia commons.

Sara Magdalena Roth - talousmamselli

Orivedelle on pystytetty muistomerkki ja Tampereen Mältinrantaan muistolaatta kahdelle Suomen sodan sankarille, luutnantti Johan Jacob Rothille ja Carl Johan Spoofille. He johtivat menestyksekästä sissitoimintaa Tampereen alueella venäläisten selustassa. Runebergin innoittamana niin heitä kuin muitakin Suomen sodan sankareita palvottiin 1800-luvulla, mutta sankareiden tyttäret kävivät samaan aikaan omaa hiljaista taisteluaan puutetta ja turvattomuutta vastaan. Yksi heistä oli Johan Jacob Rothin toisesta avioliitosta Teiskossa 10.6.1812 syntynyt tytär Sara Magdalena Roth.

Sara Magdalenan muutokirja Hauholle

Avioliittoa Sara Magdalena ei ollut solminut täytettyään 24 vuotta. Lapsuus ja nuoruus olivat kuluneet Teiskon Saarlahden Rantalan puustellissa, virkatalossa, joka olisi koti vain niin kauan kuin isä eli. Perheen varatkin olivat olemattomat säätyläisten elämäntapaa ajatellen. Tulevaisuutta oli ryhdyttävä miettimään, ja Sara Magdalena otti elämänsä haltuun: Hän muutti Teiskosta vuonna 1836 Lammille kirkkoherra Gustaf Neclairin isännöimään pappilaan ”demoiselleksi.” Ne olivat hänen ensi askeleensa talousmamsellin uralla. Sara palasi vielä Teiskoon vuonna 1839 saattamaan isänsä viimeiselle matkalle. Tältä ei jäänyt tyttärille perintöä, vain velkoja. Leskelle järjestyi pieni eläke. Sara Magdalena matkasi Teiskosta talousmamselliksi Hauholle Lautsian kartanoon.

Mamselli Sara viihtyi Lautsian kartanossa peräti viisi vuotta leskirouva Lovisa Vilhelminan alaisuudessa. Lautsiassa nuori Sara mamselli tutustui Schulmanien sukuun ja pitäjän muuhunkin herrasväkeen. Hän oppi hoitamaan kartanon taloutta. Modernisti sanoen hän verkostoitui Hauholla ja se tiesi töitä myöhemminkin. Saran elämä kietoutui aluksi Schulmanien sukuverkostoon. Sen turvin Sara Magdalena suuntasi Hauholta Helsinkiin 1846 ja sieltä Porvooseen Ilbyn Bengtin ratsutilalle, jota isännöi eversti Carl Fredrik Schulman vaimonsa Fredrika Margareta von Platenin kanssa. Edellinen oli Lautsian herran, edesmenneen majuri Otto Wilhelmin veli.

Seuraavaksi mamsellin taitoja kaivattiin jälleen Hauholla. Tällä kertaa tosin Hyömäen kartanossa, jota johti 50-vuotias neiti Sophia Gustava von Platen, joka von Kraemerien kautta kuului etäisesti Schulmanien sukupiiriin. Hän oli saanut kartanon vuonna 1837 haltuunsa sisareltaan Charlotalta. Hauhon rahvas nimitti neitiä ”röökynäksi.” Hänen rakennuttamansa erillinen flyygelipytinki kantoi nimeä röökynänpuali. Sara mamselli saapui kartanoon vuonna 1847.

Hyömäen kartanossa Sara Magdalena ei ollut kuin vuoden, sillä hän muutti jo 1848 Sääksmäen Rapolan kartanoon. Sitä taas isännöi lääninkamreeri Peter Gustaf Svinhufvud, jonka vaimo Ulrika Charlotta oli omaa sukua von Kraemer Hauhon Kesosta. Herrasväkien sukuverkosto oli Sara Magdalenan turvaverkosto, sillä tämän oma suku asui kaukana. Veljet olivat asettuneet perheineen Poriin. Ehkä Sara mamselli oli onnellinen siitä, ettei hänen tarvinnut elää veljiensä taakkana, vaan hän kykeni ansaitsemaan oman elantonsa. Kolmen vuoden kuluttua mamselli Sara Magdalena oli työssä Kangasalan pitäjän Herttualassa toimineessa Ahlmanin pitäjänkoulussa. Sen jälkeen Sara Magdalena työskenteli Perniössä Haarlan kartanossa vapaaherra Carl Johan Carpelanin alaisuudessa. Sieltä matka jatkui 1856 Mikkeliin.

Pysyvää kotia naimattomalla talousmamsellilla ei ollut, sillä elämä oli jatkuvaa kiertoa kartanosta toiseen. Miten Sara itse koki asemansa ja elämänsä? Sitä emme tiedä. Ainakin hänellä oli taitoja, joilla oli kysyntää. Viimeiset vuotensa mamselli Sara Magdalena Roth vietti kuitenkin Tampereella naimattoman sisarensa Maria Sofian kanssa. Elämä tuskin oli helppoa vaikeiden 1860-luvun nälkävuosien koettelemassa kaupungissa. Sisar kuoli syksyllä 1867 ja Sara Magdalena joutui veljiensä kanssa selvittelemään tämän velkoja. Erikoinen piirre on se, että lehti-ilmoituksessa Saran nimi on muodossa Magdalena Sarette. Kyse voi olla virheestä, mutta myös siitä, että Sara Magdalenaa oli kutsuttu nimellä ”Sarette.” Vaikeat nälkävuodet koituivat lopulta myös Sara ”Sarette” Magdalenan kohtaloksi, sillä hän kuoli Tampereella vain 55-vuotiaana toukokuussa vuonna 1868.

Tampereen Sanomat .3.9.1867

Kuva: A maid bringing medicine and soup to her master who has a cold. Lithograph, 1857, after W.H. Simmons after J. Collinson. Wikimedia Commons.

Keisarin konvehdit

Fredrika Wilhelmina Sofia Schulman syntyi 23.3.1811 vanhempiensa majuri Otto Wilhelm Schulmanin ja Lovisa Vilhelmina Gardiemeisterin esikoiseksi. Hän ei tullut maailmaan Lautsian kartanossa, vaan äitinsä kotona Tyrvännössä. Nuori rouva oli siis halunnut olla äitinsä lähellä synnyttäessään. Kummeina olivat eversti Adolf Joackim Borgenström ja tämän vaimo Ebba Fredrika Schulman, joka oli majurin sisar. Heidän lisäkseen kummeiksi nimettiin vielä lapsen äidinisä Johan Wilhelm Gardiemeister sekä isänäiti Ebba Christina Thilman.

Fredrika Schulmanin lapsuuden merkittävin tapahtuma sattui elo-syyskuun vaihteessa vuonna 1819. Keisari Aleksanteri I matkasi tuolloin Suomessa ja häntä odotettiin saapuvaksi Hauholle. Väkeä oli kertynyt runsaasti kirkonkylälle korkeaa vierasta vastanottamaan ja ihmettelemään komeita vaunuja. Toki harmiteltiin hieman sitä, ettei mukana ollut isompaa seuruetta ja kaunista keisarinnaa.

Perimätiedon mukaan keisari olisi nukkunut vaunuissaan kirkonkylässä, kun vaihdettiin hevosia Kapakan kestikievarin pihassa. Kerrottiin, että joku Miehoilan eukko meni sormella tökkäämään nukkuvaa keisaria vakuuttuakseen siitä, että tämä todella oli elävä ihminen. 

Schulmannin perhekin oli tullut Lautsian kartanosta kirkonkylään keisaria katsomaan. Majuri Otto Wilhelm oli juuri edellisenä vuonna kirjautunut vastaperustettuun Suomen Ritarihuoneeseen numerolle 13. Toki hän aatelismiehenä katsoi velvollisuudekseen lähteä tervehtimään Suomen Suuriruhtinasta. Suomen Sodasta oli kulunut jo kymmenen vuotta ja aatelisto oli sopeutunut vallan vaihdokseen nopeasti.

Keisaria pääsi katsomaan myös 9-vuotias pikku Fredrika. Sievä pikkutyttö ilahdutti keisarin kauneudelle herkkää silmää joten hän tempaisi tämän syliinsä ja antoi suukon. Fredrika-parka säikähti ja purskahti katkeraan itkuun silkasta pelosta. Aleksanteri I hämmentyi ja hetkisen kuluttua järjestyi lautasellinen hienoja konvehteja tyttösen eteen lohduksi.

Kapakan kestikievari nykyisin

Välikohtauksen jälkeen Keisarin matka jatkui Hauhon kirkonkylästä kohti Tamperetta. Hauhon Vermasvuorella ylhäinen vieras ihaili hetken aikaa maisemaa. Vuorelta avautui Ilmoilanselkä koko komeudessaan ja itärannalla sijaitseva Lautsian kartanokin pilkotti vehreyden keskellä samoin kuin useat pikkukylät peltoineen. Maisemaa pidettiin tuolloin suuressa arvossa ja moni herrasmiesmatkalainen koki siellä hurmoksellisia hetkiä ihaillessaan kotimaansa kauneutta. Sen jälkeen keisari nautti lyhyen lounaan Ilmoilan kestikievarissa, jota isännöi Kämärin isäntä, kuudennusmies Perttu Juhonpoika ja vaimonsa Riitta Juhontytär. Keisari lienee saanut maistella hauholaisia pitoruokia.

Mutta mitä tapahtui keisarin lahjoittamille konvehdeille? Ne eivät paljonkaan Fredrikaa lohduttaneet, sillä hän ei päässyt harvinaisia herkkuja edes maistelemaan tai hypistelemään niiden hienoja kääreitä. Konvehdit otettiin vanhempien toimesta nopeasti talteen suurina pyhäinjäännöksinä. Niitä sai sen jälkeen katsella mutta ei koskea, sillä olivathan ne itsensä keisarin lahjoittamia. Makeisista tehtiin suvun perintöaarre.

Edustakoon nämä pääsiäismunat keisarin konvehteja

Lähde: Kyläkirjaston kuvalehti Joulurauha 1900, no 12. Toim. Väinö Wallin ja I.K. Inha. Muistoja keisari Aleksanteri I:n matkalta Hämeessä ja käynnistä Tampereella v.1819. Kuva: Venäjän Keisari Aleksanteri I. G.Dave 1817. Royal Collection of United Kingdom. Wikimedia Commons.