Terveisiä Mäntsälän Alikartanosta

 

Kävin esitelmöimässä Ulla Möllersvärdistä Mäntsälän Alikartanossa eli Frugårdissa, joka toimii museona. Pihapiirin rakennukset ovat kuin matka toiseen aikaan. Yleensä vanhojen kartanoiden päärakennuksia on vuosikymmenten saatossa jatkettu, kerroksia lisätty ja vähintään kattorakenteita uusittu. Alikartanon vanhin päärakennus on 1730-luvulta ja uudempi vuodelta 1805. Molempien värinä on punamulta ja kattorakenteet edustavat oman aikansa tyyliä, mikä tekee niistä nykykatsojalle erikoisia ja jopa outoja.

Vanha päärakennus, museokahvila

Uusi päärakennus vuodelta 1805

Alikartanossa pääsee siis näkemään, millaisia kartanoiden päärakennukset olivat Suomessa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Vanha, aumakattoinen 1730-luvun päärakennus toimii kesäkahvilana, joten sen mataliin huoneisiin pääse tutustumaan samoin kuin uudempaan päärakennukseen, jossa esitellään Nordenskiöld-suvun elämää. Säterikattoinen päärakennus on erikoinen, koska sen keskiössä oleva sali ulottuu kahden kerroksen läpi. Sitä kiertää lehterikerros, jonka ikkunoista sali saa vähäisen valonsa. 

Ryhdyin tietysti etsimään sukulinkkejä Hauhon kartanoiden ja Mäntsälän Alikartanon Nordenskiöldien välille. Kovin läheisiä yhteyksiä ei löytynyt. Hahkialan kartanon rouva Andrietta Fredrika Rotkirchin (1814–1877) isoäiti oli Sofia Kristina Nordenskiöld Sipoon Sävijärveltä. Ei siis kovinkaan läheistä yhteyttä Alikartanossa asuneisiin Nordenskiöldeihin...

Yllättävästi sukuyhteys Hauhoon ja Alikartanon Nordenskiöldeihin liittyykin itseeni. Havaitsin, että esiäitini Ingeborg Nilsintytär Bergman (n.1675-n.1714) oli Alikartanon rouvan Hedvig Märta Ramsayn (1717–1759) pikkuserkku. Perheiden välillä ei välttämättä ollut yhteyksiä. Elettiinhän vaikeita aikoja, kuten 1690-luvun ankaria nälkävuosia ja sen jälkeen Suuren Pohjan sodan sekä isonvihan jälkeisiä tuskaisia vuosia. Kanssakäymistä ei kuitenkaan voi poissulkea. Elävien sukulaisten piiri oli aikakaudella tärkeä sosiaalinen pääoma. Naiset ylläpitivät sukulaisuussuhteita erityisesti naissukulaisiinsa. Siten naislinjainen sukulaisuus tunnettiin aikakaudella jopa paremmin kuin sukumatrikkeleista meille tutummat puhtaan patriarkaaliset mieslinjat. Ingeborgin äiti Hedvig Palthenia eli aina vuoteen 1730 asti. Hedvig Märtan äiti Margareta Catharina Nöding oli hänen serkkunsa. Margaretan molemmat tyttäret avioituivat Nordberg-sukuun, joka oli tuolloin vailla aatelisarvoa, jonka myötä nimeksi tuli Nordenskiöld.

Esiäitini Ingeborg Bergman oli Sääksmäen kirkkoherran Nicolaus Montanuksen ja Hedvig Palthenian tytär. Isä kuoli Ingeborgin ollessa vielä lapsi. Ingeborg oli noin 20-vuotias avioituessaan leskeksi jääneen korpraali Henrik Pihlmanin kanssa. Ingeborgista tuli siten Pälkäneen Laitikkalan Kokkolan ratsutilan emäntä ja kahden pojan äitipuoli. Hänen elämästään ei tiedetä paljonkaan. Elämänkaareen lukeutuivat 1690-luvun nälkävuodet ja Suuri Pohjan sota. Poika Karl syntyi vuonna 1701. Pälkäneellä käytiin vuonna 1713 Kostian virran taistelu, minkä jälkeen venäläiset hävittivät pitäjää. On arvoitus missä Ingeborg tuolloin oleskeli ja veikö isoviha tavalla tai toisella hänen henkensä. Ingeborgin elämä päättyi vuoden 1714 tienoilla. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Poika Karl Pihlman päätyi aikanaan rusthollariksi Hauhon Vitsiälän Hannulaan eli Hoviin.

Mäntsälän Alikartanon Hedvig Märta Ramsayn elämästä tiedetään vain hieman enemmän. Hän syntyi vuonna 1717 Tukholman tienoilla. Tuolloin hänen pikkuserkkunsa Ingeborg Bergman Pälkäneellä oli jo haudattu. Margareta Catharina Nöding oli paennut lapsineen isonvihan miehitystä Ruotsiin Pornaisten Laukkoskelta. Aviomies ratsumestari Alexander Ramsay taisteli Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin riveissä. Rauhan palattua perhe palasi Suomeen ja Hedvig Märta naitettiin vain 14-vuotiaana Carl Fredrik Nordbergin kanssa. Hedvig Märtasta tuli käytännössä jo lapsena Mäntsälän Frugårdin emäntä. Esikoisensa hän synnytti vain 15-vuotiaana. Lapsia avioparille syntyi yhteensä 17. Hedvig Märta kuoli 41-vuotiaana vuonna 1759. Suunnilleen samaan ikään oli elänyt Pälkäneellä hänen pikkuserkkunsa Ingeborg, jolta jäi henkiin vain yksi lapsi. Synnytysten lukumäärä on arvoitus.

Kummallakaan naisella ei ollut helppo elämä. Minulle Alikartano muistuttaa myös Ingeborgista, jonka kautta kulkee etäinen sukulaisuuteni Hedvig Märtan poikaan Adolf Gustaf Nordenskiöldiin (1745–1821), joka suunnitteli ja rakennutti Alikartanon vuodelta 1805 olevan päärakennuksen. Vuonna 1775 hän avioitui Hedvig Eleonora Lilliehöökin kanssa. Adolf Gustaf aateloitiin vuonna 1751. Sinä vaiheessa minun sukulinjani Hauholla alkoi jo talonpoikaistua.

Enni Mustosen romaanitrilogia ”rouvaskartanon tarinoita” luo Hedvig Eleonoralle ja Adolf Gustafille kiehtovan fiktiivisen tarinan, jossa Mäntsälän Alikartano toimii tapahtumien näyttämönä. Museokahvila ”Hedda Noorasta” lähti matkaani myös ”Rouvaskartanon herkkukirja”, johon on poimittu Hedvig Eleonoran kirjeissä olleista ruokamaininnoista reseptit vuoden 1849 Kokki-Kirjasta. Sen avulla pääsee kurkistamaan kartanoiden keitoksiin 1800-luvun alkupuolella.

Klikkaa sukutaulua suuremmaksi

 Kuvat:

Maalaus: Hedvig Märta Ramsay (1717-1759). Olof Arenius. Historialliset kokoelmat. Suomen Kansallismuseo. Kuva sisältä Alikartanosta peilin edestä: Sirkku Mäkelä 14.6.25.

Lue lisää Alikartanosta: https://www.senaatti.fi/arvokiinteisto/alikartano/

Museokahvilassa voit tutustua Alikartanon ja Mäntsälän alueen naisiin Museokahvila Hedda Noora

Andriette ja Hannulan kätketty lapsi

Rukkoilan Hannulan virkatalo tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Iloranta. Sen historiaan liittyy pieni tarina, joka kietoutuu Suomen sodan vuosiin. Tarina on surullinen mutta osin kauniskin. Se alkaa Asikkalassa Anianpellon ratsutilalta, jonne syntyi 21.10.1779 tytär Andriette Eleonora. Hänen isänsä oli Anianpellon kartanon omistaja kirkonisäntä ja konduktööri Wilhelm Ström, jonka puoliso oli Maria Catharina Colleen. Lapsia syntyi kaikkiaan yhdeksän, joista osa kuoli pieninä. Perheen isäkin kuoli vuonna 1790 punatautiin ja äiti avioitui uudelleen vuonna 1794 kornetti Johan Henrik Bröijerin kanssa. Lesken ja lasten asema oli siten turvattu. 

Näkymä Hauhon Rukkoilan Ilorannasta (Hannulasta)

Nuorten neitojen lapsuus ja nuoruus oli turvattu. Tyttäristä ensimmäiseksi avioliiton satamaan purjehti Ulrika Wilhelmina vuonna 1796. Sulhanen oli majoitusmestari Johan Lydik Stormbom Sysmästä. Kaksi vuotta myöhemmin juhlittiin Eva Lovisan ja Asikkalan kappalaisen Gabriel Lyran häitä. Kappalainen oli 25 vuotta morsiantaan vanhempi, ja hänelle avioliitto oli kolmas. Järkevä valinta nuorelta neidolta. 

Kolmas tytär Andrietta Eleonora oli 22-vuotias naimaton neito kesällä 1801. Millainen lienee kulunut kesä ollut? Täynnä romanttisia unelmia vai pelkoa ja ahdistusta? Andriette havaitsi olevansa raskaana loppuvuodesta 1801. Ei ollut virallista kihlausta eikä sulhasta. Perhe ei päätynyt nopeisiin ratkaisuihin, vaan kartanossa syntyi avioton lapsi heinäkuussa 1802. Tyttö kastettiin Johanna Helenaksi. Isäksi ilmoitettiin ”vänrikki Polón”. Kummeina olivat Abraham Matinpoika ja Juliana Lyra. 

Kuka oli ”vänrikki Polon”? Kyseessä oli Hollolan Hannulan ratsutilan omistaneen Karl Polonin poika Johan, joka oli edennyt elämässä hyvin. Hän sai kuningas Kustaa IV Aadolfilta ylennyksen kersantista vänrikiksi ja omisti Mommilan Uskilassa vanhan rälssitilan sekä vuokrasi myöhemmin Hollolan Pyhäniemen kartanoa. Herää kysymys, että miksi tämä 46-vuotias poikamies ei avioitunut raskaaksi saattamansa neidon kanssa? He olivat samaa säätyä, joten avioliitto olisi ollut varsin sovelias.

Vai oliko ”vänrikki Polon” sittenkään Andrietten lapsen isä? Ottiko hän isyyden niskoilleen jonkun toisen puolesta? Naimattoman miehen mainetta ja perherauhaa tunnustettu avioton lapsi ei tahrannut. Oliko todellinen isä kenties joku muu - ehkäpä joku naimissa oleva mies? Liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Lähteet vaikenevat. Jostain syystä aviotonta Johanna Helenaa ei löydy Asikkalan lastenkirjoista Anianpellon kartanon kohdalta. Andriettekaan ei saanut kirkonkirjoissa merkintää ”qvinsperson”, kuten rahvaan naiset, jotka synnyttivät aviottoman lapsen. 

Andriette Elonora asui kotonaan Anianpellossa kunnes 28-vuotiaana vuonna 1807 avioitui. Puoliso oli kersantti Karl Magnus Löfman, joka oli Hauhon Rukkoilan Hannulan lippumiehen puustellin viimeisin upseeri. Hän oli syntynyt vuonna 1770 Hauhon Kivikon ratsutilalla nimismies Johan Löfmanin ja Anna Kristina Herkepaeuksen poikana. Karl Magnusia ei haitannut se, että morsiamella oli avioton tytär. Rohkea valinta, joka tuskin miellytti sukua: säätyläispiireissä nuorelle neidolle syntynyt avioton lapsi oli kaikkea muuta kuin hyväksyttyä.

Andriette Eleonoran  etunimet eivät löydy Hauhon rippikirjasta 1802-1812

Pieni Johanna Helena seurasi äitinsä mukana Rukkoilan Hannulaan. Tosin lasta ei löydy Hauhonkaan lastenkirjoista. Tuntuu kuin kaikki yksimielisesti papit mukaan lukien piilottelisivat pientä Johanna Helenaa. On hämärän peitossa, miten Hannulan tuoreeseen rouvaan ja hänen aviottomaan tyttäreensä suhtauduttiin. Löytyikö leikkitovereita? Mitä mietti läheisen Stenkullan rouva Neclair, mitä Leppäniemen Schreckit, Joen Schmidtit ja Alastalon Schildtit. Toisaalta ajat olivat levottomia. Suomen sota oli alkamassa, joten perheillä oli muutakin mietittävää.

Maahan julistettiin sotatila 7. helmikuuta 1808. Hannulan rouva Andriette synnytti kymmenen päivä myöhemmin pojan Carl Johan Wilhelmin. Kummeina olivat kappalaisen rouva Grahn, pataljoonan saarnaaja Hallenberg, nimismies Hangelin sekä Rukkoilan Niemen Herkepaeukset ja Nylundit. Kanssakäymistä näyttää olleen naapurin herrasväkien kanssa. Onnellinen uusperhe-elämä sai kuitenkin karun lopun jo elokuussa 1808. Sotavuosina riehunut tuhoisa vatsatauti iski perheeseen. Pieni 7-vuotias Johanna Helena kuoli 19.8. Äiti Andriette Eleonora menehtyi seuraavana päivänä. Haudattujen luettelo onkin syntyneiden luettelon ohella ainoa, joka kertoo rouvan aviottoman tyttösen olemassaolosta Hannulassa. 

Johanna Helenan nimi on haudattujen luettelossa virheellinen.

Suomen sota päättyi 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhaan ja maa siirtyi osaksi Venäjää. Uusi aika alkoi myös Hannulassa. Isä ja terve pieni poika olivat jäljellä. Turusta muutti Hannulaan Karl Magnuksen äiti nimismies Löfmanin leski Anna Stina Herkepaeus. Samoin tilalla asusteli isännän sisar leski Maria Helena Löfman. Isoäiti ehti hoidella äitinsä menettänyttä poikaa aina vuoteen 1825, jolloin hän kuoli peräti 82-vuotiaana. Kersantti Karl Magnus Löfman ei avioitunut uudelleen ja kuoli Hannulassa keuhkotautiin 61-vuotiaana vuonna 1831.

Carl Johan Wilhelm Löfman eli aikuiseksi. Hän löytyy säännöllisesti kirjattuna lähteistä toisin kuin pieni sisarpuolensa. Carl Johan Wilhelm pistettiin nuorena opintielle Hämeenlinnan triviaalikouluun. Hän valmistui maanmittariksi ja avioitui Hauholla vuonna 1834 Wilhelmina Björklundin kanssa. Aviopari asettui Hannulaan, kunnes he muuttivat lapsineen vuonna 1840 Pietariin. Tiesiköhän kollegineuvokseksi päätynyt Carl Johan Wilhelm Löfman, että hänellä oli ollut sisarpuoli?

Lukkarin neiti Maria Elisabet Pihlman

Lautsian kartanoon muutti vuonna 1799 vasta 16-vuotias neito, joka oli vain neljä vuotta aiemmin jäänyt isättömäksi. Isä, Hauhon lukkari Salomon Pihlman, kuoli vuonna 1796 vain 36-vuotiaana kuolioon. Jälkeen jäi sureva leski ja viisi alaikäistä lasta. Hankala tilanne. Pitäjän herrasväki teki sen mitä voi auttaakseen onnetonta säätyläisleskeä. Maria Elisabet otettiin heti rippikoulun jälkeen Lautsiaan. Sisar Eva Magdalena päätyi Sappeen Alastaloon Schild-suvun huomaan ja nuorin Anna Elisabet sai turvan vanhimman sisaren Hedvig Christinan luota, joka oli onnistunut siinä missä muut sisaret eivät: hän ainoana avioitui.

Lähtökohdat olivat hyvät, kun Maria Elisabet syntyi vuonna 1783. Isä lukkari Salomon Pihlman peri virkansa apeltaan Christer Ronnaeukselta. Etu oli sekin, että anoppi Catharina Herkepaeus kuului sukuun, joka oli vuosisatoja vaikuttanut pitäjässä. Ongelma oli kuitenkin lukkari itse. Hän joutui selkkaukseen samana vuonna, kun tytär Maria Elisabet syntyi. Kirkonkylän Poltin talossa pidetyissä ristiäisissä apulaispastori Erik Ferrin aloitti päivällisvirren. Pihlman teki tälle kiusaa korotellen ja venytellen omaa ääntään, mistä Ferrin nuhteli häntä. Pihlman raivostui ja käyttäytyi sopimattomasti, mistä seurasi vakava nuhtelu kirkonkokouksessa. Salomon Pihlmanin käytöksestä tehtiin myös valitus tuomiokapitulille.

Salomon Pihlman oli Hauhon Vitsiälän Hovin eli Hannulan rusthollin poika, joka pyrki ylöspäin. Suku oli vaurasta, mutta uhkaavasti talonpoikaistumassa. Hannulan Pihlmanit olivat pappissukua, joka yhdistyi Sääksmäen 1600-luvun kirkkoherroihin ja jopa balttiaateliin. Säätyläisyys oli 1700-luvulla enää ohuen langan varassa. Parhaiten tilanne kuvastuu serkuksissa. Sekä Vitsiälän Hannulaan, että lukkarinpuustelliin syntyi tytär, joka sai nimen Maria Elisabet. Vitsiälässä iloinen perhetapahtuma koettiin 17.1.1782 ja lukkarinpuustellissa serkku näki päivänvalon 1783. Edellisen kummit olivat talonpoikia, jälkimmäisen säätyläisiä. Rusthollintytär varttui kirkonkirjoissa nimellä Maja Lisa Matsdotter ja serkku nimellä neiti Maria Elisabet Pihlman.

Bondedotter Maria Elisabet Matsdotter s. 17.1.1782

Jungfru Maria Elisabet Pihlman s. 1.3.1783

Hannula periytyi Salomon Pihlmanin sisarelle Hedvigille ja tämän aviomiehelle Matti Erkinpojalle, joka oli talonpoikaista juurta. Miksi rustholli jäi tyttärelle eikä lukkariksi päässeelle pojalle? Ehkä perheessä hiersi perintöriidan ainekset, mutta kun hankalan luonteen omaava Salomon kuoli, ongelmat ratkesivat – niin suvun kuin Hauhon papistonkin. Mutta Pihlmanin lesken ja tyttärien ongelmat vasta alkoivat.

Leski Maria Ronnea päätyi lukkarinpuustellista itselliseksi kirkonkylään. Vanhin tytär Hedvig Christina sentään avioitui säädynmukaisesti ja päätyi Sahalahden lukkarin Gustaf Caulénin vaimoksi. Muiden tyttärien osaksi jäi se tavallinen tarina: he päätyivät naimattomiksi palvelijattariksi kartanoihin. Maria Elisabet vietti Lautsiassa kaksi vuotta. Tuolloin kartanossa isännöi kapteeni Carl Fredrik Schulman ja rouvansa Ebba Christina, joiden lapset olivat jo täysikasvuisia.

Neiti Maria Elisabet Pihlman kiersi kartanosta toiseen ja oppi lisää. Sitten sattui jotakin kohtalokasta, josta mikään lähde ei tarkemmin kerro. Hän tuli raskaaksi ja synnytti äitinsä luona elokuussa 1811 aviottoman pojan, joka kastettiin Carl Fredrikiksi. Viettelijänsä nimeä hän ei kertonut papille. Lapsi sai kodin isoäitinsä luota. Maria Elisabet kiersi edelleen kartanoita kunnes asettui äitinsä luo. Äidin luo muutti myös neiti Eva Magdalena. Tultaessa 1820-luvun lopulle sekä äiti että tyttäret merkittiin sairaalloisiksi. Lukkarinleski kuoli ruotuvaivaisena ”vanhuuteen” vuonna 1831, Eva Magdalena ”jäsensärkyyn” 1835 ja Maria Elisabet ”näivetystautiin” vuonna 1838. Maria Elisabetin kuntoa heikensi varmasti tieto aviottoman pojan Carl Fredrikin tapaturmaisesta kuolemasta Rengossa. Nuorukainen oli edennyt yhteiskunnan rappusia tasaisen varmasti ja kenties olisi päässyt pitkällekin, mutta kohtalo päätti toisin.

 **************

En löydä mitään sellaista mikä viittaisi siihen, että Vitsiälän Hannulan lähisukulaiset olisivat jotenkin auttaneet tai olleet yleensä tekemisissä lukkarin perheen kanssa. Yksikään lukkarin lapsien kummeista ei ole Hannulan väkeä. Kummit ovat lähinnä papistoa ja aatelia. Hannulan lapsilla kummit taas olivat talonpoikia.Eikö suku ollutkaan turva?

Maria Elisabetin serkku Maija Liisa Matintytär oli esiäitini, joka päätyi torpan emännäksi. Hän vietti taloudellisesti turvatumman elämän kuin serkkunsa neiti Maria Elisabet Pihlman. Olisi monta kysymystä, jotka haluaisin esittää esiäidilleni ja hänen serkulleen: Mitä he ajattelivat toisistaan? Olivatko he koskaan edes ystäviä? Oliko sukulaisperheiden välillä jokin täysin ylipääsemätön juopa? Millainen oli vasta vuonna 1811 kuolleen äidin, Hannulan vanhan emännän Ingridin suhde poikaansa Salomoniin ja tämän lapsiin?

Mahdanko koskaan löytää kysymyksiini vastauksia…

Klikkaa Pihlmanien perhetaulu suuremmaksi

Kuva: Jean Carolus: Lady and her maid. Wikimedia Commons.