Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kouluneitejä Hämeenlinnassa


Syksyllä mukaani tarttui sivukirjaston poistomyynnistä Kirsi Vainio-Korhosen teos Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa (2012). Arvelin, että se voisi valottaa hauholaisen seurapiirin elämää – ja olin oikeassa. Sain paljon lisätietoa Hämeenlinnan seudun kartanoelämästä. Huolimatta Hauhon kirkkoherra Ivar Walleniuksen vilpittömästä pyrkimyksestä yhdistää seudun herrasväkeä, säätyerot olivat yhdessä suhteessa ylittämättömiä: aatelisto muodosti suljetun sisäpiirinsä, vaikka seurustelikin vilkkaasti muiden kanssa.

Hovinkartanon aatelisneiti Margareta Charlotte Gripenberg saattoi 12-vuotiaana tanssia katrillia Hauhon pappilassa ja Leppäniemessä, mutta se oli vasta harjoittelua tulevaa seurapiiriä varten. Sen muodostivat Hämeenlinnan lähiseudun aatelisperheet. Aateliston piiristä valittiin myös neitojen aviopuolisot. Tuuloksen Juttilan Toivoniemen kartanon Munsterhjelmit ja Sotjalan Hovinkartanon Gripenbergit seurustelivat tiiviisti keskenään. Sofie Munsterhjelm ja Charlotte Gripenberg olivat sydänystäviä viimeistään siinä vaiheessa, kun molemmat siirtyivät tyttökouluun Hämeenlinnaan. Tämä käy ilmi Sofie Munsterhjelmin pitämästä päiväkirjasta. 

Hämeenlinna 1819
Hämeenlinnaan perustettiin vuonna 1813 madame Ahlbergin yksityinen sisäoppilaitos nuorille neidoille. Uusi venäläistyyppinen tyttökoulu saavutti nopeasti lähiseudun aatelisperheiden suosion. Madame oli saksalaissyntyinen ja avioitunut Venäjällä pastori Johan Ahlbergin kanssa. Koulun suosion takasi se, että Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvallin kaksi tytärtä kirjautuivat kouluun heti ensimmäisten joukossa. Mukaan pääsivät syksyllä 1813 myös Hauhon Hovinkartanon neiti Charlotta Gripenberg samoin kuin Tuuloksen Toivonniemen Sofie Munsterhjelm, jonka päiväkirja on ainoa säilynyt kuvaus 1800-luvun alun tyttökoulusta. 

Tanssiaispuku 1812
Koulussa nuoret aatelisneidit opiskelivat saksaa, ranskaa, piirustusta, klaveesin soittoa, uskontoa, maantietoa ja historiaa sekä filosofiaa ja mytologiaa. Koulupäivät kestivät yli kahdeksan tuntia. Sen ohessa Sofie ja Charlotte ehtivät ostoksille Hämeenlinnan moniin puoteihin, vieraisille ja tietenkin tanssiaisiin. Samaan ystäväpiiriin kuuluivat maaherran tytär Fredrika Stjernvall sekä kapteenintytär Fredrika von Knorring Hämeenkyröstä, Janakkalan Tervakosken kartanon neidit Jeanette ja Louise Nordenswan ja Monikkalan perijätär Wilhelmina Liljebrunn. 

Hämeenlinnan seuraelämä oli 1800-luvun alussa vilkasta ja siksi varakkaampi herrasväki asui talvella pitkät ajat kaupungissa. Hauhon Hahkialan Charpentierit asuivat siellä jopa vakituisesti. Matka Hämeenlinnasta Hauholle ja Tuulokseen ei ollut pitkä. Pikkukaupungin kevättalvi täyttyi illanvietoista ja loputtomista tanssiaisista. Kiertäviä muusikoita ja teatteriseurueita poikkesi myös Hämeenlinnassa tuomassa vaihtelua nuorison elämään. 

Tyttökoulua kesti vuoden verran. Sen yhtenä tavoitteena oli opettaa neidot sivistyneesti seurustelemaan kouluja käyneiden upseerien ja siviilivirkamieheksi pyrkivien aatelisherrojen kanssa. Kielitaidolla ja yleissivistyksellä oli merkitystä tulevaisuuden suhteen, sillä aateliston laajat avioliittomarkkinat ulottuivat Venäjälle. Hämäläisenkin aatelisneidin tuleva puoliso saattoi ruotsin sijasta puhua saksaa, venäjää tai ranskaa. 

Sofia ja Charlotte tosin päätyivät avioon paikallisten aatelismiesten kanssa: Charlotte avioitui vuonna 1828 serkkunsa kollegiassesori Carl Emil Furuhjelmin kanssa ja Sofie Munsterhjelm vuonna 1830 kapteeni Lars August von Platenin kanssa. Niin tai näin, koulunkäynnistä oli heille varmasti elämässä paljonkin iloa ja hyötyä.

Bonuvierin teatteriseurue saattoi esittää Hämeenlinnassakin Friedrich Schillerin näytelmää Röfwarebandet vuodelta 1781. Ja August von Kotzebuen kirjoittamaa komediaa De bägge Swartsjuke. Oheinen mainos on Helsingfors Tidningar -lehdestä 3.3.1830.


Hauhon ja Tuuloksen kartanohistoriasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Kirsi Vainio-Korhosen kirja: Sofien Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa. SKS 2012.

Kuvat:
Karl von Kügelgen  (1772–1832): Maisema Hämeenlinnasta 1819 

England, London, April 1, 1812 Prints; engravings Hand-colored engraving on paper Gift of Dr. and Mrs. Gerald Labiner (M.86.266.98) Costume and Textiles(Wikimedia Commons)
 

tiistai 2. tammikuuta 2018

Borgenströmin mamsellit


Borgenströmit ovat hauholainen suku, vaikka he eivät omistaneet maata. He asuivat alueen sotilasvirkataloissa 1700-luvulla, ja solmivat avioliittoja paikallisiin säätyläissukuihin. Maattomuus merkitsi erityistä painoarvoa avioliitoille. Luutnantti ilman maata ei ollut mieluisin kosija perijättärille. Eikä isänsä upseerinpalkan varassa elävä mamselli puolestaan aateliselle kartanonperijälle. Ei siis ollut yllättävää, että virkatalojen nuoret avioituivat keskenään ja läheiset sukulaisavioliitot olivat hyvin tavallisia. 

Hauholaissyntyinen 21-vuotias kersantti Karl Wilhelm Borgenström avioitui vuonna 1781 Hedvig Juliana Ammondtin kanssa, joka oli Kalailan Heikkilän virkatalon tytär. Aviopari asui ensin Kalailassa, josta he muuttivat 1783 Längelmäen Puharilan Myllymäkeen. Sieltä he muuttivat vuonna 1792 takaisin Hauholle Rukkoilan Hannulan virkataloon ja sieltä vuonna 1805 Portaan Kaskelaan. Ylennysten myötä asuinpaikka vaihtui, koska virkatalot määräytyivät sotilasarvon mukaan. Avioparille syntyi 10 lasta, joista seitsemän oli elossa 1810-luvun alussa. Kaskela oli perheelle melkein kuin sukutalo, koska Karl Wilhelmin vanhemmat olivat asuneet siellä 1770-luvulla 


Perheen isä elättää vänrikinpalkallaan rouvansa ja seitsemän lastaan, joista vanhin, joka on luutnantti, pystyy aliupseerinpalkallaan jossain määrin edistämään omaa toimeentuloaan. Borgenströmin neljä tytärtä ovat erittäin mukavia ja sävyisiä, he pukeutuvat oikein hyvin, ja ovat omin käsin valmistaneet tai ansainneet kaikki vaatteensa. Kun isä kalastaa, hänellä on pojat apunaan. Jos perhe tekee pienen retken järvelle, niin isä ohjaa ja tytöt sekä pojat soutavat ja sulostuttavat matkansa nautintoa kauniilla laulullaan. Kaikki ovat erittäin musikaalisia ja monella muullakin tavoin lahjakkaita, mikä vahinko, että köyhyys on esteenä heidän kehitykselleen.” 

Näin Eric Ehrström kuvaili Borgenströmin perhettä säälin ja ihailun sekaisin sanoin vuonna 1811. Mamselli Ebba Henrika sai Ehrströmiltä kehuja myös siitä, että hän osasi soittaa hyvin viulua, jolla säesti nuorten tanssia. Neljä Borgenströmin mamsellia olivat 27-vuotias Ebba Henrika, 23-vuotias Hedvig Charlotta, 20-vuotias Anna Lovisa ja 18-vuotias Fredrika Wilhelmina. Pojista vanhin oli 25-vuotias luutnantti Karl Fredrik. Perheeseen kuuluivat vielä 15-vuotias Ernst Joakim ja 11-vuotias Adolf Johan. Ehrström arvioi päiväkirjassaan köyhiä mamselleja iloisiksi ja mukaviksi. Nuorinta Anna Lovisaa hän pitää myös kauniina, joskaan ei sentään yhtä jalona ja kiinnostavana kuin mamselli Schreckiä

Mamselli Ebba Henrika oli jo siinä iässä, että häntä saattoi pitää ikäneitona. Mutta mamsellipa oli kihloissa ja Kaskelassa valmistauduttiin kesällä 1811 täyttä päätä häihin, joita tanssittiin 12.8. Sulhanen oli 21-vuotias serkku Johan Henrik Ammondt. Toiset häät olivat jo marraskuussa, kun perheen nuori "hilpeä" luutnantti avioitui serkkunsa Eva Kristina Borgenströmin kanssa. Murheellista kyllä, seuraavaksi vuorossa olivat hautajaiset: kaunis Anna Lovisa kuoli vain 21-vuotiaana elokuussa 1812 vilutautiin eli horkkaan. 


Ebba Henrikan kaksi sisarta jäivät naimattomiksi. He olivat liian köyhiä saadakseen kosijoita säätyläismiehistä ja ajan ankarat periaatteet estivät säätyläisnaisten avioitumisen ”rahvaaseen”. Ja olisiko ruotsia puhuva ruumiilliseen työhön tottumaton upseerintytär edes selviytynyt hämäläisen talon emäntänä? Tuskin.

Miehille sallittiin enemmän: Karl Wilhelm Borgenströmin veli majuri Lorenz Fredrik Borgenström oli solminut vuoden 1781 tienoilla vapaan liiton Vitsiälän Kekkosen rusthollin tyttären Anna Sofia Matintyttären kanssa. Heille syntyi lukuisa joukko aviottomia lapsia ennen kuin pari vihittiin vuonna 1801 Asikkalassa. Mahtoivatko veljesten perheet seurustella keskenään? Ei ehkä ainakaan alkuvaiheessa. Mutta aika kyllä paransi haavat ja vaiensi skandaalit. Niinpä majuriveljen ja hauholaisen rusthollintyttären aviottomana syntynyt tytär Eva Kristina Borgenström avioitui toiseen avioliittoonsa Sysmässä 24.11.1811 serkkunsa kapteeni Karl Fredrik Borgenströmin kanssa. 

Kaskelasta ei muodostunut sukutilaa. Borgenströmit muuttivat Asikkalaan vuonna 1817 ja Kaskelan puustellin uutena vuokraajana mainitaan Hauhon pitäjänseppä Erik Nättberg. Kapteeni Borgenströmin kuoltua Asikkalassa vuonna 1830, leski ja naimattomat tyttäret saivat pienen eläkkeen, joka turvasi heidän elantonsa. 


Tuuloksen Juttilan Ylöskartanon vuokraajana ollut Veli Karl Fredrik Borgenström kuoli hänkin jo vuonna 1832. Jälkeen jäi leski, jolla oli runsas lapsikatras molemmista avioliitoistaan. Kaikenlaisiin kotitöihin tottuneilla Borgenströmin mamselleilla riitti kyllä puuhaa laajassa perhepiirissä. Veljen kuollessa kaipaamaan jäivät vainajan neljä lasta, neljä lapsipuolta sekä neljä lastenlapsipuolta.

Borgenströmin naimattomat mamsellit elivät pitkään. Hedvig Charlotta kuoli vuonna 1863 ja Fredrika Wilhelmina peräti 88-vuotiaana vuonna 1881.


Lähteet:
Finlands Allmänna Tidning 7.5.1832, no 106.
Helsingfors Tidningar 1.9.1832, no. 70.
Marie Latour (1750-1834), Bei der Stickarbeit, 1807, wikimedia commons.
Kalmbergin kartasto