Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Sappeen setä Georg Wilhelm Schildt

Sappeen kartano 1800-luvulla

 Vielä vuonna 1916 Ernst Lampén kuvaili Hauhon Sappeen kylää Matkailulehdessä seuraavasti: ”Jos Puutikkala on aito talonpoikaiskylä, niin on Sappee sen sijaan herraskylä.” Tuolloin eli siis vielä muisto Sappeen kylän herraskartanokaudesta, jota kesti vuodesta 1754 vuoteen 1879. Alastalon omisti aatelinen Schildt-suku. Toisinaan nimessä näkyy etuliite ”von”, mutta virallisesti sitä ei ole. 

Vuodesta 1831 Sappeen kartanoa isännöi ”Sappeen sedäksi” kutsuttu kapteeni Georg Wilhelm Schildt, jonka luona asuivat tämän sisaret Hedvig ja Ebba Maria. Kaikki kolme olivat koko ikänsä naimattomia. Myös kolmas sisar leskirouva Gustava Albertina Schmidt muutti takaisin Alastaloon. Sisarukset olivat koko ikänsä kiinnostuneita suomenkielestä ja varsinkin Georg Wilhelm osasi suomea jopa niin hyvin, että kykeni sepittämään lauluja ja runoja. He olivat myös musikaalisia, minkä päiväkirjailija Eric Ehrström pisti merkille kesällä 1811. 

Kapteeni Schildt oli Suomen sodan veteraani, jota kunnioitettiin 1800-luvun puolivälissä suurena sotasankarina. Saatuaan Sappeen kartanon omistukseensa Schildt keskittyi maanviljelyyn. ”Kyllä suot sulivat sen käsissä viljaviksi halmemaiksi,” todettiin runollisesti muistokirjoituksessakin. Suoviljelyä hän kokeili omistamallaan Portaan Suttisen tilalla. Schildt omisti myös puolikkaan Sotjalan Niuran tilasta ja Kummolan tilasta kolmanneksen. Lisäksi Schildt osti osan Hyömäen Toralan rusthollista ja Torvoilan Kallen talon. Lammilta kapteeni osti Lieson Franttilan sekä Kotaniemen tilan, jossa oli erinomaiset heinäniityt. Hauhon Vihavuodessa Schildtin haltuun oli päätynyt puolet Perttulan myllystä. 

Kapteeni oli innostunut hevosista, joita hän sekä kasvatti, myi että osti. Hevosia myös palkittiin Hämeenlinnan hevosnäyttelyissä. Eräässä vaiheessa Sappeen kartanon tallissa oli 29 hevosta, joista useat olivat perimätiedon mukaan äksyjä ja kiukkuisia. Hevosten pitämistä ilman, että niille oli mitään työkäyttöä, hämmästytti paikallisia asukkaita. Schildt edustikin ”hämäläistä hevosaatelia”, joka viihtyi maalla, tuli toimeen isäntien kanssa ja jonka miesten ominaisuutena pidettiin kursailematonta ja hieman karskia käytöstä. Hän oli originelli, joka ”uskoi Jumalaan ja kiroili kuin turkkilainen.” Schildt käytteli erityisen mielellään kirosanaa ”hiisi”, jonka taivutti hauholaisittain muotoon ”kautta hiilen”. 

Sappeen Alastalo
Sukupiirissä kerrottiin, että kapteenin naimattomuuden syy oli ”onneton rakkausjuttu.” Se oli sovelias ja romanttinen tarina kerrottavaksi asiaa kahvipöydissä pohtiville rouville ja neideille. Sitä heille ei taatusti kerrottu, että nuorella Georg Wilhelmillä oli ollut suhde Luopioisten Kyynärön 20-vuotiaan piian Eeva Liisa Stormin kanssa, jonka seurauksena syntyi avioton Gustava Wilhelmina vuonna 1813. Saattoipa olla hieman niinkin, että kapteeni korvasi sitovan avioliiton solmimalla suhteita piikoihin. 

Sappeen sedällä oli vielä vanhanakin silmää nuorille naisille. Kerrotaan, että hänellä oli tapana ottaa kartanossa vierailevat sukulaisensa vastaan äänekkäillä poskimuiskuilla. Nuorten naisten kohdalla hän muuttui ”huonosti näkeväksi” ja muisku osui suoraan suulle. Huvittuneen kertoja Lampénin mukaan ”nuoremmat neitoset kainostelivat ukon hyväntahtoisia hyväilyjä.” Mutta oliko kyse herttaisesta hyväntahtoisuudesta? Kähmintä ja väkisin suulle suuteleminen vaikuttavat nykylukijasta pikemminkin ahdistelulta. Tavallaan ”Sappeen setä” edustaa 1800-luvun pimeämpää puolta, josta romantiikka oli välillä kaukana ja nuoret naiset liian usein vailla tukea ja turvaa. 

Edellisen perusteella voi myös pohtia, mikä salamerkitys on Ernst Lampénin kaksimielisellä kirjoituksella, jossa hän kertoo vuonna 1916 halanneensa Hauhon Sappeessa 80-vuotiasta isäntää, joka tuntui tutulta ja jolla oli ”yhtä korkea kyömynenä, kuin enollani.” Lampén jatkaa: ”Eihän ole ihme, että ympäristön emännille rupesi syntymään koukkunokkaisia lapsia, kun he joka päivä, kahden vuosisadan aikana näkivät Schildtejä kaarevine, kyttyräselkäisine nenineen, kuljeskelemassa teillä ja tanhuilla. On olemassa salainen psykologinen laki, joka taitaa vaikuttaa niin voimakkaasti, ettei minkäänlaiset muut ikävät epäluulot tarvitse tulla kysymykseenkään.” 
Ernst Christoffer Schildt ja suvun nenä

Georg Wilhelm Schildt oli kertojan Ernst Lampénin äidin eno. Totta on sekin, että Sappeen Alastalossa syntyi kapteenin aikana piioille aviottomia lapsia. Kiinnostavin heistä oli Eva Kaisa Mikontytär, joka palveli kartanossa vuodesta 1824 vuoteen 1865, siis peräti 40 vuotta. Hänelle syntyi kaksi aviotonta lasta, joista kummankaan isä ei ole tiedossa. Voikin kysyä, että vihjaako Lampén isoenonsa elämäntapaan, jossa avioliitto korvautui suhteilla kartanon piikoihin? 

Oli miten oli, muistokirjoitus vuodelta 1864 piirtää miehestä leppoisan kuvan, joka varmaan on osin tottakin: ”Tämä vaatimaton, itsestään pitämätön kunnian mies ei rakastanut joutavaa turhuutta, mutta kyllä oli hänessä sydämellistä hyväntahtoisuutta kaikille ihmisille, joilla hänen kanssaan oli tekemistä. Kysy sitten ylhäisiltä, alhaisilta; kysy rikkailta, köyhiltä; kysy hänen palkollisiltaan, jotka vuosikymmeniä häntä palvelivat, muutamat noin 30:kin ajastaikaa.” 

”Sappeen setä” Kapteeni Georg Wilhelm Schildt on haudattu Hauhon uudelle hautausmaalle lähelle kappelin aitaa. Hautakivikin on vielä olemassa, joskin sen teksti on enää vaikeasti näkyvissä. Kapteenin veljenpoika Jyväskylän piirilääkäri Volmar Styrbjörn Schildt (Wolmari Kilpinen) oli fennomaani ja suomen kielen puolestapuhuja. Hän määräsi, että sedän hautakiveen tuli kaivertaa nimi sen suomenkielisessä muodossa ”Yrjö” eikä Georg. Ja niin tehtiin, vaikka sukulaiset närkästyivät, sillä vainaja itse ei kyseistä nimeä ollut käyttänyt. 

Gustava Albertina (vas) ja Georg Wilhelm Schildt. Hautakivet kesällä 2020

Hautapaadessa on edelleen himmeästi erotettavissa nimi ”Yrjö Wilhelm Schildt.” Ernst Lampén pohti vuonna 1916, että ”jos Sappeen setä eläessään olisi kuullut nimen »Yrjö», olisi hän varmasti käyttänyt sitä miellyttävänä vaihteluna kirosanojen sarjassa. — Miten Volmar Styrbjörn nyt selviytyy tuolla ylhäällä tätien ja Sappeen sedän seurassa, sitä en uskalla kuvitellakaan.” 

Todettakoon lopuksi, että tunnettu kirjailija Göran Schildt (1917-2009) polveutuu Sappeen kapteenin veljestä Hauholla syntyneestä Ernst Christoffer Schildtistä.

Kivestä erottuu vielä himmeästi "Yrjö Wilhelm"

Lähteet:
Helsingfors Dagblad 03.02.1864 no 27.
Hämäläinen 22.07.1864 no 30.
Lampén, Ernst: Hämeessä II. Hämeen sydämmessä. Matkailulehti, no 5 Lokakuu 1916, Vuosikerta 5. Suomen matkailijayhdistys.
Suometar 02.02.1864 no 26



keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Juomalaulu Hauholta vuodelta 1811

Opiskelija- ja teekkaripiireissä on vuosikymmeniä laulettu juomalaulua nimeltä: ”Jos eukkosi kieltää sua juomasta.” Sen tekijää tai säveltäjää ei tunneta. Mutta se, miten kyseinen laulu liittyy Hauhoon ja tarkemmin Sappeen kylään, onkin kiinnostava kysymys. Laulussa on vahvoja yhtymäkohtia samaan lauluun, jonka mainitsee päiväkirjassaan Hauholla vuonna 1811 vieraillut Eric Ehrström. Hän kertoo kuinka Sappeen Alastalon kartanon kapteeni Georg Wilhelm Schildt oli suomentanut tunnetun ruotsalaisen laulun: ”Min bror, om Du vill sällheten nå, så drick!”. Ehrströmin mukaan Schildt oli lisäksi sepittänyt siihen ”lisää henkilöitä upseerin, kauppiaan, tuomarin, papin jne. Ja onnistunut joidenkin kohdalla oikein hyvin.” Laulua laulettiin Hauhon Leppäniemessä 23.7.1811, jonne oli kokoonnuttu kesäpäivän viettoon. Laulun viimeinen säkeistö on Ehrströmin päiväkirjan mukaan Hauhon lukkari Karl Holmbergin sepittämä, ja siinä kerrotaan lukkarista:

Luckari juo ja naurele ja juo
suonda lyö ja laulele ja juo
Hän kurkuns viinall´ karkaisepi
ja viikkon päästä parkaisepi
ja juo ja laula, ja juo ja laula ja juo

Tunnettu kansanperinteen tutkija ja kirjallisuusmies Carl Axel Gottlund julkaisi kapteeni Georg Wilhelm Schildtin suomennoksen vuonna 1847 runoalbumissaan Sampo. Laulu on nimeltään ”Veisu”, ja sen kerrotaan olevan käännös ruotsinkielestä. Loppuun Gotlund on merkinnyt vain sanat: ”muihen tekemä.” Käännöksen ei siis kerrota olevan Schildtin, mutta sukulaiset pitivät huolen, ettei suomentaja unohtunut. Kun kapteeni Georg Wilhelm Schildt kuoli vuonna 1863, niin hänen muistokirjoituksessaan Suomettaressa todettiin seuraavasti: ”Suomen kieltä hän palveli sulavasti ja olipa nuoremmalla iällä vähin laulurunojakin sommitellut suomeksi. Esim. Sampo-nimisessä runokirjassa on laulu ´Jos sinulla on ystävä, niin juo´ vainaan tekemä.”


Laulun sanoitus osoittaa kuinka erinomaisesti Hauholla syntynyt ja kasvanut Georg Wilhelm hallitsi suomen kielen 1800-luvun alussa. Laulu on tietenkin moneen kertaan muokkaantunut 1800-luvun kuluessa, mutta laulun idea on pysynyt samana ja samoin kertosäe. Opiskelijoiden ”Jos eukkosi kieltää sua juomasta” on eräs mukaelma Schildtin käännöksestä. Sävelkin taipuu varhaiseen hauholaiseen versioon, joskin kaipaisi sovittamista.

Olkoonkin, että kyseessä on käännös, niin laulua voi pitää hauholaisena. Georg Wilhelm Schildt lisäsi siihen säkeistöjä ja lukkari Holmberg sepitti lukkaria koskevan säkeistön. Laulu kertoo siten samalla elämänmenosta Hauholla 1810-luvulla.

Koska Gottlund suosi savolaismurteita, niin hän muokkasi ”Sampo” kokoelmaansa Schildtin käännöksen savoksi. Ehrströmin vuonna 1811 päiväkirjaansa piirtämissä säkeistöissä ei ole mitään Savon murteeseen viittaavaa. Alkuperäistä ruotsalaista laulua en löytänyt, jotta sitä voisi verrata Schildtin käännökseen. Omalla tavallaan Schildtin ja lukkari Holmbergin sepittämät hupaisat säkeet virkamiesten puuhista kuvaavat hauholaista elämänmenoa 1800-luvun alussa.

Koska Gottlund toimitti laulun Savon murteelle, niin minä otin vapauden muotoilla sen Hauhon murteelle, joka tekee kunniaa käännöksen sepittäneille Georg Wilhelm Schildtille ja lukkari Holmbergille.

Joten eipä muuta kuin laulamaan vanhaa hauholaista juomalaulua, vaikka juhannuksena tai viimeistään rapujuhlissa elokuussa!

Jos tahlot iloa nauttia, niin juo!
Jos tahlot välttää tautia, niin juo!
Sill´ viinapa iloiseks tekee sun mieles –
Mutta niin kauvan kuin liikkuu sun kieles,
Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo!

Jos lääkärit kieltää sun juomasta, niin juo,
He makaavat itekin juovuksissaan, ja juo –
Minä kymmentä lääkäriä jo olen nähnyt,
Ja kaikki samalla tavalla tehnyt.
Ja juo, ja laula! jne

Jos sull´ on yksi ystävä, niin juo!
On ystävyytes´ pysyvä, ja juo!
Taputas likkaas, ja anna hänell´ suuta,
Ja jos sinä saat, niin ties vielä muuta.
Ja juo, ja laula! jne.

Jos olet vanha ja voimatoin, niin juo!
Sill´ juoma vanhallen, voimia lisää,
Ei nuori tarvitte neuvoa isää.
Niin juo, ja laula! jne

Jos olet isältäs talon saannu, niin juo!
Jos naapurit ovat sen velaks´ taannu, niin juo!
Sill´ juoman aineet sull´ maasta kasvaa,
Eikä tarvitte viinasta rahaa maksaa,
Niin juo, ja laula! jne

Tuomari pännänsä viinahan kastaa, ja juo –
Riivali talonpojan asiaa vastaa, ja juo –
Kas herra, kuin hyvin hän asians´ käyttää;
Koska hän rahalla taskunsa täyttää.
Jas juo, ja laula! jne.

Sotamies tappelee niin kuin poika, ja juo –
Ja kun hän vihollisensa voittaa – hän juo;
Haavat ja kunniamerkit hän kantaa,
Sielun, ja sylämens, likoillen antaa,
Ja juo, ja laulaa! jne

Pappi se saarnaa kyll´ voimastaan, ja juo,
Hän saaliins´ pitäjält´ toimittaa, ja juo –
Juustot ja pellavat rouvallens´ kantaa,
Ja sielunpa autuulen sairaillen antaa,
Ja juo, ja laula! jne.

Lukkari pitäjäll´ häissä käyp´, ja juo –
Hän suonta iskee ja laulelee, ja juo;
Viinalla kurkkunsa karkaiseepi,
Ja pyhänä, kirkossa parkaiseepi,
Ja juo, ja laula! jne.

Mittar´ hän tikkujaan pistelee, ja juo –
Hän pyykkikiviä viskelee, ja juo –
Hän pituulen, syvyylen, leveylen mittaa,
Ja ketjujen jatkoksi vääntelee vitjat,
Ja juo, ja laula! jne.

Nimismies rästiä kantelee, ja juo –
Hän lehmän korvia leikkelee, ja juo –
Välisten antaa hän viikon aikaa,
Ja sitten hän laittaa ett´ vasarat paukkaa,
Ja juo, ja laulaa! ja juo, ja laulaa, ja juo!

Lähteet:
E. G. Ehrström: Minnen af en resa från Åbo till Tavastland år 1811. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 2007.
Gotlund, C. A. (toim.) Sampo. Runollisto vuonna 1847. Helskinki 1847.
Kaisa Kyläkoski: Sukututkijan loppuvuosi 12.2.2016: Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo?
Suometar 2.2.1864, no 26.
Kuva: Ekman, Anders: Talonpoikaistyttö yrittää juoda olutsalin loppuun 1850-55. Kansallisgalleria, Ateneum.