Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Hömpperi-Kustaa - Hauhon Sotjalasta maailmalle


Nimi ”Hömpperi-Kustaa” on tuttu monelle Hauholla ja lähiseudulla. Kaskut, tarinat ja lentävät lauseet elävät edelleen ihmisten puheissa, vaikka aika jätti miehestä jo lähes sata vuotta sitten. Hän oli 1900-luvun alussa tunnettu kulkumies, suorastaan kuuluisuus, joka on päässyt mukaan lukuisiin muistelmiin ja kylähistoriikkeihin sekä myös tieteellisempään teokseen ”Hullun kirjoissa - Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen”.

Kustaa Fredrikinpoika Nöjd
Tarinoita Hömpperi-Kustaasta tunnetaan Hauhon lisäksi ainakin Pälkäneeltä, Luopioisista ja Padasjoelta. Varmasti muualtakin. Muistelmissa kulkumies Hömpperi-Kustaa jää irralliseksi kylähulluksi. Padasjoella eräs muistelija arveli Kustaata täysin kodittomaksi. Hauholla tiedettiin, että Kustaalla oli kotipaikka pitäjässä. Tämäkin muistelija tosin arveli, että hän oli ehkä rajantakaista sukua, ja ettei Kustaan varhaisia elämänvaiheita tainnut kukaan tuntea. Erikoinen ja osin vieroksuttu kulkumies miellettiin siis ulkopuoliseksi ja yhteisöstä irralliseksi muukalaiseksi kylähulluksi.

Niin tai näin, kylähulluillakin on oikea nimi, vanhemmat, perhe - ja juuret. Niin myös Hömpperi-Kustaalla. Ei hän ollut irrallinen eikä edes kotoisin vieraalta maalta, vaan Hauholta. Hänen tarinansa alkaa Sotjalasta, Niuran talon Kallioisen torpasta. Torpparina oli 53-vuotias Fredrik Nöjd, joka oli jäänyt leskeksi vuonna 1845 ja solminut suhteen Cecilia Simontyttären kanssa. Tämä oli asettunut torppaan piiaksi aviottoman poikansa kanssa. ”Susiparina” he siellä elivät, minkä kirkkoherrakin hyvin pisti merkille. Avioliittoa viivästytti se, että 37-vuotias Cecilia oli omin lupineen kierrellyt niin Hämeenlinnassa kuin Hollolassakin ilman muuttokirjoja, mikä aiheutti esteellisyyden. Elämää nähnyt Cecilia oli synnyttänyt kaksi aviotonta lasta vuosina 1834 ja 1840. Hän oli hyvää sukua: Hauhon Eteläisten Sarkkolan talon tytär, mutta liekö levotonta Ceciliaa vetänyt maailma puoleensa, samoin kuin myöhemmin poikaansa Kustaata? 

Cecilia ja Fredrik Nöjd vihittiin lopulta avioliittoon samana vuonna 1847, jolloin heille syntyi lapsi Maija Stiina. Uusperhe muutti Sotjalan Hovinkartanon Pyhälän torppareiksi. Siellä näki päivänvalon 18.3.1850 poikalapsi, joka sai kasteessa nimen Gustaf. Isä Fredrik oli tuolloin jo 58-vuotias ja Ceciliakin jo 41-vuotias. Kustaa oli vasta 4-vuotias, kun isän voimat torpparina eivät riittäneet, ja hän oli lähes sokea. Perhe muutti vuonna 1855 Tuittulaan itsellisiksi ja lopulta he elivät ruotuvaivaisina. Vuonna 1859 Fredrik Nöjd kuoli ja leskivaimo Cecilian kerrottiin sen jälkeen kiertävän kerjuulla. Luultavasti Kustaa seurasi retkillä mukana. Kustaan sisar Maijastiina Nöjd muutti ensin piiaksi Vihavuoden Nikkarille ja lähti sen jälkeen vuonna 1864 piikomaan Hämeenlinnaan. 

Kustaa Nöjdin kastemerkintä Hauhon syntyneidenluettelossa 1850
Kirkonkirjoissa ei näy Kustaa Fredrikinpojan kohdalla mitään merkintöjä, että tämä olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava. Järjessäkään ei tuntunut olevan isompaa vikaa: Kustaa suoritti rippikoulunkin vuonna 1868. Sen jälkeen hän otti renginpestin Sappeen Alastaloon. Mutta siellä hänelle ilmestyy vuonna 1871 paljon puhuva merkintä: ”rymd” eli karannut. Maailma siis kutsui, ja Kustaa Nöjd vastasi sen kutsuun. Takaisin hän palasi miehenä, joka tunnettiin Hämeen pitäjissä Hömpperi-Kustaana. On arvoitus minne miehen matka Sappeesta vei. Hän kertoi, että oli ollut Inkerinmaalla hevospaimenena, missä tietysti saattoi olla perääkin, kuka tietää. Siellä hänellä oman kertomansa mukaan olisi ollut morsiankin nimeltään Maria Perikles. 

Parhaan kuvauksen kulkumies Hömpperi-Kustaasta antaa muistelmissaan Toivo Rekolainen. Hänen mukaansa Kustaa puhui ”nenä-äänellä, sanojaan pitkään venyttäen, kuin laulaen ja vielä lisäksi jokaisen sanan väliin syvään ja äänekkäästi henkäisten, ynisten kuin vasikka.” Kustaalla oli päällään aina sama turkki, jota hän piti kesät talvet. Hauholla ja Padasjoella tunnetaan lentävänä lauseena se, mitä Kustaa vastasi kysymykseen siitä, eikö turkki ole kesällä kuuma: ”Sen se kalvee, minkä lämmittääkin.” Päässään Kustaalla oli useasta eri kaakkurinnahasta itsetehty lakki. Ison linnun siivet lepattivat korvilla tai sitten hän sitoi ne ylös korkeaksi töyhdöksi. Likaisia sarkahousuja kannatteli villalangasta kudottu nauha, joka oli vedetty olan yli. Jaloissa miehellä oli toppatallukat ja olkapäällä keppi, jonka päässä oli nyytti. Se sisälsi ainakin pelikortit. 

Hömpperi-Kustaa ennusti korteista pientä maksua tai ruokaa ja yösijaa vastaan. Tosin ennustus oli aina se sama: tumma tai vaalea rikas neitonen tai herra tulisi valtameren takaa noutamaan armastaan. Hän kertoili lapsille tarinoita ja soitti triangelia tai poronkelloa. Jos Kustaalta kysyttiin, että mitä säveltä tai nuottia hän soittaa, niin vastaus oli: ”Se on vain kirkonkellojen säveltä.” Talvella Hömpperi-Kustaa veti pitkän narun päässä kelkkaansa. Eräs ikkunasta katselija tokaisikin, että ”kyllä sieltä kelkkakin tulee, kun Kustaa jo näkyy.” 

Maisema Sotjalasta Pyhäjärvelle
Kustaa ei ollut erityisen pidetty vieras, sillä hänen kerrotaan suorastaan kuhisseen täitä. Täit jäivät hänen lähdettyään talonväen riesaksi, sillä pirttiin päästyään Kustaa avasi vaatteittensa napit ja alkoi antaumuksella raapia itseään. Välillä hän nappasi täin kiinni ja viskasi lattialle, koska ei raaskinut sitä tappaa. Turkin päälläkin ”vaelteli täitä kuin karjaa laitumella.” Joskus talvella Kustaa riisuikin vaatteensa hangelle, saadakseen edes hetken rauhaa. Joissain paikoissa hänet ajettiin pois tai sitten hänet hätisteltiin saunaan nukkumaan. 

Kustaan äitemuori ruotuvaivainen Cecilia Simontytär kuoli Tuittulassa vasta vuonna 1898 lähes 90-vuotiaana. Hauho ja äiti Tuittulassa muodostivat keskeisen kiinnekohdan Kustaan kuljeksivassa elämässä. Samoin Mustilassa asuva sisar Maijastiina Nöjd, joka tunnettiin Hauholla syystä tai toisesta ”Ryssän Maijana”. Hömpperi-Kustaa ei siis ollut täysin koditon kulkija. Viimeiset vuotensa Hömpperi-Kustaa eli Kustaa Fredrikinpoika Nöjd vietti Hauhon kunnalliskodissa. Siellä hän viimein 71-vuotiaana kuoli 30.7.1921, ja lepäilee siis jossakin kohtaa Hauhon uudempaa hautausmaata. 

Lähteitä:
Haapavuori, Keijo: Kustaa Nöjd – ikuinen sulhasmies. Hauhon Joulu 1979.
Laaksonen Pekka ym. (toim.): Hullun kirjoissa - Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. SKS 1990.
Rekolainen, Toivo: Muisteluksia Haltialta ja muualtakin Luopioisista. Kangasala 1983.
Tanner, Jaana: Bertta Salosen muistelmat. Kasiniemensanomat.
Kuva: Kustaa Nöjd. Hauho-seuran arkistolle lahjoittanut Pentti Mäkelä, Porras.



tiistai 5. marraskuuta 2019

Regina Schreck ja säätyläisneidin omaisuus


Millaista elämää vietti naimaton säätyläisneiti Hauholla 1800-luvun alkupuolella? Portaan Leppäniemen neidin Regina Schreckin monisivuinen perukirja vuodelta 1859 kertoo kiinnostavasti tämän elämänpiiristä ja puuhista. Perukirjaan kirjattiin 1800-luvulla huolellisesti vainajan koko omaisuus vaatteita, huonekaluja ja pikkuesineitä myöten.

Regina Wilhelmina Schreck syntyi Hauholla vuonna 1781. Hän oli 30-vuotias, kun Eric Ehrström vieraili Leppäniemessä kesällä 1811 ja ihastui Reginan nuorempaan sisareen "Hauhon kaunottareen" Gustavaan. Ikävä kyllä, 30-vuotias Regina mamselli oli jo auttamatta vanhanpiian kirjoissa. Nuori Ehrström ei kuvaile Reginaa – paitsi, että mainitsee tämän laulaneen illanvietossa ”kauniin ja melodisen laulun” yhdessä veljensä kanssa. Leppäniemen mamsellit jäivät kaikki naimattomiksi. He saivat isänsä kuoltua vuonna 1834 eläkkeen. Se takasi heille toimeentulon senkin jälkeen, kun veli joutui konkurssiin olleessaan takaamassa ystävänsä lainaa ja Leppäniemi piti myydä vuonna 1842. Regina Wilhelmina oli tuolloin 61-vuotias. Hän löytyy seuraavana vuonna Rukkoilan Niemen kartanosta, jonka omistivat Nylundin mamsellit. Siellä hän asui vuokralaisena loppuelämänsä.

Teeastiasto 1800-luvulta
Neiti Reginan asuinhuoneisto Rukkoilan Niemessä oli melko askeettinen. Hänellä oli kolme ruskeaa tuolia, punainen kirjoituslipasto, sininen pöytä, pienempi tuoli sekä kaksi jakkaraa. Vaatteiden ja tavaroiden säilytykseen oli sininen arkku sekä kaksi muuta rautahelaista arkkua. Seinällä oli hyllykkö, johon neiti saattoi asettaa ruotsalainen psalmikirjansa sekä seitsemän muuta kirjaansa. Valoa antoi talvi-iltoina kynttilät messinki- ja tinajaloissaan. Ajan kulun hän näki arvokkaasta hopeakellostaan. Lattialla oli useita mattoja estämässä vetoa ja ikkunoissa verhot sekä pöydillä toinen toistaan hienompia pöytäliinoja ja lautasliinoja. 

Regina neiti nähtävästi joi teetä mieluummin kuin kahvia, koska hän omisti teekannun, teekuppeja ja teelusikoita, mutta ei kahvipannua. Kahvikuppeja sentään löytyi. Hopeisilla sokerisaksilla pienittiin teen sekaan sokeria. Posliinimukeja kaapista löytyi vaikkapa kuumaan olutjuustoon. Ja väkevämpiin juomiin tarkoitettuja ryyppylasejakin oli useita. Pieni kuparipannu oli Reginan ainoa ruuanlaittoväline, mikä viittaa siihen, että hän söi yhdessä Nylundin neitien kanssa tai hänelle tuotiin ruoka keittiöstä. 

Vihreäksi maalattuun sänkyynsä neiti saattoi levittää talvella sudennahkaisen päärmätyn vällyn tai lampaantaljavällyn. Kesällä hän kietoutui joko silkkitäkkiin, puolivillaiseen täkkiin tai puuvillatäkkiin, ja painoi päänsä höyhentyynyyn. Sängyn vieressä oli pesuvati, kannu sekä lasinen saippuakori ja tietenkin pieni peilipöytä. Ja jos joutui pimeällä menemään ulos, niin kotoa löytyi myös musta läkkipeltinen lyhty. 

Muodikas musta silkkileninki
Se, mikä Reginan perukirjassa herättää eniten huomiota on suuri vaatemäärä. Talvisin hän taatusti pärjäsi kylmillä kirkkomatkoilla, koska omisti pitkän nahkavuorisen takin ohella lampaannahalla vuoratun palttoon. Arvokkain asu oli musta silkkileninki ja toiseksi arvokkain ruskea. Ensin mainitun kanssa hän saattoi pitää vaikkapa mustaa silkkimantiljaansa tai sitten valita jonkun kahdeksasta hatustaan. Korurasiasta löytyi kaksi kultaista sydänriipusta, helmisormus, kultasormus ja hopeinen helmikoristeinen rannekoru. Korvakorut vaikuttavat olleet Reginalle pieni heikkous, koska niitä oli peräti neljä paria: kultaisia renkaita ja riipuksia. 

Reginan vaatearkuista löytyi mm. villamusliinileninki, musta satiinileninki, vaalea- ja ruskea puuvillaleninki, sekä vaaleansininen että ruskea puolivillainen leninki, puna- ja siniraitainen puuvillaleninki, kaksi vaaleaa puuvillaleninkiä, ruudullinen leninki, raidallinen leninki sekä vielä kaksi siniraitaista leninkiä. Hansikkaita, sukkia sekä aluspaitoja oli suuri määrä. Kenkiäkin valittavana peräti 11 paria. Kotona ollessa Regina saattoi pitää vaikkapa sinistä silkkikaftaania yöpaitansa päällä.

Suuri vaatemäärä selittyy osittain sillä, että Regina näyttää ahkeroineen Rukkoilan kodissaan käsitöiden parissa. Hän nimittäin omisti poikkeuksellisen suuren määrän erilaisia ompelutarvikkeita, joita hän säilytetti kahdessa sitä varten valmistetussa laukussa sekä koreissa. Reginalla oli hopeisia ompelukehiä ja puisia ompelukehikoita, ompelutyyny, sormustimia, hopeaneuloja, sukkapuikkoja, saksia, kaksi korillista lankakeriä, lankavyyhtejä ja laatikollinen helmiä helmikirjontaa varten. Hän omisti myös rukin ja kehruulaitteita. Pelkkiä kankaitakin löytyi monta kyynärää. Ompelutarvikkeiden määrä on sen verran mittava, että Regina-neiti taisi ansaita taidoillaan myös lisätuloja. Sen ohessa omakin vaatevarasto kasvoi. Osa vaatteista saattoi olla perua pari vuotta aiemmin kuolleelta Gustava-sisareltakin.

Regina-neiti eli näennäisen vaatimatonta ja säästäväistä elämää eläkkeensä ja lisätulojen turvin. Hän oli tallettanut muutamia satoja ruplia Hämeenlinnan säästöpankkiin. Käteistäkin löytyi yli 200 ruplaa. Regina oli lainannut 36 ruplaa Rukkoilan Stenkullan leskirouva Neclairille vuonna 1858. Rukkoilan isäntä Ananias Rekola oli lainannut Reginalta kolme ruplaa ja syyntinkimies Antti Rekola yhden ruplan ja 50 kopeekkaa. Lampuoti Antti Niemi oli velkaa Regina Schreckille peräti 30 ruplaa. Regina olisi voinut elää ehkä leveämminkin kuin eli, mutta toisaalta hän oli jo iäkäs jäätyään yksin. Hauhon asiat, ystävien vierailut, käsityöt ja hiljainen elämä vailla taloudellisia huolia riittivät hänelle aina 78-vuotiaaksi asti.

Regina kuoli rauhallisesti lyhyen sairauden jälkeen. Häntä jäivät kaipaamaan sukulaiset ja ystävät


Lähteet:
Hollolan tuomiokunnan arkisto. Perukirjat, Hauho 1859.
Finlands Allmänna Tidning 24.1.1859. 
Fashion plate from Le Bon Ton, Journal des Modes 1856.
Albert Anker: Tea service. Wikimedia common. 
Wilhelm Wittmann: Stilleben mit Nähutensilien. Akvarelli 1889. Wikimedia commons.