Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

maanantai 25. helmikuuta 2019

Venäläistä pitsiä



Mathildan muistelmat osa 3
 

Mathilda von Kraemerin muistelmien kolmannessa osassa kuvaillaan kartanoon saapunutta yllätysverasta, joka omalla tavallaan enteili Hyömäen kartanon tulevaa myyntiä.

Eräänä päivänä sinä samaisena kesänä tapahtui jotain hyvin erikoista. Minä ja tätini, me istuimme penkillä ulkona puutarhassa. Yhtäkkiä näimme, että päärapun eteen ajoivat yksinkertaiset matkavaunut ja niistä laskeutui alas rouvasihminen. Hän oli meille täysin tuntematon, joten siksi hämmästyksemme oli melkoisen suuri. Ja millainen rouvasihminen hän olikaan! Pitkä ja solakka, ollen samalla elegantti ja charmantti. Sekä täti että minä olimme häikäistyneitä siitä näystä. Ja kun täti sitten antoi ymmärtää olevansa talon emäntä, selvitti vieras, että hän oli kuullut kartanon olevan myynnissä ja kertoi olevansa halukas ostamaan sen. Rouva oli venäläinen ja kertoi olevansa rikkaan miehen leski. Hän oli koko ikänsä haaveillut omasta tilasta Suomessa. Rouva sanoi nimensä, mutta sen minä ole jo unohtanut. 

Tuntematon kauppiaan vaimo
Täti valaisi, että rouva oli erehtynyt siihen, mitä kartanoon tuli, mutta toivotti hänet siitä huolimatta tervetulleeksi sinne vieraana. Rouva hyväksyi tarjouksen, antoi tädin ohjeistaa kyytimiestä, että tämä odottaisi jonkun matkan päässä olevassa kestikievarissa ja tulisi vasta iltapäivällä noutamaan rouvan. Niin tämä vieras rouva tuli siis kestityksi kokonaisen päivän Hyömäessä. Rouva opetti tädille uuden ja erikoisen virkkausmallinkin, ja jätti pienen virkatun tähden ikään kuin todisteeksi vierailustaan. Se tähti on minulla edelleen ja en voi koskaan katsoa sitä muistamatta tuota kaunista ilmestystä. Tuntui aivan siltä kuin noiduttu prinsessa olisi laskeutunut keskuuteemme! Hänen käytöksensä oli tyylikästä ja hienostunutta. Täti pystyi keskustelemaan hänen kanssaan ranskaksi ja totesi rouvan erittäin lahjakkaaksi. Tämä oli ollut kuin kotonaan puhuessaan ranskalaisesta kirjallisuudesta.   

Mistä rouva tuli, sitä emme tienneet – eikä hän tiennyt itsekään, koska oli unohtanut nimen – ja minne hän oli menossa, sitä me emme kysyneet. Hän lähti etsimään uutta tilaa, jonka voisi ostaa. Autoimme hänet matkarattaille, jotka vierivät sitten pois luotamme. Vanha tätini ja minä seisoimme katsellen hänen peräänsä. Kuin keijukainen olisi vieraillut luonamme ja levittänyt matkapäivänsä myötä auringonsäteitä. 

 ***

Ikävä kyllä Mathilda von Kraemer ei muistanut, minkä niminen venäläinen leskirouva oli 1840- ja 1850-lukujen vaihteessa halukas ostamaan Hyömäen kartanon. Se ei ollut tuolloin vielä myytävänä – vai olikohan sittenkin… Epäilen, että asiasta oli vähintään keskusteltu ja huhut päässeet sitä kautta liikkeelle. Gustava von Platenilla saattoi tuolloin jo olla ostajakin tiedossa. Hyömäen kartano nimittäin myytiin varsin pian tapahtuman jälkeen vuonna 1852. Sen osti hämeenlinnalainen piirilääkäri Wilhelm Granlund. Tämän veli Johan oli avioitunut vuonna 1849 Mathildan vanhimman sisaren Lovisa Aurora von Kraemerin kanssa. Piirilääkäri oli "sukulainen" ja siten varmasti mieluisampi ostaja sukukartanolle kuin rikas tuntematon venäläinen kauppiaanleski. 


Mistä leskirouva sitten saapui Hyömäkeen? Ei taatusti kovin kaukaa, koska Mathilda mainitsee tämän käyttäneen yksinkertaisia matkarattaita. Voisi arvella, että rouva oli lähtenyt kesäpäivänä liikkeelle lähiseudulta, ehkä Hämeenlinnasta, ja myös palasi sinne. Venäläisen rouvan tuttavapiiriin saattoi hyvinkin lukeutua tuolloin Hämeenlinnassa vaikuttaneet vauraat Bogdanoffien ja Novoschiloffien kauppiasperheet. Lisäksi kaupungissa oli 1800-luvulla vilkas venäläinen varuskunta. Koska kyseessä oli kauppiaanrouva, niin Hyömäen aatelisneidit eivät häntä tietenkään tunteneet. Kauppiaat ja kauppiaanrouvat eivät kuuluneet samaan seurapiiriin kuin aateliset, vaikka olisivat olleetkin rikkaita ja osanneet ranskaa - satunnaiset vieraat vielä sitäkin harvemmin. 

Virkkausmalleja
Kuvat:
Venäläinen kauppiaan vaimo sinisessä leningissä. Tuntematon taiteilija 1840-luvulla. Wikimedia Commons.
Holmberg, Werner: Maantie Hämeessä. 1860. Kansallisgalleria/ Eweis, Yehia.
Kotiliesi 1.6.1929, no 12.
Lähde: Några barndoms- och ungdomsminnen. Upptecknade av M v. K. Nutid 2-3, 1917.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kesäpäiviä kartanossa


Matildan muistelmat osa 2
Matilda muistelee Hauhon romanttisia ja valoisia kesäöitä...

Usein vierailimme tädin luona yhdessä nuoremman sisareni kanssa ja joskus mukana oli jopa serkkumme Lotten. Hän oli meitä vanhempi, mutta sopi siitä huolimatta hyvin seuraamme. Eihän meillä kahdenkaan ollut hassumpaa, mutta varsinkaan meillä kolmella ei koskaan käynyt aika pitkäksi. 

Hyömäen kartano
Hyvä tätimme halusi mielellään nähdä, että olisimme hieman myös hyödyksi, joten hän antoi meille yhtä ja toista pientä tehtävää. Milloin puhdistimme vehnää, milloin meidän piti kerrata lankaa piikatyttöjen kangaspuihin. Sisareni, joka oli luonnoltaan minua arkistokraattisempi, ei erityisen halukkaasti kerrannut lankaa renkien housuihin – mutta minulta se sujui vauhdilla ja kertasin lankaa niin että rukki lauloi. Palkan saimme myöhemmin kahvin kera piparkakkuina ja hirvensarvina, joita olimme itsekin olleet leipomassa.

Toisinaan kartanossa kaikui huuto: ”Vieraita tulee!” Ja välittömästi sekä vehnä että rukki jäivät syrjään ja meistä tuli mitä kohteliaimpia emäntiä – avustavia emäntiä tietenkin. Eräänä päivänä hämmästyneet silmämme näkivät nuoren, lumoavan kasakkaupseerin ratsastavan kartanolle. Hän oli meille tuttu, enemmän tai vähemmän heilamme - - - ja juuri siitä päivästä muodostui minulle unohtumaton.

Hän lauloi, Lotten soitti pianoa, ja me muut vain kuuntelimme ja nautimme! Hän viipyi aina seuraavaan päivään asti. Toivotimme hyvää yötä tädille ja sen jälkeen kiipesimme ylös vinttikerrokseen, jossa meillä oli huoneemme. Siellä istuimme vintinrappusilla lähestulkoon läpi koko valoisan kesäyön. Juttelimme ja laskimme leikkiä kasakkamme kanssa – ja miten hauskaa meillä oli.

"Hirvensarvet" tunnettiin Hauholla jo 1850-luvulla