Kaunein Enkelini Margareta Eleonora

Elokuun 20. päivänä 1730 Claes Robert Charpentier tarttui Hauholla Hahkialan kartanossa sulkaan ja kastoi sen mustepulloon. Hän vuodatti paperille rakkautensa ja ihastuksensa. Hän sirotteli sekaan ranskankielisiä sanoja kuten aimable, estime, doucer... Nuoren 24-vuotiaan miehen palavien tunteiden kohde oli häntä kahdeksan vuotta vanhempi Kokkalan kartanon neiti Margareta Eleonora Tigerstedt:

Kaunein Enkeli

Nämä viattomat rivit heittäytyvät Hänen kauneutensa valtaistuimen eteen nöyrän palvojansa saattelemana. Te olette valloittanut minut rakastettavalla olemuksellanne niin täysin, että asetan Teidän suloisuutenne kaikkien muiden naisten edelle. En voi muuta kuin vaalia Teitä kohtaan suurempaa kunnioitusta kuin ketään muuta kohtaan maailmassa, vaikka rakastankin onnettomana – rakkauteni on niin monien vastoinkäymisten täyttämää, että rakastajanne tuskin uskaltaa edes nimeään mainita.  

Kuitenkin, koska rakastettuni on tullut enemmän kuin tietoiseksi tästä rakkauden palosta, ja koska olen täysin riippuvainen hänen kestävyydestään (minkä katson luotettavaksi ja minua ikuisesti sitovaksi todisteeksi hänen suosiostaan), sekä hänen ainaiseen jalomielisyyteensä. Jätän itseni näissä olosuhteissa aseettomana hänen hyvyytensä armoille. Pidän häntä paitsi omanani, myös elämäni valtiattarena, jonka kauniissa käsissä lepäävät onneni ja tuhoni. 

Siksi, Te kaunein, Teidän tähtenne minä elän; suokaa siis minulle elämä suosioillanne. Sallikaa minun viimein nauttia kauan odotettuja rakkauden hedelmiä, sillä muutoin saatatte havaita olevanne syyllinen tuhooni. Vaikka kohtaloni näyttääkin kovalta ja vieraat voimat yrittävät viedä voiton vastoin tahtoanne, toivon silti – koska voitto ja onni ovat Teidän kauniissa käsissänne – että katsotte minut pian arvolliseksi tällaiseen kalleuteen.

En siksi, että kuvittelisin itselläni olevan sellaisia ominaisuuksia, jotka tekisivät minusta arvollisen, vaan tunnettu kohteliaisuutenne antaa minulle varmuutta: Te huomioitte mieluummin vapaaehtoisen ja suuren rakkauden kuin sellaisen ansion, joka vastaisi Teidän omaa ylivertaisuuttanne (jollaista on vaikea kenenkään muun kohdalla löytää). Mutta vakuutan, ettei kukaan voi voittaa minua siinä nöyrässä kunnioituksessa ja rakkaudessa, jota tunnen Teidän kaunista persoonanne kohtaan, sillä se olisi kenellekään muulle ihmiselle mahdotonta.

Kaunein enkeli, jos haluatte syyttää minua rohkeudesta pyytää Teiltä niin suurta kalleutta kuin rakkauden suloisuutta, vastaukseni on: minun on mahdotonta olla pyytämättä sitä, mistä elämäni on riippuvainen. En usko Teidän löytävän syytä moittia minua siitä, että pyydän hiljaisuudessa elämäni ylläpitoa, joka on rakkauden suloinen hedelmä – varsinkin kun Teidän suosiollinen käytöksenne on antanut minulle tähän rohkeutta.

Olen myös varma siitä, että tämä kirje jää ainoastaan Teidän tietoonne. Sillä se kauneus, että näkisi hänet rakastamatta, on minulle yhtä suuri mahdottomuus kuin rakastaa häntä sydämestä ja elää ilman rakkauden suloisia seurauksia. Siksi minusta tulee onnellinen ja minun onneni aurinko on nouseva Hänen luonaan. Joten, suokaa minulle se pyydetty armo vastauksella, ja antakaa sen suloisen vastauksen kertoa minulle, milloin onneni hetki koittaa, jotta saan kerätä ne suloiset hedelmät ennen kuin rakkaus tai aika asettaa meille esteitä. Sydämestäni ikävöiden, olen sinun suloisinta kauneuttasi kuolemaan asti rakastava rakastaja, ja suurimmalla kunnioituksella odottaen pysyn, minun kaikkein kaunein enkelini, uskollisena ja sidotuimpana (liittolaisena) palvelijanasi. 

Minun kaikkein kauneimman enkelini uskollisin ja sidotuin palvelija     

                                                                                            C. R. Charpentier

Murheellista kyllä, kirje ei suinkaan päätynyt Margareta Eleonoran kauniisiin käsiin, vaan sen sai Kokkalassa haltuunsa neidon isä, kihlakunnanvouti Erik Tigerstedt! Tilanne oli vaikea, sillä Margareta Eleonora oli jo kihlattu Erik Tigerstedtin toisen vaimon Maria Röökin aiemmasta liitosta syntyneelle pojalle varakihlakunnanvoudille Jacob Wijkmanille. Joko kirjeen seurauksena tai jo ennen sen saapumista, pari oli vihitty.

Raivostunut isä Erik Tigerstedt haastoi Claes Robert Charpentierin oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska katsoi kirjeen häpäisseen hänen koko perheensä mainetta. Käräjillä hän nimitti kirjettä rivoksi ja sopimattomaksi. Se ensinnäkin loukkasi hänen tytärtään, ja erityisesti tämän aviomiehen Jacob Wijkmanin kunniaa. Claes Robert aneli, että Margareta Elenonora itse tulisi käräjille kuultavaksi, mutta isä ei sellaista ottanut kuuleviin korviinsa. Jotta julkinen nöyryytys olisi täydellinen, rakkauskirje luettiin ääneen ja jäljennettiin käräjäpöytäkirjaan. Asia lykättiin seuraaville käräjille, mutta sellaista kertaa ei koskaan tullut.

Vaikea on tietää mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua ennen elokuuta 1730. Oliko Margareta Eleonoralla ollut tunteita Claes Robertia kohtaan? Pakotettiinko hänet vastoin tahtoaan Jacob Wijkmanin vaimoksi? Ja jos niin miksi, sillä olihan Claes Robert Charpentier menestynyt nuori aatelismies ja sopiva kosija vasta-aateloidun miehen tyttärelle. Toisaalta – kyseessä ei ollut kosintakirje tai eikä neidon isää lähestytty asianmukaisesti ja avoimesti avioliittoa ajatellen. Oliko Claes Robert lopulta edes vakavissaan vai aikeissa ajankulukseen vietellä itseään vanhemman aatelisneidon? Kysymyksiä, joihin ei enää saa vastausta. Surulliseksi tapahtuman tekee sekin, että Margareta Eleonora mainitaan kuolleeksi jo seuraavana vuonna 1731.

Claes Robert Charpentier ei mennyt koskaan naimisiin. Oliko muisto Margareta Eleonorasta siihen syynä vai pelko, että joutuisi uudelleen vastaavan julkisen nöyryytyksen kohteeksi? Hän menestyi, rikastui ja sai jopa vapaaherran arvon.

Hauhon Hahkialasta Claes Robert ei luopunut, vaan päämäärätietoisesti laajensi sitä voutinsa välityksellä suurtilaksi. Hän rakennutti uuden päärakennuksen, osti lisää maatiloja ja uudisti viljelyä. Kokkalan kartanokin päätyi osaksi Hahkialaa, kun Claes Robert osti sen vuonna 1765. Vuonna 1771 hän asettui lopullisesti Ruotsiin ja vuokrasi Hahkialan sisarenpojalleen, jonka hän kuninkaan luvalla myös adoptoi. Näin turvattiin aatelissuvun jatkuvuus.

Kenraaliluutnantti ja vapaaherra Claes Robert Charpentier kuoli Ruotsissa 75-vuotiaana vuonna 1782. Tietysti voisi kysyä, että jos Claes Robertin rakkaustarinalla olisi ollut onnellinen loppu, niin olisiko Hahkialan kartanosta koskaan tullut suurtilaa ja sellaista herraskartanoa kuin se vielä tänäänkin tunnetaan? 

Vääriin käsiin päätyneellä rakkauskirjeellä saattoikin olla varsin kauaskantoiset seuraukset...

 

Lähde: Hauho, Tuuloksen, Luopioisten syyskäräjät 22.-25.9.1730

Kuvat:

Vati. Karl Hedmanin kokoelma, Pohjanmaan museo. KH724:b.

Lintu puunrungolla kirje nokassaan. Historian kuvakokoelma. HK19571130:72. Museovirasto

Ulla Möllersvärdin outo hääjuhla

 

Vierailin Porvoossa, jossa pidin Porvoon museossa esitelmän Ulla Möllersvärdistä. Viivyin kaupungissa kaksi päivää ja kiertelin vanhaa kaupunkia. Porvoo on kaupunki, joka on tullut yllättävänkin usein vastaan tutkiessani Hämettä ja Hauhoa. Hauhon seurakuntahan kuului Hollolan rovastikuntaan ja siten Porvoon hiippakuntaan. Ei siis ihme, että Hauhon seudun aatelisilla, papistolla ja säätyläisillä oli läheiset siteet Porvooseen. 

Ihmisten väliset yhteydet olivat osasyy myös sille, miksi kiinnostuin Ulla Möllersvärdin elämästä ja lähipiiristä. Maaherran tytär Ulrika Ottiliana (Ulla) Möllersvärd (1791-1878) tunnetaan neitona, johon keisari Aleksanteri I kiinnitti erityistä huomiota Porvoon valtiopäivien tanssiaisissa maaliskuussa 1809. Hänen ystäviinsä Porvoossa kuuluivat esimerkiksi Emilie ja Elise Schulman, joiden isä oli Hauhon Lautsian kartanossa syntynyt everstiluutnantti Carl Fredrik Schulman, jonka vaimo Fredrika Margareta von Platen oli sukua Lammilla ja Tuuloksessa vaikuttaneisiin von Plateneihin. Schulmanin leskirouva ja naimattomat tyttäret muuttivat 1849 Porvooseen. Heidän kotinsa oli ”kaksikerroksinen puutalo tuomiokirkkoa vastapäätä.”

 Ulla Möllersvärdin sydänystäväksi mainittu FredrikaWilhelmina Charpentier oli Hauhon Hahkialan kartanon neiti, joka avioitui Hans Henrik Stjernvallin kanssa vuonna 1811 ja päätyi Mäntsälään Lindnäsin kartanon emännäksi. Ullan kotikartanohan oli Mäntsälän Möllershof. Ulla Möllersvärd ja Fredrika Wilhelmina tulivat niin hyviksi ystäviksi, että Emil Nervanderin mukaan Ulla Möllersvärd nimitti sittemmin kadonneissa kirjeissään Fredrikaa nimellä ”Gullaste du” eli sinä kultaisin. Ystävyyden puolesta puhuu sekin, että Ulla Möllersvärd oli Fredrikan esikoisen vuonna 1813 syntyneen Carl Fredrikin kummina sekä myös perheen nuorimman lapsen kummina.

Ulla Möllersvärdin elämään liittyi skandaali, joka johtui hänen lyhyestä, avioeroon päättyneestä avioliitostaan. Avioerot eivät olleet 1800-luvun alussa ollenkaan tavallisia. Eron syyksi on arveltu sitä, että vanhemmat olivat painostaneet 22-vuotiaan Ullan avioliittoon itseään yli 30 vuotta vanhemman leskimiehen kanssa. Kenraali Odert Reinold von Essen tunnettiin hankalasta ja äkkipikaisesta luonteestaan sekä kolmesta edeltävästä avioliitosta. Ulla Möllersvärdin ja Odert Reinhold von Essenin skandaaliin päättynyt hääjuhla pidettiin Mäntsälän kartanossa Möllershofissa jouluaaton iltana vuonna 1813. Oletettavasti häihin oli kutsuttu myös Hämeen alueelta tuttuja perheitä kuten von Platenit, Munsterhjelmit, Charpentierit sekä tietenkin von Essenit, jotka olivat tuttuja Päijät-Hämeen alueella, kuten Nastolassa.

Perimätiedon mukaan hääjuhla päättyi siihen, kun morsian pakeni. Jonkun tiedon mukaan taas sulhanen olisi lähtenyt suuttuneena kesken kaiken hääjuhlasta. Eräs kertomus taas tietää, että mustaan naamioon pukeutunut henkilö ryösti Ullan mukaansa hääjuhlasta. Kyseisen ryöstäjän arveltiin olleen Ullan veli Carl Magnus Möllersvärd, joka oli sisarensa puolella. Erään perimätiedon mukaan karannut morsian päätyi Lindnäsin kartanoon Fredrika Wilheminan hoiviin. Tarinoita siis riittää, mutta totuutta ei tiedä kukaan. Se tiedetään, että vihitty aviopari erosi heti vuonna 1814. Ainoa kirjallinen tieto, mikä skandaaliin päättyneestä hääjuhlista on säilynyt, on ruokalista. Se kertoo aikakauden aatelisten hienoimmasta tarjoilusta. 

 

 

Myötätunto oli Ulrika-neidin puolella, mutta skandaali jätti jälkensä: Ulla Möllersvärd vietti loppuelämänsä Porvoossa naimattomana.  Hän oli valintansa tehnyt, mikä asetti hänet hankalaan asemaan kaupungin sosiaalisessa hierarkiassa. Ulla Möllersvärdiä oli vaikea sijoittaa aikakauden naisille säädettyihin raameihin: hän oli rouva, joka oli kuitenkin neiti. Häntä puhuteltiin avioerosta huolimatta asiakirjoissa aina kenraalittareksi ja rouvaksi.

Odert Reinhold von Essen nautti 1800-luvun puolivälissä suurempaa kuuluisuutta kuin Ulla Möllersvärd, koska runoilija J. L. Runeberg nosti hänet sotasankariksi Vänrikki Stoolin tarinoissa.  Oliko von Essen aisankannattaja, jota oli julkeasti nöyryytetty? Vai herrasmies, joka vain auttoi Ullaa saamaan keisarilta myötäjäisensä? Vai oliko sulhanen itse havitellut suurista myötäjäisiä? Vaikea sanoa mitä syitä löytyi avioliiton ja varsinkin avioeron taustalta. Ei välttämättä mitään muuta kuin Ullan jyrkkä päätös kieltäytyä suunnitellusta avioliitosta vielä senkin jälkeen, kun vihkiminen oli jo tapahtunut.

Ulla Möllersvärd eli Porvoossa vuoteen 1878. Hänellä oli suuri ystäväpiiri sekä myöhemmin kasvatettavanaan orvoksi jäänyt veljentytär Aurora. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti kaupungin kehitykseen ja kulttuurielämään. Ehkäpä kaikkein läheisimpiä ystäviä olivat Schulmanin neidit ja tietenkin Mäntsälän Lindnäsin kartanon rouva Fredrika Wilhelmina Charpentier.  

Tutkimukseni Ullasta, ystävistä ja Porvoosta jatkuvat... 

Willem Lining junior: Häiden jälkeen

Kuvat: 

Suomen kuvalehti 31.8.1929 no 35. Ulla Möllersvärd lehterillä 1809. Emanuel Thelningin maalauksesta.

Mäntsälän kartano, Mäntsälä 1975. Mäntsälän museotoimi. Osmo Viljasen valokuvakokoelma.

Willem Linnig Junior: After the wedding 1875, Royal Museum of Fine Arts Antwerpen

Kuka oli J.R. Danielson-Kalmari?

Hauhon pikkupappilan eli punaisen tuvan seinässä on valtioneuvos J.R. Danielson-Kalmarin (1853-1933) muistolaatta. Harva oikeastaan enää tarkalleen tietää kuka hän oli eikä nimikään tule vastaan juuri missään. Vielä muutama vuosikymmen sitten Danielson-Kalmaria juhlittiin merkittävänä poliitikkona ja Suomen valtiollisen historian kirjoittajana. Onkin syytä kerrata, kuka oli Johan Richard Danielson-Kalmari ja miksi häntä kannattaisi edelleen muistaa.

Hauhon pikkupappila, J.R. Danielson-Kalmarin syntymäkoti

 

Johan Richard Danielson syntyi Hauholla 7.6.1853 Eerolassa, kappalaisen puustellissa. Rakennus, punainen tupa, on siis edelleen olemassa kirkon vieressä. Lapsen vanhemmat olivat Hauhon kappalainen Johan Philip Danielson ja hänen toinen vaimonsa Amanda Lovisa Palander. Pienen pojan kummit tulivat pääosin Hauholta: kirkkoherran leskirouva Charlotta Palander ja leskirouva rovastinna Karolina Neclair, herra majuri Edvard Memssen ja rouvansa Sofia Neclair, mademoisellet Emma Alopaeus, Lovisa Neclair ja Alina Mörtengren. Aatelisneiti Emelie Charpentier, luutnantti Carl Leonard Schulman, ylioppilaat Knut Charpentier ja Carl Alopaeus sekä herra kapteeni Georg Wilhelm Schildt. Hauhon merkittävin herrasväki oli siis mukana tulevan valtioneuvoksen kummilistassa.

Äiti Amanda Palander kuoli jo vuonna 1858 lapsivuoteeseen. Hänen hautaristinsä löytyy uudelta hautausmaalta. Pikku Johan Richardin eli Rikun toverina oli vanhempi sisar Lilli, kunnes nuorimmat lapset Alfred ja Jenny varttuivat. Lapsista piti huolta Saarijärveltä perheen mukana Hauholle muuttanut Kaisa. Pappilan vanha puutarha vanhoine omenapuineen oli lasten leikkipaikkana. Kesäisin vieraaksi tuli serkkupoikia, joiden kanssa Riku seikkaili kirkonkylän ympäristössä Kotkon metsissä ja Saunalammella lumpeita poimimassa – kielloista huolimatta.

Takana vas. Riku ja Lilli, edessä Jenny, isä ja Alfred

 

Johan Richardin koulutie alkoi Hämeenlinnan alkeiskoulussa ja jatkui Jyväskylässä sen jälkeen, kun perhe vuonna 1865 muutti Hauholta Hartolaan. Isä valittiin Hartolan kirkkoherraksi. Johan Richardin kiinnostus historiaa kohtaan alkoi jo lapsuudessa. Hän hakeutui yliopistossa varsin pian historian pariin.

Danielson-Kalmarin historiantutkijan ura alkoi 1870-luvulla ja jatkui 1900-luvun alkuun. Yleisen historian professoriksi hänet valittiin 1880. Siihen aikaan vakavasti otettava historia keskittyi tiukasti Suomen valtiolliseen kehitykseen. Olihan Suomi irtautumassa Venäjästä ja kansakunta haki juuriaan sekä perusteli olemassaoloaan. Paikallishistoria, henkilöhistoria sekä naisten ja arjenhistoria jäivät etupäässä harrastelijoiden käsiin. Niiden aika tuli vasta myöhemmin. Danielson-Kalmarin julkaisut koskivat Suomen valtiollisen historian keskeisiä tapahtumia autonomian aikana, mikä teki hänestä oman aikansa suurmiehen. Samoin kuin menestyksekäs poliittinen ura, jonka ansiosta hän sai valtioneuvoksen arvonimen.

J.R. Danielson-Kalmarin 12 osainen teossarja Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nella ja 19:nellä vuosisadalla julkaistiin vuosina1920–1933. Sen hän kirjoitti vasta ollessaan eläkkeellään. Kuusi ensimmäistä osaa käsittelivät Ruotsin aikaa ja seuraavat kuusi autonomian alkuvuosia päähenkilönä Gustaf Mauritz Armfelt. Jokainen osa on paksu kuin tiiliskivi eikä kuville ole jäänyt tilaa. Myönnän, että epäluuloisena katselin Danielson-Kalmarin teossarjaa, joka ilmestyi yliopiston historian oppiaineen tiloissa olevaan kirjahyllyyn. Siitä sai vapaasti ottaa kirjoja omaan käyttöönsä, sillä kyse oli kirjaston tuplakappaleista.

Lopulta kurkistin osaa VI – ja rehellisesti sanoen yllätyin. Se käsittelee Fredrick Stjernvallin maaherrakautta Uudenmaan ja Hämeen läänissä 1810–1815. Siis liki 400 sivua tekstiä vain viidestä vuodesta. Danielson-Kalmari on ottanut pitkiä lainauksia maaherran kirjoittamista kirjeistä, kirjoituksista ja raporteista. Ne tarjoavat lukijalle erinomaista aikalaiskuvausta 1800-luvun alun Hämeestä. Löytyy luonnehdintaa läänin asukkaista, heidän arjestaan ja elinkeinoistaan. Ne eivät vanhene koskaan. Oikeastaan Danielson-Kalmarin teos on sittenkin paikallishistoriaa parhaimmillaan.

Totta on, että Danielson-Kalmarin laajemmat näkemykset Suomen historiasta ovat jo vanhentuneita, mutta niin pitää ollakin, sillä jokainen aika kirjoittaa historiaa uudelleen omasta näkökulmastaan. Vanhan perustuksen päälle on helppo rakentaa uutta, mitä ei pidä unohtaa. Mutta Hämeen ja Uudenmaan historiasta kiinnostuneelle osa VI antaa paljon ja ehkäpä sen sivuilta löytyy myös tekijän omaa paikallishistoriallista kiinnostusta seutuun, jossa hän vietti lapsuutensa, nuoruutensa ja vanhuutensakin päivät. Danielson-Kalmarilla oli vuodesta 1892 lähtien omistuksessaan Suviniemen huvila Asikkalan Vääksyssä.

 

J.R Danielson muutti sukunimensä Danielson-Kalmariksi 12.5.1906. Nimi Kalmari tuli isoisän Saarijärvellä omistaman talon nimestä.

J.R. Danielson-Kalmari ja tyttärentytär Mirja s.1914

 

Kuvat:

Danielson-Kalmari, J.R.: Lapsuuteni ajoilta. Kotiliesi 1.1.1932

Historian kuvakokoelma. Museovirasto.