Hauhon Hyömäen kartano ja Jääkärin torppa

Yksittäisten torppien historian tutkiminen on 1800-luvulla vaikeaa, koska maanomistaja saattoi perustaa ja lakkauttaa niitä mielensä mukaan eikä siitä tarvinnut tiedottaa viranomaisille. Virallisia asiakirjoja ei siis syntynyt. Joskus vastaan voi tulla yllättäen vaikka yksityiskirje, joka valaisee yksittäisen torpan historiaa. Sellaiseen törmäsin Kansalliskirjaston Alopaeus-suvun kirjekokoelmassa.

Hauhon Hyömäen kartanon valtiatar oli 1840-luvulla aatelisneiti Gustava von Platen (1791-1877). Häneltä on säilynyt kirje Hauhon kirkkoherra Karl Elias Alopaeukselle, joka koskee kartanolle kuulunutta Jääkärin torppaa ja sen asukkaiden kohtaloa. Kirje kertoo myös kiinnostavasti sitä, millaisia toimia ja päätöksiä saattaa piillä rippikirjamerkintöjen takana.

Korkeasti kunnioitettu Tohtori ja Rovasti!

Koska olen nyt ottanut Jääkärin torpan omaan viljelyyni Hyömäen kartanon alaisuuteen, niin olisi ratkaistava saavatko vanha torppari yhdessä vanhan vaimonsa kanssa apua pitäjältä tai ruodulta, joka voisi heidät elättää. En tiedä miten tämä asia pitäisi järjestää heidän suuren köyhyytensä tähden. He eivät voi pitää enää torppaa, joten otin sen itselleni hyvin huonossa kunnossa.

Vanha ukko elättää itsensä, vaikka hänellä onkin hyvin huono näkö, valmistamalla rattaanpyöriä ja muuta sen kaltaista, mutta vanha vaimo on jo kauan maannut vuoteessa toisten autettavana. Jonkun aikaa torppaa viljeli heidän poikansa vaimoineen, mutta nyt he ovat minulla muonatorppareina, ja heillä on kolme pientä lasta elätettävänä. Voiko heitä velvoittaa ruokkimaan ja pitämään huolta vanhuksistaan? Sen tähden jätän tämän asian herra tohtorin ratkaistavaksi heidän vaikean tilanteensa vuoksi ja anon apua näille vanhuksille kirkolta. Pojan vaimo voi parhaiten tehdä selväksi, kuinka on hänen anoppinsa laita. Olen parhaani mukaan kuvannut tilanteen. Teitä herra Tohtori aina suuresti kunnioittava Teidän nöyrin palvelijattarenne Gustava von Platen

Kyseinen Jääkärin torppa on sama, jota rippikirjoissa kutsutaan nimellä Elgin torppa. Siinä asuivat 1840-luvulla yli 60-vuotias Juho Matinpoika Elg ja vaimonsa Anna Matintytär. Juho Matinpoika mainitaan jääkärinä Hyömäessä vuodesta 1806. Kyseessä oli kevyen jalkaväen sotilas. Ruotsin armeijan ensimmäiset jääkäripataljoonat perustettiin Kustaan sodan (1788–1790) jälkeen, joten ei ihme, että uusi ja erikoinen titteli jätti jälkensä Hyömäen paikannimiin. Jääkärin torpan lisäksi Hyömäessä oli Jääkerinlahti, Jääkerinvainio sekä Jääkerinlato, jossa kylän nuoriso kävi 1900-luvun alussa tanssimassa. Jääkärin torpan rauniot olivat vielä 1970-luvulla näkyvissä Uittoonlahden pohjukassa. 

Hyömäen kartano ja Uittoonlahti vuoden 1940 kartassa

Kun sotaväki vuoden 1809 jälkeen lakkautettiin, jääkäri Juho Elgistä tuli Hyömäen kartanon torppari. Jääkärin torppa mainitaan maatorppana (jord torp) mikä tarkoitti, että sillä oli omat viljelykset toisin kuin muonatorpissa (statt torp). Muonatorpparit asuivat mökeissään, ja tekivät työtä kartanossa ja sen pelloilla. Gustava von Platen uudisti viljelyä samaan suuntaan kuin muutkin kartanonomistajat: maatorppareita korvattiin maatyöläisillä eli muonatorppareilla. Kartanoiden lähellä olevia torppia lakkautettiin ja niiden pellot liitettiin kartanon vainioihin.

Vanhusten hoito kuului lain mukaan aikuisille lapsille. Gustava-neidin kirje rovastille kertoo pieneltä osaltaan muutoksesta: yhteiskunnan eli seurakunnan tulisi huolehtia huonokuntoisista vanhuksista, jotta nuoret voisivat hoitaa työnsä ja lapsensa. Toisin sanoen pitää herraskartanoita pystyssä. Juhon ja Annan naimaton tytär Eeva Loviisa Elg mainitaan Jääkärin torpassa vielä 1840-luvun alussa ja hän olisi periaatteessa voinut huolehtia vanhemmistaan. Jostain syystä hän kuitenkin jatkoi piikana muualla. Lisäksi vanhin poika Juho Juhonpoika Elg vaimoineen asui Lautsian kartanon muonatorppareina. Hoitajia olisi siis vanhuksille ollut.

Jääkärin torpan vanhuksia ei jätetty heitteille, mistä Gustava piti huolen kääntymällä kohteliaasti mutta päättäväisesti kirkkoherran puoleen. Aatelisen neidin näennäisen nöyrä anomus oli samalla käsky, johon myös vastattiin. Kirkkoherran vastauskirjettä ei ole, mutta vastaus löytyy vuosien 1839-1849 rippikirjasta:

Pappi on kirjannut Elgin eli Jääkärin torpan kohdalle, ettei Juho Elg ole enää torppari, vaan itsellinen aivan kuten Gustava-neidin kirjekin kertoi. Vaimon kohdalle on tehty lisämerkintä kyrkofattig eli kirkonvaivainen. Seurakunta on siis antanut apua, kuten Gustava von Platen kirjeessään toivoi. Avioparin nuorin poika Simo Juhonpoika ja vaimonsa Anna Lovisa Petterintytär asuivat torpassa, mutta Simon kohdalle on merkitty, että tämä oli kartanon muonatorppari. 

Kovin pitkään Hauhon seurakunnan ei tarvinnut Jääkärin torpan vanhuksia elättää, sillä molemmat on merkitty kuolleiksi vuonna 1848. Simo Juhonpoika ja Anna Loviisa Petterintytär asuivat lapsineen Elgin eli Jääkärin torpassa vuoteen 1851, jolloin he muuttivat Alvettulaan. Simo Juhonpojan mainitaan olleen Bobackan omistajan Viktor Bosinin palveluksessa. Hyömäen Jääkärin eli Elgin torppa katoaa sen jälkeen rippikirjoista, mutta muistona siitä on edelleen ainakin Jääkärinvainiontie.

Gustava von Platenin omakätinen nimikirjoitus

Lähteet:

Kansalliskirjasto. Alopaeus-suvun arkisto. Kirjeenvaihto. Platen, Gustava von → Alopaeus, Carl Elias‎ (1837–1845).

KA Hauhon seurakunnan rippikirja 1839-1849.

Viljo Nissilä: Hauhon Hyömäen kartano. Hauhon Joulu 1970.

Maanmittauslaitos. Maanmittauslaitoksen vanhoja painettuja karttoja. Hauho 1940. Vanhat kartat.

Kristina Sahlon elämänpituinen matka Hauholle

Kristina Sahlo syntyi suunnilleen vuoden 1660 tienoilla, koska hän oli kuollessaan suunnilleen 79-vuotias. Hänen taustansa ja sukulaissuhteensa ovat epämääräisiä. Kristina Sahlo oli päätynyt jo nuorena neitona kauas valtakunnan rajamaille Itä-Suomeen Käkisalmen lääniin ja Salmin kreivikuntaan yhdessä veljensä Kristian Sahlon kanssa. Mistä he olivat kotoisin, jää hämäräksi, mutta mahdollisesti heidän juurensa olivat Ruotsissa. Alue, jonne he saapuivat, oli tuolloin Ruotsin voittomaata. Ehkäpä veli päätti etsiä onneaan idästä ja sisar seurasi mukana.

Vuonna 1651 kreivi Carl Gustaf Wrangelille lahjoitettiin kreivikunta, joka käsitti Salmin ja Suistam pogostat. Läänityksen keskus oli Hovi, joka kuitenkin hävitettiin ruptuurisodassa 1650-luvulla. Kreivin ja kreivikunnan palveluksessa ollut Kristian Sahlo rakennutti Hovin uudelleen talonpoikien päivätyönä. Hän solmi avioliiton Suistamon vuokraajan ja rajantarkastajan Magnus Arnanderin tyttären Kristina Arnanderin kanssa. Kristian naitti sisarensa Kristinan Sortavalan ja Pielisjärven vuokraajan Salomon Enbergin kanssa, joka mainitaan myös kapteenina Inkerin jalkaväkirykmentissä. 

Pielisjärvi oli suurpitäjä Käkisalmen läänin pohjoisosassa. Vuodesta 1653 se kuului kreivi Per Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan. Brahe itse ei tietenkään kreivikuntaansa asettunut, vaan antoi maat verovuokraajien haltuun. Läänityksen keskuspaikka rakennettiin Lieksaan. Valtakunnan rajaseudulla pystyi toimimaan itsevaltaisesti: Enberg pyrki saamaan haltuunsa koko alueen kaupankäynnin. Paikallista väestöä kohdeltiin toisinaan kovakouraisesti, ja moni ortodoksista uskoa tunnustava pakeni alueelta kauemmas itään. Uudissaukkaita tuli lännestä ja sekin aiheutti ongelmia.

Kristinan veljen Kristian Sahlon sanotaan kohdelleen talonpoikia julmasti vaatimalla liikaa päivätöitä eikä sallinut niiden maksamista rahalla. Tilanne kärjistyi siinä määrin, että talonpojat uhkasivat kapinalla ja Sahlo perheineen joutui lopulta pakenemaan.  Salomon Enberg ja vaimonsa Kristina Sahlo muuttivat Pielisjärveltä 1690-luvulla etelämmäs Sortavalaan osin samasta syystä. Tilanne kiristyi ja väki kävi herrasväkeä kohtaan uhkaavaksi. Elettiin myös vaikeita katovuosia. Salomon Enberg toimi Sortavalassa pormestarina. Perhekin kasvoi: poika Kristian ja tytär Maria on merkitty syntyneiksi 1690-luvulla Pielisjärvellä. Poika Karl syntyi vuoden 1700 tienoilla, ja tytär Katarina vuonna 1701 Käkisalmessa. Perheeseen syntyi myös tytär nimeltä Kristina.  

Koli, Pielisjärvi

Vuonna 1700 syttyi suuri Pohjan sota. Salomon Enberg lähti sotaan ja jäi vuonna 1704 Narvan taistelussa vihollisen vangiksi, mutta onnistui kuitenkin pakenemaan. Vuonna 1708 hänet mainitaan luutnanttina Hämeen jalkaväkirykmentissä, mikä selittää perheen päätymiseen Karjalasta Hämeeseen. Kuuluisan Pälkäneen Kostianvirran taistelun jälkeen 1714 Enberg jäi uudelleen vangiksi, mutta pakeni jälleen.

Kristina Sahlo asettui lapsineen Hauholle Rukkoilan Niemen ratsutilalle joskus isonvihan jälkeen 1720-luvun alussa. Hänen kanssaan asuivat poika vänrikki Karl Enberg ja vaimonsa Katarina Castelia. Kristina Sahlo oli tuolloin jo 60-vuotias, paljon nähnyt ja kokenut nainen.

Mitä hän mahtoi ajatella elämänsä kulusta ensin Itä-Suomessa vauraan Hovin emäntänä ja sitten Sortavalassa pormestarin vaimona. Aviomies lähti sotaan, ja Kristina yritti selviytyä lastensa kanssa isonvihan myrskyissä. Millainen oli se Kristina Sahlo, joka lopulta katseli Rukkoilassa Iso-Roineen aaltoja? Vertasiko hän sitä mielessään Pieliseen ja Laatokkaan? Miten hän suhtautui hauholaisiin talonpoikiin? Kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Hänen oli pakko sopeutua parhaansa mukaan aina sinne mihin aviomiehensä perässä päätyi. Se oli aviovaimon osa.

Hauholaiseen säätyläistöön Kristina Sahlo sopeutui ainakin sikäli, että hänet mainitaan vuonna 1730 Hyömäen kartanon Fredrik Johan von Kraemerin tyttären kummina. Kristinan poika Karl Enberg oli erityisen suosittu kummi myös Rukkoilan talonpoikien keskuudessa.

Köyhyyteenkin Kristina Sahlon oli pakko sopeutua. Niemen ratsutila oli annettu Kristinalle vuonna 1728. Poika vänrikki Karl Enberg hoiti tilan asioita äitinsä puolesta, mutta velkaantui pahoin Juho Heikinpoika Suttiselle, joka vaati ratsutilaa velkoja vastaan itselleen. Velkaa oli jääty myös turkulaiselle kauppiaalle. Kustannuksia oli tullut peräti 280 taalaria Salomon Enbergin säädynmukaisista hautajaisista. Taloudellinen tilanne oli huono. Isäntä oli haudattu komeasti, mutta Kristina Sahlon kuollessa 7.4.1740, tilanne oli se, että hänet piti haudata köyhyyden takia seurakunnan kustannuksella. 

 

Kuvat:

Venny Soldan-Brofeldt, 1892. Feresiasuinen tyttö Tuulijärveltä. Järvenpään taidemuseo.

Eero Järnefelt: Koli. Järvenpään Taidemuseo.

Sortavala 1800. Otto Carl von Fieandt. Historian kuvakokoelma. Museovirasto.

KA Hauhon haudattujen luettelo 1740