Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

tiistai 10. toukokuuta 2022

Lautsian kartanon vanha klaveeri


Hauholla on tunnetusti kesäisin monia musiikkitapahtumia, jotka paljolti keskittyvät alueen vanhoihin kartanoihin. Sillä, että kartanoissa soi edelleen konserttimusiikki, on vuosisataiset perinteen. Kuuluihan säätyläisten elämään olennaisena osana seuraelämä tanssiaisineen ja kotikonsertteineen. Eric Ehrströmin Hauhon päiväkirjassa vuonna 1811 mainitaan viulu, joka lieneekin ollut se yleisin tanssimusiikin säestäjiä.

Tein löydön, joka kertoo, että muitakin soittimia Hauholla tunnettiin. Lautsian kartanonherran, majuri Otto Wilhelm Schulmanin vuodelta 1830 olevassa perukirjassa mainitaan ”vanha fortepiano”. Löytö ei ole aivan tavallinen, kun liikutaan näinkin varhaisella ajalla. Fortepianon ulkonäköä ei kerrota, mutta mahdollisesti se oli taffelimallinen ja mahonkia, kuten tuolloin oli tapana. Löytö todistaa, että Lautsian kartanon huoneissa soitettiin pianomusiikkia jo 1800-luvun alkupuolella, ehkäpä jopa 1700-luvun lopulla.

Pianoforte on nykyisen pianon edeltäjä, joka toimi vasaratekniikalla ja siksi sitä kutsutaan myös vasaraklaveeriksi tai klaveeriksi. Soitin kehitettiin vuonna 1711 Italiassa, ja sen nimi tuli sanoista pehmeästi ja kovaa (”piano e forte”). Sointia voitiin siis säätää. Monet kuuluisat säveltäjät, mukaan lukien Mozart ja Haydn soittivat fortepianoa. Fortepianoja valmistettiin 1770-luvulta alkaen Tukholmassa, ja 1800-luvun alussa niitä oli jo monissa kodeissa ja konserttisaleissa. Turkuun perustettiin 1770 Aurora-seura, joka alkoi järjestää konsertteja. Sen toimintaa jatkoi vuonna 1790 Turun Soitannollinen seura, joten musiikkiharrastus levisi säätyläisten mukana sisämaahan.

Hyvä kysymys on, että kenelle Lautsian vanha fortepiano oli alun perin hankittu? Koska se vuonna 1830 katsottiin vanhaksi, niin sen täytyi todellakin olla vuosikymmeniä vanha. Sen arvokin oli vain kahdeksan ruplaa, kun kirjoituslipastokin oli arvioitu kymmeneen ruplaan. Tietenkin on mahdollista, että Otto Wilhelm Schulman oli ostanut soittimen käytettynä avioiduttuaan vuonna 1810 Lovisa Vilhelmina Gardiemeisterin kanssa. Käytettyjä fortepianoja, samoin kuin nuotteja myytiin paljon lehti-ilmoituksilla. Toisaalta Otto Wilhelm on saattanut periä fortepianonsa jo vanhemmiltaan kapteeni Carl Fredrik Schulmanilta ja Ebba Christina Thilmanilta. Tällöin soitin olisi hankittu Lautsiaan jo 1700-luvulla. Kiehtova ajatus.

 Fortepianoja löytyi vauraimmista kodeista jo 1700-luvun lopulla, mutta yleinen se ei vielä ollut. Esimerkiksi vapaaherra Klinckowströmillä oli fortepiano tai klaveeri vuodelta 1786. Sen peri hänen tyttärensä Louise, joka oli aviossa Gustaf Mauritz Armfeltin kanssa. Nuorten säätyläisnaisten tuli osata soittaa 1800-luvulla, joten pianoja alkoi ilmaantua yhä enemmän kartanoihin. Hämeenlinnassa syntynyt Gustaf Otto Wasenius (1789-1852) muutti Helsinkiin ja perusti sinne vuonna 1823  kaupan nimeltä ”Bok- och musikhandel,” jossa myytiin sekä opaskirjaa että lukuisia nuotteja fortepianolle. Moderni piano ohitti fortepianon nopeasti 1800-luvun alkupuolella. Sekin selittää sen, miksi Lautsian vanha fortepianolla ei ollut enää vuonna 1830 kovin suurta rahallista arvoa.

Lautsian vanha fortepiano eli klaveeri on erikoisuus, jota ei löydy muista saman ajan perukirjoista Hauholla. Olkoon se siis muistuttamassa, että konserttimusiikilla on paikkakunnalla vuosisataiset perinteet. Kuunneltiinhan Lautsian kartanossa klaveerin sointia jo reilusti yli kaksisataa vuotta sitten.

 

                                                                  ***

Musiikillista yhteyksistä mainittakoon muuten vielä, että Hauholla 1787 syntyneen kamarineuvos Johan Gabriel Martinin tytär Nina Lucia Martin avioitui säveltäjä Fredrick Paciuksen (1809-1891) kanssa. Paciusta pidetään suomalaisen taidemusiikin isänä, joka sävelsi Maamme-laulun.

 

Fredrick Pacius ilmoittaa musikaalisesta illanvietosta Helsingissä 9.3.1842

 

Lähteitä ja kuvat:

Otto Wilhelm Schulmanin perukirja 1830. KA Turun hovioikeuden arkisto. Aatelin perukirjat.

Helsingfors Tidningar 9.3.1842

Suomen musiikkilehti 1.6.1926, no 6.

Jean-François Garneray: The piano lesson. Wikimedia commons.

tiistai 19. huhtikuuta 2022

Hovinkartanon irtaimistoa 1800-luvun alussa

Millainen oli hämäläisen maalaiskartanon irtaimisto 1800-luvun alussa? Irtaimisto ja huonekalut kertovat paljon myös omistajista ja heidän vauraudestaan, parhaimmillaan jopa harrastuksista ja ajankäytöstä. Tarkastellaanpa Hauhon Sotjalan Hovinkartanoa, joka periytyi kihlakunnantuomari Wilhelm Leopoldin tyttärentyttärelle Margareta Charlotta Gripenbergille, joka avioitui vuonna 1828 Carl Emil Furuhjelmin kanssa. 

Margareta Charlotta kuoli vuonna 1834 vain 36-vuotiaana muutamaa vuotta aiemmin valmistuneessa Hovinkartanon uudessa empiretyylisessä päärakennuksessa. Joten perukirjan avulla meille hahmottuu osa vanhasta päärakennuksesta uuteen siirrettyä irtaimistoa. Aviopari oli varmasti hankkinut uuteen päärakennukseen uusia huonekaluja, jotka päätyivät ajan tavan mukaan aviomiehen nimiin. Margareta Charlottan perukirjassa luetellaan niitä huonekaluja, jotka hän oli perinyt kartanon mukana vanhemmiltaan Odert Albert Gripenbergiltä ja Margareta Leopoldilta. Siten voimme hahmotella, millaisia kalusteita ja irtaimistoa on ollut Hovinkartanossa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. 

Huonekalujen väriä tai malleja ei saa selville, mutta aikakauden tyylisuunnista on olemassa tietoa. Perukirja ei kerro myöskään sitä, minne luetellut huonekalut oli sijoiteltu kartanossa. Mutta sitä voimme yrittää päätellä. Hovinkartanon salissa oli todennäköisesti maalattu topattu sohva, johon kuului myös tyynyt. Lisäksi oli kolme muuta pienempää topattua sohvaa sekä kaksi paria nojatuoleja. Seinällä oli kaksi peiliä, joiden alla oli pienet kiillotetut pöydät. Erillinen teepöytä löytyi kahden pienemmän pyöreän pöydän lisäksi. Erityisen muodikkaita 1800-luvun alussa olivat suuret uurnamaiset koristemaljakot, jollaisia Hovinkartanossakin oli peräti kaksi paria. Lisäksi mainitaan posliinimaljakko. Siro maalattu kirjoituspulpetti saattoi sekin sopia salin kalustukseen.

Yksittäisiä tuoleja oli Hovinkartanossa poikkeuksellisen runsaasti. Kahdeksantoista tuolia oli verhottu painetulla kankaalla ja kaksitoista nahkaisella päällyksellä. Tuolimäärä kertoo siitä, että kartanossa oli istuttu pitkään käräjiä ja pidetty muitakin kokouksia jo 1700-luvulla. Samaan voisi viitata kaksi pitkää pöytää ja peräti kolme vanhaa isoa kirjoituspöytää (bureau), joihin kuului kaappi. Lisäksi oli vielä erillinen kirjakaappi. Herrojen neuvotteluihin liittyi olennaisesti mahonkinen tupakkalaatikko. Viisi paria tinaisia korkeita kynttiläjalkoja ja kaksi matalampaa jalkaa sopivat valaisemaan talvista pimeyttä.

Rouvien hallitsemaan maailmaan liittyivät varmasti kaksi pitkää lipastoa eli senkkiä sekä tietenkin suuri liinavaatekaappi. Keittiöstä tai sen lähettyviltä löytyi kaksi vanhaa ruokakaappia sekä maustekaappi. Kenties maininta vanha viittaa peräti suuriin barokkityylisiin vankkoihin kaappeihin. Astioita perukirjassa luetellaankin suuri määrä viinilaseista lautasiin ja ruuanlaittovälineisiin. Viini- ja olutpulloja on laskettu yhteensä kaksisataa ja erikseen kaksitoista paloviinaa varten.

Rouvan kaappi viittaa kartanonrouvan omaan kamariin samoin kuin kaksi maalattua ompelupöytää ja rukki. Makuukamareihin oli sijoitettuna pesupöytiä (komuuti) sekä tietenkin vuoteita. Aviopari nukkui petsatussa parisängyssä. Muista kamareista löytyi neljä maalattua sänkyä, sekä kuusi vaatimattomampaa sänkyä. Yksi maalattu lapsen tuolikin kuului kalustoon. Kahdella sermillä huonetta voitiin jakaa osiin. Kenties rouvan käytössä oli petsattu kirjoituspöytä ja samoin toiletti peili, johon kuului mahonkinen pöytä. Pieni miehen mahonkinen toalettirasia saattoi kulkea matkoilla herran mukana, joskin sitä varten oli matkaschatulleja, koristeellisia pieniä arkkuja, joista löytyi tarpeellisia toilettivälineitä. Peruukin käherrysrauta kertoo omaa kieltään 1700-luvun muodista. 

Interiööri 1800-luvun alusta
Jotakin Hovinkartanonherrojen harrastuksista kertoo aseiden ja metsästysvälineiden määrä. Toki aseet liittyivät myös 1700-luvulle, jolloin sukupiirissä oli ollut upseereita. Vanha hakapyssy, neljä pistoolia ja luodikko sekä ammuslaukut kuuluivat kartanoon ja samoin kaksi sapelia. Erilaisia kalastusvälineitä riitti kartanosta läheisen Pyhäjärven vesiin. Missä lie on käytetty hylkeiden pyyntiin tarkoitettua harppuunaa? Ei ainakaan Hauholla.

Kaiken kaikkiaan Hovinkartanon rouvan Margareta Charlotta Gripenbergin perukirja on sekoitus uutta ja vanhaa irtaimistoa. Ei välttämättä kovin arvokasta mutta kiinnostavaa. Siinä näkyy muistoja hänen vanhempiensa aikakaudesta ja osin vielä vanhemmastakin ajasta, jolloin tuomari Wilhelm Leopold oli hallinnut Hovinkartanoa.

 

Lähteet:

Margareta Charlotta Furuhjelmin, os. Gripenberg perukirja  10.10.1834. KA Turun hovioikeuden arkisto. Aatelin perukirjat.

Kuvat:

Heinrich-Hansen, Adolf 1899: Sommerblomsterne arrangeres. Wikimedia commons.

Modes et Manières du Jour, 1799-1800, No. 23

Kodin kynttilät 1929