Ulla Möllersvärdin outo hääjuhla

 

Vierailin Porvoossa, jossa pidin Porvoon museossa esitelmän Ulla Möllersvärdistä. Viivyin kaupungissa kaksi päivää ja kiertelin vanhaa kaupunkia. Porvoo on kaupunki, joka on tullut yllättävänkin usein vastaan tutkiessani Hämettä ja Hauhoa. Hauhon seurakuntahan kuului Hollolan rovastikuntaan ja siten Porvoon hiippakuntaan. Ei siis ihme, että Hauhon seudun aatelisilla, papistolla ja säätyläisillä oli läheiset siteet Porvooseen. 

Ihmisten väliset yhteydet olivat osasyy myös sille, miksi kiinnostuin Ulla Möllersvärdin elämästä ja lähipiiristä. Maaherran tytär Ulrika Ottiliana (Ulla) Möllersvärd (1791-1878) tunnetaan neitona, johon keisari Aleksanteri I kiinnitti erityistä huomiota Porvoon valtiopäivien tanssiaisissa maaliskuussa 1809. Hänen ystäviinsä Porvoossa kuuluivat esimerkiksi Emilie ja Elise Schulman, joiden isä oli Hauhon Lautsian kartanossa syntynyt everstiluutnantti Carl Fredrik Schulman, jonka vaimo Fredrika Margareta von Platen oli sukua Lammilla ja Tuuloksessa vaikuttaneisiin von Plateneihin. Schulmanin leskirouva ja naimattomat tyttäret muuttivat 1849 Porvooseen. Heidän kotinsa oli ”kaksikerroksinen puutalo tuomiokirkkoa vastapäätä.”

 Ulla Möllersvärdin sydänystäväksi mainittu FredrikaWilhelmina Charpentier oli Hauhon Hahkialan kartanon neiti, joka avioitui Hans Henrik Stjernvallin kanssa vuonna 1811 ja päätyi Mäntsälään Lindnäsin kartanon emännäksi. Ullan kotikartanohan oli Mäntsälän Möllershof. Ulla Möllersvärd ja Fredrika Wilhelmina tulivat niin hyviksi ystäviksi, että Emil Nervanderin mukaan Ulla Möllersvärd nimitti sittemmin kadonneissa kirjeissään Fredrikaa nimellä ”Gullaste du” eli sinä kultaisin. Ystävyyden puolesta puhuu sekin, että Ulla Möllersvärd oli Fredrikan esikoisen vuonna 1813 syntyneen Carl Fredrikin kummina sekä myös perheen nuorimman lapsen kummina.

Ulla Möllersvärdin elämään liittyi skandaali, joka johtui hänen lyhyestä, avioeroon päättyneestä avioliitostaan. Avioerot eivät olleet 1800-luvun alussa ollenkaan tavallisia. Eron syyksi on arveltu sitä, että vanhemmat olivat painostaneet 22-vuotiaan Ullan avioliittoon itseään yli 30 vuotta vanhemman leskimiehen kanssa. Kenraali Odert Reinold von Essen tunnettiin hankalasta ja äkkipikaisesta luonteestaan sekä kolmesta edeltävästä avioliitosta. Ulla Möllersvärdin ja Odert Reinhold von Essenin skandaaliin päättynyt hääjuhla pidettiin Mäntsälän kartanossa Möllershofissa jouluaaton iltana vuonna 1813. Oletettavasti häihin oli kutsuttu myös Hämeen alueelta tuttuja perheitä kuten von Platenit, Munsterhjelmit, Charpentierit sekä tietenkin von Essenit, jotka olivat tuttuja Päijät-Hämeen alueella, kuten Nastolassa.

Perimätiedon mukaan hääjuhla päättyi siihen, kun morsian pakeni. Jonkun tiedon mukaan taas sulhanen olisi lähtenyt suuttuneena kesken kaiken hääjuhlasta. Eräs kertomus taas tietää, että mustaan naamioon pukeutunut henkilö ryösti Ullan mukaansa hääjuhlasta. Kyseisen ryöstäjän arveltiin olleen Ullan veli Carl Magnus Möllersvärd, joka oli sisarensa puolella. Erään perimätiedon mukaan karannut morsian päätyi Lindnäsin kartanoon Fredrika Wilheminan hoiviin. Tarinoita siis riittää, mutta totuutta ei tiedä kukaan. Se tiedetään, että vihitty aviopari erosi heti vuonna 1814. Ainoa kirjallinen tieto, mikä skandaaliin päättyneestä hääjuhlista on säilynyt, on ruokalista. Se kertoo aikakauden aatelisten hienoimmasta tarjoilusta. 

 

 

Myötätunto oli Ulrika-neidin puolella, mutta skandaali jätti jälkensä: Ulla Möllersvärd vietti loppuelämänsä Porvoossa naimattomana.  Hän oli valintansa tehnyt, mikä asetti hänet hankalaan asemaan kaupungin sosiaalisessa hierarkiassa. Ulla Möllersvärdiä oli vaikea sijoittaa aikakauden naisille säädettyihin raameihin: hän oli rouva, joka oli kuitenkin neiti. Häntä puhuteltiin avioerosta huolimatta asiakirjoissa aina kenraalittareksi ja rouvaksi.

Odert Reinhold von Essen nautti 1800-luvun puolivälissä suurempaa kuuluisuutta kuin Ulla Möllersvärd, koska runoilija J. L. Runeberg nosti hänet sotasankariksi Vänrikki Stoolin tarinoissa.  Oliko von Essen aisankannattaja, jota oli julkeasti nöyryytetty? Vai herrasmies, joka vain auttoi Ullaa saamaan keisarilta myötäjäisensä? Vai oliko sulhanen itse havitellut suurista myötäjäisiä? Vaikea sanoa mitä syitä löytyi avioliiton ja varsinkin avioeron taustalta. Ei välttämättä mitään muuta kuin Ullan jyrkkä päätös kieltäytyä suunnitellusta avioliitosta vielä senkin jälkeen, kun vihkiminen oli jo tapahtunut.

Ulla Möllersvärd eli Porvoossa vuoteen 1878. Hänellä oli suuri ystäväpiiri sekä myöhemmin kasvatettavanaan orvoksi jäänyt veljentytär Aurora. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti kaupungin kehitykseen ja kulttuurielämään. Ehkäpä kaikkein läheisimpiä ystäviä olivat Schulmanin neidit ja tietenkin Mäntsälän Lindnäsin kartanon rouva Fredrika Wilhelmina Charpentier.  

Tutkimukseni Ullasta, ystävistä ja Porvoosta jatkuvat... 

Willem Lining junior: Häiden jälkeen

Kuvat: 

Suomen kuvalehti 31.8.1929 no 35. Ulla Möllersvärd lehterillä 1809. Emanuel Thelningin maalauksesta.

Mäntsälän kartano, Mäntsälä 1975. Mäntsälän museotoimi. Osmo Viljasen valokuvakokoelma.

Willem Linnig Junior: After the wedding 1875, Royal Museum of Fine Arts Antwerpen

Kuka oli J.R. Danielson-Kalmari?

Hauhon pikkupappilan eli punaisen tuvan seinässä on valtioneuvos J.R. Danielson-Kalmarin (1853-1933) muistolaatta. Harva oikeastaan enää tarkalleen tietää kuka hän oli eikä nimikään tule vastaan juuri missään. Vielä muutama vuosikymmen sitten Danielson-Kalmaria juhlittiin merkittävänä poliitikkona ja Suomen valtiollisen historian kirjoittajana. Onkin syytä kerrata, kuka oli Johan Richard Danielson-Kalmari ja miksi häntä kannattaisi edelleen muistaa.

Hauhon pikkupappila, J.R. Danielson-Kalmarin syntymäkoti

 

Johan Richard Danielson syntyi Hauholla 7.6.1853 Eerolassa, kappalaisen puustellissa. Rakennus, punainen tupa, on siis edelleen olemassa kirkon vieressä. Lapsen vanhemmat olivat Hauhon kappalainen Johan Philip Danielson ja hänen toinen vaimonsa Amanda Lovisa Palander. Pienen pojan kummit tulivat pääosin Hauholta: kirkkoherran leskirouva Charlotta Palander ja leskirouva rovastinna Karolina Neclair, herra majuri Edvard Memssen ja rouvansa Sofia Neclair, mademoisellet Emma Alopaeus, Lovisa Neclair ja Alina Mörtengren. Aatelisneiti Emelie Charpentier, luutnantti Carl Leonard Schulman, ylioppilaat Knut Charpentier ja Carl Alopaeus sekä herra kapteeni Georg Wilhelm Schildt. Hauhon merkittävin herrasväki oli siis mukana tulevan valtioneuvoksen kummilistassa.

Äiti Amanda Palander kuoli jo vuonna 1858 lapsivuoteeseen. Hänen hautaristinsä löytyy uudelta hautausmaalta. Pikku Johan Richardin eli Rikun toverina oli vanhempi sisar Lilli, kunnes nuorimmat lapset Alfred ja Jenny varttuivat. Lapsista piti huolta Saarijärveltä perheen mukana Hauholle muuttanut Kaisa. Pappilan vanha puutarha vanhoine omenapuineen oli lasten leikkipaikkana. Kesäisin vieraaksi tuli serkkupoikia, joiden kanssa Riku seikkaili kirkonkylän ympäristössä Kotkon metsissä ja Saunalammella lumpeita poimimassa – kielloista huolimatta.

Takana vas. Riku ja Lilli, edessä Jenny, isä ja Alfred

 

Johan Richardin koulutie alkoi Hämeenlinnan alkeiskoulussa ja jatkui Jyväskylässä sen jälkeen, kun perhe vuonna 1865 muutti Hauholta Hartolaan. Isä valittiin Hartolan kirkkoherraksi. Johan Richardin kiinnostus historiaa kohtaan alkoi jo lapsuudessa. Hän hakeutui yliopistossa varsin pian historian pariin.

Danielson-Kalmarin historiantutkijan ura alkoi 1870-luvulla ja jatkui 1900-luvun alkuun. Yleisen historian professoriksi hänet valittiin 1880. Siihen aikaan vakavasti otettava historia keskittyi tiukasti Suomen valtiolliseen kehitykseen. Olihan Suomi irtautumassa Venäjästä ja kansakunta haki juuriaan sekä perusteli olemassaoloaan. Paikallishistoria, henkilöhistoria sekä naisten ja arjenhistoria jäivät etupäässä harrastelijoiden käsiin. Niiden aika tuli vasta myöhemmin. Danielson-Kalmarin julkaisut koskivat Suomen valtiollisen historian keskeisiä tapahtumia autonomian aikana, mikä teki hänestä oman aikansa suurmiehen. Samoin kuin menestyksekäs poliittinen ura, jonka ansiosta hän sai valtioneuvoksen arvonimen.

J.R. Danielson-Kalmarin 12 osainen teossarja Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nella ja 19:nellä vuosisadalla julkaistiin vuosina1920–1933. Sen hän kirjoitti vasta ollessaan eläkkeellään. Kuusi ensimmäistä osaa käsittelivät Ruotsin aikaa ja seuraavat kuusi autonomian alkuvuosia päähenkilönä Gustaf Mauritz Armfelt. Jokainen osa on paksu kuin tiiliskivi eikä kuville ole jäänyt tilaa. Myönnän, että epäluuloisena katselin Danielson-Kalmarin teossarjaa, joka ilmestyi yliopiston historian oppiaineen tiloissa olevaan kirjahyllyyn. Siitä sai vapaasti ottaa kirjoja omaan käyttöönsä, sillä kyse oli kirjaston tuplakappaleista.

Lopulta kurkistin osaa VI – ja rehellisesti sanoen yllätyin. Se käsittelee Fredrick Stjernvallin maaherrakautta Uudenmaan ja Hämeen läänissä 1810–1815. Siis liki 400 sivua tekstiä vain viidestä vuodesta. Danielson-Kalmari on ottanut pitkiä lainauksia maaherran kirjoittamista kirjeistä, kirjoituksista ja raporteista. Ne tarjoavat lukijalle erinomaista aikalaiskuvausta 1800-luvun alun Hämeestä. Löytyy luonnehdintaa läänin asukkaista, heidän arjestaan ja elinkeinoistaan. Ne eivät vanhene koskaan. Oikeastaan Danielson-Kalmarin teos on sittenkin paikallishistoriaa parhaimmillaan.

Totta on, että Danielson-Kalmarin laajemmat näkemykset Suomen historiasta ovat jo vanhentuneita, mutta niin pitää ollakin, sillä jokainen aika kirjoittaa historiaa uudelleen omasta näkökulmastaan. Vanhan perustuksen päälle on helppo rakentaa uutta, mitä ei pidä unohtaa. Mutta Hämeen ja Uudenmaan historiasta kiinnostuneelle osa VI antaa paljon ja ehkäpä sen sivuilta löytyy myös tekijän omaa paikallishistoriallista kiinnostusta seutuun, jossa hän vietti lapsuutensa, nuoruutensa ja vanhuutensakin päivät. Danielson-Kalmarilla oli vuodesta 1892 lähtien omistuksessaan Suviniemen huvila Asikkalan Vääksyssä.

 

J.R Danielson muutti sukunimensä Danielson-Kalmariksi 12.5.1906. Nimi Kalmari tuli isoisän Saarijärvellä omistaman talon nimestä.

J.R. Danielson-Kalmari ja tyttärentytär Mirja s.1914

 

Kuvat:

Danielson-Kalmari, J.R.: Lapsuuteni ajoilta. Kotiliesi 1.1.1932

Historian kuvakokoelma. Museovirasto.

Bobackan nuuskatehdas

Yksi erikoisimpia lukuja Hauhon historiassa on Alvettulan Bobackaan 1840-luvun alussa perustettu nuuskatehdas. Nuuskatehtaan perustaja luutnantti Victor Erik Amadeus Bosin (1805–1862) ei ehkä ollut mikään synnynnäinen liikemies, mutta eipä sitä aina olleet aina muutkaan varhaiset yrittäjät. Pieniä tupakka- ja nuuskatehtaita syntyi 1800-luvun alussa sinne tänne Suomen maata. Osa niistä menestyi ja osa taas ei. Bobackan nuuskatehdas onnistui varsin hyvin.

Victor Bosin peri isältään Hauhon Kyttälän kartanon ja sai Lautsian kartanon tyttären Fredrika Sofia Schulmanin kanssa avioiduttuaan haltuunsa tiloja myös Alvettulasta. Aviopari asettui asumaan Alvettulan Miekan tilalle, joka sai Bosinien toimesta uuden ruotsinkielisen nimen: Bobacka. Tavallinen kansa puhui Puupakasta.

Sotapalveluksesta vapautettu luutnantti Bosin tuumi mihin toimeen siviilissä ryhtyisi. Hän päätti rohkeasti perustaa Bobackaan nuuskatehtaan. Aateli oli ryhtynyt käyttämään kuivaa nenänuuskaa 1700-luvun lopulla. Rahvas sen sijaan suosi piippu- tai purutupakkaa. Nenänuuskaa pidettiin yleisesti myös lääkkeenä ja sen uskottiin parantavan monia sairauksia. Nuuskarasiatkin olivat kauniita ja niiden käytössä oli monia hienostuneita sääntöjä. Nenänuuskaaminen oli yleistä vielä 1800-luvun puolivälissä jopa säätyläisrouvien keskuudessa.

Bobackan nuuskatehtaan toiminta alkoi vuoden 1842 vaiheilla. Jo vuonna 1843 Borgå Tidning -lehdessä tiedotettiin, että Hauholla oli toiminut jo vuoden verran ”herra luutnantti Bosinin perustama nuuskatehdas, jonka tuotteilla toivottavasti tulee olemaan hyvä menekki.” Bobackan oma nuuskamerkki lanseerattiin 1840-luvun alussa. Jää arvoitukseksi, miten nuuskamerkki kehiteltiin ja kuka oli sen sekoituksen takana: tuntemattomaksi jäänyt mestari vai luutnantti Bosin itse? Joka tapauksessa porvoolainen kauppias Näslund mainosti sanomalehdessä 19.4.1843, että heillä oli nyt saatavilla Birger Jarl -nimistä Bobackan nuuskaa.

Hauholaiselle nuuskalle nimensä antanut Birger Jaarli on historiallinen henkilö, jota pidetään Hämeen linnan perustajana. Hänestä kirjoitettiin paljon 1800-luvulla, joten sikälikin nuuskamerkin nimivalinta oli onnistunut. Bosin todennäköisesti halusi kunnioittaa myös Uudenmaan ja Hämeen läänin entisen maaherran puolisoa Gustafva Hjärneä, joka oli vuonna 1831 julkaissut runoelman liittyen Birger Jaarliin Tavastehus slott, en romans från Birger Jarls af Bjelbo tidehvarf. Hieno ja nerokas ele herrasmieheltä!

Näyttävä mainos hauholaisesta Birger Jarl nuuskasta Helsingfors Tidningarissa 2.11.1850

 

Bobackan nuuskalle alkoi kertyä ystäviä muualtakin kuin vain Hämeenlinnasta ja Porvoosta. Kauppias A.G. Alander mainosti vuonna 1850, että Bobackan Birger Jarlia sai nyt Esplanadilta Uschakoffin kivitalon puodista. Vuonna 1853 Viipurissa ilmestynyt sanomalehti tiedotti, että ”hyvää Bobackan nuuskaa, jota Birger Jarliksi kutsutaan, myydään Viipurin esikaupungissa.

Bobackan nuuskatehdas lopetti toimintansa vuoden 1854 aikana. Syy oli Victor Bosinin henkilökohtainen konkurssi. Nuuskatehdas ehti toimia Alvettulassa siis yli kymmenen vuotta, mikä ei ole ollenkaan huono saavutus. Suomen suuriruhtinaskunnan lukuisten tupakka- ja nuuskatehtaiden keskinäinen kilpailu oli erittäin kovaa. Bobackassa ehkä satsattiin laatuun eikä niinkään määrään. Birger Jarlista näyttäisi tulleen kuuluisa ja suosittu nuuskamerkki. Nenänuuska alkoi kuitenkin mennä pois muodista 1800-luvun puolivälissä, mikä osaltaan vaikutti konkurssiin.

Nuuskarasia 1850-luvulta

Muistoksi Alvettulan Bobackan nuuskatehtaasta jäi tyylikäs visakoivusta tehty sinettileimasin, jonka Otto Schulman lahjoitti Hauhon esinemuseolle. Se muistuttaa hauholaisen yritystoiminnan yllättävänkin sinnikkäästä pioneerista: Bobackan nuuskatehtaasta ja Birger Jarl -tuotemerkistä. 

Nuuskatehtaan menestys ei ollutkaan niin huono, kuin perimätieto myöhemmin antoi ymmärtää! 

 

 

Lähde:

Miettinen, Tiina: Alvettulan Bobackan nuuskatehdas. Hauholaista yritystoimintaa 1840-luvulla. Hauhon Joulu 2018.

Kuva: Nuuskarasia 1850-luvulta. Heinolan museot, kokoelma Spranger, Heinolan kaupunginmuseo

Ristiäiset Hämeenlinnan maaherran talossa vuonna 1821

Hämeenlinnassa maaherran talossa pidettiin ristiäiset 11. kesäkuuta 1821. Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran Gustaf Hjärnen puoliso Gustava Sophie oli synnyttänyt edellisenä päivänä kaksostytöt. Kaksosraskaus oli tuolloin aina vaarallinen äidille ja syntyville lapsille – ja varsinkin kun maaherratar oli jo 41-vuotias. Mitään suuria ristiäiskalaaseja ei voitu järjestää. Pelkona oli, että pienokaiset menehtyisivät. Äidinkin henki saattoi olla vaarassa. Kaste oli suoritettava heti ja kummit saatava paikalle nopeasti. He olivat varmasti jo varautuneet tapahtumaan hyvissä ajoin saapumalla etukäteen kaupunkiin.

Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi oli vuonna 1816 nimitetty Gustaf Hjärne. Aviopari oli kotoisin Ruotsista ja jäänyt Suomen sodan jälkeen maahan. He olivat puolensa valinneet. Molemmilla on väitetty olleen keskeinen rooli Viaporin antautumisessa venäläisille. Hämeenlinnassa he olivat asuneet vasta viitisen vuotta. Tarkastellaanpa pitkää ja komeaa kummiluetteloa Hämeenlinnan syntyneidenluettelossa. Keitä maaherrapari oli kunnioittanut pyytämällä tyttäriensä kummeiksi? Millainen oli heidän seurapiirinsä Hämeenlinnassa?

Hämeenlinna 1823

 

Kaksosten pääkummina oli avioparin vanhin tytär neiti Beata Sophia Jeanne Hjärne, joka oli jo 20-vuotias ja muuttanut vanhempiensa luo Tukholmasta pari vuotta aiemmin. Toisena kummina mainitaan Anders Petrus Ammilon, Skånessa syntynyt ja Hämeenlinnaan päätynyt 61-vuotias rykmentin lääkäri. Kolmantena kummina oli Hämeenlinnan kappalainen Henrik Konsin, joka oli vaatimatonta syntyperää: talollisen poika Hattulan Rahkoilan Konsan talosta. Hän kastoi molemmat lapset maaherran kotona.

Aviopari halusi osoittaa erityistä kiitollisuutta lääkäriä ja pappia kohtaan kutsumalla molemmat kummeiksi. He olivat todennäköisesti valvoneet maaherran virkatalossa koko synnytyksen ajan antaen sekä henkistä että lääketieteellistä apua. Synnytyksessä oli siis turvauduttu rykmentinlääkäriin eikä Hämeenlinnassa asuneeseen piirilääkäri Johan Erik Sabelliin.

Sen jälkeen syntyneiden luettelossa mainitaan kummit vielä molemmille tyttärille erikseen. Lapsista syntyi ensin Alexandra, joka sai nimensä Venäjän keisarinnan mukaan. Neiti Alexandran läsnä olevista kummeista kirjattiin ensimmäiseksi vapaaherratar Anna Elisabet Rehbinder, omaa sukua Hedenberg ja hänen puolisonsa paroni, Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosihteeri ja ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder. He olivat korkea-arvoisimmat kummit ja lisäksi avioparin läheisiä ystäviä jo Viaporin ajoilta. Robert Henrik Rehbinder oli Suomen korkea-arvoisin virkamies.

Toiseksi kummiksi valikoitui leskirouva Fredrika Charlotta Stjernvall, omaa sukua von Yhlen, joka asui Hämeenlinnassa. Leskirouvan aviomies oli ollut Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall. He olivat omistaneet Orimattilan Sommarnäsin kartanon. Sitä ennen he olivat asuneet Hauholla Keson puustellissa, jossa rouva oli kokenut lievää alemmuudentunnetta suhteessa paikallisiin aatelisiin. Nyt asiat olivat toisin.

Kolmantena kummina oli everstiluutnantti ja ritari Gustaf Carl Palmfelt, Luopioisten Kantolan kartanon isäntä. Neljänsinä kummeina kirjattiin kamarineuvoksetar Inga Lovisa Nordenswan, omaa sukua Gylling ja tämän puoliso ritari, kamarineuvos Henrik Kristian Nordenswan. Nordenswanit olivat vahvasti Hämeenlinnaan sitoutunut paikallisesti merkittävä aatelissuku, jota ei voinut sivuuttaa.

Kaksosista jälkimmäinen sai nimen Hedwig. Kenties vertauskuvallisesti haluttiin muistaa Ruotsi-Suomen viimeistä yhteistä kuningatarta Hedwig Elisabeth Charlottaa. Alexandra ja Hedwig niminä edustivat siten kiinnostavasti uutta ja vanhaa maailmaa, jota jakoi Suomen sota ja vuosi 1809.

Hedwig neidin ensimmäisenä kummina oli läsnä vapaaherratar Catharina Sophia Munck af Fulkila, omaa sukua Fleming af Liebelitz, jonka edesmennyt puoliso oli ollut Uudenmaan ja Hämeen läänin entinen maaherra Johan Henrik Munck af Fulkila. Toiseksi kummiksi oli kutsuttu Hauhon Hahkialan isäntä eversti Robert Carl Charpentier ja kolmanneksi kummiksi kirjattiin leskirouva Maria Elisabet Stierwald, omaa sukua Gylling, jonka puoliso oli ollut senaattori, valtiopäivämies ja laamanni Reinhold Wilhelm Stierwald.

Neljäntenä kummina oli everstiluutnantti Carl Fredrik Schulman, joka oli hauholaista sukua Lautsian kartanosta mutta hankkinut omistukseensa Asikkalan Kalkkisten kartanoon. Hän asui perheineen kuitenkin Hämeenlinnassa. Viidensinä kummeina olivat rouva Lovisa Ulrika Krook, omaa sukua Arckenholtz ja laamanni Bengt Detlof Krook, joka toimi maaherran alaisuudessa Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninsihteerinä. Viimeisiksi kummeiksi on kirjattu 22-vuotias neiti Inga Christina Nordenswan ja avioparin oma poika, vasta 16-vuotias Gustaf Adolf Hjärne. 

Keskeistä kummien valinnassa oli kunnianosoitus tärkeille henkilöille: vapaaherratar Anna Elisabet Rehbinderille sekä entisten maaherrojen leskille vapaaherratar Catharina Sophia Munck af Fulkilalle ja Fredrika Charlotta Stjernvallille. Ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderillä on arvioitu olleen ratkaiseva rooli Suomen autonomian vahvistumisessa 1800-luvun alussa. Johan Henrik Munck af Fulkila oli ollut aatelissäädyn edustajana Porvoon valtiopäivillä 1809 ja samoin Henrik Kristian Nordenswan.

Autonomia oli vielä nuorta ja maaherran lasten kummeilla oli poliittista merkitystä ympäröivälle yhteiskunnalle. Kummivalinnoilla haluttiin todistaa uskollisuutta Venäjän keisarille. Kummeiksi valitut olivat selkeästi valinneet puolensa jo Suomen sodan aikana 1808 tai heti sen jälkeen.  Kummiluettelo kertoo myös siitä, ketkä olivat Hämeenlinnan korkea-arvoisimpia asukkaita 1820-luvun alussa.

Gustaf Carl Palmfeltiin aviopari lienee tutustunut jo Viaporissa Suomen sodan alla. Gustav Hjärne toimi tuolloin linnoituksen asevaraston hoitajana. Hauhon Hahkialan kartanon isäntä Robert Carl Charpentier kuului luultavasti maaherraparin henkilökohtaisiin ystäviin, samoin kuin Carl Fredrik Schulman. Gustaf Hjärne oli tutustunut kumpaankin aatelismieheen jo sotapalveluksessa Ruotsin armeijassa. Se, miksi mainittujen herrojen vaimot eivät olleet kummeina, liittyi ehkä siihen, että heillä oli pieniä lapsia. Rouvat olivat kesällä lapsineen kartanoissaan maaseudulla. Nordenswanit asuivat Schulmanien tavoin Hämeenlinnassa, vaikka omistivat myös Vähikkälän kartanon Janakkalassa. Charpentier pääsi nopeasti paikalle Hauhon Hahkialasta.

Hedwig -nimellä kastettu pienokainen ei elänyt kauan, vaan kuoli jo 28. kesäkuuta ”sydänpysähdykseen.” Sisar Alexandra Hjärne sen sijaan eli aikuiseksi ja avioitui vuonna 1844 Sten Knut Johan Furuhjelmin kanssa, jonka serkku Carl Emil Furuhjelm oli muuten avioitunut vuonna 1828 Hauhon Hovinkartanon perijättären Margareta Charlotta Gripenbergin kanssa. 

 

Lähteet:

KA Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan kastettujen luettelo 1821. Uudenmaan ja Hämeen läänin henkikirja U: 13, 1821. 

Kuvat:

Kastevaippa 1700-luvun lopulta. Kuulunut Ramsay- ja Adelborg-suvuille Esbogårdissa (Espoonkartanossa) ja Ruotsissa. KAMU Espoon kaupunginmuseo.

Carl von Kügelgen: Hämeenlinna. Vues pittoresques de la Finlande, Pietari 1823 – 1824. Historian kuvakokoelma. Museovirasto.

KA Kaupunkikartat. Charta öfver Tavastehus nya Stadstomter, Plantagier, Kryddegårdar och ängsdelar inom Canalen 1780.