Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

torstai 23. kesäkuuta 2022

Metsäomenapuita erämaassa

 Hämeen läänin komissiomaanmittari Johan Miltopaeus (1730-1804) määrättiin kesäkuussa vuonna 1760 tekemään selkoa Hauhon pohjoisosassa sijaitsevan Taipaleenmaa-nimisen maa-alueen omistuksesta. Kyseinen metsäalue sijaitsi Käkistenjärven ja Katumajärven välimailla. Taipaleenmaata halkoi taival eli tie Kaukkalaan ja Luopioisten kyliin. Riitaa samoista nautinta-alueista oli käyty Miehoilan ja Torvoilan välillä jo keskiajalta lähtien. Taipaleenmaa oli vain yksi kylien monia kiistanaiheita, joka piti selvittää ennen kuin kylissä voitaisiin siirtyä tekemään varsinaista isojakoa.

Roineentakana ei ollut kartanoita eikä suurtiloja. Asukkaat olivat talonpoikia. Matka Torvoilan ja Miehoilan kyliin oli kirkonkylästä pitkä ja hankala. Oletettavasti Miltopaeus vietiin sinne vesitse, sillä Roineentaustaan ei mennyt virallista tietä. Toki paikallisilla oli kulkureittinsä, mutta kesäaikaan oli helpompi kulkea vesitse kirkonkylästä Iso-Roineen yli Miehoilaan. Sieltä matkaa jatkui joko jalan tai jatkui vesitse Lampaansalmen kautta Painonselälle ja vihdoin Rääkkiälle, josta voitiin jalkautua itse kiistanalaiselle metsäalueelle. Miltopaeus rämpi metsissä ja teki mittauksia sekä tutki rajamerkkejä.

Johan Miltopaeuksen 14.7.1760 päiväämä kartta Taipaleenmaasta

Metsäalueen koko nimeksi hän merkitsi lopulliseen karttaansa ”Taipaleenmaa ja Mäyränvahan maa”. Idässä tämä metsäalue rajoittui siis Rääkkiään ja Koivulahteen, josta metsät jatkuivat Ahvenusmaana. Lännessä vastaan tulivat Pälkäneen Vuolijoen kylän metsät. Miltopaeuksen selvityksen mukaan torvoilalaiset kutsuivat nykyistä Koivulahtea nimellä Pohjaslahti, mutta miehoilalaiset nimittivät sitä Koivulahdeksi. Tottakai nimistäkin piti olla erimielisiä.

Miltopaeus merkitsi karttaansa myös alueella kasvavia puulajeja. Käkistenjärven ja Koivulahden välinen metsäalue kasvoi hänen mukaansa pääosin koivuja, mäntyjä ja haapoja. Siellä täällä oli raivattuja kaskipeltoja ja niittyjä sekä pikkuisia latoja. Erityinen yllätys maanmittari Miltopaeusta odotti, kun hän rantautui Pohjaslahden saareksi nimettyyn saareen. Miltopaeus kirjoitti saaren puustosta kuvauksen karttaansa, vaikka se ei millään tavalla liittynyt itse aiheeseen, mutta siihen oli syy. ”Påhjaslahdensari är en hög stenig holme, hwaro wäxer willapplen, biörck och tall skog”, siis suomeksi: Pohjaslahdensaari on korkea kivinen saari, jossa kasvaa villiomenaa, koivuja ja mäntymetsää. Siis saaressa kasvoi metsäomenapuita eli ruotsiksi vildaple (Malus sylvestris). Miltopaeus oli paikalla todennäköisesti kesäkuussa juuri omenankukkien aikaan. Voin kuvitella hänen hämmästystään, kun yhtäkkiä kaukaisessa metsäisessä erämaasaaressa törmää valkeana kukkiviin omenapuihin! Hän halusi merkitä havainnon omenapuista erämaassa muistiin. Nykyisessä peruskartassa kyseinen ”Pohjaslahden saari” kulkee nimellä Koitaipaleensaari. 

Tänä päivänä metsäomenapuita kasvaa luontaisesti Ahvenanmaalla sekä Suomen etelärannikolla, jossa se on erittäin uhanalainen. Aiemmin epäiltiin, että Luopioisten Kukkian Iso-Vekunan ja Saksalan saarissa olevat villit omenapuut olisivat aitoja metsäomenapuita mutta tarkempi tutkimus paljasti ne kuitenkin tarhaomenapuiksi (Malus domesticus).

On selvää, että vielä vuonna 1760 Hauhon Iso-Roineen vesistön perukoilla, Painonselän takaisen Koivulahden Koitaipaleensaaressa kasvoi aitoja metsäomenapuita. Ne eivät voineet olla mitään muita, koska mitään asutusta ei vielä tuolloin ollut lähimaillakaan. Eikä tarhaomenapuitakaan kasvanut vielä 1700-luvun puolenvälin tietämillä muualla kuin harvoissa kartanoissa.

Eipä taida Koivulahden tienoilla enää kasvaa metsäomenapuita. Tai ehkäpä ne ovat ajan myötä risteytyneet tarhaomenapuihin, jotka levisivät sinne ajan ja asutuksen myötä 1800- ja 1900-luvuilla. Kannattaa ehkä kuitenkin katsella, olisiko Koitaipeleensaaressa tai Koivulahden rannoilla metsäomenapuiden tuntomerkkeihin sopivia omenapuita. Joka tapauksessa vanhat kartat voivat olla monella tapaa mielenkiintoisia, siis myös vaikkapa dendrologian eli puulajitieteen kannalta.

Koivulahti on Hauhon ja Luopioisten rajalla
Lähde:

KA Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, uudistuskartat ja -asiakirjat, H13:13/1-5 Miehoila; Miehoilan ja Torvoilan kylät: kartta ja pöytäkirja Taipaleenmaa-nimisestä riitamaasta (1760).


 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Vierailu Askaisten Louhisaareen

Suotakoon pieni harhapolku Hämeen ja Hauhon kartanoista Askaisten Louhisaaren kartanolinnaan, joka tunnetaan varsinkin marsalkka Mannerheimin syntymäkotina. Vierailin Louhisaaren kartanolinnassa kauniina  kevätpäivänä 21.5.2022 Tampereen seudun sukututkimusseuran retkellä.


Louhisaari on Suomen oloissa harvinainen 1600-luvulla rakennettu kivinen barokkilinna, joka aikoinaan kuului Flemingien suvulle. Louhisaaren sisustus antaa erinomaisen näköalan myös 1800-luvun alun kartanokulttuuriin. Kiinnostukseni kohdistui Louhisaaren vuonna 1795 ostaneeseen Carl Erik Mannerheimiin (1759-1837) ja hänen vaimoonsa Wendla Sofia von Willebrandiin (1779-1863). Mannerheim toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816-1826, senaatin talousosaston jäsenenä ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Vuonna 1824 hänet korotettiin vapaaherrallisesta kreivilliseen säätyyn. He olivat marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän vanhemmat.

Carl Erik ja Wendla Sofia Mannerheim
Wendla Sofia von Willebrand oli kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst Gustaf von Willebrandin tytär. Hänen kotiopettajanaan toimi 1790-luvulla Hauhon Kyttälässä syntynyt Aurora Halling (myöh. Danet). Louhisaaren rouvalla oli muitakin yhteyksiä Hauholle. Vendla Sofian veljen Gustaf Henrik von Willebrandtin vaimo oli Lammin Vanhankartanon tytär Lovisa Margareta von Platen, jonka sisar Ulrika Charlotta puolestaan avioitui hauholaisen Carl Johan von Kraemerin kanssa. Kolmas sisar oli naimaton ”fröökynä” Sofia Gustava von Platen, joka asui ja hallitsi Hyömäen kartanoa vuoteen 1852. 

Wendla-rouvan innoittamana ostin museokaupasta Jouni Kuurnen toimittaman ja kääntämän kirjan ”Louhisaaren linnan talousreseptit (n.1770-1850).” Kirja perustuu Mannerheim-suvun hallussa olleeseen reseptikirjaan, josta löytyy laaja kirjo käsin kirjoitettuja ohjeita kartanotalouden tarpeisiin. Ohjeita löytyy niin tahranpoistosta, musteen valmistuksesta, omenien hilloamisesta, ruokien säilömisestä, kynttilöiden valamisesta kuin kankaan värjäyksestäkin. Lisäksi löytyy vielä lääkereseptejä erilaisiin vaivoihin.  Kartano oli omillaan myös silloin, kun joku väestä sairastui. Herrasväkeen turvautuivat sairastapauksissa lisäksi alustalaiset ja talonpojat. Kartanon rouvan neuvoista hyötyi moni, vaikka lääkeohjeet eivät nykytiedon valossa olleet aina avuksi.

Toki Wendla-rouvan ohje vilustumisen varalle saattaisi auttaa nykyäänkin: ”sormustimellinen vahvaa pippuria ja saman verran koivuntuhkaa sekoitetaan naukkaukseen paloviinaa ja otetaan ensimmäisten vilunväristysten ilmetessä.” Vilustumisen varalle onkin monia ohjeita, sillä flunssavirukset olivat tuttuja myös tuolloin. Myös peräpukamien ja vatsavaivojen hoitoon löytyy useita ohjeita. Korkeita virkoja hoitavien aatelisherrojen ongelma oli selvästi istumatyö ja vähäinen liikunta. 

Louhisaaren puutarha oli Wendla Sofia Mannerheimin erityinen silmäterä. Vuonna 1798 puutarhamestariksi palkattiin Erik Johan Lindberg, joka oli toimessaan aina vuoteen 1819 asti. Työtä jatkoi hänen poikansa Henrik Reinhold. Linnan ympärille rakentui tuolloin laaja englantilaistyyppinen puisto lampineen ja kävelyteineen. Puutarhassa kasvoi omena- ja päärynäpuita sekä hyötykasveja. Kasvihuoneista löytyi eksoottisia kasveja. Ilmeisesti Vendla-rouvan aikana istutettiin puukuja, joka johti kartanolta Askaisten kirkkoon. Kartanon puistossa voi edelleen tutustua 1700-luvun tyyliin rakennettuun hyötypuutarhaan ja ostaa siellä kasvatettuja siemeniä. Niitä tietysti ostin, jotta voin siirtää vanhaa puutarhaperinnettä omaan puutarhaani Hauholle.

Wendla Sofian makuukamari 1830-luvulla

Wendla Sofia Mannerheim ei halunnut tulla haudatuksi Mannerheim-suvun komeaan hautakappeliin, mikä löytyy Askaisten kirkkotarhasta. Hän halusi omien sanojensa mukaan levätä vapaan taivaan alla, joten hänen rautaristinsä löytyy hautakappelin vierestä. Hautapaikalta avautuu näköala kohti Louhisaaren linnaa ja puutarhaa.

Wendla Sofian hautaristi, taustalla hautakappeli
 

Muotokuvat: Oleszkiewicz, Josef (1822): Wendla Sofia Mannerheim (von Willebrand) ja Carl Erik Mannerheim. Historialliset kokoelmat. Suomen kansallismuseo. Muut kuvat ovat kirjoittajan.