Ulla Möllersvärdin outo hääjuhla

 

Vierailin Porvoossa, jossa pidin Porvoon museossa esitelmän Ulla Möllersvärdistä. Viivyin kaupungissa kaksi päivää ja kiertelin vanhaa kaupunkia. Porvoo on kaupunki, joka on tullut yllättävänkin usein vastaan tutkiessani Hämettä ja Hauhoa. Hauhon seurakuntahan kuului Hollolan rovastikuntaan ja siten Porvoon hiippakuntaan. Ei siis ihme, että Hauhon seudun aatelisilla, papistolla ja säätyläisillä oli läheiset siteet Porvooseen. 

Ihmisten väliset yhteydet olivat osasyy myös sille, miksi kiinnostuin Ulla Möllersvärdin elämästä ja lähipiiristä. Maaherran tytär Ulrika Ottiliana (Ulla) Möllersvärd (1791-1878) tunnetaan neitona, johon keisari Aleksanteri I kiinnitti erityistä huomiota Porvoon valtiopäivien tanssiaisissa maaliskuussa 1809. Hänen ystäviinsä Porvoossa kuuluivat esimerkiksi Emilie ja Elise Schulman, joiden isä oli Hauhon Lautsian kartanossa syntynyt everstiluutnantti Carl Fredrik Schulman, jonka vaimo Fredrika Margareta von Platen oli sukua Lammilla ja Tuuloksessa vaikuttaneisiin von Plateneihin. Schulmanin leskirouva ja naimattomat tyttäret muuttivat 1849 Porvooseen. Heidän kotinsa oli ”kaksikerroksinen puutalo tuomiokirkkoa vastapäätä.”

 Ulla Möllersvärdin sydänystäväksi mainittu FredrikaWilhelmina Charpentier oli Hauhon Hahkialan kartanon neiti, joka avioitui Hans Henrik Stjernvallin kanssa vuonna 1811 ja päätyi Mäntsälään Lindnäsin kartanon emännäksi. Ullan kotikartanohan oli Mäntsälän Möllershof. Ulla Möllersvärd ja Fredrika Wilhelmina tulivat niin hyviksi ystäviksi, että Emil Nervanderin mukaan Ulla Möllersvärd nimitti sittemmin kadonneissa kirjeissään Fredrikaa nimellä ”Gullaste du” eli sinä kultaisin. Ystävyyden puolesta puhuu sekin, että Ulla Möllersvärd oli Fredrikan esikoisen vuonna 1813 syntyneen Carl Fredrikin kummina sekä myös perheen nuorimman lapsen kummina.

Ulla Möllersvärdin elämään liittyi skandaali, joka johtui hänen lyhyestä, avioeroon päättyneestä avioliitostaan. Avioerot eivät olleet 1800-luvun alussa ollenkaan tavallisia. Eron syyksi on arveltu sitä, että vanhemmat olivat painostaneet 22-vuotiaan Ullan avioliittoon itseään yli 30 vuotta vanhemman leskimiehen kanssa. Kenraali Odert Reinold von Essen tunnettiin hankalasta ja äkkipikaisesta luonteestaan sekä kolmesta edeltävästä avioliitosta. Ulla Möllersvärdin ja Odert Reinhold von Essenin skandaaliin päättynyt hääjuhla pidettiin Mäntsälän kartanossa Möllershofissa jouluaaton iltana vuonna 1813. Oletettavasti häihin oli kutsuttu myös Hämeen alueelta tuttuja perheitä kuten von Platenit, Munsterhjelmit, Charpentierit sekä tietenkin von Essenit, jotka olivat tuttuja Päijät-Hämeen alueella, kuten Nastolassa.

Perimätiedon mukaan hääjuhla päättyi siihen, kun morsian pakeni. Jonkun tiedon mukaan taas sulhanen olisi lähtenyt suuttuneena kesken kaiken hääjuhlasta. Eräs kertomus taas tietää, että mustaan naamioon pukeutunut henkilö ryösti Ullan mukaansa hääjuhlasta. Kyseisen ryöstäjän arveltiin olleen Ullan veli Carl Magnus Möllersvärd, joka oli sisarensa puolella. Erään perimätiedon mukaan karannut morsian päätyi Lindnäsin kartanoon Fredrika Wilheminan hoiviin. Tarinoita siis riittää, mutta totuutta ei tiedä kukaan. Se tiedetään, että vihitty aviopari erosi heti vuonna 1814. Ainoa kirjallinen tieto, mikä skandaaliin päättyneestä hääjuhlista on säilynyt, on ruokalista. Se kertoo aikakauden aatelisten hienoimmasta tarjoilusta. 

 

 

Myötätunto oli Ulrika-neidin puolella, mutta skandaali jätti jälkensä: Ulla Möllersvärd vietti loppuelämänsä Porvoossa naimattomana.  Hän oli valintansa tehnyt, mikä asetti hänet hankalaan asemaan kaupungin sosiaalisessa hierarkiassa. Ulla Möllersvärdiä oli vaikea sijoittaa aikakauden naisille säädettyihin raameihin: hän oli rouva, joka oli kuitenkin neiti. Häntä puhuteltiin avioerosta huolimatta asiakirjoissa aina kenraalittareksi ja rouvaksi.

Odert Reinhold von Essen nautti 1800-luvun puolivälissä suurempaa kuuluisuutta kuin Ulla Möllersvärd, koska runoilija J. L. Runeberg nosti hänet sotasankariksi Vänrikki Stoolin tarinoissa.  Oliko von Essen aisankannattaja, jota oli julkeasti nöyryytetty? Vai herrasmies, joka vain auttoi Ullaa saamaan keisarilta myötäjäisensä? Vai oliko sulhanen itse havitellut suurista myötäjäisiä? Vaikea sanoa mitä syitä löytyi avioliiton ja varsinkin avioeron taustalta. Ei välttämättä mitään muuta kuin Ullan jyrkkä päätös kieltäytyä suunnitellusta avioliitosta vielä senkin jälkeen, kun vihkiminen oli jo tapahtunut.

Ulla Möllersvärd eli Porvoossa vuoteen 1878. Hänellä oli suuri ystäväpiiri sekä myöhemmin kasvatettavanaan orvoksi jäänyt veljentytär Aurora. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti kaupungin kehitykseen ja kulttuurielämään. Ehkäpä kaikkein läheisimpiä ystäviä olivat Schulmanin neidit ja tietenkin Mäntsälän Lindnäsin kartanon rouva Fredrika Wilhelmina Charpentier.  

Tutkimukseni Ullasta, ystävistä ja Porvoosta jatkuvat... 

Willem Lining junior: Häiden jälkeen

Kuvat: 

Suomen kuvalehti 31.8.1929 no 35. Ulla Möllersvärd lehterillä 1809. Emanuel Thelningin maalauksesta.

Mäntsälän kartano, Mäntsälä 1975. Mäntsälän museotoimi. Osmo Viljasen valokuvakokoelma.

Willem Linnig Junior: After the wedding 1875, Royal Museum of Fine Arts Antwerpen

Hauhon Hyömäen kartano ja Jääkärin torppa

Yksittäisten torppien historian tutkiminen on 1800-luvulla vaikeaa, koska maanomistaja saattoi perustaa ja lakkauttaa niitä mielensä mukaan eikä siitä tarvinnut tiedottaa viranomaisille. Virallisia asiakirjoja ei siis syntynyt. Joskus vastaan voi tulla yllättäen vaikka yksityiskirje, joka valaisee yksittäisen torpan historiaa. Sellaiseen törmäsin Kansalliskirjaston Alopaeus-suvun kirjekokoelmassa.

Hauhon Hyömäen kartanon valtiatar oli 1840-luvulla aatelisneiti Gustava von Platen (1791-1877). Häneltä on säilynyt kirje Hauhon kirkkoherra Karl Elias Alopaeukselle, joka koskee kartanolle kuulunutta Jääkärin torppaa ja sen asukkaiden kohtaloa. Kirje kertoo myös kiinnostavasti sitä, millaisia toimia ja päätöksiä saattaa piillä rippikirjamerkintöjen takana.

Korkeasti kunnioitettu Tohtori ja Rovasti!

Koska olen nyt ottanut Jääkärin torpan omaan viljelyyni Hyömäen kartanon alaisuuteen, niin olisi ratkaistava saavatko vanha torppari yhdessä vanhan vaimonsa kanssa apua pitäjältä tai ruodulta, joka voisi heidät elättää. En tiedä miten tämä asia pitäisi järjestää heidän suuren köyhyytensä tähden. He eivät voi pitää enää torppaa, joten otin sen itselleni hyvin huonossa kunnossa.

Vanha ukko elättää itsensä, vaikka hänellä onkin hyvin huono näkö, valmistamalla rattaanpyöriä ja muuta sen kaltaista, mutta vanha vaimo on jo kauan maannut vuoteessa toisten autettavana. Jonkun aikaa torppaa viljeli heidän poikansa vaimoineen, mutta nyt he ovat minulla muonatorppareina, ja heillä on kolme pientä lasta elätettävänä. Voiko heitä velvoittaa ruokkimaan ja pitämään huolta vanhuksistaan? Sen tähden jätän tämän asian herra tohtorin ratkaistavaksi heidän vaikean tilanteensa vuoksi ja anon apua näille vanhuksille kirkolta. Pojan vaimo voi parhaiten tehdä selväksi, kuinka on hänen anoppinsa laita. Olen parhaani mukaan kuvannut tilanteen. Teitä herra Tohtori aina suuresti kunnioittava Teidän nöyrin palvelijattarenne Gustava von Platen

Kyseinen Jääkärin torppa on sama, jota rippikirjoissa kutsutaan nimellä Elgin torppa. Siinä asuivat 1840-luvulla yli 60-vuotias Juho Matinpoika Elg ja vaimonsa Anna Matintytär. Juho Matinpoika mainitaan jääkärinä Hyömäessä vuodesta 1806. Kyseessä oli kevyen jalkaväen sotilas. Ruotsin armeijan ensimmäiset jääkäripataljoonat perustettiin Kustaan sodan (1788–1790) jälkeen, joten ei ihme, että uusi ja erikoinen titteli jätti jälkensä Hyömäen paikannimiin. Jääkärin torpan lisäksi Hyömäessä oli Jääkerinlahti, Jääkerinvainio sekä Jääkerinlato, jossa kylän nuoriso kävi 1900-luvun alussa tanssimassa. Jääkärin torpan rauniot olivat vielä 1970-luvulla näkyvissä Uittoonlahden pohjukassa. 

Hyömäen kartano ja Uittoonlahti vuoden 1940 kartassa

Kun sotaväki vuoden 1809 jälkeen lakkautettiin, jääkäri Juho Elgistä tuli Hyömäen kartanon torppari. Jääkärin torppa mainitaan maatorppana (jord torp) mikä tarkoitti, että sillä oli omat viljelykset toisin kuin muonatorpissa (statt torp). Muonatorpparit asuivat mökeissään, ja tekivät työtä kartanossa ja sen pelloilla. Gustava von Platen uudisti viljelyä samaan suuntaan kuin muutkin kartanonomistajat: maatorppareita korvattiin maatyöläisillä eli muonatorppareilla. Kartanoiden lähellä olevia torppia lakkautettiin ja niiden pellot liitettiin kartanon vainioihin.

Vanhusten hoito kuului lain mukaan aikuisille lapsille. Gustava-neidin kirje rovastille kertoo pieneltä osaltaan muutoksesta: yhteiskunnan eli seurakunnan tulisi huolehtia huonokuntoisista vanhuksista, jotta nuoret voisivat hoitaa työnsä ja lapsensa. Toisin sanoen pitää herraskartanoita pystyssä. Juhon ja Annan naimaton tytär Eeva Loviisa Elg mainitaan Jääkärin torpassa vielä 1840-luvun alussa ja hän olisi periaatteessa voinut huolehtia vanhemmistaan. Jostain syystä hän kuitenkin jatkoi piikana muualla. Lisäksi vanhin poika Juho Juhonpoika Elg vaimoineen asui Lautsian kartanon muonatorppareina. Hoitajia olisi siis vanhuksille ollut.

Jääkärin torpan vanhuksia ei jätetty heitteille, mistä Gustava piti huolen kääntymällä kohteliaasti mutta päättäväisesti kirkkoherran puoleen. Aatelisen neidin näennäisen nöyrä anomus oli samalla käsky, johon myös vastattiin. Kirkkoherran vastauskirjettä ei ole, mutta vastaus löytyy vuosien 1839-1849 rippikirjasta:

Pappi on kirjannut Elgin eli Jääkärin torpan kohdalle, ettei Juho Elg ole enää torppari, vaan itsellinen aivan kuten Gustava-neidin kirjekin kertoi. Vaimon kohdalle on tehty lisämerkintä kyrkofattig eli kirkonvaivainen. Seurakunta on siis antanut apua, kuten Gustava von Platen kirjeessään toivoi. Avioparin nuorin poika Simo Juhonpoika ja vaimonsa Anna Lovisa Petterintytär asuivat torpassa, mutta Simon kohdalle on merkitty, että tämä oli kartanon muonatorppari. 

Kovin pitkään Hauhon seurakunnan ei tarvinnut Jääkärin torpan vanhuksia elättää, sillä molemmat on merkitty kuolleiksi vuonna 1848. Simo Juhonpoika ja Anna Loviisa Petterintytär asuivat lapsineen Elgin eli Jääkärin torpassa vuoteen 1851, jolloin he muuttivat Alvettulaan. Simo Juhonpojan mainitaan olleen Bobackan omistajan Viktor Bosinin palveluksessa. Hyömäen Jääkärin eli Elgin torppa katoaa sen jälkeen rippikirjoista, mutta muistona siitä on edelleen ainakin Jääkärinvainiontie.

Gustava von Platenin omakätinen nimikirjoitus

Lähteet:

Kansalliskirjasto. Alopaeus-suvun arkisto. Kirjeenvaihto. Platen, Gustava von → Alopaeus, Carl Elias‎ (1837–1845).

KA Hauhon seurakunnan rippikirja 1839-1849.

Viljo Nissilä: Hauhon Hyömäen kartano. Hauhon Joulu 1970.

Maanmittauslaitos. Maanmittauslaitoksen vanhoja painettuja karttoja. Hauho 1940. Vanhat kartat.