Kotiseutu -nimisessä julkaisussa vuonna 1910 ilmestyi Emmy
Stenbäckin nimissä kirjoitus ”Kartanonmaa Hauhossa”. Kotiseutu lehti
perustettiin 1909 ”kotiseutututkimuksen äänenkannattajaksi”, jota nykyisin
julkaisee Suomen Kotiseutuliitto. Emmy Stenbäck kertoi kirjoituksensa perustuvan vanhaan hauholaiseen kansantarinaan. Pian julkaisemisen jälkeen sama tarina
päätyi useisiin sanomalehtiin kuten Hämetär (5.3.1910), Hämeen Sanomat
(8.3.1810), Turun Lehti (10.3.1910) ja Uusimaa (14.3.1910).
Turun Lehti 10.3.1910 |
Ei selviä, että mistä tai keneltä Emmy Stenbäck (1878-1947) oli
tarinan kuullut tai sen kopioinut. Hänen nimistään löytyvät mm. kertomukset ”Kenraalinkivi
Pälkäneellä” ja ”Vanhan Vesunnin linnan raunioita”. Historiantutkija Emmy
Stenbäckillä ei tiettävästi ollut yhteyksiä Hauholle, mutta hän työskenteli
opettajattarena sekä Valtionarkiston piirtäjänä avioituen vuonna 1910 professori
Oskar Fredrik Hultmanin kanssa.
Tarina ”Kartanonmaasta” sijoittuu Lautsian kartanon ja
Vuolijoen kartanon ja kylän väliseen maastoon, joka on ollut asumatonta korpea
ja kaskimetsää eikä siellä ole sijainnut sen paremmin
kyliä kuin talojakaan. Niistä kun jää aina väistämättä jäljet
vähintään verotusluetteloihin. Tarinan kimmokkeena on ehkä ollut Lautsian ja Vuolijoen kartanot,
mihin viitannee nimitys ”kartanonmaa”. Sen lisäksi jonkun mielikuvitusta ovat
ehkä kiehtoneet Varkaanvuoren laella olevat kivilatomukset, Kotivuoren onkalo,
Vuolivuoren rajapaikka ja Teponlinnan historia. Alue kokonaisuudessaan on siis varsin kiintoisa ja ansaitsisi tulla arkeologisesti tarkemmin tutkituksi.
Lautsian raja Varkaanvuorella 1840-luvun pitäjänkartassa |
Suomenkielinen nimi ”Varkaanvuori” löytyy vuoden
1701 maakirjakartasta, jossa kuvattiin Lautsian kartanon rajat suhteessa Alvettulaan. Nimi siis periytyy ainakin jo 1600-luvulta, jolloin
metsissä piileskeli kaikenlaista kulkijaa, joita usein kaipailtiin
käräjillä. Nurmikunnan (Alvettula) ja Vitsiälän (sis. Torvoila ja Miehoila)
jakokuntien välillä oleva metsäalue oli 1480-luvulta aina 1600-luvulle asti
kiistojen kohteena ja rajalinjan paikasta riideltiin ankarasti. Siten on mahdollista, että Varkaanvuorellekin on
kasattu ensimmäiset kivet jo hyvinkin varhain, vaikka se myöhemmin vakiintuikin Lautsian kartanon keskeiseksi rajapaikaksi.
Mutta se hauholainen kansantarina, minne se sitten
maantieteellisesti Lautsian ja Vuolijoen välillä liittyykään, niin kerrotaanpa tuo synkeä kertomus sanasta sanaan:
Kartanonmaa Hauholla
Vuolijoen ja Lautsian välillä Hauholla on ”Kartanonmaa”.
Keskellä synkkää metsää aukeaa paikka, jossa näkyy raunioita ja mättäitä,
mitkä kasvavat erilaisia sipulikasveja ja epilobiumeja; selvästi on paikalla
ennenaikaan talo ollut. Missään vanhoissa asiakirjoissa ei liene tietoa tästä
talosta, ”Takamaasta”, mutta kansantarina kertoo siitä seuraavaa:
Talo oli paikkakunnan rikkain, oikea hovi; siellä asui herra
vaimonsa ja pienen poikansa kera, mutta vaimopa kuoli ja onni väistyi hovista.
Se tuli kuuluisaksi pidoistaan ja hurjasta elämästä. Milloin tahansa siitä
kulki ohi, kuului sieltä melua ja huutoa. Palvelijat pakenivat talosta ja
kaikki rappeutui. Vain pikku poika uskalsi vastustaa isäänsä; hän pyysi ja
rukoili, että hurjista pidoista tehtäisiin loppu, että elämä muodostuisi
onnelliseksi kuin ennen. Mutta turhaan! Kerran keskitalven yönä hurjisteltiin
talossa vielä pahemmin kuin ennen. Poika rukoili taas isäänsä, mutta siitä ei
ollut apua. Silloin lausui poika toivovansa, että talo ja kaikki siinä oleva
synnillisyys häviäisi maan tasalle.
Yöllä paloi talo kaikkine hurjastelijoineen; pieni poika
vain ja talon karja pelastuivat ja harhailivat ympäri metsässä. Poikasen
löysivät ja pelastivat muutamat talon vanhat palvelijat, jotka eksyksissä
talvipimeässä ja lumipyryssä kulkivat metsässä, mutta talon paikka on siitä
ajasta ollut autiona.
(Emmy Stenbäck, Kotiseutu 1.3.1910)