Lukkarin neiti Maria Elisabet Pihlman

Lautsian kartanoon muutti vuonna 1799 vasta 16-vuotias neito, joka oli vain neljä vuotta aiemmin jäänyt isättömäksi. Isä, Hauhon lukkari Salomon Pihlman, kuoli vuonna 1796 vain 36-vuotiaana kuolioon. Jälkeen jäi sureva leski ja viisi alaikäistä lasta. Hankala tilanne. Pitäjän herrasväki teki sen mitä voi auttaakseen onnetonta säätyläisleskeä. Maria Elisabet otettiin heti rippikoulun jälkeen Lautsiaan. Sisar Eva Magdalena päätyi Sappeen Alastaloon Schild-suvun huomaan ja nuorin Anna Elisabet sai turvan vanhimman sisaren Hedvig Christinan luota, joka oli onnistunut siinä missä muut sisaret eivät: hän ainoana avioitui.

Lähtökohdat olivat hyvät, kun Maria Elisabet syntyi vuonna 1783. Isä lukkari Salomon Pihlman peri virkansa apeltaan Christer Ronnaeukselta. Etu oli sekin, että anoppi Catharina Herkepaeus kuului sukuun, joka oli vuosisatoja vaikuttanut pitäjässä. Ongelma oli kuitenkin lukkari itse. Hän joutui selkkaukseen samana vuonna, kun tytär Maria Elisabet syntyi. Kirkonkylän Poltin talossa pidetyissä ristiäisissä apulaispastori Erik Ferrin aloitti päivällisvirren. Pihlman teki tälle kiusaa korotellen ja venytellen omaa ääntään, mistä Ferrin nuhteli häntä. Pihlman raivostui ja käyttäytyi sopimattomasti, mistä seurasi vakava nuhtelu kirkonkokouksessa. Salomon Pihlmanin käytöksestä tehtiin myös valitus tuomiokapitulille.

Salomon Pihlman oli Hauhon Vitsiälän Hovin eli Hannulan rusthollin poika, joka pyrki ylöspäin. Suku oli vaurasta, mutta uhkaavasti talonpoikaistumassa. Hannulan Pihlmanit olivat pappissukua, joka yhdistyi Sääksmäen 1600-luvun kirkkoherroihin ja jopa balttiaateliin. Säätyläisyys oli 1700-luvulla enää ohuen langan varassa. Parhaiten tilanne kuvastuu serkuksissa. Sekä Vitsiälän Hannulaan, että lukkarinpuustelliin syntyi tytär, joka sai nimen Maria Elisabet. Vitsiälässä iloinen perhetapahtuma koettiin 17.1.1782 ja lukkarinpuustellissa serkku näki päivänvalon 1783. Edellisen kummit olivat talonpoikia, jälkimmäisen säätyläisiä. Rusthollintytär varttui kirkonkirjoissa nimellä Maja Lisa Matsdotter ja serkku nimellä neiti Maria Elisabet Pihlman.

Bondedotter Maria Elisabet Matsdotter s. 17.1.1782

Jungfru Maria Elisabet Pihlman s. 1.3.1783

Hannula periytyi Salomon Pihlmanin sisarelle Hedvigille ja tämän aviomiehelle Matti Erkinpojalle, joka oli talonpoikaista juurta. Miksi rustholli jäi tyttärelle eikä lukkariksi päässeelle pojalle? Ehkä perheessä hiersi perintöriidan ainekset, mutta kun hankalan luonteen omaava Salomon kuoli, ongelmat ratkesivat – niin suvun kuin Hauhon papistonkin. Mutta Pihlmanin lesken ja tyttärien ongelmat vasta alkoivat.

Leski Maria Ronnea päätyi lukkarinpuustellista itselliseksi kirkonkylään. Vanhin tytär Hedvig Christina sentään avioitui säädynmukaisesti ja päätyi Sahalahden lukkarin Gustaf Caulénin vaimoksi. Muiden tyttärien osaksi jäi se tavallinen tarina: he päätyivät naimattomiksi palvelijattariksi kartanoihin. Maria Elisabet vietti Lautsiassa kaksi vuotta. Tuolloin kartanossa isännöi kapteeni Carl Fredrik Schulman ja rouvansa Ebba Christina, joiden lapset olivat jo täysikasvuisia.

Neiti Maria Elisabet Pihlman kiersi kartanosta toiseen ja oppi lisää. Sitten sattui jotakin kohtalokasta, josta mikään lähde ei tarkemmin kerro. Hän tuli raskaaksi ja synnytti äitinsä luona elokuussa 1811 aviottoman pojan, joka kastettiin Carl Fredrikiksi. Viettelijänsä nimeä hän ei kertonut papille. Lapsi sai kodin isoäitinsä luota. Maria Elisabet kiersi edelleen kartanoita kunnes asettui äitinsä luo. Äidin luo muutti myös neiti Eva Magdalena. Tultaessa 1820-luvun lopulle sekä äiti että tyttäret merkittiin sairaalloisiksi. Lukkarinleski kuoli ruotuvaivaisena ”vanhuuteen” vuonna 1831, Eva Magdalena ”jäsensärkyyn” 1835 ja Maria Elisabet ”näivetystautiin” vuonna 1838. Maria Elisabetin kuntoa heikensi varmasti tieto aviottoman pojan Carl Fredrikin tapaturmaisesta kuolemasta Rengossa. Nuorukainen oli edennyt yhteiskunnan rappusia tasaisen varmasti ja kenties olisi päässyt pitkällekin, mutta kohtalo päätti toisin.

 **************

En löydä mitään sellaista mikä viittaisi siihen, että Vitsiälän Hannulan lähisukulaiset olisivat jotenkin auttaneet tai olleet yleensä tekemisissä lukkarin perheen kanssa. Yksikään lukkarin lapsien kummeista ei ole Hannulan väkeä. Kummit ovat lähinnä papistoa ja aatelia. Hannulan lapsilla kummit taas olivat talonpoikia.Eikö suku ollutkaan turva?

Maria Elisabetin serkku Maija Liisa Matintytär oli esiäitini, joka päätyi torpan emännäksi. Hän vietti taloudellisesti turvatumman elämän kuin serkkunsa neiti Maria Elisabet Pihlman. Olisi monta kysymystä, jotka haluaisin esittää esiäidilleni ja hänen serkulleen: Mitä he ajattelivat toisistaan? Olivatko he koskaan edes ystäviä? Oliko sukulaisperheiden välillä jokin täysin ylipääsemätön juopa? Millainen oli vasta vuonna 1811 kuolleen äidin, Hannulan vanhan emännän Ingridin suhde poikaansa Salomoniin ja tämän lapsiin?

Mahdanko koskaan löytää kysymyksiini vastauksia…

Klikkaa Pihlmanien perhetaulu suuremmaksi

Kuva: Jean Carolus: Lady and her maid. Wikimedia Commons.

Juho Erkinpoika ja rengin CV

Alkava syyskausi tietää akateemisella alalla erilaisia hakuja ja ansioluetteloiden päivitystä. Sen johdosta on syytä muistaa entisajan elämänkiertoa ja varsinkin palkollisten, jotka myös syyspuolella alkoivat etsiä uutta palveluspaikkaa seuraavaksi vuodeksi. Lopullinen päätös piti olla tiedossa Mikkelinpäivän aikaan.

Samana vuonna 1839, jolloin mamselli Polviander vietti kesäänsä Lautsian kartanossa, sinne pestattiin 62-vuotias renki Juho Erkinpoika kirkonkylän kappalaisen puustellista. Vaikea sanoa, mihin toimeen niin iäkästä miestä kartanossa tarvittiin. Riittikö, että renkien joukossa oli joku kokenut vanhempi mies? Vai oliko kyseessä lähinnä säätyläisten järjestämä köyhäinapu vanhalle miehelle, joka ei enää ollut voimissaan? Jos palkollinen sairasti, se vähennettiin palkasta. Kartanoilla oli varaa sääliin: heikkokuntoiseen renkiin.

Todennäköisesti Juhon äiti oli ollut Maria Martintytär, Hauhon Vitsiälän Puupon talon tytär, joka oli avioitunut vuonna 1766 Hyömäestä kotoisin olleen rengin Erkki Erkinpojan kanssa. Lapsia syntyi seitsemän ja esikoistytär Anna avioitui armeijan rummunlyöjän Johan Brandvilin kanssa vain 19-vuotiaana vuonna 1788 ja päätyi siten kotitalonsa emännäksi. Juho oli tuolloin vasta 11-vuotias. Vanha pari lapsineen asui sen jälkeen itsellisiksi merkittyinä kirkonkylässä ja Vitsiälässä. Muiden lasten piti hankkia elantonsa palkollisina.

Harva jäi kokonaan naimattomaksi, mutta Juho Erkinpoika näyttää jääneen. Miksi hänestä ei tullut isäntää? Syytä voi vain pohtia. Kalvoiko katkeruus omasta asemasta? Eikö tullut sopivaa naista kohdalle vai eikö elämä perheellisenä houkutellut? Vai olivatko syyt paljon syvemmällä, erilaisuudessa? Päätös pysyä kokonaan naimattomana oli aikakaudella harvinainen ja näkyvä ratkaisu, josta mies sai varmasti kuulla. Naimaton mies ei nauttinut samaa arvostusta kuin nainut. Siinä missä perheellinen mies sai voimien vähetessä apua vaimoltaan ja varttuvilta lapsiltaan, vanhapoika saattoi luottaa vain itseensä. Hänen piti jaksaa vielä vanhanakin ja toivoa, ettei terveys romahda. Kehen silloin saattoi turvata? Juho kiersi vailla pysyvää kotia talosta toiseen vuosikymmeniä. Koko ikänsä. Omaisuutena korkeintaan vaatearkku. Sana "eläke" oli lähes tuntematon, sitä tutumpi oli "elätti", eikä se asema ollut houkutteleva.

Miehoilan Arvelaan hän pestautui useamman kerran elämänsä aikana ja palveli siellä joka kerta 2-3 vuotta mikä oli pitkä aika palkolliselle. Tuntuu, että hän koki kylän, talon ja väen kodikseen, koska viihtyi lähialueella peräti 15 vuotta elämästään. Selitys lienee ehkä siinä, että Juhon täti emännöi Arvelaa. Tämä kuoltua vuonna 1824, Juho siirtyi parin vuoden kuluttua Miehoilasta Lautsian kartanon alaiseen Ilmoilan Furuholmaan. Hän oli tuolloin 49-vuotias. Kymmenen seuraavaa vuotta kuluivatkin Ilmoilassa.

Mutta millainen olisi ollut 66-vuotiaan renki Juhon kirjallinen CV eli ansioluettelo, jos sellaisia olisi 1830-luvulla kyselty? Alku jää epäselväksi, mutta vuodesta 1802 ura on suunnilleen selvillä.

1802-1806 Vitsiälän Penttilässä

1810-1812  Miehoilan Arvelassa

1813-1817 Torvoilan Lepistössä

1818-1819 Miehoilan Arvelassa

1820 Rukkoilan Ylhäisissä

1821-1822 Torvoilan Lepistössä

1823-1824 Miehoilan Arvelassa

1825 Miehoilan Paavolassa

1826 Ilmoilan Furuholmassa (Lautsia)

1827 Ilmoilan Furuholman Jussilassa

1832 Ilmoilan Vähä-Sipilässä

1833 Ilmoilan Kyömilässä

1837-1838 Kirkonkylän kappalaisen puustellissa Eerolassa

1839-1842 Lautsian kartanossa

1842 Okerlan Heikkilään

Työkokemus oli aina tärkeää mutta alkava keuhkotauti saattoi sanella sen, että Juho oli hakeutunut kuusikymppisenä pappilaan ja sitten Lautsian kartanoon. Isoilla tiloilla oli aina töitä, joita saattoi suorittaa heikompikuntoisena: veistoa, nikkarointia, kalaverkkojen paikkailua, työkalujen ja puuastioiden korjausta. Apuna oli myös laaja kokemus erilaisista töistä, jolla vanhempi mies saattoi neuvoa nuorempia ja lunastaa siten paikkansa kartanoyhteisössä. Vuonna 1842 Juho ehti vielä sopia siirtymisestä Okerlan Heikkilään. Sinne hän ei koskaan ehtinyt, koska kuoli Lautsiassa ”rintakuumeeseen” 66-vuotiaana. Rengin tai piian töissä nykyajan eläkeikään ylsi hengissä vain harva. 

Miehoilan maisema tuli Juholle tutuksi

Kuva: Eero Järnefelt: Isäntä ja rengit (Wikimedia commons)

Tarinoita Hauhon Lautsian kartanosta osa 2

Fredrika Hillerström ja punainen kapioarkku

Tarinat Lautsian kartanosta 1800-luvulla jatkuvat. Tällä kertaa pääosan saa Lautsian kartanon piika Fredrika Hillerström, joka oli neljä vuotta kartanossa piikana ja myös esi-isäni Matti Matinpojan ensimmäinen vaimo. 

Fredrika syntyi vuonna 1828 Hämeenlinnassa käsityöläisperheeseen. Isä oli satulaseppä Fredrik Hillerström, jonka isä Johan oli toiminut kuskina Hämeenlinnassa. Perhe muutti vuonna 1830 Hauhon Hahkialan kartanon alaisuuteen. Hahkialassa varttuneen nuoren Fredrika-tytön murheeksi osoittautui rippikoulu ja lukemaan opettelu. Möllerin katekismus ei tahtonut sujua ja reput tuli ensiyrityksellä. Pappi kirjasi Fredrikan kohdalle, että tämä "lukee auttavasti". Toisella kerralla onnisti ja 14.6.1844 Fredrika läpäisi rippikoulun. Silti: joka ainoa kerta hän sai kinkerien jälkeen rippikirjaan merkinnän, että lukee huonosti. Oppimisvaikeuksia ei ajalla tunnettu, vaan kaikki johtui laiskuudesta. Isosisko Serafiakin luki huonosti ja muuttokirjan mukaan hän oli hieman vältellytkin kinkereitä. 

Fredrika muutti 15-vuotiaana Hämeenlinnaan sisarensa perässä. Sieltä hän palasi jo vuoden kuluttua ja oli Hauhon pappilassa piikana. Muuttomerkintää ei löydy. Vuonna 1849 Fredrika pestattiin piiaksi Lautsian kartanoon, jonne tuli saman vuonna rengiksi pari vuotta vanhempi Matti Matinpoika. Pari alkoi ehkä pitää yhtä varsin pian. Molemmat viihtyivät vuosia kartanossa piikana ja renkinä.

Kuulutuksiakin päätettiin lopulta hakea. Mutta Fredrikalta ei löytynytkään todistusta oleskelustaan Hämeenlinnassa. Oliko hän siis esteetön solmimaan avioliittoa? Minne lie muuttokirja kadonnut vai oliko nuori tyttö sellaista muistanut edes papilta hakea. Puuttuva asiakirja mahdollisesti pitkitti suhteen virallistamista. Asialla alkoi olla lopulta kiire, sillä kevättalvella 1854 Fredrika oli raskaana. Matti Matinpoika ja Fredrika Hillerström kuulutettiin avioliittoon maaliskuussa ja sen jälkeen vihittiin – puuttuvasta asiakirjasta huolimatta. 

        Robert Wilhelm Ekmanin maalauksessa on hämäläisiä pukuja Tammelasta vuodelta 1867. Kansalliskirjasto.

Nuoren parin onni päättyi surullisen lyhyeen, sillä Fredrika menehtyi synnytykseen 26-vuotiaana 5.7.1854. Lapsi ei edes syntynyt. Avioliittoa ehti siis kestää vain kolmisen kuukautta. Jälkeen jäi sureva nuori leskimies Matti, joka joutui piirtämään puumerkkinsä vaimon perukirjaan.

Miten pukeutui Lautsian kartanon renginvaimo?

Fredrika Hillerströmin punaiseksi maalatusta kapiokirstusta löytyi nuoren vaimon täydellinen vaatevarasto. Nuorena nukkuneen naisen vaatevarasto kertoo laajeminkin piikojen kapioista, jotka oli tarkoitettu koko elämän ajalle. Epäilemättä satulaseppäisä oli avustanut tyttärensä kapioiden hankintaa, sillä Fredrikan vaatevarasto on varsin komea.

Juhlaviin tapahtumiin kuten kirkkoon, Fredrika saattoi pukeutua mustaan päällystakkiin ja mustaan vihtoriinileninkiin, joka tarkoitti alpakanvillasta kudottua juhlahametta. Lisäksi vaatearkusta löytyi melkoinen määrä leninkejä: vihreä leninki, raidallinen kalmunki- eli satiinileninki ja peräti kolme raidallista puuvillaleninkiä. Valkoisen erillisen alushameen lisäksi oli vielä puolivillainen hame sekä puuvillahame. Toki löytyi paitojakin: kaksi puuvillapaitaa sekä villapaita. Jalkoihin oli laittaa kaksi paria valkoisia sukkia ja kaksi paria kenkiä.

Fredrika saattoi myös valita kahden eri silkkihuivin väliltä tai kietaista kaulaansa lämpimän villahuivin, joita myös oli kaksi. Ja kaikki siis pakattuna punaiseksi maalattuun kapiokirstuun. Fredrikalta jäi myös psalmikirja. Kenties hän sitä lukemalla yritti parantaa lukutaitoaan, josta häntä lyhyen elämän ajan toistuvasti rippikirjassa jaksettiin moittia.

Arkistolähteet: Hauhon seurakunnan kirkonarkiston asiakirjat.