Niemen neidit

 

Koska Hauhon museossa on tänä kesänä pientä tarinaa vaivaistalon vaiheista, niin on paikallaan tarkastella tuon vuonna 1893 vaivaistaloksi ostetun vanhan tilan historiallista taustaa 1800-luvulla. Siihen liittyy oleellisesti kaksi neitiä, joiden hallussa tila oli lähes kolme vuosikymmentä.

Eurajoella syntynyt Mats Anders Nylund muutti kihlakunnan kirjuriksi Hauholle Eräjärveltä. Hän avioitui hauholaisen Hedvig Sophia Hangelinin kanssa, joka oli Tuittulan Heikkilän rusthollarin Josef Hangelinin ja Maria Henrika Kjelroosin tytär.  Josefin äiti oli Herkepaeuksia, joten tulokas sai tukevan suvullisen jalansijan pitäjään eikä vaimon perintöomaisuuskaan ollut huono. Aviopari asettui Rukkoilan Niemen rusthollin puolikkaaseen. Toisen osan jaetusta rusthollista omisti maanmittari Paul Gabriel Herkepaeus. 

Nylundien esikoinen oli vuonna 1806 syntynyt Josepha Andriette. Vuosina 1808 ja 1811 syntyivät pojat Anders August ja Carl Wilhelm, joista jälkimmäinen menehtyi. Neljäntenä syntyi Gustava Henrika 30.1.1813. Lapsista kuoli kolme, mutta vuonna 1817 syntynyt Hedvig Amalia jäi henkiin. Vielä senkin jälkeen syntyi kaksi lasta, jotka elivät vain vähän aikaa. Rouva Hedvig Sophian kohtaloksi tuli menehtyä lapsivuoteeseen vain 36-vuotiaana 1820. 

Mats Nylund avioitui uudelleen vuonna 1822 Tuittulan Fredsvikin (Heikkilä) mamsellin Johanna Charlotta Schreyn kanssa. Liitto ei kestänyt kauan, koska aviomies kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1827. Mies oli vain 54-vuotias. Jälkimmäisestä avioliitosta ehti syntyä vuonna 1824 hätäkasteen saanut poika Anders Mauritz, joka menehtyi. Miehen kuoleman seurauksena jäi turvattomiksi useampi nainen ja lapsi. Nylundin lasten huoleton lapsuus Rukkoilan maisemissa muuttui vaelteluksi paikasta toiseen. Lapsikatras myös hajosi.

Josepha (21 v.), Gustava (14 v.) ja Amalia (10.v) sekä heidän veljensä August Anders (19 v.) jäivät orvoiksi. Äitipuoli muutti Hämeenlinnaan. August Anders Nylund opiskeli, ja palasi 1838 Hauholle. Hän toimi ylimääräisenä lääninsihteerinä ja asui kirkonkylässä. Josepha, Gustava ja Amalia saivat kodin äidin sisaren luota Luopioisten Rautajärven Mäkelästä. 

 Josepha Nylund solmi vuonna 1830 avioliiton Korpilahden pitäjänapulaisen Josef Vilhelm Schalienin kanssa. Liekö se ollut eräänlainen säätyläisneidin paniikkiratkaisu, sillä avioliitto ei toiminut alkuunkaan. Schalien päätyi virkavapaalle mielenhäiriön takia jo vuonna 1832. Lisäksi häntä syytettiin juoppoudesta ja virkavirheistä. Josepha palasi vuonna 1835 Korpilahdelta Luopioisiin ilman muuttotodistusta poikansa Oskarin kanssa. Se vihjaa ehkäpä jopa karkaamiseen aviomiehen luota. Muutama kuukausi tulonsa jälkeen Josepha synnytti vielä pojan Gustaf Vilhelmin. Schalienia ei enää mainita, mutta mies oli elossa ainakin vielä 1840-luvulla, mahdollisesti hoidossa, sillä hänen asioitaan ajoi tuolloin August Anders Nylund. Josepha Andriettaa ei mainita leskeksi, vaikka hän asui yksin Luopioisessa aina 1850-luvulle asti.   

Nylundin neidit Gustava ja Amalia muuttivat sisarensa avioiduttua heidän holhoojakseen määrätyn kihlakunnantuomari Viktor Emmanuel Waldénin perheeseen Hauhon Kalailan Heikkilään. Sieltä matka jatkui jo vuonna 1835 Orivedelle, josta holhooja sai viran. Sulhasia neideille ei kuulunut sen kymmenen vuoden aikana mikä kului Orivedellä.

En tiedä millaiset seikat johtivat siihen, että Rukkoilan Niemen rustholli jaettiin 1840-luvulla virallisesti perillisten kesken. Kihlakunnantuomari Viktor Emmanuel Waldén ajoi holhottiensa Gustavan ja Amalian oikeuksia kolmasosaan Niemen rusthollin puolikkaasta. Toisella puolella olivat heidän veljensä Anders August Nylund ja sisarensa Josepha Andriette Schalien. Vuonna 1842 oikeudessa määrättiin Nylundin neideille kolmasosa Niemen rusthollista. 

Nylundin neitien muuttokirja Hauholle 1845

Josephan toiveissa oli varmasti vielä 1840-luvun alussa, että hänen poikansa Oskar Schalienin perisi koko tilan. Veli Anderskin saattoi havitella tilaa, olihan hän vasta hieman päälle 30-vuotias naimaton mies. Nuorempien siskojen Gustavan ja Amalian holhooja piti huolta, että tyttärille määrättiin kolmasosa Niemen rusthollin puolikkaasta. Rusthollin puolikas jaettiin siis kolmeen osaan. Kuten niin usein 1800-luvulla, ihmisten suunnitelmat saattoivat musertua hetkessä, sillä kuolema niitti satoa säälimättä. Oskar Schalien kuoli vuonna 1844 vain 12-vuotiaana koululaisena rintatautiin Turussa isänsä sukulaisten hoivissa. Lääninsihteeri Anders August Nylund menehtyi 37-vuotiaana 1845 Hauhon kirkonkylässä hermokuumeeseen. Yhtäkkiä jäljellä olikin enää kolme lapsetonta sisarta.

Gustava ja Amalia Nylund muuttivat takaisin lapsuuden kotiinsa Rukkoilan Niemeen vuonna 1845. He olivat molemmat päälle 30-vuotiaita neitejä, joilla oli nyt käsissään suurehko maatila. Se merkitsi melkoista itsenäisyyttä aikakaudella, jolla naisen rooli oli pysyä taustalla. Niemi, samoin kuin Hyömäen kartanokin, olivat neitien hallussa. Josepha sisar jäi Luopioisiin, jossa hän kuoli 1854. Ehkäpä perintöriita Niemestä rikkoi sisarusten välejä. Gustava ja Amalia tarjosivat kodin Leppäniemen vanhalle neidille Regina Wilhelmina Schreckille. Kolme neitiä siis asuivat Rukkoilan Niemessä. Tulee väistämättä mieleen Kalevalan runo ”Neiet niemien nenissä katselevat, kuuntelevat." 

Niemen tilalla hääri piikoja ja renkejä. Nylundin neidit Gustava ja Amalia pitivät Niemen tilaa yli pahojen 1860-luvun nälkävuosienkin. Nähtävästi he onnistuivat maatilan pidossa taitavasti. Heille kertyi myös perintörahoja niin Luopioisista kuin Tuittulan Heikkilästäkin. Siten he pystyivät lainaamaan rahaa sitä tarvitseville kuten naapurille, Stenkullan rouvalle Karolina Vilhelmina Neclairille. Kun neitien voimat alkoivat hiipua 1870-luvulla, he päättivät myydä Niemen. Sen osti 1873 Luopioisista kotoisin ollut isäntä Neri Juhonpoika Rulja. Nylundin neidit muuttivat Porvooseen, jossa heillä oli paljon ystäviä ja sukulaisia. Henrika Gustava kuoli siellä 68-vuotiaana 17.7.1880. 

Hedvig Amalia Nylund teki vuonna 1890 Porvoon kaupungille tarjouksen. Hän lupasi testamentata 10 000 markan omaisuutensa kaupungin köyhäinhoidolle sillä ehdolla, että saisi loppuelämänsä pääomasta 5% koron. Lisäksi neiti määräsi, että hänen kuolemansa jälkeen korkosummasta annettaisiin vuosittain 100 markkaa köyhimpien kansakoululaisten kenkiin. Siitä jäävät varat tuli käyttää niiden köyhien auttamiseen, jotka eivät saaneet apua vaivaishoitokunnalta. 

Rukkoilan Niemen myymisestä saadut rahat siis auttoivat köyhiä porvoolaisia. Kuin kohtalon oikusta vuonna 1893 Hauhon kunta osti Niemen rusthollin ja perusti sinne vaivaistalon, joka toimi vanhainkotina aina 1900-luvulle asti. Niinpä voidaankin todeta, että Rukkoilan Niemen tila on monella tapaa auttanut varatonta väestöä ja ollut omiaan poistamaan kärsimystä niin Porvoossa kuin Hauhollakin. Hedvig Amalia Nylund kuoli Porvoossa vuonna 1904. Toivon ja uskon, että hän sai tietää, että vanha rakas kotikartanokin päätyi yleishyödylliseen käyttöön.

 Lähteitä:

Hollolan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. Ilmoitusasioiden pöytäkirjat, Hauhon käräjät 2.12.1842. 

Borgåbladet 19.6.1880, 1.11.1890, 5.10.1904, 7.2.1906

Finlands Allmänna Tidning 18.9.1827, 16.10.1873

Hauhon Joulu 1983, 1984

Uusi Suometar 4.11.1890

Nils Strömberg, maahanmuuttaja

Liisa oli piika, joka kiersi 1750-luvulla talosta toiseen. Hän avioitui yli 30-vuotiaana vuonna 1769 Hahkialan Sillanpään torpassa asuneen Eerikki Sipinpojan kanssa. Liisa oli tavallinen hauholainen piika, tilaton mökkiläinen ja lopulta ruotuvaivainen – mutta ihan tavallinen hän ei sittenkään ollut, sillä isä oli ollut maahanmuuttaja. 

Aloitetaanpa alusta. Loka-marraskuun pimeydessä 1721 Hauhon Tuittulan kylään tuli muukalainen. Hän oli 27-vuotias mies, joka puhui outoa kieltä: ruotsia, joka ei kuitenkaan ollut ruotsia. Oudosti murtava mies asetettiin Tuittulan Nukarin rusthollin uudeksi ratsumieheksi. Ajat olivat olleet Hauholla kovat. Katovuodet seuranneet toinen toistaan 1720-luvun alussa. Helppoa ei ollut Nukarin leskiemännällä Elisabet Hirnilläkään. Aviomies kappalainen Anders Erikinpoika Herkepaeus oli kuollut vuonna 1704. Leski lapsineen oli selvinnyt isonvihan vaikeiden aikojen yli. Tulokkaasta saatiin suurta apua talon töihin. Isovihan aika oli niittänyt Hauhon pitäjästä miehiä, ja rauhan tultua sotilasruotuja oli tyhjillään. Ruotsista laivattiin sitten uutta täydennystä: nuoria miehiä uusiksi sotilaiksi. 

 

Nilsin lapsuuden kirkko Gårdstångassa on 1100-1200-luvulta

Tuittulan uusi asukas Nils Strömberg syntyi aviottomana lapsena kaukana Hauholta, nimittäin Ruotsin eteläkärjessä Skånen Gårdstångan pitäjässä Roslövin kylässä. Maakunta oli Ruotsin tuoretta voittomaata, sillä se oli vallattu Tanskalta. Lundin lähellä taisteltiin vuonna 1675 Pohjoismaiden verisin taistelu, mikä vakiinnutti Skånen osaksi Ruotsia. Sitä seurasi maakunnan väestön ruotsalaistaminen (försvenskning), joka toteutettiin tehokkaasti ja armottomasti. Sitä varten painatettiin tuhansia abc-kirjoja. Jumalanpalvelukset pidettiin ruotsiksi ja papisto valvoi tiukasti, että nuori polvi alkoi puhua ruotsia tanskan sijaan. Kielen oppimista jopa seurattiin erikseen laadituilla luetteloilla nimeltä katekisationslängd. Niihin kirjattiin maakunnan avioparit, heidän lapsensa ja se, mitä kieltä he puhuivat. Gårdstångasta on säilynyt luettelo vuodelta 1703. Nilsin isovanhemmat Per Nilsson ja Kristina Jeppesdotter olivat tanskankielisiä, mutta heidän aikuiset lapsensa puhuivat jo ruotsia. Nils kasvoi sellaisessa perhepiirissä kaksikieliseksi. 
 

Nilsin avaraa lapsuusmaisemaa Skånen Gårdstångassa

Aviottomana syntyneen Nilsin oli pakko etsiä elantonsa muualta kuin äidinisän kotitilalta. Skånelaisia nuorukaisia värvättiin joukolla armeijaan. Myös teini-ikäinen Nils pestattiin armeijaan kuormastokuskiksi. Hän risteili Skånesta Smålantiin ja eteni samalla ratsumieheksi. Sitten Nils siirrettiin Suomeen, Hämeeseen ja lopulta Hauholle Tuittulan kylään. Muuttomatka oli melkoisen pitkä. Vaikea sanoa, lähtikö hän vapaaehtoisesti vai puolipakolla.

Hauhon kirkko. Nilsin kotikirkko vuodesta 1721

Jotkut Ruotsista siirretyt sotilaat eivät sopeutuneet. Maa tuntui vieraalta ja suomen kieli vaikealta. Hauholle tulleet sotilaat vaativatkin lisää ruotsinkielisiä saarnoja. Riitojakin syntyi paikallisten kanssa. Osa lähti nopeasti takaisin. Vitsiälään sijoitettu toinen skånelainen Vilhelm Lundberg muutti pois. Nilsin jäämiseen ehkä pääsyynä oli Tuittulasta vuoteen 1727 mennessä löytynyt vaimo Liisa – ja ehkä sekin, ettei Gårdstångassa ollut tarjolla hänelle, aviottomalle, mitään. Nukarin väki otti tulokkaan ystävällisesti vastaan. Se näkyy siinä, että Nilsin ja Liisan lasten kummeissa oli säännöllisesti Nukarin Herkepaeuksia. Nils puolestaan pyydettiin vuonna 1729 kummiksi Jonas Herkepaeuksen Lisa tyttärelle yhdessä kylän toisen, Västmanlandista kotoisin olleen rakuunan Olof Knipen kanssa. 

Miten Nils sopeutui Hauholle ja miltä hänestä tuntui? Vastauksia ei ole. Ainakaan hän ei näytä koskaan päätyneen käräjille. Hän ei myöskään ottanut mitään näkyvää roolia Hauholla. Jotkut tulokkaat onnistuivat nimitttäin kipuamaan säätyasteikossa kielitaidon ja avioitumisen ansiosta. Värmlannista tullut Lars Meijer nai Alvettulan Hykkyräisen talon tyttären. Lautsian Schulmanien smålantilainen rakuuna Håkan Nederberg avioitui talollisen lesken Anna Mikontyttären kanssa ja päätyi isännäksi kirkonkylän Mikkolaan. Hänet valittiin lautamieheksi ja myöhemmin jopa valtiopäivämieheksi. Nilsin ongelma oli ehkä kielikin, murteellinen ja vaikeaselkoinen ruotsi.

Sitäkin on vaikea tietää, miten Nils tuli toimeen toisten Hauholle asettuneiden ruotsalaisten sotilaiden kanssa. Kummisuhteita heihin ei ole. Kokiko Nils eroavansa heistä skånelaisen taustansa vuoksi? Ruotsihan saattoi edustaa hänelle vierasta maata, kieltä ja kenties osin viholliskansaakin. Sota oli runnellut ja köyhdyttänyt Skånen maakunnan, jonne alkoi virrata uutta väkeä Ruotsista. Nils ehti elää hauholaisena 21 vuotta. Hän kuoli  Tuittulan Nukarilla vuonna 1742 ja haudattiin Hauhon kirkon viereen. Pappi kirjasi haudattujen luetteloon poikkeuksellisesti tiedon miehen syntymäpaikasta, Skånesta. Harvemmin kukaan niin kaukaa oli Hauholle eksynyt. Nils jätti jälkeensä kaksi tytärtä Liisa Nilsintyttären (9.4.1732) ja hänen vanhemman sisarensa Margareta Nilsintyttären (16.6.1727). Heidän jälkeläisiään elää vielä tänäkin päivänä niin Hauholla kuin lähiseudullakin.

Nils Strömberg, "barnfödd i Skåne" kuolinmerkintä Hauholla

Lämpimät kiitokset FT Heikki Vuorimiehelle, joka onnistui paikantamaan esi-isäni Nilsin, ja avasi sitä kautta minulle tien Ruotsin ja Tanskan 1600-luvun lähdesarjoihin. 

Lisätietoa:
Blomqvist, Tore: Sotilaita Ruotsista Hämeeseen. Isonvihan jälkeen syksyllä 1721 Ruotsista Hämeeseen siirrettyjä sotilaita. Lahden seudun sukututkijat ry. 2013.
Vuorimies, Heikki: Suuren Pohjan sodan jälkeen Ruotsista Hämeeseen siirretyt ruotsalaissotilaat noin vuoteen 1760. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, 2015.

Kuvat:
Gårdstångan kirkko, kuva: Sigilbert, Wikimedia Commons
Maisema Gårdstångasta, Google Maps, Street View.

Andriette ja Hannulan kätketty lapsi

Rukkoilan Hannulan virkatalo tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Iloranta. Sen historiaan liittyy pieni tarina, joka kietoutuu Suomen sodan vuosiin. Tarina on surullinen mutta osin kauniskin. Se alkaa Asikkalassa Anianpellon ratsutilalta, jonne syntyi 21.10.1779 tytär Andriette Eleonora. Hänen isänsä oli Anianpellon kartanon omistaja kirkonisäntä ja konduktööri Wilhelm Ström, jonka puoliso oli Maria Catharina Colleen. Lapsia syntyi kaikkiaan yhdeksän, joista osa kuoli pieninä. Perheen isäkin kuoli vuonna 1790 punatautiin ja äiti avioitui uudelleen vuonna 1794 kornetti Johan Henrik Bröijerin kanssa. Lesken ja lasten asema oli siten turvattu. 

Näkymä Hauhon Rukkoilan Ilorannasta (Hannulasta)

Nuorten neitojen lapsuus ja nuoruus oli turvattu. Tyttäristä ensimmäiseksi avioliiton satamaan purjehti Ulrika Wilhelmina vuonna 1796. Sulhanen oli majoitusmestari Johan Lydik Stormbom Sysmästä. Kaksi vuotta myöhemmin juhlittiin Eva Lovisan ja Asikkalan kappalaisen Gabriel Lyran häitä. Kappalainen oli 25 vuotta morsiantaan vanhempi, ja hänelle avioliitto oli kolmas. Järkevä valinta nuorelta neidolta. 

Kolmas tytär Andrietta Eleonora oli 22-vuotias naimaton neito kesällä 1801. Millainen lienee kulunut kesä ollut? Täynnä romanttisia unelmia vai pelkoa ja ahdistusta? Andriette havaitsi olevansa raskaana loppuvuodesta 1801. Ei ollut virallista kihlausta eikä sulhasta. Perhe ei päätynyt nopeisiin ratkaisuihin, vaan kartanossa syntyi avioton lapsi heinäkuussa 1802. Tyttö kastettiin Johanna Helenaksi. Isäksi ilmoitettiin ”vänrikki Polón”. Kummeina olivat Abraham Matinpoika ja Juliana Lyra. 

Kuka oli ”vänrikki Polon”? Kyseessä oli Hollolan Hannulan ratsutilan omistaneen Karl Polonin poika Johan, joka oli edennyt elämässä hyvin. Hän sai kuningas Kustaa IV Aadolfilta ylennyksen kersantista vänrikiksi ja omisti Mommilan Uskilassa vanhan rälssitilan sekä vuokrasi myöhemmin Hollolan Pyhäniemen kartanoa. Herää kysymys, että miksi tämä 46-vuotias poikamies ei avioitunut raskaaksi saattamansa neidon kanssa? He olivat samaa säätyä, joten avioliitto olisi ollut varsin sovelias.

Vai oliko ”vänrikki Polon” sittenkään Andrietten lapsen isä? Ottiko hän isyyden niskoilleen jonkun toisen puolesta? Naimattoman miehen mainetta ja perherauhaa tunnustettu avioton lapsi ei tahrannut. Oliko todellinen isä kenties joku muu - ehkäpä joku naimissa oleva mies? Liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Lähteet vaikenevat. Jostain syystä aviotonta Johanna Helenaa ei löydy Asikkalan lastenkirjoista Anianpellon kartanon kohdalta. Andriettekaan ei saanut kirkonkirjoissa merkintää ”qvinsperson”, kuten rahvaan naiset, jotka synnyttivät aviottoman lapsen. 

Andriette Elonora asui kotonaan Anianpellossa kunnes 28-vuotiaana vuonna 1807 avioitui. Puoliso oli kersantti Karl Magnus Löfman, joka oli Hauhon Rukkoilan Hannulan lippumiehen puustellin viimeisin upseeri. Hän oli syntynyt vuonna 1770 Hauhon Kivikon ratsutilalla nimismies Johan Löfmanin ja Anna Kristina Herkepaeuksen poikana. Karl Magnusia ei haitannut se, että morsiamella oli avioton tytär. Rohkea valinta, joka tuskin miellytti sukua: säätyläispiireissä nuorelle neidolle syntynyt avioton lapsi oli kaikkea muuta kuin hyväksyttyä.

Andriette Eleonoran  etunimet eivät löydy Hauhon rippikirjasta 1802-1812

Pieni Johanna Helena seurasi äitinsä mukana Rukkoilan Hannulaan. Tosin lasta ei löydy Hauhonkaan lastenkirjoista. Tuntuu kuin kaikki yksimielisesti papit mukaan lukien piilottelisivat pientä Johanna Helenaa. On hämärän peitossa, miten Hannulan tuoreeseen rouvaan ja hänen aviottomaan tyttäreensä suhtauduttiin. Löytyikö leikkitovereita? Mitä mietti läheisen Stenkullan rouva Neclair, mitä Leppäniemen Schreckit, Joen Schmidtit ja Alastalon Schildtit. Toisaalta ajat olivat levottomia. Suomen sota oli alkamassa, joten perheillä oli muutakin mietittävää.

Maahan julistettiin sotatila 7. helmikuuta 1808. Hannulan rouva Andriette synnytti kymmenen päivä myöhemmin pojan Carl Johan Wilhelmin. Kummeina olivat kappalaisen rouva Grahn, pataljoonan saarnaaja Hallenberg, nimismies Hangelin sekä Rukkoilan Niemen Herkepaeukset ja Nylundit. Kanssakäymistä näyttää olleen naapurin herrasväkien kanssa. Onnellinen uusperhe-elämä sai kuitenkin karun lopun jo elokuussa 1808. Sotavuosina riehunut tuhoisa vatsatauti iski perheeseen. Pieni 7-vuotias Johanna Helena kuoli 19.8. Äiti Andriette Eleonora menehtyi seuraavana päivänä. Haudattujen luettelo onkin syntyneiden luettelon ohella ainoa, joka kertoo rouvan aviottoman tyttösen olemassaolosta Hannulassa. 

Johanna Helenan nimi on haudattujen luettelossa virheellinen.

Suomen sota päättyi 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhaan ja maa siirtyi osaksi Venäjää. Uusi aika alkoi myös Hannulassa. Isä ja terve pieni poika olivat jäljellä. Turusta muutti Hannulaan Karl Magnuksen äiti nimismies Löfmanin leski Anna Stina Herkepaeus. Samoin tilalla asusteli isännän sisar leski Maria Helena Löfman. Isoäiti ehti hoidella äitinsä menettänyttä poikaa aina vuoteen 1825, jolloin hän kuoli peräti 82-vuotiaana. Kersantti Karl Magnus Löfman ei avioitunut uudelleen ja kuoli Hannulassa keuhkotautiin 61-vuotiaana vuonna 1831.

Carl Johan Wilhelm Löfman eli aikuiseksi. Hän löytyy säännöllisesti kirjattuna lähteistä toisin kuin pieni sisarpuolensa. Carl Johan Wilhelm pistettiin nuorena opintielle Hämeenlinnan triviaalikouluun. Hän valmistui maanmittariksi ja avioitui Hauholla vuonna 1834 Wilhelmina Björklundin kanssa. Aviopari asettui Hannulaan, kunnes he muuttivat lapsineen vuonna 1840 Pietariin. Tiesiköhän kollegineuvokseksi päätynyt Carl Johan Wilhelm Löfman, että hänellä oli ollut sisarpuoli?