Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

torstai 20. toukokuuta 2021

Tie Hauhon pappilan mamsellista kirjailijaksi


Vuonna 1826 Hauholle saapui uusi kirkkoherra Jakob Johan Björkstén. Sitä edelsi vaikea aika, jolloin kirkkoherroja oli edesmennyt melko kiivaaseen tahtiin. Pitäjäläiset varmaankin toivoivat, että tällä kertaa kirkkoherra pysyisi useamman vuoden samana. Johan Jakob Björksténillä ja hänen toisella vaimollaan Gustava Albertina von Hausenilla oli mukanaan Kangasniemellä 23.7.1823 syntynyt pienokainen Arkadia Emilie. Uusperheeseen kuuluivat myös tytär Matilda, miehen aiemmasta avioliitosta sekä lapset Hildur, Amanda ja Sune. Nuorimmainen Kuno Jakob Oliver syntyi Hauholla. 

Emilie Björkstén vietti lapsuutensa Hauholla, ja pitäjästä tuli hänelle tärkeä kiinnekohta. Omien sanojensa mukaan Hauhon pappila oli ollut hänen ainoa pysyvä kotinsa. Koti kuitenkin menetettiin jo Emilien ollessa vain 10-vuotias. Perheen isä Johan Jacob Björkstén kuoli vuonna 1833, joten leskiäiti lapsineen muutti Hauholta Hämeenlinnaan. Siitä lähtien - muiden naimattomien sukulaisnaisten tavoin - Emilien aikuiselämä oli jatkuvaa muuttoa sukulaistaloudesta toiseen. Muuta mahdollisuutta ei ollut, ellei avioitunut. 

 Nuori Emilie oli poikkeuksellisen lukenut, kielitaitoinen ja kirjallisesti lahjakas – ja kaunis. Hän asui pitkään Porvoossa, jossa tutustui ihailemaansa runoilijaan Johan Ludvig Runebergiin. He solmivat skandaalinkäryisen suhteen, mikä tietenkin aiheutti juoruja ja oli tahrata Emilien maineen, sillä olihan mies lähes 20 vuotta vanhempi ja perheellinen. Suhdetta kesti vuoteen 1849, jolloin Emilie sai tarpeekseen, pakkasi tavaransa ja lähti Porvoosta. 

Porvoossa Emilien ystäviin lukeutuivat myös Adolf Fredrik Sirén ja vaimonsa Matilda Lovisa Nordenstolpe. Sirén valittiin vuonna 1852 Hauhon kirkkoherraksi, mikä oli samalla surullista ja ilahduttavaa. Emilie Björkstén menetti rakkaat ystävät Porvoossa, mutta saattoi vierailla heidän luonaan Hauhon pappilassa verestämässä lapsuusmuistojaan. Pappilarakennus tosin oli toinen. Nykyaikaan säilynyt pappila nousi entisen paikalle 1842. 

Emilie Björkstén oli kirjoittanut koko ikänsä, mutta kirjailijaksi ja runoilijaksi hän alkoi kypsyä 1850-luvun kuluessa. Runebergiin solmitun on-off-suhteensa Emile katkaisi lopullisesti 1863. Heti sen jälkeen hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa Sandperlor vuonna 1864. Teos sai hyvin näkyvyyttä. Ilmeisesti se löysi hyvin lukijansa. Vuonna 1868 ilmestynyt toinen runoteos Drottningarna sai jo laajempaa huomiota. Arvostelija toteaa nimimerkin e*** tulleen jo aiemmin tunnetuksi. Uuden teoksen parhaana antina pidettiin lyyrisiä runoja. Lisäksi kiitetään hyvin esiintuotua konfliktia naiseuden ja kuningattaren roolin välillä. Malliksi toistetaan ote runosta ”Hortence Beauharnais”. Kokoelman sisältö kertoo runoilijan kiinnostuksesta historian naishahmoja kohtaan.

Hauhon pappila
 Runojen julkaiseminen oli säätyläisnaiselle rohkea teko vielä 1860-luvulla. Soveliaisuus saikin Emilienkin käyttämään nimimerkkiä. Maine kasvoi, ja lehtimainonta ruokki sitä: Emilien runoteoksia myyttiin 1860-luvulla Runebergin teosten rinnalla kirjakaupoissa kautta maan. Emilie Björksténille tekevät enemmän oikeutta muistokirjoitukset vuodelta 1896 kuin myöhempi jälkimaine. Häntä kutsuttiin ennen muuta tunnetuksi kirjailijaksi ja runoilijaksi. Neiti Björkstenin mainittiin myös olleen maamme ensimmäisiä naispuolisia kaunokirjailijoita. Vielä vuonna 1920 Ragnar Öller lukee Emilie Björksténin kuuluvaksi 1800-luvun keskeisiin runoilijoihin.

Kun päivänvaloon tulivat vuonna 1922 Emilien päiväkirjaotteet ja kirjeenvaihto Runebergin kanssa, niin kiitetty kirjailija alennettiin kauniiksi hupakoksi, jonka pauloihin suurmies tahtomattaan lankesi. ”Ja kun hän harsopuvussaan valssin pyörteissä lensi käsivarrelta toiselle, lausuttiin aivan yleisenä mielipiteenä, että hän oli täydellinen keijukainen. Ja sekä »sinisilmäinen» että »tumma» ja kaikki muutkin olivat polvillaan tämän olennon edessä, joka oli niin erilainen kuin pikkukaupunkilaistytöt yleensä.” Runebergin ja Björkstenin välillä korostettiin olleen ”ritarillinen lemmensuhde” eikä Emiliellä katsottu olleen vaikutusta Runebergin kirjalliseen tuotantoon. Tätä seikkaa useampi varhainen tutkija painottaa samoin kuin sitä, ettei Emilie Björksténin omasta kirjallisesta tuotannosta kannattanut puhua. Ja jos puhuttiinkin, niin sitä vähäteltiin. Hänen ”runokokeiluillaan” ei ollut esteettistä arvoa.

Hufvudstadsbladet 1864

”Hänen sielunsa oli häilähtelevä ja kevyt, joka ei ollut vapaa runsaasta keimailustakaan.” Emiliellä oli lisäksi ”vaarallinen halu ja kyky vangita miessydämiä.” Yhtä hyvin nimen ”Emilie” tilalle voisi vaihtaa nimen ”Johan Ludvig”, sillä eipä kansallisrunoilijakaan ollut keimailusta sen vapaampi. Juhlitulla Runebergilla oli sama vaarallinen halu ja kyky vangita naissydämiä. Entäpä jos mies olisi vain tyynesti torjunut nuoren naisen lähestymisyritykset? 

Emilie Björksténistä ei enää vuoden 1922 jälkeen puhuttu muuta kuin kevytmielisenä kaunottarena, joka lähes sotki Runebergien avioliiton. Lopullinen leima painettiin vuonna 1940, kun elokuva ”Runon kuningas ja muuttolintu” tuli ensi-iltaan. Emilie ei ollut enää kirjailija, vaan ”runoilijan rakastettu”, titteli, joka hänelle on lisätty myös vuonna 2001 Suomen Kansallisbiografian henkilöartikkeliin. 

Voisimmeko viimein nähdä kahden kirjailijan Emilie Björksténin ja Johan Ludvig Runebergin välisen suhteen kahden kirjailijan välisenä tunnesiteenä, joka antoi molemmille jotakin. Ja voisimmeko puhua Emilie Björkstenistä joskus myös ihan ilman Runebergia? 

Vuonna 2006 Hauholla järjestettiin Rouwasväenyhdistyksen toimesta Emilie Björkstén-runomatinea, jossa kuultiin hänen runojaan. Vastaavan voisi joskus uusia, sillä voihan Emilietä pitää hauholaisena kirjailijana.

 

Lähteitä:

Sandperlor af e*** [Emilie Björkstén] 1864.

Viikko-Sanomat 17.03.1923 no 11

Björneborgs Tidning 18.01.1896 no 5

Borgå Nya Tidning 17.01.1896 no 5

Castrén, Gunnar 1920: Runebergs brev till Emilie Björkstén. Historiska och litteraturhistoriska studier 16. Red: Emil Hasselblatt, Eirik Hornborg, C. A. Nordman.

Edelfelt, Berta 1922: Vanhan päiväkirjan lehtiä. Episodi J.L. Runebergin elämästä. Otava.

Lehto, Katri: Björkstén, Emilie. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 19.5.2021)

Lustre-Pere, Leni: Hauhon pappilan mamsellin vaiettuja säkeitä kuunneltiin tunnelmallisessa runomatineassa. Hauhon Joulu 2006.

Nutid 1.2.1896 no 2

Palmroth, Wilhelm 1929: Hauhon seurakunnan muistojulkaisu.

Wiborgs Tidning 27.05.1868 no 41

Öller Ragnar: Ett kvarts sekel av vårt litterära liv: 1828-1853. I, Poesin.