Kristina Sahlon elämänpituinen matka Hauholle

Kristina Sahlo syntyi suunnilleen vuoden 1660 tienoilla, koska hän oli kuollessaan suunnilleen 79-vuotias. Hänen taustansa ja sukulaissuhteensa ovat epämääräisiä. Kristina Sahlo oli päätynyt jo nuorena neitona kauas valtakunnan rajamaille Itä-Suomeen Käkisalmen lääniin ja Salmin kreivikuntaan yhdessä veljensä Kristian Sahlon kanssa. Mistä he olivat kotoisin, jää hämäräksi, mutta mahdollisesti heidän juurensa olivat Ruotsissa. Alue, jonne he saapuivat, oli tuolloin Ruotsin voittomaata. Ehkäpä veli päätti etsiä onneaan idästä ja sisar seurasi mukana.

Vuonna 1651 kreivi Carl Gustaf Wrangelille lahjoitettiin kreivikunta, joka käsitti Salmin ja Suistam pogostat. Läänityksen keskus oli Hovi, joka kuitenkin hävitettiin ruptuurisodassa 1650-luvulla. Kreivin ja kreivikunnan palveluksessa ollut Kristian Sahlo rakennutti Hovin uudelleen talonpoikien päivätyönä. Hän solmi avioliiton Suistamon vuokraajan ja rajantarkastajan Magnus Arnanderin tyttären Kristina Arnanderin kanssa. Kristian naitti sisarensa Kristinan Sortavalan ja Pielisjärven vuokraajan Salomon Enbergin kanssa, joka mainitaan myös kapteenina Inkerin jalkaväkirykmentissä. 

Pielisjärvi oli suurpitäjä Käkisalmen läänin pohjoisosassa. Vuodesta 1653 se kuului kreivi Per Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan. Brahe itse ei tietenkään kreivikuntaansa asettunut, vaan antoi maat verovuokraajien haltuun. Läänityksen keskuspaikka rakennettiin Lieksaan. Valtakunnan rajaseudulla pystyi toimimaan itsevaltaisesti: Enberg pyrki saamaan haltuunsa koko alueen kaupankäynnin. Paikallista väestöä kohdeltiin toisinaan kovakouraisesti, ja moni ortodoksista uskoa tunnustava pakeni alueelta kauemmas itään. Uudissaukkaita tuli lännestä ja sekin aiheutti ongelmia.

Kristinan veljen Kristian Sahlon sanotaan kohdelleen talonpoikia julmasti vaatimalla liikaa päivätöitä eikä sallinut niiden maksamista rahalla. Tilanne kärjistyi siinä määrin, että talonpojat uhkasivat kapinalla ja Sahlo perheineen joutui lopulta pakenemaan.  Salomon Enberg ja vaimonsa Kristina Sahlo muuttivat Pielisjärveltä 1690-luvulla etelämmäs Sortavalaan osin samasta syystä. Tilanne kiristyi ja väki kävi herrasväkeä kohtaan uhkaavaksi. Elettiin myös vaikeita katovuosia. Salomon Enberg toimi Sortavalassa pormestarina. Perhekin kasvoi: poika Kristian ja tytär Maria on merkitty syntyneiksi 1690-luvulla Pielisjärvellä. Poika Karl syntyi vuoden 1700 tienoilla, ja tytär Katarina vuonna 1701 Käkisalmessa. Perheeseen syntyi myös tytär nimeltä Kristina.  

Koli, Pielisjärvi

Vuonna 1700 syttyi suuri Pohjan sota. Salomon Enberg lähti sotaan ja jäi vuonna 1704 Narvan taistelussa vihollisen vangiksi, mutta onnistui kuitenkin pakenemaan. Vuonna 1708 hänet mainitaan luutnanttina Hämeen jalkaväkirykmentissä, mikä selittää perheen päätymiseen Karjalasta Hämeeseen. Kuuluisan Pälkäneen Kostianvirran taistelun jälkeen 1714 Enberg jäi uudelleen vangiksi, mutta pakeni jälleen.

Kristina Sahlo asettui lapsineen Hauholle Rukkoilan Niemen ratsutilalle joskus isonvihan jälkeen 1720-luvun alussa. Hänen kanssaan asuivat poika vänrikki Karl Enberg ja vaimonsa Katarina Castelia. Kristina Sahlo oli tuolloin jo 60-vuotias, paljon nähnyt ja kokenut nainen.

Mitä hän mahtoi ajatella elämänsä kulusta ensin Itä-Suomessa vauraan Hovin emäntänä ja sitten Sortavalassa pormestarin vaimona. Aviomies lähti sotaan, ja Kristina yritti selviytyä lastensa kanssa isonvihan myrskyissä. Millainen oli se Kristina Sahlo, joka lopulta katseli Rukkoilassa Iso-Roineen aaltoja? Vertasiko hän sitä mielessään Pieliseen ja Laatokkaan? Miten hän suhtautui hauholaisiin talonpoikiin? Kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Hänen oli pakko sopeutua parhaansa mukaan aina sinne mihin aviomiehensä perässä päätyi. Se oli aviovaimon osa.

Hauholaiseen säätyläistöön Kristina Sahlo sopeutui ainakin sikäli, että hänet mainitaan vuonna 1730 Hyömäen kartanon Fredrik Johan von Kraemerin tyttären kummina. Kristinan poika Karl Enberg oli erityisen suosittu kummi myös Rukkoilan talonpoikien keskuudessa.

Köyhyyteenkin Kristina Sahlon oli pakko sopeutua. Niemen ratsutila oli annettu Kristinalle vuonna 1728. Poika vänrikki Karl Enberg hoiti tilan asioita äitinsä puolesta, mutta velkaantui pahoin Juho Heikinpoika Suttiselle, joka vaati ratsutilaa velkoja vastaan itselleen. Velkaa oli jääty myös turkulaiselle kauppiaalle. Kustannuksia oli tullut peräti 280 taalaria Salomon Enbergin säädynmukaisista hautajaisista. Taloudellinen tilanne oli huono. Isäntä oli haudattu komeasti, mutta Kristina Sahlon kuollessa 7.4.1740, tilanne oli se, että hänet piti haudata köyhyyden takia seurakunnan kustannuksella. 

 

Kuvat:

Venny Soldan-Brofeldt, 1892. Feresiasuinen tyttö Tuulijärveltä. Järvenpään taidemuseo.

Eero Järnefelt: Koli. Järvenpään Taidemuseo.

Sortavala 1800. Otto Carl von Fieandt. Historian kuvakokoelma. Museovirasto.

KA Hauhon haudattujen luettelo 1740

Tarinaa Hauhon Okerlan Pätiälästä

Hauhon Okerlan Pätiälän tila kantaa pitkää ja harvinaisen komeaa historiaa. Isäntä Nils Pätiäinen piti jo 1500-luvulla tilalla kestikievaria, sillä Okerlan kautta kulki maantie Hämeen linnaan. Vuonna 1630 Pätiälän isännäksi tuli Elias Carlinpoika, joka suoritti tilalta ratsupalvelusta ja oli talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajana. Tämän mahtisuvun viimeisiä olivat vuonna 1734 Pätiälässä kuollut Elias Carlinpoika ja hänen vaimonsa Maria Pastell. Pätiälän värikkäistä vaiheista kautta historian voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, mutta tyydyn tässä lyhyeen versioon.

Ratsutilan niin sanottu ”herraskartanoaika” alkoi vuoden 1746 tienoilla, kun se päätyi lääninrahastonhoitaja Johan Posen haltuun. Vuonna 1761 omistajaksi mainitaan Hahkialan luutnantti Claes Robert Charpentier, joka majoitti Pätiälään Hahkialan kartanovoudin, joka säännöllisesti raportoi herralleen Ruotsiin Hahkialan asioita. Samalla vuosikymmenelle Pätiälän omistajaksi tuli aatelinen luutnantti Jacob Gotthard von Markqvard. Hänen kuoltuaan 1775 Pätiälään asettui tämän veli Frans Gustaf von Marqvard, joka oli avioitunut 1774 Vendla Catharina Tandefeltin kanssa. He asuivat laajan palveluskuntansa kanssa Pätiälässä vuoteen 1784.

Vuoden 1761 kartta Okerlasta

Sitten alkoikin hieman erikoisempi vaihe tilan historiassa. Pätiälän hankki omistukseensa vuonna 1786 apteekkari Anders Svahn. Hän oli syntynyt vuonna 1730 Tukholmassa, josta muutti Hämeenlinnan kaupunkiin ensin harjoittelijaksi ja sittemmin sai apteekkarin oikeudet. Svahn itse ei asunut Pätiälässä, vaan vuokrasi päärakennusta säätyläisille virkamiehille. Pätiälässä asuivat vuoteen 1798 vuokralaisina kihlakunnankirjuri Fredrik Björklund ja vaimonsa Maria Lovisa Blanck. Ylipäätään koko 1700-luvun lopun Pätiälässä asui vuokralla lyhyitä aikoja varsin monenlaisia säätyläisiä.

Toki on aina muistettava, että koko ajan Pätiälää viljelivät ja siellä asuivat omissa rakennuksissaan talonpoikaiset lampuodit perheineen sekä vielä Merrankorvan torppariperhe. Lisäksi Pätiälän mailla asui ratsumies sekä muutamia itsellisiä ja käsityöläisiä. Pätiälä oli siten pieni, oma kylämäinen yhteisönsä Okerlassa, ei pelkkä yksittäinen kartanorakennus kuten kartoista voisi päätellä.

Anders Svahnin apteekki tunnettiin Hämeenlinnassa nimellä ”Rosen”. Lääkkeiden ohella Svahn myi mausteita ja toimi myös epävirallisena lääkärinä. Vuonna 1795 Svahn myi apteekkinsa, keskittyi luottamustoimiin ja liittyi vuonna 1799 Suomen Talousseuraan. Seuran tavoitteena oli levittää kansakuntaa hyödyttäviä tietoja: maanviljelyä oli kehitettävä ja edistettävä perunan ja heinän viljelyä. Ahkeria talonpoikia ja palkollisia haluttiin seuran toimesta palkita sekä edistää isorokkorokotusta.

Svahn kuoli vuonna 1804 varakkaana miehenä. Hän teki vaimonsa Anna Ekenbergin kanssa yhteisen testamentin, koska heillä ei ollut lapsia. Suurin osa Svahnin omaisuudesta ja sen koroista osoitettiin yleishyödyllisiin kohteisiin kuten Hämeenlinnan kaupunginlääkärin toimeen, lääninsairaalalle, kirkolle, koululle ja köyhäinhoitoon.

Svahnit määräsivät testamentissaan Hauhon Okerlan Pätiälän ratsutilan Suomen Talousseuran omistukseen. Pätiälän tilan arvoksi määriteltiin 2000 riikintaalaria, joten lahjoitus oli merkittävä. Svahn halusi, että Pätiälän tuotoilla tuettaisiin erityisesti niitä talonpoikia, jotka huolehtisivat metsistään. Testamentissa kohdasta kolme tuli Talousseuralle kuitenkin ongelma. Siinä nimittäin määrättiin hyväntahtoisesti, että luutnantti Fredrik von Kraemer ja hänen vaimonsa Ulrika Albertina Charpentier saisivat asua Pätiälässä niin pitkään kuin he eläisivät ja maksaisivat siitä vuokraa vain 100 riikintaalaria vuodessa Suomen Talousseuralle.

Okerlan vanhan ryhmäkylän paikka, jonne kylä siirrettiin 1700-luvun alussa Hauhonselän rannasta

Luutnantti ja komissiomaanmittari Fredrik von Kraemer oli siis avioitunut 1798 Hahkialan neidin Ulrika Charpentierin kanssa, ja aloittanut tuolloin isojaon järjestämisen Eteläisten kylässä. Testamentin mukaisesti he asettuivat 1804 asumaan Pätiälään. Tilasta tulikin taakka Suomen Talousseuralle: sitä ei voitu kehittää eikä myydä, koska von Kraemereilla oli tilaan elinikäinen vuokraoikeus. Talousseura ei paljonkaan hyötynyt nimellisestä vuokrasta. Suurin hyötyjä oli Hahkialan kartano.

Kapteeni von Kraemer osallistui Suomen sotaan 1808, jossa hän haavoittui ja kuoli Pätiälässä vuonna 1809. Ulrika asui sen jälkeen leskenä Pätiälässä ja hänen vuokrastaan alkoi 1824 huolehtia Hahkialan kartano. Ainoa poika kersantti Robert Casper Didrik muutti 1816 Ruotsiin, jossa hän jatkoi sotilasuraansa kunnes päätyi vuonna 1861 Kalmarin vankilan johtajaksi. Robert avioitui vuonna 1835 serkkunsa Adelaide Constance Charpentierin kanssa. Leskiäiti Ulrika matkusti seuraavana vuonna poikansa ja miniänsä luo Ruotsiin, mutta palasi vuoden kuluttua takaisin Pätiälään - arvattavasti Suomen Talousseuran harmiksi. Huonosti tuottava Pätiälä ei siis vieläkään vapautunut myyntiin.

Ulrika Charpentierin kuolinilmoitus 1852

Kun Ulrika-rouva sitten kuoli vuonna 1852. Suomen Talousseura ei aikaillut yhtään, vaan alkoi välittömästi valmistella Pätiälän myymisestä. Sen osti huutokaupalla 1854 kruununnimismies Adolf Fredrik Lindeblad 6040 ruplalla anoppinsa puolesta. Anoppi oli vuonna 1851 kuolleen Hauhon kirkkoherran Karl Elias Alopaeuksen leski Gustava Ulrika Alopaeus. Leskirouva lapsineen asettui Pätiälän rustholliin. He asuivat tilalla vain vuoteen 1860, jonka jälkeen leskirovastinna muutti Porvooseen ja tilasta päätettiin lopulta luopua.

Vuonna 1862 Okerlan Pätiälässä alkoi uusi vireä aikakausi. Se nimittäin myytiin Hattulasta kotoisin olleelle Henrik Joel Henrikinpojalle, jonka vaimo oli Florina Amanda Johanintytär Wuolijoki. Nyt tila sai tarmokkaan isännän, joka sekä näkyi että kuului Hauholla ja lähitienoilla. Henrik Joel Pätiälä tunnetaan monista luottamustoimistaan: hän esimerkiksi hoiti viljamakasiinia ja tuli nimitetyksi Hauhon Säästöpankin kamreeriksi. Voisikin tavallaan sanoa, että avioparin myötä Pätiälässä alkoi uusi ”niskavuorelainen” aikakausi kuten monissa muissakin kartanoissa.

 

Amanda Florina 1835-1891 ja Henrik Joel 1832-1919

 

Lähteet:

Finlands Allmänna Tidning 14.9.1824

Helsingfors Tidningar 27.03.1852.

Hagman, Tyko: Kunnallishistoriallinen kertomus Hämeenlinnan kaupungista (1900).

Hämeen Sanomat 15.05.1919.

Morgonbladet 08. 11.1847

Uusi Suometar 25.11.1891.

Zilliacus, Lars: Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter. En källa om forksningen I (2002)

KA Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. H13:5/1-11 Kokkala; Kokkalan ja Okerlan kylät: tiluskartta ja selitys 1761, jakso 9.