Elokuun 20. päivänä 1730 Claes Robert Charpentier tarttui Hauholla Hahkialan kartanossa sulkaan ja kastoi sen mustepulloon. Hän vuodatti paperille rakkautensa ja ihastuksensa. Hän sirotteli sekaan ranskankielisiä sanoja kuten aimable, estime, doucer... Nuoren 24-vuotiaan miehen palavien tunteiden kohde oli häntä kahdeksan vuotta vanhempi Kokkalan kartanon neiti Margareta Eleonora Tigerstedt:
Kaunein Enkeli
Nämä viattomat rivit heittäytyvät Hänen kauneutensa valtaistuimen eteen nöyrän palvojansa saattelemana. Te olette valloittanut minut rakastettavalla olemuksellanne niin täysin, että asetan Teidän suloisuutenne kaikkien muiden naisten edelle. En voi muuta kuin vaalia Teitä kohtaan suurempaa kunnioitusta kuin ketään muuta kohtaan maailmassa, vaikka rakastankin onnettomana – rakkauteni on niin monien vastoinkäymisten täyttämää, että rakastajanne tuskin uskaltaa edes nimeään mainita.
Kuitenkin, koska rakastettuni on tullut enemmän kuin tietoiseksi tästä rakkauden palosta, ja koska olen täysin riippuvainen hänen kestävyydestään (minkä katson luotettavaksi ja minua ikuisesti sitovaksi todisteeksi hänen suosiostaan), sekä hänen ainaiseen jalomielisyyteensä. Jätän itseni näissä olosuhteissa aseettomana hänen hyvyytensä armoille. Pidän häntä paitsi omanani, myös elämäni valtiattarena, jonka kauniissa käsissä lepäävät onneni ja tuhoni.
Siksi, Te kaunein, Teidän tähtenne minä elän; suokaa siis minulle elämä suosioillanne. Sallikaa minun viimein nauttia kauan odotettuja rakkauden hedelmiä, sillä muutoin saatatte havaita olevanne syyllinen tuhooni. Vaikka kohtaloni näyttääkin kovalta ja vieraat voimat yrittävät viedä voiton vastoin tahtoanne, toivon silti – koska voitto ja onni ovat Teidän kauniissa käsissänne – että katsotte minut pian arvolliseksi tällaiseen kalleuteen.
En siksi, että kuvittelisin itselläni olevan sellaisia ominaisuuksia, jotka tekisivät minusta arvollisen, vaan tunnettu kohteliaisuutenne antaa minulle varmuutta: Te huomioitte mieluummin vapaaehtoisen ja suuren rakkauden kuin sellaisen ansion, joka vastaisi Teidän omaa ylivertaisuuttanne (jollaista on vaikea kenenkään muun kohdalla löytää). Mutta vakuutan, ettei kukaan voi voittaa minua siinä nöyrässä kunnioituksessa ja rakkaudessa, jota tunnen Teidän kaunista persoonanne kohtaan, sillä se olisi kenellekään muulle ihmiselle mahdotonta.
Kaunein enkeli, jos haluatte syyttää minua rohkeudesta pyytää Teiltä niin suurta kalleutta kuin rakkauden suloisuutta, vastaukseni on: minun on mahdotonta olla pyytämättä sitä, mistä elämäni on riippuvainen. En usko Teidän löytävän syytä moittia minua siitä, että pyydän hiljaisuudessa elämäni ylläpitoa, joka on rakkauden suloinen hedelmä – varsinkin kun Teidän suosiollinen käytöksenne on antanut minulle tähän rohkeutta.
Olen myös varma siitä, että tämä kirje jää ainoastaan Teidän tietoonne. Sillä se kauneus, että näkisi hänet rakastamatta, on minulle yhtä suuri mahdottomuus kuin rakastaa häntä sydämestä ja elää ilman rakkauden suloisia seurauksia. Siksi minusta tulee onnellinen ja minun onneni aurinko on nouseva Hänen luonaan. Joten, suokaa minulle se pyydetty armo vastauksella, ja antakaa sen suloisen vastauksen kertoa minulle, milloin onneni hetki koittaa, jotta saan kerätä ne suloiset hedelmät ennen kuin rakkaus tai aika asettaa meille esteitä. Sydämestäni ikävöiden, olen sinun suloisinta kauneuttasi kuolemaan asti palvova rakastaja, ja suurimmalla kunnioituksella odottaen pysyn, kaikkein kauneimman enkelini, uskollisena ja sidotuimpana palvelijana.
C. R. Charpentier
Murheellista kyllä, kirje ei suinkaan päätynyt Margareta Eleonoran kauniisiin käsiin, vaan sen sai Kokkalassa haltuunsa neidon isä, kihlakunnanvouti Erik Tigerstedt! Tilanne oli vaikea, sillä Margareta Eleonora oli jo kihlattu Erik Tigerstedtin toisen vaimon Maria Röökin aiemmasta liitosta syntyneelle pojalle varakihlakunnanvoudille Jacob Wijkmanille. Joko kirjeen seurauksena tai jo ennen sen saapumista, pari oli vihitty.
Raivostunut isä Erik Tigerstedt haastoi Claes Robert Charpentierin oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska katsoi kirjeen häpäisseen hänen koko perheensä mainetta. Käräjillä hän nimitti kirjettä rivoksi ja sopimattomaksi. Se ensinnäkin loukkasi hänen tytärtään, ja erityisesti tämän aviomiehen Jacob Wijkmanin kunniaa. Claes Robert aneli, että Margareta Elenonora itse tulisi käräjille kuultavaksi, mutta isä ei sellaista ottanut kuuleviin korviinsa. Jotta julkinen nöyryytys olisi täydellinen, rakkauskirje luettiin ääneen ja jäljennettiin käräjäpöytäkirjaan. Asia lykättiin seuraaville käräjille, mutta sellaista kertaa ei koskaan tullut.
Vaikea on tietää mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua ennen elokuuta 1730. Oliko Margareta Eleonoralla ollut tunteita Claes Robertia kohtaan? Pakotettiinko hänet vastoin tahtoaan Jacob Wijkmanin vaimoksi? Ja jos niin miksi, sillä olihan Claes Robert Charpentier menestynyt nuori aatelismies ja sopiva kosija vasta-aateloidun miehen tyttärelle. Toisaalta – kyseessä ei ollut kosintakirje tai eikä neidon isää lähestytty asianmukaisesti ja avoimesti avioliittoa ajatellen. Oliko Claes Robert lopulta edes vakavissaan vai aikeissa ajankulukseen vietellä itseään vanhemman aatelisneidon? Kysymyksiä, joihin ei enää saa vastausta. Surulliseksi tapahtuman tekee sekin, että Margareta Eleonora mainitaan kuolleeksi jo seuraavana vuonna 1731.
Claes Robert Charpentier ei mennyt koskaan naimisiin. Oliko muisto Margareta Eleonorasta siihen syynä vai pelko, että joutuisi uudelleen vastaavan julkisen nöyryytyksen kohteeksi? Hän menestyi, rikastui ja sai jopa vapaaherran arvon.
Hauhon Hahkialasta Claes Robert ei luopunut, vaan päämäärätietoisesti laajensi sitä voutinsa välityksellä suurtilaksi. Hän rakennutti uuden päärakennuksen, osti lisää maatiloja ja uudisti viljelyä. Kokkalan kartanokin päätyi osaksi Hahkialaa, kun Claes Robert osti sen vuonna 1765. Vuonna 1771 hän asettui lopullisesti Ruotsiin ja vuokrasi Hahkialan sisarenpojalleen, jonka hän kuninkaan luvalla myös adoptoi. Näin turvattiin aatelissuvun jatkuvuus.
Kenraaliluutnantti ja vapaaherra Claes Robert Charpentier kuoli Ruotsissa 75-vuotiaana vuonna 1782. Tietysti voisi kysyä, että jos Claes Robertin rakkaustarinalla olisi ollut onnellinen loppu, niin olisiko Hahkialan kartanosta koskaan tullut suurtilaa ja sellaista herraskartanoa kuin se vielä tänäänkin tunnetaan?
Vääriin käsiin päätyneellä rakkauskirjeellä saattoikin olla varsin kauaskantoiset seuraukset...
Lähde: Hauho, Tuuloksen, Luopioisten syyskäräjät 22.-25.9.1730
Kuvat:
Vati. Karl Hedmanin kokoelma, Pohjanmaan museo. KH724:b.
Lintu puunrungolla kirje nokassaan. Historian kuvakokoelma. HK19571130:72. Museovirasto
