Terveisiä Mäntsälän Alikartanosta

 

Kävin esitelmöimässä Ulla Möllersvärdistä Mäntsälän Alikartanossa eli Frugårdissa, joka toimii museona. Pihapiirin rakennukset ovat kuin matka toiseen aikaan. Yleensä vanhojen kartanoiden päärakennuksia on vuosikymmenten saatossa jatkettu, kerroksia lisätty ja vähintään kattorakenteita uusittu. Alikartanon vanhin päärakennus on 1730-luvulta ja uudempi vuodelta 1805. Molempien värinä on punamulta ja kattorakenteet edustavat oman aikansa tyyliä, mikä tekee niistä nykykatsojalle erikoisia ja jopa outoja.

Vanha päärakennus, museokahvila

Uusi päärakennus vuodelta 1805

Alikartanossa pääsee siis näkemään, millaisia kartanoiden päärakennukset olivat Suomessa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Vanha, aumakattoinen 1730-luvun päärakennus toimii kesäkahvilana, joten sen mataliin huoneisiin pääse tutustumaan samoin kuin uudempaan päärakennukseen, jossa esitellään Nordenskiöld-suvun elämää. Säterikattoinen päärakennus on erikoinen, koska sen keskiössä oleva sali ulottuu kahden kerroksen läpi. Sitä kiertää lehterikerros, jonka ikkunoista sali saa vähäisen valonsa. 

Ryhdyin tietysti etsimään sukulinkkejä Hauhon kartanoiden ja Mäntsälän Alikartanon Nordenskiöldien välille. Kovin läheisiä yhteyksiä ei löytynyt. Hahkialan kartanon rouva Andrietta Fredrika Rotkirchin (1814–1877) isoäiti oli Sofia Kristina Nordenskiöld Sipoon Sävijärveltä. Ei siis kovinkaan läheistä yhteyttä Alikartanossa asuneisiin Nordenskiöldeihin...

Yllättävästi sukuyhteys Hauhoon ja Alikartanon Nordenskiöldeihin liittyykin itseeni. Havaitsin, että esiäitini Ingeborg Nilsintytär Bergman (n.1675-n.1714) oli Alikartanon rouvan Hedvig Märta Ramsayn (1717–1759) pikkuserkku. Perheiden välillä ei välttämättä ollut yhteyksiä. Elettiinhän vaikeita aikoja, kuten 1690-luvun ankaria nälkävuosia ja sen jälkeen Suuren Pohjan sodan sekä isonvihan jälkeisiä tuskaisia vuosia. Kanssakäymistä ei kuitenkaan voi poissulkea. Elävien sukulaisten piiri oli aikakaudella tärkeä sosiaalinen pääoma. Naiset ylläpitivät sukulaisuussuhteita erityisesti naissukulaisiinsa. Siten naislinjainen sukulaisuus tunnettiin aikakaudella jopa paremmin kuin sukumatrikkeleista meille tutummat puhtaan patriarkaaliset mieslinjat. Ingeborgin äiti Hedvig Palthenia eli aina vuoteen 1730 asti. Hedvig Märtan äiti Margareta Catharina Nöding oli hänen serkkunsa. Margaretan molemmat tyttäret avioituivat Nordberg-sukuun, joka oli tuolloin vailla aatelisarvoa, jonka myötä nimeksi tuli Nordenskiöld.

Esiäitini Ingeborg Bergman oli Sääksmäen kirkkoherran Nicolaus Montanuksen ja Hedvig Palthenian tytär. Isä kuoli Ingeborgin ollessa vielä lapsi. Ingeborg oli noin 20-vuotias avioituessaan leskeksi jääneen korpraali Henrik Pihlmanin kanssa. Ingeborgista tuli siten Pälkäneen Laitikkalan Kokkolan ratsutilan emäntä ja kahden pojan äitipuoli. Hänen elämästään ei tiedetä paljonkaan. Elämänkaareen lukeutuivat 1690-luvun nälkävuodet ja Suuri Pohjan sota. Poika Karl syntyi vuonna 1701. Pälkäneellä käytiin vuonna 1713 Kostian virran taistelu, minkä jälkeen venäläiset hävittivät pitäjää. On arvoitus missä Ingeborg tuolloin oleskeli ja veikö isoviha tavalla tai toisella hänen henkensä. Ingeborgin elämä päättyi vuoden 1714 tienoilla. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Poika Karl Pihlman päätyi aikanaan rusthollariksi Hauhon Vitsiälän Hannulaan eli Hoviin.

Mäntsälän Alikartanon Hedvig Märta Ramsayn elämästä tiedetään vain hieman enemmän. Hän syntyi vuonna 1717 Tukholman tienoilla. Tuolloin hänen pikkuserkkunsa Ingeborg Bergman Pälkäneellä oli jo haudattu. Margareta Catharina Nöding oli paennut lapsineen isonvihan miehitystä Ruotsiin Pornaisten Laukkoskelta. Aviomies ratsumestari Alexander Ramsay taisteli Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin riveissä. Rauhan palattua perhe palasi Suomeen ja Hedvig Märta naitettiin vain 14-vuotiaana Carl Fredrik Nordbergin kanssa. Hedvig Märtasta tuli käytännössä jo lapsena Mäntsälän Frugårdin emäntä. Esikoisensa hän synnytti vain 15-vuotiaana. Lapsia avioparille syntyi yhteensä 17. Hedvig Märta kuoli 41-vuotiaana vuonna 1759. Suunnilleen samaan ikään oli elänyt Pälkäneellä hänen pikkuserkkunsa Ingeborg, jolta jäi henkiin vain yksi lapsi. Synnytysten lukumäärä on arvoitus.

Kummallakaan naisella ei ollut helppo elämä. Minulle Alikartano muistuttaa myös Ingeborgista, jonka kautta kulkee etäinen sukulaisuuteni Hedvig Märtan poikaan Adolf Gustaf Nordenskiöldiin (1745–1821), joka suunnitteli ja rakennutti Alikartanon vuodelta 1805 olevan päärakennuksen. Vuonna 1775 hän avioitui Hedvig Eleonora Lilliehöökin kanssa. Adolf Gustaf aateloitiin vuonna 1751. Sinä vaiheessa minun sukulinjani Hauholla alkoi jo talonpoikaistua.

Enni Mustosen romaanitrilogia ”rouvaskartanon tarinoita” luo Hedvig Eleonoralle ja Adolf Gustafille kiehtovan fiktiivisen tarinan, jossa Mäntsälän Alikartano toimii tapahtumien näyttämönä. Museokahvila ”Hedda Noorasta” lähti matkaani myös ”Rouvaskartanon herkkukirja”, johon on poimittu Hedvig Eleonoran kirjeissä olleista ruokamaininnoista reseptit vuoden 1849 Kokki-Kirjasta. Sen avulla pääsee kurkistamaan kartanoiden keitoksiin 1800-luvun alkupuolella.

Klikkaa sukutaulua suuremmaksi

 Kuvat:

Maalaus: Hedvig Märta Ramsay (1717-1759). Olof Arenius. Historialliset kokoelmat. Suomen Kansallismuseo. Kuva sisältä Alikartanosta peilin edestä: Sirkku Mäkelä 14.6.25.

Lue lisää Alikartanosta: https://www.senaatti.fi/arvokiinteisto/alikartano/

Museokahvilassa voit tutustua Alikartanon ja Mäntsälän alueen naisiin Museokahvila Hedda Noora

Rusthollarin tuoli

Toisinaan menneisyyden ihmiseen saa aivan erityisen yhteyden. Sellainen henkilö on hauholainen rusthollari Aadolf Matinpoika Iso-Hannula, joka on jättänyt jälkeensä itse tekemänsä tuolin. Se taas johdatti tutkimusretkelle sekä Hauhon että oman suvunkin historiaan.

Aadolf Matinpoika syntyi 30.1.1822 Hauhon Vitsiälän Iso-Hannulassa. Hänen vanhempansa olivat Iso-Hannulan tytär Hedda Matintytär ja tämän aviomies, kotivävyksi tullut Matti Erkinpoika Pälkäneen Mälkilän Rissan talosta. Aadolf oli avioparin nuorimmainen lapsi. Ennen häntä oli syntynyt kahdeksan lasta, jotka kuitenkin kaikki kuolivat lapsina. Pisimpään eli sisko Maija Stiina, joka oli kuolleessaan 14-vuotias, muut eivät ehtineet edes vuoden vanhoiksi. Isä Matti kuoli hänkin jo vuonna 1837, jolloin Aadolf oli vasta 15-vuotias. Leskiäitiä ja ainoaa poikaa auttelivat rusthollissa äidin naimattomat veljet Johan ja Petter. Iso-Hannulaa kutsuttiin aiemmin Hoviksi, mikä kertoo omaa kieltään sen asemasta. Hedda-emäntä polveutui säätyläisestä Pihlmanien suvusta, joka taas yhdistyi Sääksmäen vanhoihin pappissukuihin.

Rustholli oli varakas, joten piikoja ja renkejä voitiin palkata avuksi, koska perillinen oli alaikäinen. Talossa palveli 1840-luvulla piikana myös Eeva Stiina Henrikintytär, joka oli Aadolfin serkku. Hänen äitinsä Maria Liisa Matintytär oli Hannulan emännän Heddan sisar, joka asettui miehineen Hannulan alaiseen torppaan. Säätykierto oli Hämeessä nopea ja armoton: vauraan rusthollarin tyttärentytär oli torpantytär ja piika, joka avioitui mäkitupalaisen kanssa.

Nuori Aadolf oli kätevä käsistään. Siitä on siis olemassa todiste: kaunis kaarevajalkainen tuoli. Tuolin pohjaan taidostaan ylpeä nuorukainen kirjoitti seuraavan omistuskirjoituksen: ”Atolf Matinpoika Iso-Hannula Witsielästä on tämän tolin oikia omistaja. Joka tämän tolin warasta sitä Piru rakasta. Läheijttää helvettin että mätkähtää.” Sivuun on merkitty poikittain: ”Tätä on tehty itte oppineelta nikkarilta.” Tuoli on siis suunnilleen 1830-luvulta ja tehty jonkun Vitsiälässä asuneen puusepän opastuksella. 

Asiakirjoista voi selvittää Aadolfin elämän käänteet. Hän esiintyi 1840-luvulla usein Hauhon käräjillä. Aadolf Matinpoika oli nuori, vasta parikymppinen mutta isännöi jo suurta rusthollia. Sellainen asema voi nousta päähän – hyvässä ja pahassa. Aadolf sai vuonna 1843 sakot epäkunnioittavasta käytöksestään oikeuden edessä. Käräjille oli viety Vitsiälässä sijainneen keskikievarin kyytijärjestelyt ja niissä esiintyneet epäselvyydet. Kestikievaria piti Erik Johan Vähä-Hannula. Aadolf Matinpoika Iso-Hannula ja naapuri Rafael Haukka saivat sakkoja kyytivelvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Nimismies Tammelanderin ja Aadolf Iso-Hannulan välillä lienee ollut vähän muutakin kaunaa.

Vaimon 21-vuotias Aadolf haki Hämeenlinnasta Parolan Mäkilän rusthollista. Vertaiset naivat vertaisiaan eli rusthollarit rusthollien tyttäriä. Greta Liisa Heikintytär ja Aadolf vihittiin Parolassa joulukuussa 1842. Morsian oli sulhastaan vuotta nuorempi. Lapsionnea Iso-Hannulassa ei ollut, jos sen mittana pidetään elävien lasten määrää. Vain vuonna 1844 syntynyt tytär Amanda kasvoi aikuiseksi. Vuonna 1847 syntynyt poika Kustaa Aadolf eli viisivuotiaaksi. Kuolinsyyksi kirjattiin näivetystauti (tvinsot).  

Keski-iässä rusthollari Aadolf Matinpoika Iso-Hannulakin tasaantui ja kiinnostui yhteisten asioiden hoidosta. Hänen puumerkkinsä alkaa 1860-luvulla löytyä yhä useammin Hauhon kirkonkokouksen pöytäkirjoista. Ensimmäisen kerran hän oli allekirjoittajana 22.4.1860, kun käytiin keskustelua Hauhon kirkon uuden kellotapulin rakentamisesta. Siis puumerkki, vaikka Aadolf todistettavasti osasi kirjoittaa. Kirjoitustaito olikin talonpoikien keskuudessa luultua yleisempää, mutta perinteiseen tapaan virallisissa papereissa käytettiin puumerkkiä. Puumerkillä Aadolf kuittasi käräjillä myös äitinsä Heddan syytinkisopimuksen. 

Aadolfin tytär Amanda Hannula avioitui aikanaan kirkonkylän Toppolan isännän Oskari Emmanuelinpojan kanssa. Talo oli kirkonkylän vaurain ja sijaitsi nykyisen Hauho-talon paikalla. Heillekin syntyi vain yksi perillinen Maria Amanda lokakuussa 1869. Hänellä ei ollut perillisiä, joten Toppolan suuri tila myytiin 1940-luvulla ja sen irtaimisto huutokaupattiin.

Miten kävi Aadolfin nuoruudessaan veistämälle tuolille? Se päätyi Toppolan ja Hannulan sukuhaarojen sammuttua tuntemattomille teille. Kunnes tavallaan tupsahti sattuman kautta takaisin sukuun. Isoisäni osti 1950-luvulla huutokaupasta huonekaluja vastavalmistuneeseen taloonsa. Yksi niistä oli Aadolfin tuoli. Se ehti olla ahkerassa käytössä 40 vuotta ennen kuin tulin katsoneeksi tuolin pohjaa - ja löysin sieltä Aadolf Matinpojan jättämät terveiset. Lisäksi sain selville, että mummuni oli Aadolf Iso-Hannulan serkun Eeva Stiina Henrikintyttären jälkeläinen, siis saman, joka piikoi Hannulassa serkkunsa luona 1840-luvun alussa.

Esiäitini serkun Aadolf Hannulan tekemä tuoli on tukeva, hyvä istua ja soveltuu hyvin vaikkapa työtuoliksi. Mitä siis tästä opimme? Aina siis kannattaa tutkia huolellisesti vanhoja huonekaluja ja muita esineitä. Ne voivat tuottaa yllätyksiä ja jopa yhteyksiä oman suvun historiaan. 

 

Lähteet:

Hollolan tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 24.11.1843: 963

Hauhon pitäjänkokousten pöytäkirjat 1860-luvulta

KA Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. H12a:2/4-134 Vitsiälä; N:ot 1-14 tässä kylässä, N:ot 1-4 Kalailan kylässä, N:ot 1-8 Kirkonkylän kylässä ja N:o 1 Pappilan kylässä: kartta ja asiakirjat uusjaosta 1933, jakso 8.

Hämeen Sanomat 29.9.1894