Terveisiä Mäntsälän Alikartanosta

 

Kävin esitelmöimässä Ulla Möllersvärdistä Mäntsälän Alikartanossa eli Frugårdissa, joka toimii museona. Pihapiirin rakennukset ovat kuin matka toiseen aikaan. Yleensä vanhojen kartanoiden päärakennuksia on vuosikymmenten saatossa jatkettu, kerroksia lisätty ja vähintään kattorakenteita uusittu. Alikartanon vanhin päärakennus on 1730-luvulta ja uudempi vuodelta 1805. Molempien värinä on punamulta ja kattorakenteet edustavat oman aikansa tyyliä, mikä tekee niistä nykykatsojalle erikoisia ja jopa outoja.

Vanha päärakennus, museokahvila

Uusi päärakennus vuodelta 1805

Alikartanossa pääsee siis näkemään, millaisia kartanoiden päärakennukset olivat Suomessa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Vanha, aumakattoinen 1730-luvun päärakennus toimii kesäkahvilana, joten sen mataliin huoneisiin pääse tutustumaan samoin kuin uudempaan päärakennukseen, jossa esitellään Nordenskiöld-suvun elämää. Säterikattoinen päärakennus on erikoinen, koska sen keskiössä oleva sali ulottuu kahden kerroksen läpi. Sitä kiertää lehterikerros, jonka ikkunoista sali saa vähäisen valonsa. 

Ryhdyin tietysti etsimään sukulinkkejä Hauhon kartanoiden ja Mäntsälän Alikartanon Nordenskiöldien välille. Kovin läheisiä yhteyksiä ei löytynyt. Hahkialan kartanon rouva Andrietta Fredrika Rotkirchin (1814–1877) isoäiti oli Sofia Kristina Nordenskiöld Sipoon Sävijärveltä. Ei siis kovinkaan läheistä yhteyttä Alikartanossa asuneisiin Nordenskiöldeihin...

Yllättävästi sukuyhteys Hauhoon ja Alikartanon Nordenskiöldeihin liittyykin itseeni. Havaitsin, että esiäitini Ingeborg Nilsintytär Bergman (n.1675-n.1714) oli Alikartanon rouvan Hedvig Märta Ramsayn (1717–1759) pikkuserkku. Perheiden välillä ei välttämättä ollut yhteyksiä. Elettiinhän vaikeita aikoja, kuten 1690-luvun ankaria nälkävuosia ja sen jälkeen Suuren Pohjan sodan sekä isonvihan jälkeisiä tuskaisia vuosia. Kanssakäymistä ei kuitenkaan voi poissulkea. Elävien sukulaisten piiri oli aikakaudella tärkeä sosiaalinen pääoma. Naiset ylläpitivät sukulaisuussuhteita erityisesti naissukulaisiinsa. Siten naislinjainen sukulaisuus tunnettiin aikakaudella jopa paremmin kuin sukumatrikkeleista meille tutummat puhtaan patriarkaaliset mieslinjat. Ingeborgin äiti Hedvig Palthenia eli aina vuoteen 1730 asti. Hedvig Märtan äiti Margareta Catharina Nöding oli hänen serkkunsa. Margaretan molemmat tyttäret avioituivat Nordberg-sukuun, joka oli tuolloin vailla aatelisarvoa, jonka myötä nimeksi tuli Nordenskiöld.

Esiäitini Ingeborg Bergman oli Sääksmäen kirkkoherran Nicolaus Montanuksen ja Hedvig Palthenian tytär. Isä kuoli Ingeborgin ollessa vielä lapsi. Ingeborg oli noin 20-vuotias avioituessaan leskeksi jääneen korpraali Henrik Pihlmanin kanssa. Ingeborgista tuli siten Pälkäneen Laitikkalan Kokkolan ratsutilan emäntä ja kahden pojan äitipuoli. Hänen elämästään ei tiedetä paljonkaan. Elämänkaareen lukeutuivat 1690-luvun nälkävuodet ja Suuri Pohjan sota. Poika Karl syntyi vuonna 1701. Pälkäneellä käytiin vuonna 1713 Kostian virran taistelu, minkä jälkeen venäläiset hävittivät pitäjää. On arvoitus missä Ingeborg tuolloin oleskeli ja veikö isoviha tavalla tai toisella hänen henkensä. Ingeborgin elämä päättyi vuoden 1714 tienoilla. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Poika Karl Pihlman päätyi aikanaan rusthollariksi Hauhon Vitsiälän Hannulaan eli Hoviin.

Mäntsälän Alikartanon Hedvig Märta Ramsayn elämästä tiedetään vain hieman enemmän. Hän syntyi vuonna 1717 Tukholman tienoilla. Tuolloin hänen pikkuserkkunsa Ingeborg Bergman Pälkäneellä oli jo haudattu. Margareta Catharina Nöding oli paennut lapsineen isonvihan miehitystä Ruotsiin Pornaisten Laukkoskelta. Aviomies ratsumestari Alexander Ramsay taisteli Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin riveissä. Rauhan palattua perhe palasi Suomeen ja Hedvig Märta naitettiin vain 14-vuotiaana Carl Fredrik Nordbergin kanssa. Hedvig Märtasta tuli käytännössä jo lapsena Mäntsälän Frugårdin emäntä. Esikoisensa hän synnytti vain 15-vuotiaana. Lapsia avioparille syntyi yhteensä 17. Hedvig Märta kuoli 41-vuotiaana vuonna 1759. Suunnilleen samaan ikään oli elänyt Pälkäneellä hänen pikkuserkkunsa Ingeborg, jolta jäi henkiin vain yksi lapsi. Synnytysten lukumäärä on arvoitus.

Kummallakaan naisella ei ollut helppo elämä. Minulle Alikartano muistuttaa myös Ingeborgista, jonka kautta kulkee etäinen sukulaisuuteni Hedvig Märtan poikaan Adolf Gustaf Nordenskiöldiin (1745–1821), joka suunnitteli ja rakennutti Alikartanon vuodelta 1805 olevan päärakennuksen. Vuonna 1775 hän avioitui Hedvig Eleonora Lilliehöökin kanssa. Adolf Gustaf aateloitiin vuonna 1751. Sinä vaiheessa minun sukulinjani Hauholla alkoi jo talonpoikaistua.

Enni Mustosen romaanitrilogia ”rouvaskartanon tarinoita” luo Hedvig Eleonoralle ja Adolf Gustafille kiehtovan fiktiivisen tarinan, jossa Mäntsälän Alikartano toimii tapahtumien näyttämönä. Museokahvila ”Hedda Noorasta” lähti matkaani myös ”Rouvaskartanon herkkukirja”, johon on poimittu Hedvig Eleonoran kirjeissä olleista ruokamaininnoista reseptit vuoden 1849 Kokki-Kirjasta. Sen avulla pääsee kurkistamaan kartanoiden keitoksiin 1800-luvun alkupuolella.

Klikkaa sukutaulua suuremmaksi

 Kuvat:

Maalaus: Hedvig Märta Ramsay (1717-1759). Olof Arenius. Historialliset kokoelmat. Suomen Kansallismuseo. Kuva sisältä Alikartanosta peilin edestä: Sirkku Mäkelä 14.6.25.

Lue lisää Alikartanosta: https://www.senaatti.fi/arvokiinteisto/alikartano/

Museokahvilassa voit tutustua Alikartanon ja Mäntsälän alueen naisiin Museokahvila Hedda Noora

Puutarhamestari Adolf Gustaf Jacob Törnroos ja pätkätyöläisen karu arki

Adolf Gustaf Jacob Törnroos syntyi 24.1.1815 Mäntsälän Nummen Frugårdissa (Alikartano) aivan toisenlaiseen asemaan kuin ammattiveljensä puutarhamestari Carl Fröberg. Adolfin isä Jacob Törnroos oli kartanon puutarhamestari ja hänen vaimonsa Anna Sofia Jurén taas oli Frugårdin entisen puutarhamestarin tytär. Ammatti periytyi ja kehittymässä oli sukuverkosto, jossa aviopuolisokin etsittiin samasta ammattikunnasta. Adolf Gustaf Jacob Törnroos olisi Nordenskiöldien palveluksessa jo kolmannessa polvessa. Vuonna 1838 nuori puutarhamestari avioitui Andersgårdin piian Wilhelmina Sandholmin kanssa.

Puutarhurin kosinta

Syystä tai toisesta elämä ei jatkunutkaan Adolf Törnroosin kannalta säädetyssä järjestyksestä. Majuri Otto Henrik Nordenskiöld muutti perheineen pysyvämmin Ruotsissa oleville perintömailleen. Puutarhurille ei ollut ehkä tarvetta. Törnroos muutti vaimoineen Frugårdista Porvooseen samana vuonna kuin avioitui eikä enää palannut kartanoon. Uusi pesti oli Haikon kartanossa, jossa syntyi myös perheen esikoinen Gustaf Allfrid vuonna 1839.

Puutarhamestari oli ylellisyyttä, jos asiaa ajattelee taloudellisesta näkökulmasta. Suomen talvi on pitkä – ja mitä puutarhuri tekee talven ajan? Talvipuutarhoja, orangerioita, oli vain muutamassa kartanossa akatemian lisäksi. Ruukkukukkien hoito ei vaatinut kokopäivätoimista puutarhuria. Luultavasti tämä oli puutarhamestareiden ongelma: he jäivät helposti työttömiksi. Heitä oli tarjolla liikaa. Ammatin sesonkiluontoisuus tulee esiin Adolf Törnroosin elämänkulusta. Hän vaihtoi paikkaa lähes vuosittain.

Haikosta Törnroosit siirtyivät 1841 Myrskylään, tarkemmin sanoen Myrskylän kartanoon, jossa tarjolla oli vakinaisempi työ. Tänä aikana syntyi kaksi lasta: Albertina ja Adolf Engelbert. Adolf toimi Falckenheimien puutarhurina aina vuoteen 1846 asti. Sen jälkeen kasattiin taas muuttokuorma ja suunnattiin Orimattilaan Niemen Sommarnäsin kartanoon. Reilun vuoden kuluttua 1849 muutettiin jälleen. Puutarhuria tarvittiin Tuuloksen Juttilan Kommilassa vuoden verran. Tässä vaiheessa herää kysymys, että mitä puutarhuri ehti tehdä vuodessa? Perustiko hän vain puutarhan? Neuvoiko isäntäväkeä ja palvelijoita? Ratkaisiko hän kotipuutarhurin vaikeat pulmat neuvomalla ja opastamalla?

Mäntsälän Alikartanon päärakennus vuodelta 1805

Juttilan Kommilasta Adolf Törnroos perheineen muutti Hauholle Hyömäen kartanoon vuonna 1850, jossa syntyi seuraavana vuonna poika Victor Richard. Kummeiksi oli pyydetty kartanon ”inspehtori” Claes Örnberg sekä muuta palvelusväkeä. Oma suku oli kaukana. Hyömästä suunnattiin Helsinkiin heti seuraavana vuonna. Ulkopuolisen silmissä Törnroosien elämä alkaa tuntua aika kohtuuttomalta. Minnekään he eivät päässeet juurtumaan.Väistämättä miettii miten he pitivät yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin, vai pitivätkö ollenkaan? 

Oliko Adolf Törnroos levoton luonne, vai sanelivatko elämän ehdot ikuisen vaeltamisen? Kuka tietää… Helsingistä tie kulki taas seuraavana vuonna Hämeen läänin Koskelle Pätilän kartanoon puutarhamestariksi 1852. Siellä perhe sentään asui muutaman vuoden. Voisi kuvitella, että liikkuvuus vaati veronsa: vaimo Wilhelmina kuoli Pätilässä vuonna 1854 vain 33-vuotiaana. Haudattujen luettelon mukaan kuolinsyytä ei ole kerrottu (oangifven). Leskeksi jäänyt Adolf palasi vuonna 1856 Hauholle, tällä kertaa kahdeksi vuodeksi Sotjalan Hovinkartanoon. Sieltä mies lähti Janakkalaan, jossa hän työskenteli vuoden rautatien asemalla renkinä kunnes palasi takaisin Hauholle. Lautsian kartanoon tarvittiin uutta puutarhamestaria Yläneelle muuttaneen Carl Fröbergin jälkeen.

Puutarhurin kevät

Jonkinlaista vihjettä Adolf Törnroosin ongelmista antaa se, että muuttokirjan mukaan hän oli ollut merkittynä Hauhon kirkonkirjoihin ”såsom lös personen”, siis kuin irtolaisena. Mitään rikosmerkintöjä miehellä ei kuitenkaan ollut missään seurakunnassa ja hän oli aina palvellut nuhteettomasti. Irtolaisuus oli eräänlainen synonyymi työttömyydelle. Puutarhamestarin oli vaikea työllistyä ja ehkä vaikea ryhtyä mihinkään muuhunkaan ammattiin. Ruotsinkielinen puutarhamestari myös miellettiin sosiaalisessa asteikossa korkeammalle kuin sepät ja suutarit. Rautatie antoi ”säädyllisen” mahdollisuuden ansaita elanto.

Kauan ei rautatieltä omaan ammattiinsa palannut Adolf Törnroos ehtinyt vaalia edellisen puutarhurin Carl Fröbergin perintöä. Hän kuoli Lautsian kartanossa vain 44-vuotiaana vuonna 1859. Kuolinsyyksi merkittiin ”okänd”, tuntematon. Hänet haudattiin Hauholle. Viime vuotensa hän ahkeroikin Hauhon kartanoissa jonkinlaisena herrasväen "kimppapuutarhurina", pätkätyöläisenä, jolle ei kuitenkaan aina ollut tarjolla vuoden pestiä. Lain silmissä hän oli vaarassa päätyä irtolaiseksi. Pätkätyöläisen arki oli 1800-luvulla karu: vaarassa ei ollut pelkkä terveys, vaan myös vapaus - ja jopa henki.

Kuvat: Gardeners Offer (Thomas Rowlandson 1756-1831), Mäntsälän Alikartano, Kalender Jahreszeiter, Frühling (Johan Georg Volmar 1770-1831). Wikimedia Commons.