Tietoja minusta

Oma valokuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Sappeen setä Georg Wilhelm Schildt

Sappeen kartano 1800-luvulla

 Vielä vuonna 1916 Ernst Lampén kuvaili Hauhon Sappeen kylää Matkailulehdessä seuraavasti: ”Jos Puutikkala on aito talonpoikaiskylä, niin on Sappee sen sijaan herraskylä.” Tuolloin eli siis vielä muisto Sappeen kylän herraskartanokaudesta, jota kesti vuodesta 1754 vuoteen 1879. Alastalon omisti aatelinen Schildt-suku. Toisinaan nimessä näkyy etuliite ”von”, mutta virallisesti sitä ei ole. 

Vuodesta 1831 Sappeen kartanoa isännöi ”Sappeen sedäksi” kutsuttu kapteeni Georg Wilhelm Schildt, jonka luona asuivat tämän sisaret Hedvig ja Ebba Maria. Kaikki kolme olivat koko ikänsä naimattomia. Myös kolmas sisar leskirouva Gustava Albertina Schmidt muutti takaisin Alastaloon. Sisarukset olivat koko ikänsä kiinnostuneita suomenkielestä ja varsinkin Georg Wilhelm osasi suomea jopa niin hyvin, että kykeni sepittämään lauluja ja runoja. He olivat myös musikaalisia, minkä päiväkirjailija Eric Ehrström pisti merkille kesällä 1811. 

Kapteeni Schildt oli Suomen sodan veteraani, jota kunnioitettiin 1800-luvun puolivälissä suurena sotasankarina. Saatuaan Sappeen kartanon omistukseensa Schildt keskittyi maanviljelyyn. ”Kyllä suot sulivat sen käsissä viljaviksi halmemaiksi,” todettiin runollisesti muistokirjoituksessakin. Suoviljelyä hän kokeili omistamallaan Portaan Suttisen tilalla. Schildt omisti myös puolikkaan Sotjalan Niuran tilasta ja Kummolan tilasta kolmanneksen. Lisäksi Schildt osti osan Hyömäen Toralan rusthollista ja Torvoilan Kallen talon. Lammilta kapteeni osti Lieson Franttilan sekä Kotaniemen tilan, jossa oli erinomaiset heinäniityt. Hauhon Vihavuodessa Schildtin haltuun oli päätynyt puolet Perttulan myllystä. 

Kapteeni oli innostunut hevosista, joita hän sekä kasvatti, myi että osti. Hevosia myös palkittiin Hämeenlinnan hevosnäyttelyissä. Eräässä vaiheessa Sappeen kartanon tallissa oli 29 hevosta, joista useat olivat perimätiedon mukaan äksyjä ja kiukkuisia. Hevosten pitämistä ilman, että niille oli mitään työkäyttöä, hämmästytti paikallisia asukkaita. Schildt edustikin ”hämäläistä hevosaatelia”, joka viihtyi maalla, tuli toimeen isäntien kanssa ja jonka miesten ominaisuutena pidettiin kursailematonta ja hieman karskia käytöstä. Hän oli originelli, joka ”uskoi Jumalaan ja kiroili kuin turkkilainen.” Schildt käytteli erityisen mielellään kirosanaa ”hiisi”, jonka taivutti hauholaisittain muotoon ”kautta hiilen”. 

Sappeen Alastalo
Sukupiirissä kerrottiin, että kapteenin naimattomuuden syy oli ”onneton rakkausjuttu.” Se oli sovelias ja romanttinen tarina kerrottavaksi asiaa kahvipöydissä pohtiville rouville ja neideille. Sitä heille ei taatusti kerrottu, että nuorella Georg Wilhelmillä oli ollut suhde Luopioisten Kyynärön 20-vuotiaan piian Eeva Liisa Stormin kanssa, jonka seurauksena syntyi avioton Gustava Wilhelmina vuonna 1813. Saattoipa olla hieman niinkin, että kapteeni korvasi sitovan avioliiton solmimalla suhteita piikoihin. 

Sappeen sedällä oli vielä vanhanakin silmää nuorille naisille. Kerrotaan, että hänellä oli tapana ottaa kartanossa vierailevat sukulaisensa vastaan äänekkäillä poskimuiskuilla. Nuorten naisten kohdalla hän muuttui ”huonosti näkeväksi” ja muisku osui suoraan suulle. Huvittuneen kertoja Lampénin mukaan ”nuoremmat neitoset kainostelivat ukon hyväntahtoisia hyväilyjä.” Mutta oliko kyse herttaisesta hyväntahtoisuudesta? Kähmintä ja väkisin suulle suuteleminen vaikuttavat nykylukijasta pikemminkin ahdistelulta. Tavallaan ”Sappeen setä” edustaa 1800-luvun pimeämpää puolta, josta romantiikka oli välillä kaukana ja nuoret naiset liian usein vailla tukea ja turvaa. 

Edellisen perusteella voi myös pohtia, mikä salamerkitys on Ernst Lampénin kaksimielisellä kirjoituksella, jossa hän kertoo vuonna 1916 halanneensa Hauhon Sappeessa 80-vuotiasta isäntää, joka tuntui tutulta ja jolla oli ”yhtä korkea kyömynenä, kuin enollani.” Lampén jatkaa: ”Eihän ole ihme, että ympäristön emännille rupesi syntymään koukkunokkaisia lapsia, kun he joka päivä, kahden vuosisadan aikana näkivät Schildtejä kaarevine, kyttyräselkäisine nenineen, kuljeskelemassa teillä ja tanhuilla. On olemassa salainen psykologinen laki, joka taitaa vaikuttaa niin voimakkaasti, ettei minkäänlaiset muut ikävät epäluulot tarvitse tulla kysymykseenkään.” 
Ernst Christoffer Schildt ja suvun nenä

Georg Wilhelm Schildt oli kertojan Ernst Lampénin äidin eno. Totta on sekin, että Sappeen Alastalossa syntyi kapteenin aikana piioille aviottomia lapsia. Kiinnostavin heistä oli Eva Kaisa Mikontytär, joka palveli kartanossa vuodesta 1824 vuoteen 1865, siis peräti 40 vuotta. Hänelle syntyi kaksi aviotonta lasta, joista kummankaan isä ei ole tiedossa. Voikin kysyä, että vihjaako Lampén isoenonsa elämäntapaan, jossa avioliitto korvautui suhteilla kartanon piikoihin? 

Oli miten oli, muistokirjoitus vuodelta 1864 piirtää miehestä leppoisan kuvan, joka varmaan on osin tottakin: ”Tämä vaatimaton, itsestään pitämätön kunnian mies ei rakastanut joutavaa turhuutta, mutta kyllä oli hänessä sydämellistä hyväntahtoisuutta kaikille ihmisille, joilla hänen kanssaan oli tekemistä. Kysy sitten ylhäisiltä, alhaisilta; kysy rikkailta, köyhiltä; kysy hänen palkollisiltaan, jotka vuosikymmeniä häntä palvelivat, muutamat noin 30:kin ajastaikaa.” 

”Sappeen setä” Kapteeni Georg Wilhelm Schildt on haudattu Hauhon uudelle hautausmaalle lähelle kappelin aitaa. Hautakivikin on vielä olemassa, joskin sen teksti on enää vaikeasti näkyvissä. Kapteenin veljenpoika Jyväskylän piirilääkäri Volmar Styrbjörn Schildt (Wolmari Kilpinen) oli fennomaani ja suomen kielen puolestapuhuja. Hän määräsi, että sedän hautakiveen tuli kaivertaa nimi sen suomenkielisessä muodossa ”Yrjö” eikä Georg. Ja niin tehtiin, vaikka sukulaiset närkästyivät, sillä vainaja itse ei kyseistä nimeä ollut käyttänyt. 

Gustava Albertina (vas) ja Georg Wilhelm Schildt. Hautakivet kesällä 2020

Hautapaadessa on edelleen himmeästi erotettavissa nimi ”Yrjö Wilhelm Schildt.” Ernst Lampén pohti vuonna 1916, että ”jos Sappeen setä eläessään olisi kuullut nimen »Yrjö», olisi hän varmasti käyttänyt sitä miellyttävänä vaihteluna kirosanojen sarjassa. — Miten Volmar Styrbjörn nyt selviytyy tuolla ylhäällä tätien ja Sappeen sedän seurassa, sitä en uskalla kuvitellakaan.” 

Todettakoon lopuksi, että tunnettu kirjailija Göran Schildt (1917-2009) polveutuu Sappeen kapteenin veljestä Hauholla syntyneestä Ernst Christoffer Schildtistä.

Kivestä erottuu vielä himmeästi "Yrjö Wilhelm"

Lähteet:
Helsingfors Dagblad 03.02.1864 no 27.
Hämäläinen 22.07.1864 no 30.
Lampén, Ernst: Hämeessä II. Hämeen sydämmessä. Matkailulehti, no 5 Lokakuu 1916, Vuosikerta 5. Suomen matkailijayhdistys.
Suometar 02.02.1864 no 26



1 kommentti:

  1. Suurella todennäköisyydellä polveudun noista Schildteistä.(Ei tosin varmaa)

    VastaaPoista