Tietoja minusta

Oma valokuva
Tutkijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Matkantaan Liisa ja Carl Gustaf Ramsay


Oheinen teksti on muokattu esitelmästä, jonka pidin 10.7.2016 Hauhon Matkantaan kylän Kulttuuripäivän ohjelmassa. Kiitokset Arja Tahvolalle ja Matkantaan väelle!

Nuori Carl Gustaf Ramsay vaelsi vuonna 1807 aikakauden muodikkaaseen tapaan Etelä-Suomessa tutustumassa kansanelämään ja kotimaansa maisemiin. Matka suuntautui Hämeenlinnasta Pälkäneelle ja Hauholla hän törmäsi Matkantaan kylästä olevaan joukkoon, joka oli menossa heinäniitylle. Mainittakoon, että heinäniityt sijaitsivat varsin kaukana kylistä. Heinää ei siis kylvetty, vaan se koottiin luonnonniityiltä haasioille kuivumaan (heinäseipäät yleistyivät vasta 1800-luvun lopulla).

Heinää kuivumassa Matkantaassa

”Olimme kauan toivoneet saavamme piirtää paikallisten asukkaiden vaatepartta, mutta vielä ei ollut tilaisuutta tullut, kun täällä saimme nähdä talonpojan tulevan maantien poikki seurassaan lähes koko taloutensa pyhävaatteissa korjatakseen heinää läheiseltä niityltä. Boije pyysi, että talonpoika pysähtyisi ja antaisi minun piirtää kuvan, erityisesti piiasta. Tupakka, nuuska ja hyvät sanat seurasivat pyyntöämme, ja tytön täytyi jäädä vasten tahtoaan, kieltäen piirtämästä itseään. Annoin hänelle hopearahan – turhaan – ja palasin piirustuskansioni pariin. Sama raha kieri poisheitettynä jalkojeni juureen. Kärsivällisyys auttoi, ja hetken kuluttua olin piirtänyt tämän tytön. 

Kun tyttö sai nähdä piirustuksen, vaihtui hänen surunsa suurimpaan iloon, ja minä ja Matkantaan Liisa syleilimme ja taputimme iloisesti ja sydämellisesti. Nyt oli jäljellä pieni poika, ja isä itse silitti hänen hiuksensa ja asetti pojan kädet ristiin tyytyväisenä siitä, että hän sai saman kunnian kuin Liisa.

Voi, voi, sanoi talonpoika suomeksi, nyt tulee meidän Liisasta niin ylpeä neiti. Me nauroimme ja lähdimme tyytyväisinä hankkimiemme rikkauksien kanssa.”

Aikakaudella ei ollut tapana merkitä muistiin rahvaan ihmisten nimiä, joten ”Matkantaan Liisakin” jää tuntemattomaksi, samoin kuin talonpoika ja hänen pieni poikansa. Ramsaylle nimillä ei ollut väliä, elleivät kyseessä olleet säätyläiset. Matkantaan väki oli rahvasta, ja ainoa mikä heissä matkalaisia kiinnosti, oli vaateparsi.


"Matkantaan Liisa"

Olisiko silti mahdollista selvittää, että kuka oli Matkantaan Liisa, jonka Ramsay ikuisti? Liisa oli siis piika. Herrat neuvottelivat ensin isännän kanssa, joka sai palkkioksi tupakkaa ja nuuskaa. Vasta sen jälkeen he antoivat Liisalle rahan ja yrittävät sopia hänen kanssaan. Lyhyt tapahtuma kertoo piian ja rengin asemasta: isäntä oli se, joka päätti palkollistensa töistä ja tekemisistä. Liisakin oli isäntänsä suojeluksessa ja velvollinen tekemään sen mitä hän käski. Mutta toisaalta Liisa tiesi, ettei mihin tahansa tarvinnut suostua, sillä häntä suojasi myös laki.

Matkantaan Liisan omantunnonarvoa kuvastaa se, että hän heitti hopearahan miesten jalkojen juureen. Hän ei tehnyt mitä tahansa isostakaan rahasta. Siihen ei isäntä puuttunut, vaan päätösvalta oli piialla. Nuuska ja tupakat olivat jo isännän taskussa. Asiaa selvitettiin tarkemmin ja Liisa suostui kuvaan. Ehkä hän aluksi epäili, herrojen aikeita. Piian oli syytä pitää varansa herrojen hämärien ehdotusten suhteen. Kaikki kävi lopulta hyvin, ja isäntä antoi piirtää myös oman poikansa, joka kuvan perusteella oli noin 10-vuotias.

Piti siis löytää Matkantaassa asuva talonpoikaisperhe, jossa on vuonna 1807 piika nimeltä Liisa sekä isäntä, jolla on noin 10-vuotias poika. Koska Matkantaka on pieni kylä, niin tehtävä ei ole ylivoimainen, joskin työläs. Kylässä on mainittuna vuonna kolme eri Liisaa. Sekä Matkantaan Kompelin että Äyrikkälän talontyttärien nimenä on Liisa. Mutta he eivät palvele piikoina eikä heillä ole pikkuveljeä tai veljenpoikaa, joka sopisi matkakuvauksen tietoihin.

Kirkonkirjan lehdiltä löytyy sopiva Liisa, eikä enempää tarvita. Nuorella naisella on ikää 24 vuotta ja tarkempana nimenä Liisa Simontytär. Hän oli muuttanut edellisenä vuonna Matkantaan Kartanoon oltuaan sitä ennen piikana Torvoilan Ylhäisissä. Matkantaan Kartano-nimisessä talossa oli isäntänä tuolloin 41-vuotias Matti Matinpoika, joka lienee mainittu isäntä. Tällä oli vuonna 1807 kirkonkirjojen mukaan 9-vuotias poika nimeltä Topias.

Liisa Simontytär oli ehtinyt saavuttaa iän, jossa isojen talojen työt olivat tuttuja ja jotka hän jo osasi. Hän oli nuori, terve ja voimakas. Liisa sai valita työpaikkansa ja tarjota isäntäväelle taitoja, jotka olivat tarpeen. Ramsay pisti merkille hänen silmiinpistävän tyylikkään olemuksensa. Rahvaan naisten tuhlaamista rihkamaan ja hepeniin paheksuttiin säätyläistön keskuudessa aina 1900-luvulle asti. ”Perinteisen” harmaan ja kotikutoisen vaateparren katoamista surtiin vuosisatoja useissa kirjoituksissa ja sanomalehdissä. Tehdaskankaat, nauhat ja ostopitsit katsottiin turhaksi ylellisyydeksi. Tosin, kuka on oikeutettu sanomaan mikä oli ja on tuhlaamista ja mikä taas ei? Miesten rahanmenoa nuuskaan, tupakkaan, korttipeliin ja erikoisesti viinaan ei paheksuttu läheskään yhtä paljon kuin naisten vaatetusta.

Mutta sitten tullaan siihen, että oliko ”Matkantaan Liisa” varsinaisesti kotoisin Matkantaan kylästä? Ei ollut. Liisa ei tavallaan ollut kotoisin mistään. Hän edusti tyypillistä hauholaista ja kantahämäläistä piikaa. Sitä tilatonta väkeä, joka tuli ja meni pitäjästä toiseen muutaman vuoden välein.

Liisa syntyi vuonna 1783 Tyrvännössä Lahdentaan kartanon rakuunantorpassa, josta hänen vanhempansa pian sen jälkeen muuttivat Hattulaan Ventolan ratsutilalle. Isä oli ratsumies ja äiti entinen piika Lahdentaan kartanosta. Hattulassa perhe kasvoi ja lapsia syntyi lisää – sekä myös kuoli. Liisa oli lapsista vanhin ja Hattula oli hänen lapsuusmaisemansa. Pian ripille pääsyn jälkeen tuli aika lähteä itse ansaitsemaan elantoa palkollisena. Liisan vanhemmat kuolivat varhain ja sisarukset lähtivät peräjälkeen palvelukseen kuka minnekin, Hattulaan, Vanajaan, Hauholle…

Liisakin lähti alle 20-vuotiaana vuoden 1800 tienoilla piiaksi Hattulan Rahkolan Korelan rustholliin ja seuraavaksi Mierolaan. Jää arvoitukseksi, miksi Liisa suuntasi vuoden 1804 tienoilla juuri Hauholle, Rukkoilan kylään? Sieltä hän siirtyi Torvoilaan. Se, että Liisa viihtyi lähes kolme vuotta Matkantakana, kertoo tietystä kiintymyksestä kylään. Eikä hän lähtenyt sieltä kauaksi siirryttyään kohtalokkaaksi Suomen sodan vuodeksi 1808 Lautsian kartanoon piiaksi. Hauhosta muodostui Liisalle kotiseutu. Siellä oli ystäviä ja ehkäpä sukulaisiakin. ”Matkantaan Liisa” siis ansaitsee nimensä.

Ukonilma varjostaa Matkantaan ikivanha peltoaukeaa 10.7.2016

Se, mikä Matkantaan Liisaa tutkiessa mietityttää, on yksinäisyys, irrallisuus ja kodittomuus. Palkollinen sai kodin vasta kun avioitui. Naimattomana elämä oli kiertämistä taloista toisiin mukana vaatearkku tärkeimmille tavaroille. Kirjeitä ei kirjoiteltu. Nykyihmiselle, jolla perhe, suku ja kaverit kulkevat mukana kännykässä, ajatus tuntuu hämmentävältä. Menneisyyden maailma tuntuu perin turvattomalta paikalta nuorelle naiselle, jolla ei ollut vanhempia ja sisarukset asuivat kuka missäkin. Kuitenkin suurin osa ihmisistä selvisi. Ehkä suhtautuminen kanssaihmisiin oli erilaista, suorempaa: jokainen turvasi jokaiseen, kun muuta ei ollut. Jos et auttanut apua tarvitsevaa kanssaihmistä, saatoitko hädän tullen luottaa siihen, että joku auttaa sinua?

Matkantaan Liisa kuului selviytyjiin tavatessaan Ramsayn heinäpoutaisena päivänä 18.7 vuonna 1807. Kuvaan ikuistui itsevarma arvonsa tunteva nuori nainen, mikä näkyy niin asenteesta kuin asennostakin.

Matkantaka 1800-luvun alun pitäjänkartassa


Lähteet: Carl Gustaf Ramsay: Matkapäiväkirja 1807. Matka eteläisessä Suomessa (toim. Sampo Honkala) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. Maanmittaushallituksen pitäjänkartasto, Hauho 1825. Kansallisarkisto.