Oma blogiluettelo

Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon ja sen lähialueen kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

maanantai 20. marraskuuta 2023

Tarinaa Hauhon Okerlan Pätiälästä

Hauhon Okerlan Pätiälän tila kantaa pitkää ja harvinaisen komeaa historiaa. Isäntä Nils Pätiäinen piti jo 1500-luvulla tilalla kestikievaria, sillä Okerlan kautta kulki maantie Hämeen linnaan. Vuonna 1630 Pätiälän isännäksi tuli Elias Carlinpoika, joka suoritti tilalta ratsupalvelusta ja oli talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajana. Tämän mahtisuvun viimeisiä olivat vuonna 1734 Pätiälässä kuollut Elias Carlinpoika ja hänen vaimonsa Maria Pastell. Pätiälän värikkäistä vaiheista kautta historian voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, mutta tyydyn tässä lyhyeen versioon.

Ratsutilan niin sanottu ”herraskartanoaika” alkoi vuoden 1746 tienoilla, kun se päätyi lääninrahastonhoitaja Johan Posen haltuun. Vuonna 1761 omistajaksi mainitaan Hahkialan luutnantti Claes Robert Charpentier, joka majoitti Pätiälään Hahkialan kartanovoudin, joka säännöllisesti raportoi herralleen Ruotsiin Hahkialan asioita. Samalla vuosikymmenelle Pätiälän omistajaksi tuli aatelinen luutnantti Jacob Gotthard von Markqvard. Hänen kuoltuaan 1775 Pätiälään asettui tämän veli Frans Gustaf von Marqvard, joka oli avioitunut 1774 Vendla Catharina Tandefeltin kanssa. He asuivat laajan palveluskuntansa kanssa Pätiälässä vuoteen 1784.

Vuoden 1761 kartta Okerlasta
Sitten alkoikin hieman erikoisempi vaihe tilan historiassa. Pätiälän hankki omistukseensa vuonna 1786 apteekkari Anders Svahn. Hän oli syntynyt vuonna 1730 Tukholmassa, josta muutti Hämeenlinnan kaupunkiin ensin harjoittelijaksi ja sittemmin sai apteekkarin oikeudet. Svahn itse ei asunut Pätiälässä, vaan vuokrasi päärakennusta säätyläisille virkamiehille. Pätiälässä asuivat vuoteen 1798 vuokralaisina kihlakunnankirjuri Fredrik Björklund ja vaimonsa Maria Lovisa Blanck. Ylipäätään koko 1700-luvun lopun Pätiälässä asui vuokralla lyhyitä aikoja varsin monenlaisia säätyläisiä.

Toki on aina muistettava, että koko ajan Pätiälää viljelivät ja siellä asuivat omissa rakennuksissaan talonpoikaiset lampuodit perheineen sekä vielä Merrankorvan torppariperhe. Lisäksi Pätiälän mailla asui ratsumies sekä muutamia itsellisiä ja käsityöläisiä. Pätiälä oli siten pieni, oma kylämäinen yhteisönsä Okerlassa, ei pelkkä yksittäinen kartanorakennus kuten kartoista voisi päätellä.

Anders Svahnin apteekki tunnettiin Hämeenlinnassa nimellä ”Rosen”. Lääkkeiden ohella Svahn myi mausteita ja toimi myös epävirallisena lääkärinä. Vuonna 1795 Svahn myi apteekkinsa, keskittyi luottamustoimiin ja liittyi vuonna 1799 Suomen Talousseuraan. Seuran tavoitteena oli levittää kansakuntaa hyödyttäviä tietoja: maanviljelyä oli kehitettävä ja edistettävä perunan ja heinän viljelyä. Ahkeria talonpoikia ja palkollisia haluttiin seuran toimesta palkita sekä edistää isorokkorokotusta.

Svahn kuoli vuonna 1804 varakkaana miehenä. Hän teki vaimonsa Anna Ekenbergin kanssa yhteisen testamentin, koska heillä ei ollut lapsia. Suurin osa Svahnin omaisuudesta ja sen koroista osoitettiin yleishyödyllisiin kohteisiin kuten Hämeenlinnan kaupunginlääkärin toimeen, lääninsairaalalle, kirkolle, koululle ja köyhäinhoitoon.

Svahnit määräsivät testamentissaan Hauhon Okerlan Pätiälän ratsutilan Suomen Talousseuran omistukseen. Pätiälän tilan arvoksi määriteltiin 2000 riikintaalaria, joten lahjoitus oli merkittävä. Svahn halusi, että Pätiälän tuotoilla tuettaisiin erityisesti niitä talonpoikia, jotka huolehtisivat metsistään. Testamentissa kohdasta kolme tuli Talousseuralle kuitenkin ongelma. Siinä nimittäin määrättiin hyväntahtoisesti, että luutnantti Fredrik von Kraemer ja hänen vaimonsa Ulrika Albertina Charpentier saisivat asua Pätiälässä niin pitkään kuin he eläisivät ja maksaisivat siitä vuokraa vain 100 riikintaalaria vuodessa Suomen Talousseuralle.

Okerlan vanhan ryhmäkylän paikka, jonne kylä siirrettiin 1700-luvun alussa Hauhonselän rannasta

Luutnantti ja komissiomaanmittari Fredrik von Kraemer oli siis avioitunut 1798 Hahkialan neidin Ulrika Charpentierin kanssa, ja aloittanut tuolloin isojaon järjestämisen Eteläisten kylässä. Testamentin mukaisesti he asettuivat 1804 asumaan Pätiälään. Tilasta tulikin taakka Suomen Talousseuralle: sitä ei voitu kehittää eikä myydä, koska von Kraemereilla oli tilaan elinikäinen vuokraoikeus. Talousseura ei paljonkaan hyötynyt nimellisestä vuokrasta. Suurin hyötyjä oli Hahkialan kartano.

Kapteeni von Kraemer osallistui Suomen sotaan 1808, jossa hän haavoittui ja kuoli Pätiälässä vuonna 1809. Ulrika asui sen jälkeen leskenä Pätiälässä ja hänen vuokrastaan alkoi 1824 huolehtia Hahkialan kartano. Ainoa poika kersantti Robert Casper Didrik muutti 1816 Ruotsiin, jossa hän jatkoi sotilasuraansa kunnes päätyi vuonna 1861 Kalmarin vankilan johtajaksi. Robert avioitui vuonna 1835 serkkunsa Adelaide Constance Charpentierin kanssa. Leskiäiti Ulrika matkusti seuraavana vuonna poikansa ja miniänsä luo Ruotsiin, mutta palasi vuoden kuluttua takaisin Pätiälään - arvattavasti Suomen Talousseuran harmiksi. Huonosti tuottava Pätiälä ei siis vieläkään vapautunut myyntiin.

Ulrika Charpentierin kuolinilmoitus 1852

Kun Ulrika-rouva sitten kuoli vuonna 1852. Suomen Talousseura ei aikaillut yhtään, vaan alkoi välittömästi valmistella Pätiälän myymisestä. Sen osti huutokaupalla 1854 kruununnimismies Adolf Fredrik Lindeblad 6040 ruplalla anoppinsa puolesta. Anoppi oli vuonna 1851 kuolleen Hauhon kirkkoherran Karl Elias Alopaeuksen leski Gustava Ulrika Alopaeus. Leskirouva lapsineen asettui Pätiälän rustholliin. He asuivat tilalla vain vuoteen 1860, jonka jälkeen leskirovastinna muutti Porvooseen ja tilasta päätettiin lopulta luopua.

Vuonna 1862 Okerlan Pätiälässä alkoi uusi vireä aikakausi. Se nimittäin myytiin Hattulasta kotoisin olleelle Henrik Joel Henrikinpojalle, jonka vaimo oli Florina Amanda Johanintytär Wuolijoki. Nyt tila sai tarmokkaan isännän, joka sekä näkyi että kuului Hauholla ja lähitienoilla. Henrik Joel Pätiälä tunnetaan monista luottamustoimistaan: hän esimerkiksi hoiti viljamakasiinia ja tuli nimitetyksi Hauhon Säästöpankin kamreeriksi. Voisikin tavallaan sanoa, että avioparin myötä Pätiälässä alkoi uusi ”niskavuorelainen” aikakausi kuten monissa muissakin kartanoissa.

 

Amanda Florina 1835-1891 ja Henrik Joel 1832-1919

 

Lähteet:

Finlands Allmänna Tidning 14.9.1824

Helsingfors Tidningar 27.03.1852.

Hagman, Tyko: Kunnallishistoriallinen kertomus Hämeenlinnan kaupungista (1900).

Hämeen Sanomat 15.05.1919.

Morgonbladet 08. 11.1847

Uusi Suometar 25.11.1891.

Zilliacus, Lars: Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter. En källa om forksningen I (2002)

KA Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. H13:5/1-11 Kokkala; Kokkalan ja Okerlan kylät: tiluskartta ja selitys 1761, jakso 9.

lauantai 4. marraskuuta 2023

Varjon puolella vaeltaja


Pari sataa vuotta sitten elämänkohtalon saneli se asema, mihin ihminen sattui syntymään. Jyrkät säätyerot erottelivat ihmisiä: kaikilla ei ollut samoja mahdollisuuksia. Herrasväen kartanoelämän varjon puolella elämä näyttäytyi ankarana, mutta sitkeitä selviytyjiä sieltäkin löytyi ja elämä jatkui.

Hauhon Sotjalan Hovinkartanoon ilmestyi vuonna 1844 piiaksi Heta Liisa Liisantytär. Pappi kirjasi, että Heta Liisa oli tullut Luopioisista Hauholle ilman muuttotodistusta eli omin lupineen, mikä oli periaatteessa laitonta. Jokaisen piti seurakunnasta muuttaessaan hakea papilta muuttokirja ja toimittaa se tuloseurakunnan papille. Piian olisi pitänyt antaa muuttokirja isännälleen. Nähtävästi Hovinkartanon isäntä Carl Emil Furuhjelm ei asiaa kysellyt eikä Heta Liisan palkannutta voutia asia kiinnostanut. Eikä Heta Liisa ollut halukas avaamaan menneisyyttään, mihin oli syynsä…

Heta Liisa edusti 1800-luvun alkupuolella sitä ihmisryhmää, jolle sattui syntymähetkellä käsiin mahdollisimman huonot kortit. Heta Liisa syntyi Kuhmoisten Harmoisissa tammikuussa 1822. Isäksi hänelle merkittiin renki Simo ja äidiksi ”langennut nainen” Liisa Heikintytär. Heta Liisa oli siis avioton lapsi eikä edes äitinsä ensimmäinen, sillä Liisalle oli syntynyt jo vuonna 1819 avioton Matti. Lapsuus kului Harmoisten kylällä eikä se taatusti ollut huoletonta ja turvattua. Äiti sairasti keuhkotautia, johon kuoli 43-vuotiaana 1831, kun Heta Liisa oli yhdeksänvuotias. 

Seurakunnassa sitten pohdittiin mitä orvolle tyttöselle tehtäisiin. Hänet sijoitettiin Hukin taloon, jonka alustalaisena äitikin oli asunut. Voisihan lapsi jo ansaita elantoaan pikku piikana. Syystä tai toisesta 14-vuotias Heta Liisa lähetettiin 1836 Luopioisiin. Hänen tittelinsä oli muuttaneiden luettelossa ”piikalikka”. Saattoi muutto olla pikkupiian omakin päätös, johon ei kukaan puuttunut. Luopioisissa Heta Liisa asettui Padankoskelle Lahdensuun torppaan pikku piiaksi. Sieltä hän pääsi ripille 1838, ja otti heti piian pestin Padankosken Tupalaan.

Sitten tapahtui jotakin ikävää. Heta Liisa sairastui noin 18-vuotiaana ”veneeriseen rokkoon”, kuten merkittiin kirkonkirjoihin. Kyseessä oli ilmeisesti kuppa eli syfilis. Heta Liisalla se huomattiin ehkä ihomuutoksista. Kuka tartutti Heta Liisaan sukupuolitaudin? Sitä ei voi tietää. Heta Liisan tausta, lapsuus ja nuoruus oli ollut sellaista, että hän on saattanut myydä itseään, tulla hyväksikäytetyksi – tai sitten vain seurustella jonkun kanssa, jolta sai taudin. Aikalaiset pitivät syfilistä prostituoitujen tautina, mikä leimasi sen kantajan.

Sukupuolitautia pelättiin, ja Heta Liisakin toimitettiin piirilääkärin toimesta välittömästi Hämeenlinnaan saamaan ”kuuria”. Kuppaa hoidettiin sianihralla, johon sekoitettiin elohopeaa ja kloorivettä. Lääninsairaaloissa hoito oli ilmaista eikä paraneminen ollut varmaa. Heta Liisa palasi Hämeenlinnasta Luopioisiin Padankoskelle vuonna 1843, ja hänen todettiin parantuneen sairaudestaan. Elämä jatkui levottomasti piikana ja itsellisenä. Merkintöjen perusteella voisi olettaa, että tauti oli leimannut 23-vuotiaan Heta Liisan eikä hyvin palkattuja piian paikkoja oikein löytynyt.

Heta Liisa ratkaisi asian siten, että hän ilmestyi ilman muuttokirjaa 1844 Hauholle Hovinkartanoon piiaksi. Muuttokirjaan pappi olisi merkinnyt tiedon sairastetusta taudista. Ja jos tauti olisi tiedetty, olisiko häntä Hovinkartanoon edes palkattu? Piian pestin ehkä onnekkain sattuma oli se, että Hovinkartanossa Heta Liisa tutustui renki Kalle Emmanuelinpoikaan. He näyttäisivät pitäneen siitä lähtien yhtä: yhdessä muutettiin takaisin Luopioisiinkin. Tuttavuus johti myös raskauteen, sillä Liisa synnytti aviottoman lapsen Hermannin. Vakka oli kantensa valinnut. Vihillä Heta Liisa ja Kalle kävivät 30.11.1847. Liekö pappikin siihen jo patistellut… 

Renki Kallen ja Heta Liisan vihkimerkintä Luopioisissa 1847

Levottoman nuoruuden jälkeen avioparin elämä vakiintui – tai, no, alkoi vakiintua: Kalle tosin sai 1859 tuomion osallisuudesta murtovarkauteen. Lopulta päädyttiin kuitenkin Luopiosten Kouvalaan. Kallesta tuli Knaapin muonatorppari. Siten oli maatyötä vastaan mökki. Lapsi Hermanni ei elänyt ja kuluikin muutama vuosi ennen kuin tytär Josefina syntyi syyskuussa 1854 ja huhtikuussa 1858 kastettiin Eufrosyne. Tytöt varttuivat, mutta sitten iskivät 1860-luvun pahat nälkävuodet kulkutauteineen, joista Josefina ei selvinnyt. Hänet haudattiin huhtikuussa 1868.

Paljon kokeneet Heta Liisa Liisantytär ja Kalle Emmanuelinpoika olivat sitkeää tekoa. Heta Liisa kuoli 76-vuotiaana vuonna 1898 Luopioisissa, ja kaksi vuotta myöhemmin haudattiin Kalle. Ainoa eloon jäänyt lapsi Eufrosyne eli Siina oli eri maata kuin äitinsä, ja saihan hän viettää isän ja äidin kanssa turvatumpaa lapsuutta. Siina avioitui asianmukaisesti ja asettui miehensä Eemilin kanssa Hauhon Vitsiälään. Perimätieto kertoo, että Siina oli hyvinkin uskonnollinen ja vakavamielinen eikä sietänyt edes poikiensa tansseissa käyntejä eikä korttipeliä.

Heta Liisan ja Kallen tytär Eufrosyne oli isoäitini isoäiti ”Siina-mummu”. Jos muuta ei perinnöksi heiltä jäänyt, niin toivottavasti ainakin jokunen sitkeysgeeni.


Heta Liisan muuttokirjasta 1845 käy ilmi se, ettei Hauhon kirkkoherra Alopaeus tiedä hänestä yhtään mitään. Ei tämän syntymäaikaa- ja paikkaa, kristinopintaitoja, ei sitä onko vapaa avioliittoon tai millainen maine hänellä on eikä edes sitä onko tällä mahdollisia ruumiinvikoja. Heta Liisa ei ole käynyt sen paremmin lukusilla kuin ehtoollisellakaan Hauholla.


Lähde:

Södö, Maria: ”Paha tauti on yli koko Suomen maan levinnyt”: kuppa suomalaisissa lehtikirjoituksissa 1850-1940. Ennen ja Nyt: Historian tietosanomat 2/2023.

Hauhon ja Luopioisten seurakuntien kirkonarkistojen asiakirjat.

Kuva:

Augustin Ehrensvärdin piirros. Kansallisgalleria.