Varjon puolella vaeltaja

Pari sataa vuotta sitten elämänkohtalon saneli se asema, mihin ihminen sattui syntymään. Jyrkät säätyerot erottelivat ihmisiä: kaikilla ei ollut samoja mahdollisuuksia. Herrasväen kartanoelämän varjon puolella elämä näyttäytyi ankarana, mutta sitkeitä selviytyjiä sieltäkin löytyi ja elämä jatkui.

Hauhon Sotjalan Hovinkartanoon ilmestyi vuonna 1844 piiaksi Heta Liisa Liisantytär. Pappi kirjasi, että Heta Liisa oli tullut Luopioisista Hauholle ilman muuttotodistusta eli omin lupineen, mikä oli periaatteessa laitonta. Jokaisen piti seurakunnasta muuttaessaan hakea papilta muuttokirja ja toimittaa se tuloseurakunnan papille. Piian olisi pitänyt antaa muuttokirja isännälleen. Nähtävästi Hovinkartanon isäntä Carl Emil Furuhjelm ei asiaa kysellyt eikä Heta Liisan palkannutta voutia asia kiinnostanut. Eikä Heta Liisa ollut halukas avaamaan menneisyyttään, mihin oli syynsä…

Heta Liisa edusti 1800-luvun alkupuolella sitä ihmisryhmää, jolle sattui syntymähetkellä käsiin mahdollisimman huonot kortit. Heta Liisa syntyi Kuhmoisten Harmoisissa tammikuussa 1822. Isäksi hänelle merkittiin renki Simo ja äidiksi ”langennut nainen” Liisa Heikintytär. Heta Liisa oli siis avioton lapsi eikä edes äitinsä ensimmäinen, sillä Liisalle oli syntynyt jo vuonna 1819 avioton Matti. Lapsuus kului Harmoisten kylällä eikä se taatusti ollut huoletonta ja turvattua. Äiti sairasti keuhkotautia, johon kuoli 43-vuotiaana 1831, kun Heta Liisa oli yhdeksänvuotias. 

Seurakunnassa sitten pohdittiin mitä orvolle tyttöselle tehtäisiin. Hänet sijoitettiin Hukin taloon, jonka alustalaisena äitikin oli asunut. Voisihan lapsi jo ansaita elantoaan pikku piikana. Syystä tai toisesta 14-vuotias Heta Liisa lähetettiin 1836 Luopioisiin. Hänen tittelinsä oli muuttaneiden luettelossa ”piikalikka”. Saattoi muutto olla pikkupiian omakin päätös, johon ei kukaan puuttunut. Luopioisissa Heta Liisa asettui Padankoskelle Lahdensuun torppaan pikku piiaksi. Sieltä hän pääsi ripille 1838, ja otti heti piian pestin Padankosken Tupalaan.

Sitten tapahtui jotakin ikävää. Heta Liisa sairastui noin 18-vuotiaana ”veneeriseen rokkoon”, kuten merkittiin kirkonkirjoihin. Kyseessä oli ilmeisesti kuppa eli syfilis. Heta Liisalla se huomattiin ehkä ihomuutoksista. Kuka tartutti Heta Liisaan sukupuolitaudin? Sitä ei voi tietää. Heta Liisan tausta, lapsuus ja nuoruus oli ollut sellaista, että hän on saattanut myydä itseään, tulla hyväksikäytetyksi – tai sitten vain seurustella jonkun kanssa, jolta sai taudin. Aikalaiset pitivät syfilistä prostituoitujen tautina, mikä leimasi sen kantajan.

Sukupuolitautia pelättiin, ja Heta Liisakin toimitettiin piirilääkärin toimesta välittömästi Hämeenlinnaan saamaan ”kuuria”. Kuppaa hoidettiin sianihralla, johon sekoitettiin elohopeaa ja kloorivettä. Lääninsairaaloissa hoito oli ilmaista eikä paraneminen ollut varmaa. Heta Liisa palasi Hämeenlinnasta Luopioisiin Padankoskelle vuonna 1843, ja hänen todettiin parantuneen sairaudestaan. Elämä jatkui levottomasti piikana ja itsellisenä. Merkintöjen perusteella voisi olettaa, että tauti oli leimannut 23-vuotiaan Heta Liisan eikä hyvin palkattuja piian paikkoja oikein löytynyt.

Heta Liisa ratkaisi asian siten, että hän ilmestyi ilman muuttokirjaa 1844 Hauholle Hovinkartanoon piiaksi. Muuttokirjaan pappi olisi merkinnyt tiedon sairastetusta taudista. Ja jos tauti olisi tiedetty, olisiko häntä Hovinkartanoon edes palkattu? Piian pestin ehkä onnekkain sattuma oli se, että Hovinkartanossa Heta Liisa tutustui renki Kalle Emmanuelinpoikaan. He näyttäisivät pitäneen siitä lähtien yhtä: yhdessä muutettiin takaisin Luopioisiinkin. Tuttavuus johti myös raskauteen, sillä Liisa synnytti aviottoman lapsen Hermannin. Vakka oli kantensa valinnut. Vihillä Heta Liisa ja Kalle kävivät 30.11.1847. Liekö pappikin siihen jo patistellut… 

Renki Kallen ja Heta Liisan vihkimerkintä Luopioisissa 1847

Levottoman nuoruuden jälkeen avioparin elämä vakiintui – tai, no, alkoi vakiintua: Kalle tosin sai 1859 tuomion osallisuudesta murtovarkauteen. Lopulta päädyttiin kuitenkin Luopiosten Kouvalaan. Kallesta tuli Knaapin muonatorppari. Siten oli maatyötä vastaan mökki. Lapsi Hermanni ei elänyt ja kuluikin muutama vuosi ennen kuin tytär Josefina syntyi syyskuussa 1854 ja huhtikuussa 1858 kastettiin Eufrosyne. Tytöt varttuivat, mutta sitten iskivät 1860-luvun pahat nälkävuodet kulkutauteineen, joista Josefina ei selvinnyt. Hänet haudattiin huhtikuussa 1868.

Paljon kokeneet Heta Liisa Liisantytär ja Kalle Emmanuelinpoika olivat sitkeää tekoa. Heta Liisa kuoli 76-vuotiaana vuonna 1898 Luopioisissa, ja kaksi vuotta myöhemmin haudattiin Kalle. Ainoa eloon jäänyt lapsi Eufrosyne eli Siina oli eri maata kuin äitinsä, ja saihan hän viettää isän ja äidin kanssa turvatumpaa lapsuutta. Siina avioitui asianmukaisesti ja asettui miehensä Eemilin kanssa Hauhon Vitsiälään. Perimätieto kertoo, että Siina oli hyvinkin uskonnollinen ja vakavamielinen eikä sietänyt edes poikiensa tansseissa käyntejä eikä korttipeliä.

Heta Liisan ja Kallen tytär Eufrosyne oli isoäitini isoäiti ”Siina-mummu”. Jos muuta ei perinnöksi heiltä jäänyt, niin toivottavasti ainakin jokunen sitkeysgeeni.

Heta Liisan muuttokirjasta 1845 käy ilmi se, ettei Hauhon kirkkoherra Alopaeus tiedä hänestä yhtään mitään. Ei tämän syntymäaikaa- ja paikkaa, kristinopintaitoja, ei sitä onko vapaa avioliittoon tai millainen maine hänellä on eikä edes sitä onko tällä mahdollisia ruumiinvikoja. Heta Liisa ei ole käynyt sen paremmin lukusilla kuin ehtoollisellakaan Hauholla.

Lähde:

Södö, Maria: ”Paha tauti on yli koko Suomen maan levinnyt”: kuppa suomalaisissa lehtikirjoituksissa 1850-1940. Ennen ja Nyt: Historian tietosanomat 2/2023.

Hauhon ja Luopioisten seurakuntien kirkonarkistojen asiakirjat.

Kuva:

Augustin Ehrensvärdin piirros. Kansallisgalleria.