Tietoja minusta

Oma valokuva
Tutkijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

maanantai 28. elokuuta 2017

Tukholman hovista Hauhon pappilaan


Täällä Hauhon pitäjässä on kaikkiaan 40 herrasväen taloa, ja niistä 20 sijaitsee 2 ½ neljännespenikulman päässä kirkolta joka suunnalla. Ennen tohtorin tuloa nämä taloudet olivat jakaantuneet useisiin ryhmiin sukujen ylhäisyysasteen mukaisesti. Tohtorin perhe seurustelee yleisesti kaikkien kanssa, ja he ovat todella liittäneet täkäläistä herrasväkeä tiiviimmin yhteen”.

Näin kuvasi Eric Ehrnström pappilan ja kirkkoherra Ivar Walleniuksen merkitystä Hauhon seuraelämälle vuonna 1811. Kirkkoherran veli Luopioisten Lemmettylässä asunut notaari Johan Wallenius kommentoi omassa päiväkirjassaan pappilan juhlia 6.1. 1806 tylymmin: ”Matkustimme Hauhon pappilaan, jossa viivyimme koko päivän ja pidimme juhlaa (calas) suuren ihmisjoukon kanssa, parempaa ja huonompaa herrasväkeä”.  Notaarin maininta viittaisi siihen, että veli auliisti keräsi juhliinsa sellaistakin väkeä, joka ei täyttänyt säätyläisyyden kaikkia vaatimuksia…

Ivar Wallenius
Luopioisten Lemmettylässä syntynyt teologian tohtori ja lääninrovasti Ivar Wallenius teki huomattavan uran kirkon palveluksessa ja diplomaattina. Vuonna 1779 hän avioitui Porvoon tuomiorovastin tyttären Maria Charlotta Krogiuksen kanssa. Vaimon serkku oli naimissa Tukholman kuninkaallisen hovin seremoniamestarin Carl Fredrik Fredenheimin kanssa. Sen kautta Walleniukset liikkuivat Tukholman hovipiirissä. Ivar Wallenius sai Kustaa III:n toimesta vuonna 1782 nimityksen Suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi sekä valtakirjan kuninkaalliseksi hovisaarnaajaksi. Hänet vihittiin vuonna 1800 teologian tohtoriksi Uppsalassa.

Wallenius haki kirkkoherranvirkoja ruotsalaisista seurakunnista mutta tie ei auennut. Hän oli 53-vuotias ja teki tiliä itsensä kanssa. Veljelleen notaari Johan Walleniukselle hän kirjoitti näin: ”Minun täytyy Basiliuksen lailla ajatella vetäytymistä suuresta maailmasta suurempaan hiljaisuuteen ja rauhaan. Tämän rauhan toivon vanhuudessa saavuttavani kotiseudullani – ja seurakunnassa, jonka hoitajaksi minua aiotaan ja jota minä enemmän kuin mitään muuta Suomessa rakastan, Porvoota lukuun ottamatta, jossa minua myös paljon rakastettiin.

Ivar Wallenius valittiin yksimielisesti Hauhon kirkkoherraksi vuonna 1804. Suomen historiassa hänet muistetaan keskeisenä toimijana Suomen sodan aikana sekä sen jälkeen. Wallenius valitsi Venäjän keisarin – ehkäpä osin kotiseudunkin vuoksi. Wallenius oli vuonna 1808 Suomen lähetyskunnan jäsenenä tapaamassa keisari Aleksanteri I:stä. Seuraavana vuonna hän osallistui Porvoon valtiopäiville. Ivar Walleniuksesta piirtyykin historiankirjojen kautta jäykän juhlallinen suurmieskuva. Ehrströmin ja veljen Johanin päiväkirjat taas kertovat leikkisästä, huumorintajuisesta ja alati huvituksia keksivästä herrasmiehestä. 

Hauhon nykyinen pappila on vuodelta 1842
Avioparille ei syntynyt lapsia. Hauhon pappilassa temmelsi peräti neljä koiraa. Suurin oli nimeltään Pomp. Se oli musta ja luonteeltaan rauhallinen. Toinen koira, Musti, oli äkkinäinen ja vilkas. Kolmas koira oli nimeltään Schatte. Se oli pienin, vanhin ja ärhäkkä näykkimään. Sisäkissan nimi oli Pirpon. Lisäksi pappilassa asui rouvan seuraneitinä rouva Rothstein, jolla oli Jolie-niminen koira.

Kirkkoherra Wallenius oli rakentanut omalla kustannuksellaan empiretyylisen kaksikerroksisen pappilarakennuksen, joka edelsi nykyistä Hauhon pappilaa. Sen yhteydessä oli hehtaarin suuruinen puutarha sekä 190 hehtaarin viljelykset. Toimeliaisuus ei jäänyt vain seurapiirihuveihin, sillä Walleniuksen aikana aloitettiin isorokkorokotukset. Pitäjänkokousten pöytäkirjat kielivät ahkeruudesta seurakunnan hyväksi.

Ivar Wallenius ja apuna hauholaiset kuudennusmiehet. Peter Kämäri, Johan Jundula, Adam Heiskala, Gabriel Hannula, Mickel Toppola ja Eric Mickola ovat jättäneet puumerkkinsä pitäjänkokouksen pöytäkirjaan

Walleniuksen pappila oli vuosina 1805-1818 Hauhon seuraelämän keskus. Siellä järjestettiin illanviettoja, päivällisiä, puutarhajuhlia ja tanssiaisia. Kyse ei ollut vain kesästä 1811, vaan juhlia oli sekä ennen että jälkeen Eric Ehrströmin kesävierailun. Notaari Walleniuksen mukaan uuden vuoden päivänä 1814 pappilassa järjestettiin ”aivan valtavat kalaasit”, jossa oli mukana niin nuorta kuin vanhempaakin säätyläisväkeä. Suureelliset uuden vuoden juhlat näyttävätkin olleen pappilassa perinne. Voi vain kuvitella, soittoa, naurua ja ikkunoista hangelle kuvastuvaa kynttiläkruunujen valoa.

Johan Walleniuksen päiväkirja kertoo 20.8.1818 vierailusta pappilassa. Ivar-veli oli vakavasti sairas. Pappilassa oli tuolloinkin kesävieraita: Rovasti ja Liperin kirkkoherra Niklas Johan Perander perheineen. Vain seitsemän päivää myöhemmin suru-uutinen tavoitti huolestuneen Johanin: ”Rakkain veljeni tohtori Ivar Wallenius kuoli 68 vuoden 1 kuukauden ja 10 päivän ikäisenä. Korkein Jumala, ilahduta hänen sieluaan autuutesi asunnossa!”

Hautajaiset järjestettiin Hauhon kirkossa 30.9. Siunauksen toimitti Hollolan kirkkoherra ja myöhemmin Porvoon piispa Zachris Cygnaeus, joka oli saarnaansa valinnut tekstiksi toisen kirjeen Timoteukselle 4: 7-8. ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.”

Ivar Wallenius lepää Hauhon kirkon vieressä

Kuva: Emmanuel Theslingin luonnos Ivar Walleniuksesta  Porvoon valtiopäiviä esittävään maalaukseen vuodelta 1812 (wikimedia commons).
Lähteitä: Hietanen, Yrjö: Hauhon seurakunnan kirkkoherra Ivar Wallenius ja eräs Suomen historian suurista käännekohdista. Hauhon Joulu 1987. Miettinen & Mäkelä-Alitalo: Hauhon historia II. 2009.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Andriette ja Hannulan kätketty lapsi


Rukkoilan Hannulan virkatalo tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Iloranta. Sen historiaan liittyy pieni tarina, joka kietoutuu Suomen sodan vuosiin. Tarina on surullinen mutta osin kauniskin. Se alkaa Asikkalassa Anianpellon ratsutilalta, jonne syntyi 21.10.1779 tytär Andriette Eleonora. Hänen isänsä oli Anianpellon kartanon omistaja kirkonisäntä ja konduktööri Wilhelm Ström, jonka puoliso oli Maria Catharina Colleen. Lapsia syntyi kaikkiaan yhdeksän, joista osa kuoli pieninä. Perheen isäkin kuoli vuonna 1790 punatautiin ja äiti avioitui uudelleen vuonna 1794 kornetti Johan Henrik Bröijerin kanssa. Lesken ja lasten asema oli siten turvattu. 

Näkymä Hauhon Rukkoilan Ilorannasta (Hannulasta)

Nuorten neitojen lapsuus ja nuoruus oli turvattu. Tyttäristä ensimmäiseksi avioliiton satamaan purjehti Ulrika Wilhelmina vuonna 1796. Sulhanen oli majoitusmestari Johan Lydik Stormbom Sysmästä. Kaksi vuotta myöhemmin juhlittiin Eva Lovisan ja Asikkalan kappalaisen Gabriel Lyran häitä. Kappalainen oli 25 vuotta morsiantaan vanhempi, ja hänelle avioliitto oli kolmas. Järkevä valinta nuorelta neidolta. 

Kolmas tytär Andrietta Eleonora oli 22-vuotias naimaton neito kesällä 1801. Millainen lienee kulunut kesä ollut? Täynnä romanttisia unelmia vai pelkoa ja ahdistusta? Andriette havaitsi olevansa raskaana loppuvuodesta 1801. Ei ollut virallista kihlausta eikä sulhasta. Perhe ei päätynyt nopeisiin ratkaisuihin, vaan kartanossa syntyi avioton lapsi heinäkuussa 1802. Tyttö kastettiin Johanna Helenaksi. Isäksi ilmoitettiin ”vänrikki Polón”. Kummeina olivat Abraham Matinpoika ja Juliana Lyra. 

Kuka oli ”vänrikki Polon”? Kyseessä oli Hollolan Hannulan ratsutilan omistaneen Karl Polonin poika Johan, joka oli edennyt elämässä hyvin. Hän sai kuningas Kustaa IV Aadolfilta ylennyksen kersantista vänrikiksi ja omisti Mommilan Uskilassa vanhan rälssitilan sekä vuokrasi myöhemmin Hollolan Pyhäniemen kartanoa. Herää kysymys, että miksi tämä 46-vuotias poikamies ei avioitunut raskaaksi saattamansa neidon kanssa? He olivat samaa säätyä, joten avioliitto olisi ollut varsin sovelias.

Vai oliko ”vänrikki Polon” sittenkään Andrietten lapsen isä? Ottiko hän isyyden niskoilleen jonkun toisen puolesta? Naimattoman miehen mainetta ja perherauhaa tunnustettu avioton lapsi ei tahrannut. Oliko todellinen isä kenties joku muu - ehkäpä joku naimissa oleva mies? Liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Lähteet vaikenevat. Jostain syystä aviotonta Johanna Helenaa ei löydy Asikkalan lastenkirjoista Anianpellon kartanon kohdalta. Andriettekaan ei saanut kirkonkirjoissa merkintää ”qvinsperson”, kuten rahvaan naiset, jotka synnyttivät aviottoman lapsen. 

Andriette Elonora asui kotonaan Anianpellossa kunnes 28-vuotiaana vuonna 1807 avioitui. Puoliso oli kersantti Karl Magnus Löfman, joka oli Hauhon Rukkoilan Hannulan lippumiehen puustellin viimeisin upseeri. Hän oli syntynyt vuonna 1770 Hauhon Kivikon ratsutilalla nimismies Johan Löfmanin ja Anna Kristina Herkepaeuksen poikana. Karl Magnusia ei haitannut se, että morsiamella oli avioton tytär. Rohkea valinta, joka tuskin miellytti sukua: säätyläispiireissä nuorelle neidolle syntynyt avioton lapsi oli kaikkea muuta kuin hyväksyttyä.

Andriette Eleonoran  etunimet eivät löydy Hauhon rippikirjasta 1802-1812

Pieni Johanna Helena seurasi äitinsä mukana Rukkoilan Hannulaan. Tosin lasta ei löydy Hauhonkaan lastenkirjoista. Tuntuu kuin kaikki yksimielisesti papit mukaan lukien piilottelisivat pientä Johanna Helenaa. On hämärän peitossa, miten Hannulan tuoreeseen rouvaan ja hänen aviottomaan tyttäreensä suhtauduttiin. Löytyikö leikkitovereita? Mitä mietti läheisen Stenkullan rouva Neclair, mitä Leppäniemen Schreckit, Joen Schmidtit ja Alastalon Schildtit. Toisaalta ajat olivat levottomia. Suomen sota oli alkamassa, joten perheillä oli muutakin mietittävää.

Maahan julistettiin sotatila 7. helmikuuta 1808. Hannulan rouva Andriette synnytti kymmenen päivä myöhemmin pojan Carl Johan Wilhelmin. Kummeina olivat kappalaisen rouva Grahn, pataljoonan saarnaaja Hallenberg, nimismies Hangelin sekä Rukkoilan Niemen Herkepaeukset ja Nylundit. Kanssakäymistä näyttää olleen naapurin herrasväkien kanssa. Onnellinen uusperhe-elämä sai kuitenkin karun lopun jo elokuussa 1808. Sotavuosina riehunut tuhoisa vatsatauti iski perheeseen. Pieni 7-vuotias Johanna Helena kuoli 19.8. Äiti Andriette Eleonora menehtyi seuraavana päivänä. Haudattujen luettelo onkin syntyneiden luettelon ohella ainoa, joka kertoo rouvan aviottoman tyttösen olemassaolosta Hannulassa. 

Johanna Helenan nimi on haudattujen luettelossa virheellinen.

Suomen sota päättyi 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhaan ja maa siirtyi osaksi Venäjää. Uusi aika alkoi myös Hannulassa. Isä ja terve pieni poika olivat jäljellä. Turusta muutti Hannulaan Karl Magnuksen äiti nimismies Löfmanin leski Anna Stina Herkepaeus. Samoin tilalla asusteli isännän sisar leski Maria Helena Löfman. Isoäiti ehti hoidella äitinsä menettänyttä poikaa aina vuoteen 1825, jolloin hän kuoli peräti 82-vuotiaana. Kersantti Karl Magnus Löfman ei avioitunut uudelleen ja kuoli Hannulassa keuhkotautiin 61-vuotiaana vuonna 1831.

Carl Johan Wilhelm Löfman eli aikuiseksi. Hän löytyy säännöllisesti kirjattuna lähteistä toisin kuin pieni sisarpuolensa. Carl Johan Wilhelm pistettiin nuorena opintielle Hämeenlinnan triviaalikouluun. Hän valmistui maanmittariksi ja avioitui Hauholla vuonna 1834 Wilhelmina Björklundin kanssa. Aviopari asettui Hannulaan, kunnes he muuttivat lapsineen vuonna 1840 Pietariin. Tiesiköhän kollegineuvokseksi päätynyt Carl Johan Wilhelm Löfman, että hänellä oli ollut sisarpuoli?