Tietoja minusta

Oma valokuva
Tutkijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Mittumaarin viettoa vuonna 1811



Kansaa nykyisin keräävät juhannuskokot olivat Kanta-Hämeen alueella täysin tuntemattomia ennen 1900-lukua. Vanajaveden ja Hauhon seudulla kokkotulia poltettiin helavalkeina vain helluntain aikaan eikä muulloin. Muutenkin juhannusta vietettiin melko rauhallisesti. Juhannus eli mittumaari oli Hauhon kirkkopyhä, joten kansa oli ajankohdan erityisestä juhlavuudesta tietoinen. Sitä paitsi juhannus jakoi vuoden kahtia: oli töitä, jotka tehtiin joko ennen tai jälkeen juhannuksen. Kylien väki asetteli pihoihinsa nuoria koivuja, haapoja ja pihlajia. Pirtit ja tuvat siivottiin perusteellisesti. ”Huane lehlotettiin juhannusaattoyänä”, kerrottiin Hauholla vuonna 1925. Se tarkoitti sitä, että hirsien rakoihin työnnettiin haapojen, vaahteran ja pihlajien oksia. Erilaisia lemmentaikoja tehtiin aattoyönä, ja juhannuspäivän iltana tanssittiin. Suurta herkkua oli viilipiimä, ja juomaksi valmistettiin juhannussahtia. 

Eric Ehrströmin päiväkirja kuvaa elävästi hauholaisen herrasväen juhannuksen viettoa vuonna 1811. Aattoaamuna hän ihasteli tyynellä järvellä liikkuvia lukuisia kirkkoveneitä, jotka kilpaillen lähestyivät kirkonkylää. Kirkon eteisessä Ehrström tapasi jalkapuussa tyttöjä ja poikia, jotka olivat edellisissä kirkonmenoissa ”heitelleet lehtereillä toistensa päälle kukkia”. Epäilen, että kuriton nuoriso oli pikemminkin pommittanut toisiaan voikukan nupuilla, ja päätynyt sitten sen seurauksena juhannuskirkossa istumaan jalkapuuhun. 

Juhannusyö Iso-Roineella
Mitään suuria juhlia ei aattoiltana tai juhannuspäivänä kartanoissakaan järjestetty. Herrasväki kokoontui toistensa luo illanviettoihin pieninä seurueina. Hauhon pappilassa pystytettiin juhannusaattoiltana juhannussalko, jonka ympärillä niin nuoret kuin vanhatkin tanssivat Ehrströmin soittaessa viulua. Juhannuspäivän 24.6 Ehrström ja pappilan väki viettivät Lehdesmäen rusthollissa kirkkoherra Ivar Walleniuksen sisaren Elisabetin ja tämän aviomiehen pastori Johan Henrik Hallenbegin luona. Päivälliseksi seurue nautti Hallenbergin pyydystämää kalaa ja itse ampumaa lintua. Herrat kuuntelivat yli 80-vuotiaan isäntänsä tarinointia, rouvat käyskentelivät kartanon puutarhassa ja lapset soutelivat yhdessä Ehrströmin kanssa tyynellä järvellä. 

Isolla-Roineella siintää mitä kiehtovin kirjo kauniita lehtimetsän peittämiä saaria, niemiä, lahtia ja kyliä. Pyhäjärvellä näkyy korkeita, pittoreskejä vaaroja, joilla kasvaa muhkeita havupuumetsikköjä, ja kartanon vasemmalla puolen virtaa kaunis joki, joka yhdistää molemmat järvet ja muodostaa juoksullaan niemen, jonne Hallenberg on perustanut todella soman ja kauniin puutarhan. 

Kuulostaa täydelliseltä juhannuspäivältä! Lopuksi koko joukko – iäkkäitä Hallenbergejä lukuun ottamatta – oli ”leskisillä” (änkeleken), mikä tarkoittaa leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”. Siinä asetutaan parijonoon ja pariton ”leski” asettuu selin parijonon eteen ja huutaa ” leski edestä, pari takaa”. Takimmainen pari lähtee juoksemaan omaa puoltaan. ”Leski” saa katsoa taakseen ja lähteä liikkeelle, kun juokseva pari ohittaa hänet ja yrittää koskettaa toisiaan. Parittoman ”lesken” pitää yrittää tavoittaa toinen juoksijoista, jotka yrittävät palata yhteen. Kiinniotetusta tulee yhdessä ”lesken” kanssa uusi pari ja parittomasta tulee ”leski”. Kyseinen leikki tuntuu olleen laajasti suosiossa juhannuksen tienoilla, sillä nuori Johan Wallenius mainitsee päiväkirjassaan jo vuonna 1784 olleensa juhannuksena ”ensi kerran leskisillä Nymalmin riihessä” Turussa.


Mainittu Luopioisten Lemmettylässä asunut notaari Johan Wallenius ei osallistunut sisarensa  ja lankonsa järjestämille päivällisille. Oman päiväkirjansa mukaan hän vietti vuoden 1811 juhannuspäivänä iltahetken Pälkäneen Kukkolan Aspilassa ”sihteeri Bergstadiuksen luona yhdessä kapteeni Nohrströmin kanssa”. Herroille tarjottiin kahvia, akvaviittia ja punssia. Seuraavana päivänä samat herrat vierailivat Walleniuksen perheen luona Lemmettylässä. Tässä yhteydessä Wallenius myös mainitsee, että hänen kaksi vuotias poikansa tuli juhannuksena vieroitetuksi rintaruokinnasta. 

Juhannuspäivän jälkeistä päivää kutsutaan Hauholla nimellä ”juhannusruntu”, joka samalla päättää juhannuksen.  Vuonna 1811 se merkitsi herrasväelle vilkkaan, kesäisen seurustelukauden alkua, joka täyttyi maalaistanssiaisista, huviretkistä ja päivällisistä. Tavallinen kansa puolestaan alkoi hiljalleen suunnata ajatuksiaan kohti heinäntekoa, sillä ”Hermannista heinään, Joelista juoksujalkaa!”. 


Maalaus:
Jules Larcher 1889: Bottles of Champagne Bread Biscuits and Cakes on a Draped-Table. Wikimedia Commons.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Sisäköstä emännäksi


Lokakuun 29. päivänä 1789 vihittiin Hauholla avioliittoon leski-isäntä Anders Gabrielinpoika Kaivola Torvoilasta ja Gretha Stråhle Sotjalan Hovinkartanosta. Liitto näyttäisi melko tavanomaiselta: leskeksi jäänyt isäntämies nai kartanossa palvelleen piian. Mutta tässä tapauksessa kaikki ei ollut sitä miltä se vihittyjen luettelossa näyttää. Tilanne oli monimutkaisempi.

Olen havainnut, että kartanomaailman salien ja kamarien puolelta ei avioiduttu talollisten kanssa. Tämä koski niin säätyläisineitejä kuin parempia palvelijattariakin. Siten Greta Stråhle on melkoinen poikkeus. Hän työskenteli vuosia kartanoissa sisäpiikana ennen avioitumistaan talonemännäksi Torvoilaan. Greta oli tuolloin jo yli 40 vuotias. Hän oli muuttanut Hovinkartanoon vuonna 1772 Tyrvännöstä. Tittelinä Greta Stråhlella oli koko ajan ”jungfru” mikä merkitsi sitä, että hänet luokiteltiin jonnekin säätyläistön rajamaille. 

Greta vaikuttaisi olleen Sääksmäen Rapolan kartanon ratsumiehen Lucas Stråhlen vuonna 1743 syntynyt tytär. Isä kaatui sodassa samana vuonna, kun nuorin tytär syntyi. Leski Anna Matintytär muutti lapsineen itselliseksi Voipaalan kartanoon. Lucas Stråhle oli sotilasrullien mukaan syntynyt 1600-luvun lopulla Kalvolassa. Sen tarkempia tietoja ei löydy. Koska muuttomerkinnät ovat epäselviä, niin Margareta (Greta) Stråhlen tausta jää epävarmaksi. Varmaa on vain se, että hän oli vuoteen 1772 mennessä hankkinut sellaiset tiedot ja taidot, joiden perusteella hänet voitiin luokitella ”neiti” -nimekkeen alle. Greta oli ”huspiga” eli sisäpiika Wilhelm Leopoldin perheessä, jossa kasvoi kolme nuorta neitiä. Tehtävä edellytti Gretalta ruotsin kielen taitoa ja tietyn tapakulttuurin hallitsemista, mikä ei luonnistunut keneltä tahansa sotamiehen tyttäreltä. 


Entäpä sitten Torvoilan Kaivolan leski-isäntä Anders Gabrielinpoika? Ei hän ollut Kaivolan vanhaa sukua, vaan tullut taloon vävyksi. Anders syntyi vuonna 1739 talollisenpoikana Pälkäneen Joensuun Heikkilässä. Talon peri vanhin veli Henrik. Anders otti pestin Kuiseman Herralan säätyläistaloudessa ja sen jälkeen Tyrvännön Lahdentaan kartanossa. Sieltä hän palasi kotitaloonsa Heikkilään. Nuorta miestä onnisti. Hän avioitui vuonna 1764 Torvoilan Kaivolan leskeksi jääneen nuoren emännän Sofia Juhontyttären kanssa. Kaivolan tila oli jaettu kahtia ja Anders pääsi isännöimään sen toista puolikasta. Sofia oli syntynyt Miehoilan Paavolasta ja avioitunut vuonna 1757 Kaivolan isännän Juho Erikinpojan kanssa. Tästä liitosta oli syntynyt lapsi Juho, joka perisi tilan. 

Kaivolan nuori isäntä Juho oli avioitunut jo vuonna 1781 Sahalahtelaisen rusthollintyttären Anna Henrikintyttären kanssa. Kaivolan suku oli asunut tilalla ainakin jo 1400-luvulta asti eikä ketju katkennut nytkään. Orvoksi jäänyt Juho Juhonpoika ehti elää monimutkaisessa ”uusperheessä”: hän sai ensin isäpuolen ja aikuisena myös äitipuolen Greta Stråhlen. Jää arvailuksi, miten arki sujui vuodesta 1789 Kaivolassa. Miten hoitui herraväen sisäköltä vanhan hämäläisen sukutilan emännyys? Vai olivatko talon ohjat jo nuorella parilla? Jäivätkö Anders ja Greta syrjäisessä Torvoilan kylässä hivenen eriseuraisiksi ja ulkopuolisiksi? Anders Gabrielinpoika löytyy kummina Ylhäisten isäntäparin lapselta vuonna 1798, mutta Greta ei löydy yhdenkään Torvoilassa syntyneen lapsen kummiluettelosta. 

Torvoilan kylää
On hyvin mahdollista, että Greta ja Anders olivat omaksuneet kartanoissa herraskaiset tavat ja sijoittuivat jonnekin talonpoikaiston ja säätyläistön välimaastoon. Molemmat ilmeisesti osasivat ruotsia, sillä Anders Gabrielinpojasta löytyy maininta notaari Johan Walleniuksen päiväkirjasta. Tieto viittaa siihen, että Anders ja Greta ainakin jossain määrin seurustelivat pitäjän säätyläisten kanssa, pääsemättä kuitenkaan varsinaiseen seurapiiriin.  Johan Wallenius kirjoitti 7.4.1791 seuraavasti: ”Panttasin lanko Hallenbergin 400 taalarin saatavan vakuudeksi Torvoilan Kaivolan isännälle 46 kpl käsittävän rahakokoelman, arvoltaan 26 taal. 40 s. specie.” 

Hämeen Sanomat 13.5.1884
Päiväkirja ei kerro rahakokoelman kohtalosta sen enempää, mutta se tiedetään, että Kaivolan talon karjapihalta löytyi vuonna 1884 mystinen kattila, joka oli täynnä 1700-luvun kuparikolikoita. Kenties monimutkainen perhekuvio sai Andersin tai Gretan varautumaan mahdollisten perintöriitojen varalle. Tai sitten rahakattila kätkettiin vasta Suomen sodan kynnyksellä varmuuden vuoksi. Sefanias Kaivola toimitti rahalöydön asianmukaisesti Helsingin Yliopiston raha- ja mitalikabinettiin, jonne sitä ei kuitenkaan huolittu. Ilmeisesti 1700-luvun kuparikolikot katsottiin liian uusiksi ja palautettiin isännälle, joka ilmeisesti myi ne eteenpäin. Sekin jää epäselväksi liittyykö Hallenbergin rahakokoelman panttaus löytöön. 

Palataan vielä lopuksi Greta Stråhleen. Hän jäi leskeksi vuonna 1798, ja kuoli Kaivolassa vuonna 1811 kihtiin. Haudattujen luettelossa Anders oli Kaivolan ”vanha isäntä” ja Greta Stråhle ”vanhaemäntä ja leski.” Virallinen hierarkia oli tarkkaa. He olivat Kaivolan isäntä ja emäntä, tosin vailla mitään sukuyhteyttä taloon. 

Kuparikolikko 1750-luvulta

Tieto Kaivolan karjapihalta löydetyn rahakattilan vaiheista on saatu Virpi Nissilältä

Kuvat: 
Kalmbergin kartasto 1855
A pretty maid carrying drinking chocolate on a tray. Stipple engraving by A. H. Payne after Liotard, c. 174, Wellcome Trust, Wikimedia commons
Kopparmynt, Skoklosters samling, Wikimedia commons
Tiina Miettinen

torstai 26. huhtikuuta 2018

Puutarhurisuku Satakunnasta


Kevään alkaminen houkuttelee jälleen kartanopuutarhojen pariin. Luulin, että Sotjalan Hovinkartanon Erik Sjöberg 1780-luvulla olisi ollut Hauhon varhaisin puutarhamestari, mutta erehdyin. Vielä aikaisempi tieto puutarhamestarista löytyy kyllä samasta kartanosta, mutta jo vuodelta 1776. 
 
Kotakuusama Hovinkartanossa
Syyskuussa 1776 Hovinkartanoon merkittiin muuttaneeksi 20-vuotias puutarhamestari Anders Dahlbom vastavihityn vaimonsa Sofia Matintyttären kanssa. Hän tuli Hauholle ensimmäiseen työpaikkaansa Satakunnasta Suoniemen Kuljun kartanosta. Se oli pitäjässä jotain ennen kuulumatonta ja uutta: palkattu henkilö, jonka tehtävä oli muokata ja raivauttaa kartanon ympäristöä ilman, että tarkoitus oli saada aikaan kelvollista peltomaata. Puhumattakaan erikoisista yrteistä ja muista oudoista kasveista, joita puutarhuri kasvatteli.


Hovinkartanoa isännöivät Wilhelm Leopold ja Magdalena Ignatius, joilla oli kolme tytärtä. Hovinkartanon kannalta on kiinnostavaa, että Ulvilan Haistilan omistajat olivat Gripenbergejä. Samoin Suoniemen Kuljun kartanoon on merkitty saman perheen jäseniä. Haistilan isäntäparina oli Odert Jean Gripenberg ja Eva Gustava. Hovinkartanon vanhin neiti Margareta Magdalena Leopold avioitui 22.8.1784 Haistilan pojan kapteeni Odert Albrekt Gripenbergin (1753-1823) kanssa. Siten kartanoon saatiin isännäksi vävy. Ensimmäisen puutarhurin kautta yhteys Ulvilan Gripenbergeihin syntyi jo aiemmin. 

Hovinkartanon vanha rakennus
Hovinkartanon omistaja Wilhelm Leopold oli vuodesta 1763 alkaen Ylä- ja Ala-Hollolan kihlakuntien tuomiokunnan tuomari. Oppineena siviilivirkamiehenä hänellä oli aikaa perehtyä puutarhan hoitoon toisin kuin aatelisilla upseereilla. Turussa oleskellessaan hänellä oli mahdollisuus tutustua myös Pehr Adrian Gaddiin, joka vuonna 1750 nimitettiin Turun Akatemian luonnonhistorian ja talousopin dosentiksi. Gadd perusti Pirkkalan Harjun Kaarilan kartanoon kasvitieteellisen puutarhan. Hän julkaisi suomeksi vuonna 1768 kirjasen: Lyhykäinen ja yxikertainen neuvo kuinga krydimaan yrttein kaswannot Suomen maasa taittaan saatettaa tuleundumaan

Voisikin hyvin kuvitella, että Wilhelm Leopold perehtyi Gaddin esimerkin innostamana hyötykasveihin ja puutarhanhoitoon. Se ehkä sai hänet vuonna 1776 ensimmäisenä Hauholla palkkaaman puutarhurin. Siten Hovinkartanon puutarha edustaa varhaisinta puutarhakulttuuria, jonka Dahlbom toi osin mukanaan Satakunnasta. Hänen jälkeensä puutarhamestarin tointa jatkoivat kartanossa 1700-luvun lopulla Erik Sjöberg ja Vihdistä vuonna 1785 muuttanut Johan Lind. 

Pitkään ei puutarhamestari Anders Dahlbom Hauholla viipynyt. Hän on lähtenyt viimeistään vuoden 1777 aikana. Andersille ja Sofialle syntyi vuonna 1778 lapsi jossakin muualla kuin Hauholla. Tämä käy ilmi Oriveden rippikirjasta, jonne perhe päätyi vuoden 1780 tienoilla. Anders oli tuolloin vaihtanut ammattia puutarhurista torppariksi. Asuinpaikkana kasvavalla perheellä oli Myllymäen torppa. Seuraavalla vuosikymmenellä Anders Dahlbom mainitaan ruotusotamiehenä Naappilan Lahdenpohjan torpassa. Hyvä tuntemus hyötykasvien hoidosta oli tarpeellinen lisätaito.

Andersin isä Johan Dahlbom ei hänkään ollut koko ikäänsä puutarhurimestarina. Johan saattoi olla Kiikan Vakkalassa asuneen ruotusotamiehen Bengt Dahlbomin ja tämän vaimon Valburg Johanintyttären 1750-luvulla mainittu poika Johan, jolla oli tittelinä ”scholaris” eli koululainen. Täyttä varmuutta ei ole. Johan Dahlbom löytyy kuitenkin varmuudella 1760-luvulla Ulvilan Haistilasta tittelillä merimies. Perheeseen kuului tuolloin vaimo Maria Erikintytär sekä poika Anders. Toinen poika Johan syntyi vuonna 1766. Haistilasta perhe muutti 1770-luvulla Kuljun kartanoon, jossa Johan mainitaan Johan Gustaf Mellinin puutarhamestarina. Sieltä he muuttivat Kangasalan Vääksyn kartanoon, jossa Johan Dahlbom oli kyllä puutarhamestari, mutta hänellä oli lisäksi maininta ”samt torpare” eli hän oli samalla myös torppari.


Poika Anders mainitaan 1773-1775 palvelijana Kangasalan Sorolan ratsutilalla. Jostain syystä isä Johan Dahlbom ja vaimo Maria muuttivat Kiikan Vakkalaan, jossa he löytyvät vuonna 1780 itsellisiksi merkittyinä. On mahdollista, että Johan kävi harjoittamassa paikkakunnalla ammattiaan tai sitten hän hoiti siellä perheasioita. Kiikasta aviopari palasi pian takaisin Kangasalle. Johan Dahlbom kuoli vuonna 1793 poikansa Andersin luona Orivedellä, mutta hänet mainitaan haudattujen luettelossa Vääksyn puutarhamestarina.

Se, miten Suomessa henkilö sai tittelikseen puutarhamestari, on itselleni epäselvää. Ruotsin suurien linnojen ja kartanoiden puutarhurit etenivät oppipojista kisälleiksi ja mestareiksi sekä opiskelivat jopa ulkomailla. He kykenivät laatimaan jopa puutarhasuunnitelmia. Toki heidän alapuolellaan oli eritasoisia puutarhureita, joita pienemmät kartanot ja porvarit palkkasivat. Usein ammatti alkoi 1700-luvulla periytyä isältä pojalle. Puutarhurin toimi tuntuu olleen Suomessa vahvasti osa-aikaista, ja ammatti voitiin joustavasti joko vaihtaa tai yhdistää vaikka torpparin rooliin. Vaikea on arvioida, mitä Hauhon ensimmäinen puutarhamestari Anders Dahlbom sai parissa vuodessa aikaan Hovinkartanossa. Kaikissa tapauksissa oppi hyötykasvien viljelystä ja puutarhanhoidosta jäi pysyvästi pitäjään Hovinkartanon kautta.


Kangaslan Vääksyn kartanon puistoa
Puutarhureista:
Ahrland, Åsa: Den osyndiga handen. Trädgårdsmestaren i 1700-talets Sverige (2006)