Tietoja minusta

Oma valokuva
Tutkijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

tiistai 2. tammikuuta 2018

Borgenströmin mamsellit


Borgenströmit ovat hauholainen suku, vaikka he eivät omistaneet maata. He asuivat alueen sotilasvirkataloissa 1700-luvulla, ja solmivat avioliittoja paikallisiin säätyläissukuihin. Maattomuus merkitsi erityistä painoarvoa avioliitoille. Luutnantti ilman maata ei ollut mieluisin kosija perijättärille. Eikä isänsä upseerinpalkan varassa elävä mamselli puolestaan aateliselle kartanonperijälle. Ei siis ollut yllättävää, että virkatalojen nuoret avioituivat keskenään ja läheiset sukulaisavioliitot olivat hyvin tavallisia. 

Hauholaissyntyinen 21-vuotias kersantti Karl Wilhelm Borgenström avioitui vuonna 1781 Hedvig Juliana Ammondtin kanssa, joka oli Kalailan Heikkilän virkatalon tytär. Aviopari asui ensin Kalailassa, josta he muuttivat 1783 Längelmäen Puharilan Myllymäkeen. Sieltä he muuttivat vuonna 1792 takaisin Hauholle Rukkoilan Hannulan virkataloon ja sieltä vuonna 1805 Portaan Kaskelaan. Ylennysten myötä asuinpaikka vaihtui, koska virkatalot määräytyivät sotilasarvon mukaan. Avioparille syntyi 10 lasta, joista seitsemän oli elossa 1810-luvun alussa. Kaskela oli perheelle melkein kuin sukutalo, koska Karl Wilhelmin vanhemmat olivat asuneet siellä 1770-luvulla 


Perheen isä elättää vänrikinpalkallaan rouvansa ja seitsemän lastaan, joista vanhin, joka on luutnantti, pystyy aliupseerinpalkallaan jossain määrin edistämään omaa toimeentuloaan. Borgenströmin neljä tytärtä ovat erittäin mukavia ja sävyisiä, he pukeutuvat oikein hyvin, ja ovat omin käsin valmistaneet tai ansainneet kaikki vaatteensa. Kun isä kalastaa, hänellä on pojat apunaan. Jos perhe tekee pienen retken järvelle, niin isä ohjaa ja tytöt sekä pojat soutavat ja sulostuttavat matkansa nautintoa kauniilla laulullaan. Kaikki ovat erittäin musikaalisia ja monella muullakin tavoin lahjakkaita, mikä vahinko, että köyhyys on esteenä heidän kehitykselleen.” 

Näin Eric Ehrström kuvaili Borgenströmin perhettä säälin ja ihailun sekaisin sanoin vuonna 1811. Mamselli Ebba Henrika sai Ehrströmiltä kehuja myös siitä, että hän osasi soittaa hyvin viulua, jolla säesti nuorten tanssia. Neljä Borgenströmin mamsellia olivat 27-vuotias Ebba Henrika, 23-vuotias Hedvig Charlotta, 20-vuotias Anna Lovisa ja 18-vuotias Fredrika Wilhelmina. Pojista vanhin oli 25-vuotias luutnantti Karl Fredrik. Perheeseen kuuluivat vielä 15-vuotias Ernst Joakim ja 11-vuotias Adolf Johan. Ehrström arvioi päiväkirjassaan köyhiä mamselleja iloisiksi ja mukaviksi. Nuorinta Anna Lovisaa hän pitää myös kauniina, joskaan ei sentään yhtä jalona ja kiinnostavana kuin mamselli Schreckiä

Mamselli Ebba Henrika oli jo siinä iässä, että häntä saattoi pitää ikäneitona. Mutta mamsellipa oli kihloissa ja Kaskelassa valmistauduttiin kesällä 1811 täyttä päätä häihin, joita tanssittiin 12.8. Sulhanen oli 21-vuotias serkku Johan Henrik Ammondt. Toiset häät olivat jo marraskuussa, kun perheen nuori "hilpeä" luutnantti avioitui serkkunsa Eva Kristina Borgenströmin kanssa. Murheellista kyllä, seuraavaksi vuorossa olivat hautajaiset: kaunis Anna Lovisa kuoli vain 21-vuotiaana elokuussa 1812 vilutautiin eli horkkaan. 


Ebba Henrikan kaksi sisarta jäivät naimattomiksi. He olivat liian köyhiä saadakseen kosijoita säätyläismiehistä ja ajan ankarat periaatteet estivät säätyläisnaisten avioitumisen ”rahvaaseen”. Ja olisiko ruotsia puhuva ruumiilliseen työhön tottumaton upseerintytär edes selviytynyt hämäläisen talon emäntänä? Tuskin.

Miehille sallittiin enemmän: Karl Wilhelm Borgenströmin veli majuri Lorenz Fredrik Borgenström oli solminut vuoden 1781 tienoilla vapaan liiton Vitsiälän Kekkosen rusthollin tyttären Anna Sofia Matintyttären kanssa. Heille syntyi lukuisa joukko aviottomia lapsia ennen kuin pari vihittiin vuonna 1801 Asikkalassa. Mahtoivatko veljesten perheet seurustella keskenään? Ei ehkä ainakaan alkuvaiheessa. Mutta aika kyllä paransi haavat ja vaiensi skandaalit. Niinpä majuriveljen ja hauholaisen rusthollintyttären aviottomana syntynyt tytär Eva Kristina Borgenström avioitui toiseen avioliittoonsa Sysmässä 24.11.1811 serkkunsa kapteeni Karl Fredrik Borgenströmin kanssa. 

Kaskelasta ei muodostunut sukutilaa. Borgenströmit muuttivat Asikkalaan vuonna 1817 ja Kaskelan puustellin uutena vuokraajana mainitaan Hauhon pitäjänseppä Erik Nättberg. Kapteeni Borgenströmin kuoltua Asikkalassa vuonna 1830, leski ja naimattomat tyttäret saivat pienen eläkkeen, joka turvasi heidän elantonsa. 


Tuuloksen Juttilan Ylöskartanon vuokraajana ollut Veli Karl Fredrik Borgenström kuoli hänkin jo vuonna 1832. Jälkeen jäi leski, jolla oli runsas lapsikatras molemmista avioliitoistaan. Kaikenlaisiin kotitöihin tottuneilla Borgenströmin mamselleilla riitti kyllä puuhaa laajassa perhepiirissä. Veljen kuollessa kaipaamaan jäivät vainajan neljä lasta, neljä lapsipuolta sekä neljä lastenlapsipuolta.

Borgenströmin naimattomat mamsellit elivät pitkään. Hedvig Charlotta kuoli vuonna 1863 ja Fredrika Wilhelmina peräti 88-vuotiaana vuonna 1881.


Lähteet:
Finlands Allmänna Tidning 7.5.1832, no 106.
Helsingfors Tidningar 1.9.1832, no. 70.
Marie Latour (1750-1834), Bei der Stickarbeit, 1807, wikimedia commons.
Kalmbergin kartasto

maanantai 6. marraskuuta 2017

Piika Liisa Hyömäen kartanon valtiattarena





Hyömäen kartanosta kehittyi Hauhon komeimpia kartanoita 1800-luvulla. Sen päärakennukset sijaitsivat Hyömäen kylässä, Aroniemen tyvessä lähellä Uittoonlahden rantaa. Kartanosta ei ole jäljellä enää mitään, mutta aikoinaan se oli aatelisen von Kraemer -suvun loistelias kotikartano. Vuonna 1776 Hyömäen kartanoon pestattiin sisäpiiaksi 33-vuotias Lisa Håkanintytär, joka oli sitä ennen piikonut Vitsiälän Seppälän lampuotitilalla ja Klemolassa luutnantti Ammondtin ja Anna Maria Schulmanin taloudessa. Elisabet eli Liisa syntyi vuonna 1743 Ilmoilassa vanhaan säätyläissukuun, köyhän siltavouti Håkan Hirnin tyttäreksi


Liisan miespuoliset kummit edustivat herrasväkeä: Kappalainen Henrik Levanus, Gabriel Ingberg ja Anders Hangelin. Naispuoliset kummit löytyivät rahvaan parista: Maria Eliaantytär, Beata Henrikintytär ja Kirstin Henrikintytär. Isän epäsäätyisen avioliiton ongelma näkyi siinä, että herrasmiesten rouvat eivät tulleet kummeiksi. Orvoksi jäätyään Liisa ei turvautunut perheensä tai pitäjän herrasväen apuun. Hän ei myöskään pyrkinyt pysyttelemään säätyläisyyden rippeissä kuten sisarensa Anna Maria ja Ulrika Hirn.

Liisa ei käyttänyt sukunimeä Hirn, vaan esiintyi rippikirjoissa aina piika Liisa Håkanintyttärenä. Hyömäen kartanon omisti vuoteen 1806 naimaton everstiluutnantti Niklas Diedrik von Kraemer, joka ei siellä juurikaan oleskellut. Veli, majuri Karl Gustaf von Kraemer, asui vaimonsa Christina Lovisa Stiernvallin kotitilalla Lammin Vanhassakartanossa. Hyömäen kartano siirtyi Karl Gustafin pojalle Karl Johan von Kraemerille ja tämän vaimolle Charlotta von Platenille. Kartanossa asuttiin epäsäännöllisesti ja vuoden 1806 se jäi tyhjlleen. Vai jäikö sittenkään? Olihan siellä Liisa Håkanintytär. Toisinaan lähes yksin vain piikatyttö ja jokunen renki seuranaan. Ulkotyöt hoituivat lampuotien avulla. 

Hyömäen kartanon vanha päärakennus
Hyömäen kylällä Liisa tapasi korpraali Anders Hultbergin, ja parin häitä juhlittiin uutena vuotena 1784. Liisa oli tuolloin jo 41-vuotias. Hultberg luettiin siitä lähtien myös kartanon palvelusväkeen. Liisa synnytti pojan kesäkuussa 1785, joka kastettiin Carl Gustafiksi. Anders Hultberg kaatui ilmeisesti Kustaan sodassa vuonna 1790, ja niin Liisasta tuli leski. Murheet jatkuivat, sillä vuonna 1795 Liisa menetti vasta 10-vuotiaan poikansa, joka menehtyi ankaraan kuumeeseen. 

von Kramerit palkkasivat vuonna 1804 Hyömäen kartanoon säätyläisnaisen hoitamaan taloutta. Siihen lienee kaksi syytä. Liisa Håkanintytär oli jo 61-vuotias. Hän ei koskaan ollut ”demoiselle” eikä ”hushållerska”. Liisa oli ensin sisäpiika, sitten Hultbergin vaimo ja lopulta leski, mutta pysyi kuitenkin Hyömäen palkollisten kärkijoukossa. Se merkitsi vastuuta ja suurta luottamusta. Talousmamselli Ulrika Wassberg viihtyi kartanossa vain vuoteen 1806, jolloin hän muutti Tuulokseen. Uusi ”demoiselle” tuli kartanoon syyskuussa 1805. Hän oli 21-vuotias mamselli Eva Lovisa Blomstedt, joka oli syntynyt Pälkäneellä arrendaattori Johan Blomstedtin ja Eva Helena Bockin tyttäreksi. Perhe muutti paikasta toiseen: Pälkäneeltä Vanajaan ja lopulta Sääksmäelle, jossa molemmat vanhemmat kuolivat. Eva Lovisa päätyi sisarensa kanssa Rautalammille ja sieltä Tyrväntöön. Nuori nainen oli ehtinyt kokea paljon muuttaessaan viimein Hauholle Hyömäen kartanoon. 

Liisan ja nuoren mamselli Eva Lovisan välille kehkeytyi hyvä ystävyys. Se näkyy siitä, että lähes kymmenen vuoden ajan naiset kävivät vuosittain yhdessä ehtoollisella ja aina yhtä monta kertaa. Muu palvelusväki valitsi omat käyntinsä kuka mitenkin. Eva Lovisa viihtyi Hyömäen taloudenhoitajattarena myös poikkeuksellisen kauan, mihin oli ehkä osasyynä löydetty ystävyys. Ja mikäpä oli ollessa: naiset pitivät yhdessä huolta Hyömäen kartanosta. Omistajat asuivat muualla, joten naisilla oli vapautensa. Piikoja ja renkejä tuli ja meni, mutta Liisa ja Eva Lovisa pysyivät. 

Hiljaisessa kartanossa ei vietetty juhlia eivätkä Liisa ja Eva Lovisa kuuluneet Hauhon seurapiiriin. Siitä huolimatta ruususen unta nukkuvan kartanon pihatielle löysi reitin nuori herra nimeltä Anders Illberg. Niin siinä vain kävi, että itsensä elättävä 30-vuotias vanhapiika mamselli Eva Lovisa Blomstdt onnistui siinä missä monet Hauhon rikkaammat ja nuoremmat neidit epäonnistuivat: hän solmi avioliiton Mäntyharjun varanimismiehen Anders Illbergin kanssa 13.10.1814. Mitä lienee Liisa Håkanintytär ajatellut. Varmaan hän iloitsi nuoren ystävänsä puolesta siitäkin huolimatta, että tämän tie vei kauas Mäntyharjulle.  

Liisalle Hyömäen kartano oli vuosikymmeniä koti toisin kuin sen varsinaisille omistajille. Elämään toi sisältöä kartanosta huolehtiminen, sen väen ja töiden valvominen. Muu palvelusväki vaihtui, mutta Liisa pysyi kartanossa lähes 50 vuotta. Hän ehti nähdä kartanon uuden loiston: komeat uusklassilliset päärakennukset, jotka Karl Johan von Kraemer rakennutti asetuttuaan perheineen kartanoon vuonna 1818. Palkatut puutarhurit alkoivat huolehtia puutarhasta. Piikoja ja renkejä palkattiin lisää. Leski Liisa Håkanintytär Hirn kuoli Hyömäen kartanossa 81-vuotiaana vuonna 1824. Ja aivan viimeiseen asti hänen nimensä kirjattiin palvelusväen kärkeen heti herrasväen jälkeen.

Kuvat: Hauho-seuran arkisto, Pehr Hillerström 1794: Kotitalouden askareissa. Wikimedia Commons. Jutikkala & Nikander: Suomen kartanot ja suurtilat III. Helsinki 1945.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Presidentin isoäiti


Suomen itsenäisyyden satavuotistaipaleen kunniaksi olen syventynyt Suomen presidenttien sukutaustoihin. Kiehtovien sukukiemuroiden ohessa ryhdyin etsimään, liittyisivätkö jonkun presidentimme sukujuuret Hauholle. Ja todentotta: hauholaissyntyinen Ulrika von Kraemer oli presidentti P.E. Svinhufvudin isoäiti!

Hauhon Vuolujoen varressa sijainneen Keson rälssitilan juuret ovat jo keskiajalla, jolloin Hyvikkälän kartanon omistajat perustivat sinne myllyn. Kesosta muodostui aatelisten asuma sivukartano, joka reduktion yhteydessä muutettiin upseerinpuustelliksi. Sen alaisuuteen kuuluivat vielä 1800-luvun lopulla Ylitalon ja Nokin lampuotitilat sekä Lakeisen torppa.

Keson kartano sijaitsi Vuolujoen varrella


Suomen sodan jälkeen Kesossa asui majuri Gustaf Wilhelm von Kraemer, joka oli syntynyt Vitsiälän kylän Tekkarin virkatalossa vuonna 1772. von Kraemerit olivat aatelissuku, jonka jäseniä asui Hauholla useammassakin eri paikassa. Pääkartano oli Hyömäen kartano. Majuri kunnostautui Suomen sodassa, ja ryhtyi rauhan tultua komissiomaanmittariksi. Hän oli 39-vuotias avioituessaan vuonna 1810 Tyrvännön Lahdentaan kartanon neidin ja vapaaherrattaren Christina Gustava Boijen kanssa. Yllättävää kyllä, heidänkin esikoispoikansa syntyi vain kuusi kuukautta häiden jälkeen. Näyttää siltä, että 1800-luvun alkupuolen herrasväki aloitti varsin usein yhdyselämänsä jo ennen papin aamenta.

Maaliskuussa 1813 Kesossa oli jälleen iloinen perhetapahtuma. Rouva Christina oli synnyttänyt tyttären, joka kastettiin 18.3 Ulrika Charlotta Fredrikaksi. Kutsumanimeksi vakiintui sittemmin Ulla. Kummit olivat paikkakunnan seurapiiriä: Hovinkartanon eversti ja ritari Gripenberg, Eteläisten Löfkullan majuri Christiernin rouvineen, kapteeni von Kraemer rouvineen, pastori Walden, luutnantti Silvan, paroni Axel Boije rouvineen sekä neidit Carolina Charpentier, Greta Schulman ja Lovisa Boije.

Ulrika Charlotta Fredrika syntyi 1813

Pieni Ulla-neiti oli vasta 5-vuotias, kun perhe muutti tammikuussa 1818 Heinolaan ja asettui Rantakortteliin tontille 6. Gustav Wilhelm von Kraemer oli saanut nimityksen Kymenkartanon läänin varainhoitajaksi. Heinola oli ollut Kymenkartanon läänin maaherran asuinpaikka vuodesta 1776. Kesoa ei silti kokonaan hylätty, vaan sinne muutti Gustaf Wilhelmin veli kapteeni Nils Adolf von Kraemer ja vaimonsa Gustava Ingman perheineen.

Heinolassa von Kraemerin alaisuuteen päätyi vuonna 1830 Sääksmäen Rapolan kartanon perillinen 26-vuotias Pehr Gustav Svinhufvud. Tämä oli saanut toimen Kymenkartanon lääninhallituksen rahastonhoitajana. Ulla-neidin ja nuoren kamreerin välille syntyi side, joko tunteiden tai järjen perusteella. Molemmat olivat aatelisia, joten estettä liitolle ei ollut. Ulla-neidin isä sai 1831 siirron Hämeen läänin varainhoitajaksi, joten perhe muutti takaisin Hauhon Kesoon ja helmikuussa 1832 Hämeenlinnaan. Muutot eivät katkaisseet nuorten seurustelua. Pehr Gustav Svinhufvud ja 20-vuotias Ulrika von Kraemer vihittiin Hämeenlinnassa 28.6.1833. He perustivat kotinsa Heinolaan.

von Kraemerien muuttokirja 1818 kertoo mm. että lapset on rokotettu

Äitinsä kaimaksi ristitty Ulrika Charlotta Emilia syntyi Heinolassa syyskuussa 1834, mutta kuoli vain muutaman päivän ikäisenä. Poika Pehr Gustav syntyi vuonna 1836. Hän oli avioparin ainoa aikuiseksi elänyt lapsi, ja presidentti P.E. Svinhufvudin isä. Kun Kymenkartanon hallinto siirrettiin Mikkeliin, kamreeri Svinhufvud muutti sinne perheineen vuonna 1843. Se merkitsi elämää kahden kodin välillä. Svinhufvudit ehtivät oleskella sukukartanossa Rapolassa varsin vähän. Siitä huolimatta sen asioita hoidettiin tarkasti.

Perhe asui Sääksmäen Rapolassa pidempään vain toukotöiden ja sadonkorjuun aikaan. Pikavierailuillla kamreeri pistäytyi ympäri vuoden. Kartanoon nousi hänen toimestaan komea kivinavetta. Palkollisille hän tilasi suomenkielisiä sanomalehtiä ja suosi muutenkin suomen kieltä. Kamreeri koki vahvasti olevansa suomalainen ja halusi, että tavallinen kansakin oppisi kirjoittamaan. Hänen kerrotaan olleen roteva mies, joka haastoi mielellään Rapolan renkejä painiotteluihin. 

P.E.Svinhufvud 1861-1944
Kamreeri Svinhufvud tiesi hyvin kartanonsa historiallisen merkityksen. Hän ”suojeli” Rapolan linnavuorta ja samalla omia tiluksiaan: linnavuorelle ei saanut kukaan mennä ilman lupaa tai sai kartanon vahtikoirat kimppuunsa. Sääksmäen Metsäkansan väki neuvotteli luvan kulkea kirkkoon vuorta reunustavaa tietä pitkin lupaamalla olla mukana kartanon ruistalkoissa. Linnavuorelle nousi myös huvimaja ja sen puustoa raivattiiin. Piikojen työt olivat talousmamsellien huolena. Vuosina 1848-1851 Rapolan taloutta hoiti Hauholta muuttanut Sara Magdalena Roth.

Tarkoitus oli, että kamreeri ja Ulla-rouva asettuisivat Rapolaan vanhuuden päiviksi. Mutta toisin kävi. Ulla-rouva sairastui 39-vuotiaana kesällä 1852 punatautiin ja menehtyi 1. elokuuta. Rouvan ruumis kuljetettiin surusaatossa Mikkelistä Sääksmäelle.

Lääninkamreeri pystytti Ulla-rouvansa haudalle muistokiven, johon hakkautti ajalle poikkeuksellisesti suomenkielisen tekstin: ”Tässä lepää Rapolan emäntä Ulla Svinhufvud, oma nimi von Kraemer”.

Kuva: Wikimedia commons, Kalmbergin kartta vuodelta 1855

maanantai 28. elokuuta 2017

Tukholman hovista Hauhon pappilaan


Täällä Hauhon pitäjässä on kaikkiaan 40 herrasväen taloa, ja niistä 20 sijaitsee 2 ½ neljännespenikulman päässä kirkolta joka suunnalla. Ennen tohtorin tuloa nämä taloudet olivat jakaantuneet useisiin ryhmiin sukujen ylhäisyysasteen mukaisesti. Tohtorin perhe seurustelee yleisesti kaikkien kanssa, ja he ovat todella liittäneet täkäläistä herrasväkeä tiiviimmin yhteen”.

Näin kuvasi Eric Ehrnström pappilan ja kirkkoherra Ivar Walleniuksen merkitystä Hauhon seuraelämälle vuonna 1811. Kirkkoherran veli Luopioisten Lemmettylässä asunut notaari Johan Wallenius kommentoi omassa päiväkirjassaan pappilan juhlia 6.1. 1806 tylymmin: ”Matkustimme Hauhon pappilaan, jossa viivyimme koko päivän ja pidimme juhlaa (calas) suuren ihmisjoukon kanssa, parempaa ja huonompaa herrasväkeä”.  Notaarin maininta viittaisi siihen, että veli auliisti keräsi juhliinsa sellaistakin väkeä, joka ei täyttänyt säätyläisyyden kaikkia vaatimuksia…

Ivar Wallenius
Luopioisten Lemmettylässä syntynyt teologian tohtori ja lääninrovasti Ivar Wallenius teki huomattavan uran kirkon palveluksessa ja diplomaattina. Vuonna 1779 hän avioitui Porvoon tuomiorovastin tyttären Maria Charlotta Krogiuksen kanssa. Vaimon serkku oli naimissa Tukholman kuninkaallisen hovin seremoniamestarin Carl Fredrik Fredenheimin kanssa. Sen kautta Walleniukset liikkuivat Tukholman hovipiirissä. Ivar Wallenius sai Kustaa III:n toimesta vuonna 1782 nimityksen Suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi sekä valtakirjan kuninkaalliseksi hovisaarnaajaksi. Hänet vihittiin vuonna 1800 teologian tohtoriksi Uppsalassa.

Wallenius haki kirkkoherranvirkoja ruotsalaisista seurakunnista mutta tie ei auennut. Hän oli 53-vuotias ja teki tiliä itsensä kanssa. Veljelleen notaari Johan Walleniukselle hän kirjoitti näin: ”Minun täytyy Basiliuksen lailla ajatella vetäytymistä suuresta maailmasta suurempaan hiljaisuuteen ja rauhaan. Tämän rauhan toivon vanhuudessa saavuttavani kotiseudullani – ja seurakunnassa, jonka hoitajaksi minua aiotaan ja jota minä enemmän kuin mitään muuta Suomessa rakastan, Porvoota lukuun ottamatta, jossa minua myös paljon rakastettiin.

Ivar Wallenius valittiin yksimielisesti Hauhon kirkkoherraksi vuonna 1804. Suomen historiassa hänet muistetaan keskeisenä toimijana Suomen sodan aikana sekä sen jälkeen. Wallenius valitsi Venäjän keisarin – ehkäpä osin kotiseudunkin vuoksi. Wallenius oli vuonna 1808 Suomen lähetyskunnan jäsenenä tapaamassa keisari Aleksanteri I:stä. Seuraavana vuonna hän osallistui Porvoon valtiopäiville. Ivar Walleniuksesta piirtyykin historiankirjojen kautta jäykän juhlallinen suurmieskuva. Ehrströmin ja veljen Johanin päiväkirjat taas kertovat leikkisästä, huumorintajuisesta ja alati huvituksia keksivästä herrasmiehestä. 

Hauhon nykyinen pappila on vuodelta 1842
Avioparille ei syntynyt lapsia. Hauhon pappilassa temmelsi peräti neljä koiraa. Suurin oli nimeltään Pomp. Se oli musta ja luonteeltaan rauhallinen. Toinen koira, Musti, oli äkkinäinen ja vilkas. Kolmas koira oli nimeltään Schatte. Se oli pienin, vanhin ja ärhäkkä näykkimään. Sisäkissan nimi oli Pirpon. Lisäksi pappilassa asui rouvan seuraneitinä rouva Rothstein, jolla oli Jolie-niminen koira.

Kirkkoherra Wallenius oli rakentanut omalla kustannuksellaan empiretyylisen kaksikerroksisen pappilarakennuksen, joka edelsi nykyistä Hauhon pappilaa. Sen yhteydessä oli hehtaarin suuruinen puutarha sekä 190 hehtaarin viljelykset. Toimeliaisuus ei jäänyt vain seurapiirihuveihin, sillä Walleniuksen aikana aloitettiin isorokkorokotukset. Pitäjänkokousten pöytäkirjat kielivät ahkeruudesta seurakunnan hyväksi.

Ivar Wallenius ja apuna hauholaiset kuudennusmiehet. Peter Kämäri, Johan Jundula, Adam Heiskala, Gabriel Hannula, Mickel Toppola ja Eric Mickola ovat jättäneet puumerkkinsä pitäjänkokouksen pöytäkirjaan

Walleniuksen pappila oli vuosina 1805-1818 Hauhon seuraelämän keskus. Siellä järjestettiin illanviettoja, päivällisiä, puutarhajuhlia ja tanssiaisia. Kyse ei ollut vain kesästä 1811, vaan juhlia oli sekä ennen että jälkeen Eric Ehrströmin kesävierailun. Notaari Walleniuksen mukaan uuden vuoden päivänä 1814 pappilassa järjestettiin ”aivan valtavat kalaasit”, jossa oli mukana niin nuorta kuin vanhempaakin säätyläisväkeä. Suureelliset uuden vuoden juhlat näyttävätkin olleen pappilassa perinne. Voi vain kuvitella, soittoa, naurua ja ikkunoista hangelle kuvastuvaa kynttiläkruunujen valoa.

Johan Walleniuksen päiväkirja kertoo 20.8.1818 vierailusta pappilassa. Ivar-veli oli vakavasti sairas. Pappilassa oli tuolloinkin kesävieraita: Rovasti ja Liperin kirkkoherra Niklas Johan Perander perheineen. Vain seitsemän päivää myöhemmin suru-uutinen tavoitti huolestuneen Johanin: ”Rakkain veljeni tohtori Ivar Wallenius kuoli 68 vuoden 1 kuukauden ja 10 päivän ikäisenä. Korkein Jumala, ilahduta hänen sieluaan autuutesi asunnossa!”

Hautajaiset järjestettiin Hauhon kirkossa 30.9. Siunauksen toimitti Hollolan kirkkoherra ja myöhemmin Porvoon piispa Zachris Cygnaeus, joka oli saarnaansa valinnut tekstiksi toisen kirjeen Timoteukselle 4: 7-8. ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.”

Ivar Wallenius lepää Hauhon kirkon vieressä

Kuva: Emmanuel Theslingin luonnos Ivar Walleniuksesta  Porvoon valtiopäiviä esittävään maalaukseen vuodelta 1812 (wikimedia commons).
Lähteitä: Hietanen, Yrjö: Hauhon seurakunnan kirkkoherra Ivar Wallenius ja eräs Suomen historian suurista käännekohdista. Hauhon Joulu 1987. Miettinen & Mäkelä-Alitalo: Hauhon historia II. 2009.