Samuel Åkerroos ja Hauhon pitäjänmakasiini 1818-2018

Tänä keväänä nostetaan esiin sadan vuoden takaiset tapahtumat, joissa Hauhon seutu oli keskeinen näyttämö. Mutta voisiko jotenkin löytää yhteyden vuoden 1818 ja vuoden 1918 välille? Päädyin etsimään vastausta Hauhon pitäjänkokousten pöytäkirjoista. Yhdistävä tekijä löytyikin: se on Hauhon kirkon vieressä oleva vanha pitäjänmakasiini, nykyinen Hauhon esinemuseo, joka sai tykinkuulasta osuman vuonna 1918.

Hauhon viljamakasiini nousi keskeiselle paikalle

Hauhon pitäjänmakasiinirakennuksen vaiheet ovat pysyneet epämääräisinä. Epäselvyyttä on ollut, korjattiinko vanha 1750-luvulta ollut vilja-aitta vai rakennettiinko sen tilalle uusi. Suoraa vastausta on vaikea saada, koska pitäjänkokousten pöytäkirjojen pito on ollut tuohon aikaan luvalla sanoen kehnoa. Moneen kertaan eri kokousten pöytäkirjoja lukemalla arvoitus viimein avautui. 

Vuonna 1816 pöytäkirjoissa puhutaan uuden makasiinin rakentamisesta, mutta sana ”reparation” eli korjaaminen on lisätty tekstin päälle. Vanhan makasiinin kerrotaan olevan romahtamaisillaan eikä sinne siksi voitu enää varastoida viljaa katovuosien varalle. Tammikuussa 1817 kirkkoherra Ivar Wallenius vaati lisäksi kirkonkaton kiireellistä korjaamista. Samalla esitettiin ränsistyneen makasiinin korjaamista. Sana toistuu muutaman kerran.

Tilanne makasiinin suhteen sai käänteen vuonna 1818. Korjaustöihin oli palkattu lokakuussa 1817 rakennusmestari Samuel Åkerroos, joka oli hankkinut kannuksensa jo Tyrvännön kirkon rakennustyömaalla vuosina 1796-1801. Kyseessä oli todellinen ammattimies. Orivedellä vuonna 1772 syntynyt Samuel Samuelinpoika oli kuuluisan kirkonrakentajan Matti Åkerblomin sukulaispoika, jonka tämä toi oppipojakseen Tyrvännön kirkkotyömaalle. Siinä sivussa nuori mies solmi avioliiton Suotaalan Innalan rusthollintyttären Eeva Liisa Matintyttären kanssa. Kun Samuelista tuli rakennusmestari, hän otti sukunimen Åkerroos. Vuonna 1813 hän sai tehtäväkseen rakentaa Hattulan Pyhän Ristin kirkon tapulin yläosan. Työtä riitti myös vuonna 1816 Tyrvännön kirkon katontervaamisessa

Tyrvännön kirkko

Samuel Åkerroos esitti hauholaisille heti vuonna 1817, että hän rakentaisi heille kokonaan uuden makasiinirakennuksen sekä korjaisi kirkon huonokuntoisen katon. Ammattilaisena hän näki, ettei romahtamaisillaan olevaa vilja-aittaa voinut enää järkevästi korjata. Palkka-asiat sovittiin, ja tämän jälkeen asiakirjoissa puhutaan uudesta makasiinirakennuksesta eikä enää vanhan korjaamisesta. Muutos on selkeä. Åkerroos sai ainakin osan hauholaisista taakseen.

Keväällä 1818 Hauhon kirkonkokouksessa esitettiin, että ”kaikin tavoin mahdoton” viljamakasiini tulisi myydä eniten tarjoavalle, ja sen tilalle tulisi uusi rakennus. Lisäksi rakennustyötä varten oli palkattava joukko päteviä kirvesmiehiä. Sen sijaan hauholaiset isännät eivät olleet valmiita uuden rakennuksen kustantamiseen. Olihan aiemmin sovittu vanhan korjaamisesta. Vastahakoisuus näkyi hidasteluna.

Samuel Åkerroos joutui odottelemaan työn alkamista. Kirkon viereen ilmaantui laiskasti puutavaraa. Kesän ja syksyn aikana kuitenkin paljastui, että tukkeja ja parruja oli oudosti kadonnut. Yksi jos toinenkin kirkonkylän isäntä oli pihistänyt - tai lainannut - työmaalta puutavaraa. Osa kadonneista tukeista oli tosin käytetty tapulin portaiden korjaamiseen. Selvittelyjen ja kovistelujen jälkeen rakentaminen lopulta käynnistyi ja komea makasiini nousi kirkon viereen. Siinä oli kaksinkertaiset seinät ja kahdet kätevät portaat, joita oli helppo kulkea ylös ja alas.

Hattulan vanha kirkko ja tapuli

Hauholle Ilmoilan kylään vuonna 1818 muuttanut Samuel Åkerroos oli saanut oppinsa aikakauden mestareilta. Matti Åkerblom (1740-1819) on kuuluisimpia suomalaisia kirkonrakentajia, samoin kuin hänen oppi-isänsä Antti Piimänen (1712-1775). Lisäksi Åkerblomin sisarenpoika Matti Åkergren (1752-1839) tunnetaan vuonna 1813 valmistuneen Luopioisten kirkon rakentajana. Samuel Åkerroos ei ole yhtä tunnettu kuin edelliset, mutta riittävän komea on hänenkin uransa. Vuonna 1829 kuollut rakennusmestari on haudattu Hauhon kirkkomaalle. 

Samuel Åkerroosin nimi on syytä nostaa Hauholla sille kuuluvaan arvoon. Makasiinirakennus on taidokasta työtä. Se kuuluu samaan arvokkaaseen sarjaan kuin Antti Piimäsen, Matti Åkerblomin ja Matti Åkergrenin rakentamat kuuluisat kirkot ja tapulit. Ne kaikki ovat osa arvokasta suomalaista rakennusperintöä. 

Hauhon taistelussa keväällä vuonna 1918 tykinkuula puhkaisi makasiinin kaksinkertaisen seinän. Satavuotias rakennus kesti sen, ja nyt se siis täyttää komeat kaksisataa vuotta! 

Kiitokset FT Ella Viitaniemelle, jonka kanssa kävin aiheesta keskustelua

Kuvat:

Hauhon kotiseutumuseo 1950-luvulla. Kuva: Pekka Kyytinen, Pekka Kyytisen kokoelma, Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto.

Tyrvännön kirkko 1887. Piirros: Selim Lindqvist, Historian kuvakokoelma. Museovirasto

Hattulan kirkko. Kuva: Volker von Bonin, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Lähteet: 

Hauhon pitäjänkokouksen pöytäkirjat: 6.10.1816, 7.11.1816,  26.1.1817, 7.4.1817, 19.10.1817, 10.11.1817, 9.5.1818, 25.10.1818. Hauhon seurakunnan arkisto. Kansallisarkisto.

Hauhon kirkonkirjat 1818-1829, Tyrvännön kirkonkirjat 1801-1818.

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. 2002.

Laskiaishuveja

Laskiaisena vuonna 1814 Hauhon Sotjalan Hovinkartanon neiti Charlotte Gripenberg vieraili äitinsä kanssa Tuuloksen Toivoniemen kartanossa. Mukaan oli kutsuttu myös kirkkoherra Ivar Walleniuksen vaimo Maria Krogius. Paikalla oli myös Toivoniemen neidin Sofia Munsterhjelmin ja Charlotte Gripenbergin ystävätär ja koulutoveri neiti Fredrika von Knorring Hämeenkyröstä. Juhlinta oli varsin pienimuotoista vain muutamien vieraiden kera. Sofien päiväkirja kertoo, että laskiaisen kunniaksi kartanossa tarjottiin vehnäpullia, jotka oli täytetty manteleilla, sokerilla, kanelilla ja korinteilla. Pullalautaselle kaadettiin lisäksi manteleilla, ruusuvedellä, sokerilla, sitruunankuorella ja kanelilla maustettu kuuma maito. Tätä herkkua varmasti tarjoiltiin muissakin lähiseudun herraskodeissa.

Laskiaispulla pilkottiin siis maidon sekaan. Toivoniemen erikoisuus oli se, että mantelimaitoon lisättiin tilkka ruusuvettä. Laskiaispulla onkin vanha herkku, joka on muuttanut muotoaan parin vuosisadan kuluessa: mantelimaidon on korvannut kermavaahto ja mantelimassa.

Tavallinen kansa Hauholla juhli laskiaista mäenlaskun merkeissä ja huuteli omaan kylään pitkiä pellavia ja toivotteli naapurikylään tappuroita. Laskiainen kietoutui vahvasti pellavan kasvuonneen ja siksi tytöt kulkivat laskiaisena hiukset auki. Tukevan ja rasvaisen ruuan syöminen oli perinne, sillä laskiainen merkitsi vanhastaan pääsiäiseen päättyvän paaston alkua. Herne- ja papurokka siansorkilla oli laskiaisen perinneruoka. Hauholla piti laskiaissaunassa olla hiljaa, etteivät hyttyset syö kesällä. Kartanoiden esikuvan mukaan, laskiaispullat alkoivat 1800-luvulla yleistyä tavallisen kansan pöydissä. Jo 1800-luvun lopulla pullapitko oli perinteinen herkku Hauholla. Vehnänen eli nisunen tehtiin kokomaidosta, nostatettiin hiivalla ja maustettiin munalla ja voilla sekä palmikoitiin lenkiksi. 

Herrasväki juhli laskiaista 1800-luvun alussa suurilla naamiaistanssiaisilla. Laskiainen on tunnetusti Venetsian kuuluisien karnevaalien aikaa, ja niiden vaikutus ulottui aina talviseen Hämeenlinnaan asti. Finlands Allmänna Tidningissä ilmoitettiin vuonna 1843 Hämeenlinnassa järjestettävistä yleisistä laskiaissunnuntain naamiohuveista seurahuoneella. Niihin myytiin lippuja kauppaneuvos Carl Detlof Thérmenin kaupassa. Kaikille avointa huvia naamiaiset eivät sentään olleet, sillä ilmoituksen mukaan ne koskivat vain säätyläishenkilöitä - Hämeenlinnan rahvas saattoi korkeintaan seurata ulkona, keitä juhliin oli menossa. Lopuksi vielä huomautetaan, että lippuja ei myydä naamioituneille henkilöille. Siten estettiin se, ettei joku naamioitu sorea piika tai salskea renki tullut kohtalokkaasti sekoittamaan Hämeenlinnan säätyhierarkiaa ja säätyläisnuorison sydämiä... 

Historiasta ammentavaa naamiaismuotia vuodelta 1837 (yllä) ja fantasiapukuja vuodelta 1844

Naamiaiset olivat niin suosittua laskiaishuvia, että ruotsalaisessa vuodesta 1818 ilmestyneessä muotilehdessä Magasin för konst, nyheter och moder esiteltiin säännöllisesti naamiaisiin soveltuvia toinen toistaan eksoottisempia asuja, joita arvattavasti kopioitiin myös suomalaisen säätyläistön keskuudessa. Kartanoiden ullakoiltakin saattoi löytyä edellisten vuosisatojen peruina vanhoja peruukkeja ja pönkkähameita naamiohuveihin. Myös tyylitellyt "kansanpuvut" olivat suosittuja naamiaisasuja. Olihan "talonpoikaistytöksi" pukeutuminen samalla muodikkaan kansallisromanttista. Alla olevassa vuoden 1834 muotikuvassa esitellään naamiaisiin saksalaista, sveitsiläistä ja skotlantilaista kansanpukua.

Voikin vain kuvitella millaisiin pukuja nähtiin Hämeenlinnan seurapiirien laskiaistanssiaisissa tai yksityisissä naamiaisissa lähialueen kartanoissa.

Kuvat: Magasin för konst, nyheter och moder 1834, 1837, 1844. Nordic museum. 

Lähteet:

Finlands Allmänna Tidning 8.2.1842. 

Kirsi Vainio-Korhonen: Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa. SKS. 2012.

Vanhaa Hauhoa. Vuonna 1925 toimineen kansatieteellisen retkikunnan tulokset. Suomen Muinaismuistoyhdistys

Kouluneitejä Hämeenlinnassa

Syksyllä mukaani tarttui sivukirjaston poistomyynnistä Kirsi Vainio-Korhosen teos Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa (2012). Arvelin, että se voisi valottaa hauholaisen seurapiirin elämää – ja olin oikeassa. Sain paljon lisätietoa Hämeenlinnan seudun kartanoelämästä. Huolimatta Hauhon kirkkoherra Ivar Walleniuksen vilpittömästä pyrkimyksestä yhdistää seudun herrasväkeä, säätyerot olivat yhdessä suhteessa ylittämättömiä: aatelisto muodosti suljetun sisäpiirinsä, vaikka seurustelikin vilkkaasti muiden kanssa.

Hovinkartanon aatelisneiti Margareta Charlotte Gripenberg saattoi 12-vuotiaana tanssia katrillia Hauhon pappilassa ja Leppäniemessä, mutta se oli vasta harjoittelua tulevaa seurapiiriä varten. Sen muodostivat Hämeenlinnan lähiseudun aatelisperheet. Aateliston piiristä valittiin myös neitojen aviopuolisot. Tuuloksen Juttilan Toivoniemen kartanon Munsterhjelmit ja Sotjalan Hovinkartanon Gripenbergit seurustelivat tiiviisti keskenään. Sofie Munsterhjelm ja Charlotte Gripenberg olivat sydänystäviä viimeistään siinä vaiheessa, kun molemmat siirtyivät tyttökouluun Hämeenlinnaan. Tämä käy ilmi Sofie Munsterhjelmin pitämästä päiväkirjasta. 

Hämeenlinna 1819

Hämeenlinnaan perustettiin vuonna 1813 madame Ahlbergin yksityinen sisäoppilaitos nuorille neidoille. Uusi venäläistyyppinen tyttökoulu saavutti nopeasti lähiseudun aatelisperheiden suosion. Madame oli saksalaissyntyinen ja avioitunut Venäjällä pastori Johan Ahlbergin kanssa. Koulun suosion takasi se, että Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvallin kaksi tytärtä kirjautuivat kouluun heti ensimmäisten joukossa. Mukaan pääsivät syksyllä 1813 myös Hauhon Hovinkartanon neiti Charlotta Gripenberg samoin kuin Tuuloksen Toivonniemen Sofie Munsterhjelm, jonka päiväkirja on ainoa säilynyt kuvaus 1800-luvun alun tyttökoulusta. 

Tanssiaispuku 1812

Koulussa nuoret aatelisneidit opiskelivat saksaa, ranskaa, piirustusta, klaveesin soittoa, uskontoa, maantietoa ja historiaa sekä filosofiaa ja mytologiaa. Koulupäivät kestivät yli kahdeksan tuntia. Sen ohessa Sofie ja Charlotte ehtivät ostoksille Hämeenlinnan moniin puoteihin, vieraisille ja tietenkin tanssiaisiin. Samaan ystäväpiiriin kuuluivat maaherran tytär Fredrika Stjernvall sekä kapteenintytär Fredrika von Knorring Hämeenkyröstä, Janakkalan Tervakosken kartanon neidit Jeanette ja Louise Nordenswan ja Monikkalan perijätär Wilhelmina Liljebrunn. 

Hämeenlinnan seuraelämä oli 1800-luvun alussa vilkasta ja siksi varakkaampi herrasväki asui talvella pitkät ajat kaupungissa. Hauhon Hahkialan Charpentierit asuivat siellä jopa vakituisesti. Matka Hämeenlinnasta Hauholle ja Tuulokseen ei ollut pitkä. Pikkukaupungin kevättalvi täyttyi illanvietoista ja loputtomista tanssiaisista. Kiertäviä muusikoita ja teatteriseurueita poikkesi myös Hämeenlinnassa tuomassa vaihtelua nuorison elämään. 

Tyttökoulua kesti vuoden verran. Sen yhtenä tavoitteena oli opettaa neidot sivistyneesti seurustelemaan kouluja käyneiden upseerien ja siviilivirkamieheksi pyrkivien aatelisherrojen kanssa. Kielitaidolla ja yleissivistyksellä oli merkitystä tulevaisuuden suhteen, sillä aateliston laajat avioliittomarkkinat ulottuivat Venäjälle. Hämäläisenkin aatelisneidin tuleva puoliso saattoi ruotsin sijasta puhua saksaa, venäjää tai ranskaa. 

Sofia ja Charlotte tosin päätyivät avioon paikallisten aatelismiesten kanssa: Charlotte avioitui vuonna 1828 serkkunsa kollegiassesori Carl Emil Furuhjelmin kanssa ja Sofie Munsterhjelm vuonna 1830 kapteeni Lars August von Platenin kanssa. Niin tai näin, koulunkäynnistä oli heille varmasti elämässä paljonkin iloa ja hyötyä.

Bonuvierin teatteriseurue saattoi esittää Hämeenlinnassakin Friedrich Schillerin näytelmää Röfwarebandet vuodelta 1781. Ja August von Kotzebuen kirjoittamaa komediaa De bägge Swartsjuke. Oheinen mainos on Helsingfors Tidningar -lehdestä 3.3.1830.

Hauhon ja Tuuloksen kartanohistoriasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Kirsi Vainio-Korhosen kirja: Sofien Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa. SKS 2012.

Kuvat:

Karl von Kügelgen  (1772–1832): Maisema Hämeenlinnasta 1819 

England, London, April 1, 1812 Prints; engravings Hand-colored engraving on paper Gift of Dr. and Mrs. Gerald Labiner (M.86.266.98) Costume and Textiles(Wikimedia Commons)

 

Borgenströmin mamsellit

Borgenströmit ovat hauholainen suku, vaikka he eivät omistaneet maata. He asuivat alueen sotilasvirkataloissa 1700-luvulla, ja solmivat avioliittoja paikallisiin säätyläissukuihin. Maattomuus merkitsi erityistä painoarvoa avioliitoille. Luutnantti ilman maata ei ollut mieluisin kosija perijättärille. Eikä isänsä upseerinpalkan varassa elävä mamselli puolestaan aateliselle kartanonperijälle. Ei siis ollut yllättävää, että virkatalojen nuoret avioituivat keskenään ja läheiset sukulaisavioliitot olivat hyvin tavallisia. 

Hauholaissyntyinen 21-vuotias kersantti Karl Wilhelm Borgenström avioitui vuonna 1781 Hedvig Juliana Ammondtin kanssa, joka oli Kalailan Heikkilän virkatalon tytär. Aviopari asui ensin Kalailassa, josta he muuttivat 1783 Längelmäen Puharilan Myllymäkeen. Sieltä he muuttivat vuonna 1792 takaisin Hauholle Rukkoilan Hannulan virkataloon ja sieltä vuonna 1805 Portaan Kaskelaan. Ylennysten myötä asuinpaikka vaihtui, koska virkatalot määräytyivät sotilasarvon mukaan. Avioparille syntyi 10 lasta, joista seitsemän oli elossa 1810-luvun alussa. Kaskela oli perheelle melkein kuin sukutalo, koska Karl Wilhelmin vanhemmat olivat asuneet siellä 1770-luvulla 

”Perheen isä elättää vänrikinpalkallaan rouvansa ja seitsemän lastaan, joista vanhin, joka on luutnantti, pystyy aliupseerinpalkallaan jossain määrin edistämään omaa toimeentuloaan. Borgenströmin neljä tytärtä ovat erittäin mukavia ja sävyisiä, he pukeutuvat oikein hyvin, ja ovat omin käsin valmistaneet tai ansainneet kaikki vaatteensa. Kun isä kalastaa, hänellä on pojat apunaan. Jos perhe tekee pienen retken järvelle, niin isä ohjaa ja tytöt sekä pojat soutavat ja sulostuttavat matkansa nautintoa kauniilla laulullaan. Kaikki ovat erittäin musikaalisia ja monella muullakin tavoin lahjakkaita, mikä vahinko, että köyhyys on esteenä heidän kehitykselleen.” 

Näin Eric Ehrström kuvaili Borgenströmin perhettä säälin ja ihailun sekaisin sanoin vuonna 1811. Mamselli Ebba Henrika sai Ehrströmiltä kehuja myös siitä, että hän osasi soittaa hyvin viulua, jolla säesti nuorten tanssia. Neljä Borgenströmin mamsellia olivat 27-vuotias Ebba Henrika, 23-vuotias Hedvig Charlotta, 20-vuotias Anna Lovisa ja 18-vuotias Fredrika Wilhelmina. Pojista vanhin oli 25-vuotias luutnantti Karl Fredrik. Perheeseen kuuluivat vielä 15-vuotias Ernst Joakim ja 11-vuotias Adolf Johan. Ehrström arvioi päiväkirjassaan köyhiä mamselleja iloisiksi ja mukaviksi. Nuorinta Anna Lovisaa hän pitää myös kauniina, joskaan ei sentään yhtä jalona ja kiinnostavana kuin mamselli Schreckiä. 

Mamselli Ebba Henrika oli jo siinä iässä, että häntä saattoi pitää ikäneitona. Mutta mamsellipa oli kihloissa ja Kaskelassa valmistauduttiin kesällä 1811 täyttä päätä häihin, joita tanssittiin 12.8. Sulhanen oli 21-vuotias serkku Johan Henrik Ammondt. Toiset häät olivat jo marraskuussa, kun perheen nuori "hilpeä" luutnantti avioitui serkkunsa Eva Kristina Borgenströmin kanssa. Murheellista kyllä, seuraavaksi vuorossa olivat hautajaiset: kaunis Anna Lovisa kuoli vain 21-vuotiaana elokuussa 1812 vilutautiin eli horkkaan. 

Ebba Henrikan kaksi sisarta jäivät naimattomiksi. He olivat liian köyhiä saadakseen kosijoita säätyläismiehistä ja ajan ankarat periaatteet estivät säätyläisnaisten avioitumisen ”rahvaaseen”. Ja olisiko ruotsia puhuva ruumiilliseen työhön tottumaton upseerintytär edes selviytynyt hämäläisen talon emäntänä? Tuskin.

Miehille sallittiin enemmän: Karl Wilhelm Borgenströmin veli majuri Lorenz Fredrik Borgenström oli solminut vuoden 1781 tienoilla vapaan liiton Vitsiälän Kekkosen rusthollin tyttären Anna Sofia Matintyttären kanssa. Heille syntyi lukuisa joukko aviottomia lapsia ennen kuin pari vihittiin vuonna 1801 Asikkalassa. Mahtoivatko veljesten perheet seurustella keskenään? Ei ehkä ainakaan alkuvaiheessa. Mutta aika kyllä paransi haavat ja vaiensi skandaalit. Niinpä majuriveljen ja hauholaisen rusthollintyttären aviottomana syntynyt tytär Eva Kristina Borgenström avioitui toiseen avioliittoonsa Sysmässä 24.11.1811 serkkunsa kapteeni Karl Fredrik Borgenströmin kanssa. 

Kaskelasta ei muodostunut sukutilaa. Borgenströmit muuttivat Asikkalaan vuonna 1817 ja Kaskelan puustellin uutena vuokraajana mainitaan Hauhon pitäjänseppä Erik Nättberg. Kapteeni Borgenströmin kuoltua Asikkalassa vuonna 1830, leski ja naimattomat tyttäret saivat pienen eläkkeen, joka turvasi heidän elantonsa. 

Tuuloksen Juttilan Ylöskartanon vuokraajana ollut Veli Karl Fredrik Borgenström kuoli hänkin jo vuonna 1832. Jälkeen jäi leski, jolla oli runsas lapsikatras molemmista avioliitoistaan. Kaikenlaisiin kotitöihin tottuneilla Borgenströmin mamselleilla riitti kyllä puuhaa laajassa perhepiirissä. Veljen kuollessa kaipaamaan jäivät vainajan neljä lasta, neljä lapsipuolta sekä neljä lastenlapsipuolta.

Borgenströmin naimattomat mamsellit elivät pitkään. Hedvig Charlotta kuoli vuonna 1863 ja Fredrika Wilhelmina peräti 88-vuotiaana vuonna 1881.

Lähteet:
Finlands Allmänna Tidning 7.5.1832, no 106.

Helsingfors Tidningar 1.9.1832, no. 70.
Marie Latour (1750-1834), Bei der Stickarbeit, 1807, wikimedia commons.
Kalmbergin kartasto