Silkkinen alttaritaulu

Hauhon kirkon sakastin seinällä on silkkitaulu, jonka tekijäksi tiedetään Catharina Haartman, kirkkoherra Petrus Bonsdorffin puoliso. Taidokas silkkitaulu oli kirkon alttaritauluna lähes sadan vuoden ajan. Naisten käsitöitä ei ole arvostettu niin paljon kuin pitäisi. Sitä kuvastaa se, että kirkkoja tutkinut Knut Drake ei mainitse Hauhon historian ensimmäisessä osassa sanallakaan entistä alttaritaulua, vaikka muuten käy läpi kirkon arvokkainta esineistöä. Silkkiompeluksen on arveltu päätyneen vähän kuin paremman puutteessa ja nuukailuna alttaritaulun tilalle. Onkin syytä nostaa esiin Catharina Haartmanin arvokas työ nimenomaan alttaritaluna. Kuka Catharina Haartman oikeastaan oli ja mitä me hänestä tiedämme? 

 Catharina Haartman syntyi Turun lähellä Maarian pitäjässä 14.2.1732. Hänen isänsä oli Turun Akatemian rehtori, jonka palkkapitäjiä oli mainittu Maaria. Catharina oli perheen nuorimmainen. Vanhin aikuiseksi elänyt poika Jacob oli syntynyt vuonna 1717. Tytär Maria vuonna 1722 ja poika Johan vuonna 1725. Johan Haartman ehdittiin nimetä Turun akatemian teologian professoriksi 1735, missä toimessa hän oli vain kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Maria Sundenia jäi leskeksi, kun Catharina oli vasta viisivuotias. Muistikuvat isästä jäivät hämäriksi. Leski ja lapset turvasivat sukuun ja vanhin poika oli jo sentään parikymppinen. Seuraavat vuodet Catharina asui äitinsä kanssa Turussa. Häntä siis voisi luonnehtia turkulaiseksi. Ja Turussa syntyi myös se silkkimaalaus, joka nykyisin on Hauhon sakastissa. 

Catharinan syntymämerkintä Maarian seurakunnassa 1732

 

Catharina Haartman alkoi kehittyä 1740-luvulla todella taitavaksi neulankäyttäjäksi. Muodikkaan silkkitaulun tekeminen on vienyt aikaa. Vastaavia silkkitauluja ommeltiin paljon 1700-luvulla säätyläistön keskuudessa. Silkki oli äärettömän arvokasta kangasta, jota tuotiin ulkomailta. Silkkitilkkujakaan ei silloin laitettu hukkaan. Yksi tapa oli käyttää niitä käsitöihin. Catharina kirkkollisen suvun tyttärenä kirjaili silkkilangoilla ja silkkitilkuilla tauluunsa uskonnollisen aiheen, jossa Jeesus rukoilee Getsemanessa. Catharinan Jeesuksella on kauniit pitkät mustat kihartuvat hiukset ja hopealangalla kirjottu puku. Hän näyttää enemmän sadun prinssiltä. Nuori Catharina ehkä haaveili ommellessaan rakkaudesta ja samanlaisesta tummasta unelmien prinssistä. Sellaista ei kuulunut. Catharinalle karttui ikää ja hän oli vielä 25-vuotiaanakin naimaton, kun hänen äitinsä kuoli Turussa vuonna 1752. Nyt hän oli orpo ja asui veljiensä taloudessa.

Viimein löytyi sovelias ja ainakin veljien mieleinen kosija. Hän oli Porvoon lukion 34-vuotias lehtori Petrus Bonsdorff, joka oli jäänyt leskeksi pienen pojan kanssa. Voisi kuvitella, että 26-vuotias Cathatina Haartman oli vähintäänkin helpottunut, vaikka ei olisi ollut rakastunut. Vanhaksi piiaksi veljien perheisiin jääminen ei ollut kunnia-asia. Lisäksi avioliitossa kyse oli myös velvollisuudesta omaa papillista sukua ja säätyä kohtaan. Olisi ollut järjetöntä kieltäytyä tai kapinoida vastaan enää 26-vuotiaana. Pari vihittiin Turussa joulukuussa 1758. Catharina muutti miehensä perässä Porvooseen, jossa hän oli merkittävässä asemassa oppineen ja arvostetun miehen rouvana. 

Lapsia alkoi syntyä eikä ollut enää aikaa sommitella silkkitauluja. Catharina synnytti Porvoossa 11 lasta vuosien 1752-1775 välillä. Taloudenpidossa auttoi piikojen lisäksi aviomiehen naimaton sisar Christina Bonsdorff. Kaksi ensimmäistä lasta Catharina hautasi alle vuoden ikäisinä. Vasta kolmas, vuonna 1762 syntynyt Gabriel, saavutti aikuisiän. Samoin seuraava lapsi Jacob. Myös Nils, Gustaf ja Johannes varttuivat aikuisiksi. Kuusi kymmenestä piti siis haudata. Viisi elävää poikaa olivat äidin lohtu ja ylpeys ja lisänä oli vielä poikapuoli Petrus, joka ei omaa äitiään edes muistanut. Kaikki pojat koulutettiin ja he päätyivät korkeisiin asemiin, Gabriel jopa aateloitiin.

Petrus Bonsdorff hoiti Porvoon lukion rehtorin virkaa ja oli pari kertaa ehdolla jopa Porvoon tuomiorovastiksi. Vuonna 1779 hänet nimettiin Hauhon kirkkoherraksi. Bonsdorff oli tuolloin 60-vuotias, joten voidaan puhua eläkevirasta – jonkinlaisesta vetäytymisestä puolittain eläkkeelle, joskin toiveita oli vielä tulla valituksi Porvoon piispaksi. Miltä mahtoi kaupunkilaisesta Catharinasta tuntua lähtö kauas Hämeeseen? Papinvaimon velvollisuus oli kuitenkin luoda koti sinne, minne Jumala ja aviomies sen määräsivät. He kun tiesivät asiat paremmin – tai niin oli ainakin paras uskoa. Ja kuka tietää, ehkä Catharina iloitsikin uudesta elämänvaiheesta uudessa ympäristössä. Hän ei enää ollut hedelmällisessä iässä, joten nyt oli aikaa syventyä kodinhoitoon ja iloita kasvavista pojista. Siltikin: tuttu seurapiiri ystävineen ja sukulaisineen jäi Porvooseen. 

Hauhon pappilan portti

Catharina ehti asua ja elää Hauhon pappilassa vain kahdeksan vuotta ennen kuolemaansa vuonna 1787. Hän ei ehtinyt tulla kovin tutuksi seurakuntalaisille. Petrus Bonsdorff sen sijaan oli Hauhon kirkkoherrana aina vuoteen 1803 asti ja jätti itsestään vahvan muiston. Hän oli ankaran kirkonmiehen maineessa, mutta samalla aikaansaava. Bonsdorffin aikana 1782-84 valmistui Hauhon kirkkoon uusi tilava sakasti, ja muutenkin kirkkoa kunnostettiin. Rahvas alkoi pitää ”Puustolppia” jopa yliluonnollisia kykyjä omaavana, jonka kerrottiin mm. karkottaneen pirut Pälkäneen rajalla sijaitsevasta Mälinkalliosta. Bonsdorff tunnettiin myös kirkollisissa piireissä ankarana oikeaksi katsomansa uskon vaalijana, joka ei hyväksynyt vapaampia uskonajatuksia, joita 1700-luvun lopulla alkoi ilmaantua. Pojasta polvi kuitenkin muuttui: poika Jacob Bonsdorff oli ylioppilaana esittänyt näkemyksen, ettei usko helvetin olemassaoloon. Tästä professori Henrik Gabriel Porthan oli järkyttyneenä todennut: ”Mitähän hurskas isä Bonsdorff sanoisi, jos tietäisi poikansa puheista!”

Catharina Haartmanin elämästä tuli Hauholla vaikeaa, sillä häntä vaivasi yhä pahemmin krooninen kihti. Hän lopulta tiesi kuolevansa, ja teki päätöksen lahjoittaa silkkitaulunsa Hauhon kirkolle. Hän kirjoitti tauluunsa seuraavasti: ”Tässä kirkkotarhassa lepuuttaa luitaan eräs, joka nuoruudessaan on ilahduttanut itseään silkkiompelulla ja nyt vanhuudessaan luovuttaa sen Jumalan kunniaksi Herran huoneelle.” Tekstin alla on vielä signeeraus: ”Catharina Haartman.”

Catharina Haartman kuoli 55-vuotiaana 19.2.1787 haudattujen luettelon mukaan kihdin aiheuttamaan kuumeeseen. Ja hän siis ”lepuuttaa luitaan” Hauhon kirkon lattian alla.

Silkkitaulu sijoitettiin kirkkoherra Bonsdorffin toimesta alttaritauluksi, mikä oli merkittävä päätös. Silkkitaulu mainitaan jo 1796 kirkon inventaariossa alttaritauluna kullatuissa kehyksissä, jonka ruustinna Bonsdorff on lahjoittanut. Catharinan silkkille omeltu alttaritaulu oli paikoillaan aina vuoteen 1883 asti, jolloin seurakunta tilasi uuden alttaritaulun. Lienee Catharinan ansiota, että uudenkin alttaritaulun teemaksi valikoitui Jeesus rukoilemassa Getsemanessa. Valinnalla kunnioitettiin ruustinna Bonsdorffin silkkitaulua, jota kirkkokansa oli katsellut jo muutaman sukupolven ajan. Hauhon valoisa ja tilava sakasti onkin oikeastaan nykyisin Bonsdorffin avioparin eräänlainen muistomerkki: kirkkoherra rakennutti sen ja hänen vaimonsa silkkinen alttaritaulu on ripustettu seinälle, joskin sen heleät 1700-luvun rokokoohenkiset pastellisävyt ovatkin jo himmenneet.

 Lähteitä:

KA Hauhon seurakunnan arkisto. Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat: 18.1.1796 inventaario.

KA Maarian seurakunnan arkisto. Syntyneiden luettelo 1732 

KA Turun ruotsalainsen seurakunnan arkisto. Vihityt 1758

Hufvudstadsbladet 16.10.1938 no 279 (kuva)

Palmroth, W: Hauhon seurakunta. Muistojulkaisu 600 vuotisjuhlaa varten. Hämeenlinna 1929.