Fredsvikin kartanon Hangelinit

Hauhon Tuittulan Hangelinit olivat vanhaa sukujuurta. Josef Hangelinin isänäiti Catharina polveutui Herkepaeusten kuulusta pappissuvusta. Vauraan rusthollarisuvun vesana Josef Hangelin koulutettiin 1700-luvulla, mikä nosti hänet virkamieheksi ja siten säätyläiseksi. Vanhan Tuittulan Heikkilän rusthollin yhteyteen nousi säätyläismitat täyttävä rakennus, joka sai komean nimen Fredsvik (Rauhanlahti). Heikkilän osaa viljeli kaksi lampuotiperhettä. Lisäksi Hangelinin omistuksiin kuuluivat kirkonkylän Kapakan talo ja kolme torppaa.

Hauholla Josef Hangelin perheineen riippui 1800-luvun alussa jonkinlaisessa välitilassa: he olivat ensimmäisen polven säätyläisiä, joita ympäröivät talonpoikaiset ja tilattomiin lukeutuvat monenkirjavat sukulaiset. Vähäväkisemmistä sukulaisista huolimatta Josef Hangelinin oman perheen suunta kulki säätyasteikossa jyrkästi ylöspäin.

Eric Ehrströmin vieraili Fredsvikissä. Hänen vuoden 1811 matkapäiväkirjansa mukaan kirjanpitäjä ja selvityskomissaari Josef Hangelin oli ”melko sävyisä mies mutta kauhean kruusaileva, ja hänen kohteliaisuutensa sinkoilevat niin kaikkiin neljään ilmansuuntaan, että vain vaivoin saattaa pitää kasvonsa peruslukemilla.” Rouva Maria Henrika Kiellroos taas oli ”todella hyvä eukko.” Arviossa kuultaa se, että Ehrström piti Hangelineja hieman nousukasmaisina. Ehrströmille esiteltiin samana kesänä Leppäniemessä Josef Hangelinin nuorin tytär 14-vuotias neiti Gustava Hangelin sekä Johan Fredrik Schmidtin samanikäinen sisar Sofia Wilhelmina. Molemmat neidit jättivät nuorukaisen kylmäksi. Hän tuomitsi molemmat toteamalla, ettei ”heistä ei ole vielä mitään sanottavaa.”

Arvio oli sikäli väärä, että neiti Gustava Hangelinilla oli ainakin kohtuullinen perintöosuus. Josef Hangelinilla nimittäin oli ”muutamia tuhansia arkussaan”, kuten Ehrströmkin näki tarpeelliseksi huomauttaa. Hangelinin vaimo Maria Henrika synnytti kaikkiaan seitsemän lasta, joista henkiin jäi vain kolme: poika ja kaksi tytärtä. Sekin takasi tyttärille hyvät myötäjäiset ja perintöosuudet mikä takasi menestyksen avioliiton suhteen.

Gustava Hangelin osallistui nuoruudessaan lähiseudun vilkkaaseen seuraelämään. Hänen vanhempi siskonsa Hedda Sophia oli avioitunut jo vuonna 1805 kihlakunnankirjuri Matts Anders Nylundin kanssa ja asettunut Rukkoilan Niemen kartanon rouvaksi. Isän 68-vuotiaan Josef Hangelinin äkillinen kuolema sydänkohtaukseen vuonna 1814 ei suistanut leskeä ja tytärtä taloudelliseen ahdinkoon. Veli Karl Josef Hangelin valmistui Turun yliopistossa varatuomariksi. Hyvät suhteet ja varakkuus auttoivat Gustavaa avioliiton solmimisessa. Sulhaseksi ilmaantui vuoden 1814 vaiheilla peräti Sääksmäen Lahisten kartanon perillinen, kolme vuotta vanhempi varatuomari Bernd Johan Schrey. Nuorukaisen isoisä, hovisihteeri ja kruununvouti Johan Schrey oli ostanut vuonna 1729 Lahisen vanhan aateliskartanon.  Ehkäpä isä Josef Hangelin sentään ehti ennen kuolemaansa riemuita tyttärensä suorastaan komealla kihlauksella. 

Berndt Johanin sisar Anna Lucia Schrey oli avioitunut vuonna 1814 Blåfieldien aatelissukuun ja päätynyt Sääksmäen Jutikkalan kartanon emännäksi. Täti emännöi puolestaan saman pitäjän Voipaalan kartanoa. Gustava Hangelinin ja Berndt Johan Schreyn häitä vietettiin Tuittulassa juhannuksena 1815. Gustavalle siinsi erinomainen tulevaisuus, sillä hänestä tulisi Sääksmäen Lahisten kartanon rouva. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä vasta 19-vuotias Gustava menehtyi Tuittulassa toukokuussa 1816 synnytykseen. Poika Karl Johan Emil jäi sentään henkiin. Samana vuonna sortui keuhkotautiin myös aviomiehen naimaton sisar Fredrika Elisabet Schrey. 

Gustavan kuolinilmoitus Åbo Allmänna Tidning-lehdessä 1.6.1816. Tämä kuoli rauhallisesti 19-vuotiaana Fredsvikin kartanossa Hauholla miehensä suuresti kaipaamana

 

Kun kaksi saman säätyistä varakasta sukua yhdistyi avioliitolla, se synnytti lisää avioliittoja. Gustavan veli Fredsvikin perijä Karl Josef Hangelin solmi avioliiton Berndt Johanin sisaren Brita Amalia Schreyn kanssa 30.6.1819. Kaksi vuotta myöhemmin kesällä 1821 Rukkoilan Niemen leskeksi jäänyt kihlakunnankirjuri Matts Nylund avioitui Brita Amalian sisaren Johanna Charlotta Schreyn kanssa. Schrey ja Hangelin sukujen välillä solmittiin lyhyen ajan kuluessa siis kolme avioliittoa.

Avioliittojen kannoilla kulki säälimätön kuolema. Tuittulan Fredsvikin rouva Brita Amalia kuoli keuhkotautiin vain kaksi vuotta avioliiton solmimisen jälkeen ja aviomies Karl Josef Hangelin menehtyi vuonna 1828 verensyöksyyn. Vuonna 1835 Gustavan leskeksi jäänyt aviomies Bernd Johan Schrey kuoli 55-vuotiaana vesipöhöön, eikä heidän poikansa, Lahisten kartanon perijä Carl Johan elänyt kuin kaksi vuotta isänsä jälkeen. Hänet mursi hermokuume 22-vuotiaana. Myös Bernd Johanin sisar Anna Lucia menehtyi Jutikkalan kartanossa keuhkotautiin vain 29-vuotiaana.

Ennenaikaisten kuolemien suuri määrä välillä 1815-1835 tuntuu kohtuuttomalta yhden sukupiirin kannettavaksi. Koko 1800-luvun alussa eläneestä laajasta, varakkaasta ja toiveikkaasta sukupiiristä jäivät jäljelle Karl Josef Hangelinin ja Brita Amalian orvot tyttäret Anna ja Henrika Hangelin. Näistä Hangelinin perijättäristä kerrotaan seuraavalla kerralla.

Hangelinit, Nylundit ja Schreyt

 

Lähteitä:

Ehrström, Eric Gustaf: Hämeen sydänmailla. Matkapäiväkirja 1811. SKS.2007

Finlands Allmänna Tidning 19.3.1833

Kuvat: 

Carl Herpfer: Adorning the bride (1897), Dorotheum, Wikimedia commons

Johan Ferguson Weir: Bride´s Roses (1890), Wikimedia commons.

Kohutanssit Lehdesmäessä 1864

Suomessa 1800-luvun lopulla ilmestynyt pilalehti Weitikka julkaisi nelosnumerossaan vuonna 1872 erikoisen ja arvoituksellisen runon. Siinä kuvaillaan Hauhon Lehdesmäessä pidettyjä tansseja kahdeksan vuotta aiemmin eli 28.3.1864. Tuntemattoman kynäilijän kirjoittama viisu etenee seuraavasti:

 

Laulu ei lukijalle oikein avaudu eikä varmasti avautunut vuonna 1872 muille kuin hauholaisille. Miksi mainittu tilaisuus vuonna 1864 päätyi pilkkalaulun kohteeksi? Puhumattakaan, että se jopa julkaistiin lehdessä kahdeksan vuoden kuluttua itse tapahtumasta. Laulusta käy ilmi, että nuorukaiset olivat pitäneet juhlia, joista kutsutta jääneet nuoret naiset olivat pahastuneet. Sanotuksen perusteella juhlat olivat olleet nk. paremman väen juhlat, joissa oli paikalla pääosin vaurasta talonpoikaistoa ja herrasväkeä, siis ”talonpoika-säätyä ja herroja.”

Mistä lähteä selvittämään näin vanhaa arvoitusta? Perimätietoa aiheesta tuskin on säilynyt, sillä tapahtumista on jo yli 150 vuotta aikaa. Arvoitukseksi viisun tausta väistämättä jääkin. Pienen vihjeen antaa kuitenkin yllättäen huhtikuun 13. päivänä 1865 julkaistu kirjoitus Hämäläinen-lehdessä, joka julkaistiin myös Suometar-lehdessä. Kirjeessä käsitellään Hauhon pitäjän kuulumisia kuluneen vuoden aikana. Kirjoittaja kertoo lopuksi, että pitäjän nuorukaiset olivat edellisenä vuonna, siis 1864, järjestäneet pääsiäisen aikaan ”hyvin iloisen tanssihuvin” Lehdesmäen rusthollissa. 

Tieto täsmää laulun otsikossa kerrotun päivämäärän kanssa, joten kyse on siis samasta tapahtumasta. Paikalliskirjoituksessa kuvaillaan, kuinka Hämeenlinnan pataljoonan sotilassoittokunta oli ollut soittamassa, tarjolla oli runsaasti syötävää ja juotavaa ja väkeäkin oli kutsuttu paikalle monesta pitäjästä. Suureellisen huvitilaisuuden todettiin maksaneen järjestäjille peräti 400 markkaa. Paikalla ollut kirjoittaja totesi, että tilaisuus oli ollut ”erinomaisen hauska” ja kaikki oli käynyt hyvässä järjestyksessä. Hän myös esitti toiveen, että vastaava juhla saataisiin aikaan vielä toistekin. 

Laulun sanojen mukaan ilman kutsua jäi hauholaisia nuoria naisia, joista ainakin osa koki sen melkoisena loukkauksena. Sen sijaan Lehdesmäkeen ilmeisesti oli kutsuttu neitosia lähipitäjistä. Hauholla tunnetaan sanaparsi ”hikittää kuin Lammin likkaa halatessa,” eli toisin sanoen vieraan paikkakunnan tytöt ovat aina houkuttelevampia kuin lähiseudun tutuiksi käyneet tytöt. 

Syntynyt kohu Lehdesmäessä pidetyistä juhlista kirvoitti jonkun sepittämään tapahtumasta ja sen aiheuttamista seurauksista pilkkalaulun, jota voitiin laulaa kaikille tutulla sävelellä. Ehkäpä sitä rallateltiin pitäjässä paljonkin. Laulu julkaistiin lopulta Suomen ensimmäisessä pilalehdessä Weitikassa, jota fennomaanit julkaisivat vuosina 1871-1872. Saattaa tietenkin olla, että Lehdesmäen juhlien taustalle kätkeytyi myös poliittisia kiistoja sekä kieliriitoja, jotka osaltaan rajasivat kutsuttujen joukkoa.

Lehdesmäen tanssien ja siitä sepitetyn laulun julkaisemisen välille mahtuvat vuosien 1866-1868 suuret kato- ja nälkävuodet. Se ei silti lopettanut Hämeessä nuorison juhlintaa. Hämäläinen-lehdessä parikin kirjoittajaa paheksui nälkävuosina, kuinka Hauholla nuoriso ”elää kuin jatkuvissa häissä, vaikka on köyhyys kukkarossa ja tyhjä tynnyrissä, niin silti pitää tanssia lönköttää ja suolivyötä kiristää”. Tanssimista ja ilonpitoa ei pidetty sopivana tilanteessa, jossa tarttuvat kulkutaudit niittivät satoa, ihmisiä kiersi kerjuulla ja suuri osa kansasta näki nälkää. Kuolleisuus mainittuina vuosina nousi Suomessa korkeaksi. 

Nuorison ryypiskely ja ”biletys” koettiin ongelmaksi, sillä se levitti tauteja ja köyhdytti kansaa. Rahoja ja viljaa tulisi säästää ruokaan eikä juhlintaan ja viinaan. Väistämättä 1860-luvun tilanne – joka oli vakava katastrofi – vertautuu hitusen nykypäiväänkin, jolloin ollaan huolissaan nuorison juhlinnasta vaikeassa koronatilanteessa, vaikka tulisi pitää etäisyyttä ja muistaa turvavälit.

Eri tietoja yhdistellessä Weitikka-lehdessä vuonna 1872 julkaistu tuntemattoman tekijän laulu avautuu siis ainakin vähän. Jos jollakulla tämän blogin lukijalla on aiheesta säilynyt perimätietoa, niin siitä kuulisin mielelläni.

 

Lähteet:

Hämäläinen 13.4.1865, 25.7.1867, 8.9.1870

Kisakenttä 1.9.1922 (kuva)

Suometar 18.4.1865

Weitikka 9.3.1872