Tietoja minusta

Oma kuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvun taitteessa. Blogini on omistettu kirjailija Jane Austenille ja hänen aikakaudelleen Hämeessä. Oma kartanoni on vanha karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Kohutanssit Lehdesmäessä 1864

Suomessa 1800-luvun lopulla ilmestynyt pilalehti Weitikka julkaisi nelosnumerossaan vuonna 1872 erikoisen ja arvoituksellisen runon. Siinä kuvaillaan Hauhon Lehdesmäessä pidettyjä tansseja kahdeksan vuotta aiemmin eli 28.3.1864. Tuntemattoman kynäilijän kirjoittama viisu etenee seuraavasti:

 


Laulu ei lukijalle oikein avaudu eikä varmasti avautunut vuonna 1872 muille kuin hauholaisille. Miksi mainittu tilaisuus vuonna 1864 päätyi pilkkalaulun kohteeksi? Puhumattakaan, että se jopa julkaistiin lehdessä kahdeksan vuoden kuluttua itse tapahtumasta. Laulusta käy ilmi, että nuorukaiset olivat pitäneet juhlia, joista kutsutta jääneet nuoret naiset olivat pahastuneet. Sanotuksen perusteella juhlat olivat olleet nk. paremman väen juhlat, joissa oli paikalla pääosin vaurasta talonpoikaistoa ja herrasväkeä, siis ”talonpoika-säätyä ja herroja.”

Mistä lähteä selvittämään näin vanhaa arvoitusta? Perimätietoa aiheesta tuskin on säilynyt, sillä tapahtumista on jo yli 150 vuotta aikaa. Arvoitukseksi viisun tausta väistämättä jääkin. Pienen vihjeen antaa kuitenkin yllättäen huhtikuun 13. päivänä 1865 julkaistu kirjoitus Hämäläinen-lehdessä, joka julkaistiin myös Suometar-lehdessä. Kirjeessä käsitellään Hauhon pitäjän kuulumisia kuluneen vuoden aikana. Kirjoittaja kertoo lopuksi, että pitäjän nuorukaiset olivat edellisenä vuonna, siis 1864, järjestäneet pääsiäisen aikaan ”hyvin iloisen tanssihuvin” Lehdesmäen rusthollissa. 

Tieto täsmää laulun otsikossa kerrotun päivämäärän kanssa, joten kyse on siis samasta tapahtumasta. Paikalliskirjoituksessa kuvaillaan, kuinka Hämeenlinnan pataljoonan sotilassoittokunta oli ollut soittamassa, tarjolla oli runsaasti syötävää ja juotavaa ja väkeäkin oli kutsuttu paikalle monesta pitäjästä. Suureellisen huvitilaisuuden todettiin maksaneen järjestäjille peräti 400 markkaa. Paikalla ollut kirjoittaja totesi, että tilaisuus oli ollut ”erinomaisen hauska” ja kaikki oli käynyt hyvässä järjestyksessä. Hän myös esitti toiveen, että vastaava juhla saataisiin aikaan vielä toistekin. 

Laulun sanojen mukaan ilman kutsua jäi hauholaisia nuoria naisia, joista ainakin osa koki sen melkoisena loukkauksena. Sen sijaan Lehdesmäkeen ilmeisesti oli kutsuttu neitosia lähipitäjistä. Hauholla tunnetaan sanaparsi ”hikittää kuin Lammin likkaa halatessa,” eli toisin sanoen vieraan paikkakunnan tytöt ovat aina houkuttelevampia kuin lähiseudun tutuiksi käyneet tytöt. 

Syntynyt kohu Lehdesmäessä pidetyistä juhlista kirvoitti jonkun sepittämään tapahtumasta ja sen aiheuttamista seurauksista pilkkalaulun, jota voitiin laulaa kaikille tutulla sävelellä. Ehkäpä sitä rallateltiin pitäjässä paljonkin. Laulu julkaistiin lopulta Suomen ensimmäisessä pilalehdessä Weitikassa, jota fennomaanit julkaisivat vuosina 1871-1872. Saattaa tietenkin olla, että Lehdesmäen juhlien taustalle kätkeytyi myös poliittisia kiistoja sekä kieliriitoja, jotka osaltaan rajasivat kutsuttujen joukkoa.

Lehdesmäen tanssien ja siitä sepitetyn laulun julkaisemisen välille mahtuvat vuosien 1866-1868 suuret kato- ja nälkävuodet. Se ei silti lopettanut Hämeessä nuorison juhlintaa. Hämäläinen-lehdessä parikin kirjoittajaa paheksui nälkävuosina, kuinka Hauholla nuoriso ”elää kuin jatkuvissa häissä, vaikka on köyhyys kukkarossa ja tyhjä tynnyrissä, niin silti pitää tanssia lönköttää ja suolivyötä kiristää”. Tanssimista ja ilonpitoa ei pidetty sopivana tilanteessa, jossa tarttuvat kulkutaudit niittivät satoa, ihmisiä kiersi kerjuulla ja suuri osa kansasta näki nälkää. Kuolleisuus mainittuina vuosina nousi Suomessa korkeaksi. 

Nuorison ryypiskely ja ”biletys” koettiin ongelmaksi, sillä se levitti tauteja ja köyhdytti kansaa. Rahoja ja viljaa tulisi säästää ruokaan eikä juhlintaan ja viinaan. Väistämättä 1860-luvun tilanne – joka oli vakava katastrofi – vertautuu hitusen nykypäiväänkin, jolloin ollaan huolissaan nuorison juhlinnasta vaikeassa koronatilanteessa, vaikka tulisi pitää etäisyyttä ja muistaa turvavälit.

Eri tietoja yhdistellessä Weitikka-lehdessä vuonna 1872 julkaistu tuntemattoman tekijän laulu avautuu siis ainakin vähän. Jos jollakulla tämän blogin lukijalla on aiheesta säilynyt perimätietoa, niin siitä kuulisin mielelläni.

 

Lähteet:

Hämäläinen 13.4.1865, 25.7.1867, 8.9.1870

Kisakenttä 1.9.1922 (kuva)

Suometar 18.4.1865

Weitikka 9.3.1872

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti