Vänrikki Stoolin tytär Lautsian kartanossa

 

Mamselli Karolina Polviander

Vuoden 1838 lopulla 28.12 Lautsian kartanon ovesta asteli sisään mamselli Karolina Sofia Polviander kaukaa Kurusta. Mamselli tai demoiselle Karolina Polviander oli vasta 17-vuotias, joten häntä ei palkattu taloudenhoitajattareksi, vaikka nimitys demoiselle usein mielletään siten. Sana merkitsee naimatonta ei-aatelista naista ja sen synonyymi on mamselli. Vain aateliset saattoivat olla neitejä (fröken). Karolina Polviander ei ollut fröken eikä piika, vaan demoiselle. Siinä oli suuri ero.

Karolina Polvianderin isä ei ollut kuka tahansa köyhä aliupseeri, vaan legendaarinen Carl Gustaf Polviander, jota on pidetty J.L. Runebergin ”Vänrikki Stoolin” esikuvana. Polviander kertoi nuorelle aatelisperheen kotiopettajalle metsästysmatkoilla tarinoitaan Suomen sodasta. Kertomukset innoittivat nuorta Runebergia, joka vuonna 1848 julkaisi ensimmäisen osan "Vänrikki Stoolin tarinoita". Vänrikki Polviander asui Kurussa ensin Hainarin virkatalossa ja myöhemmin Kiviojan torpassa. Karolinan kotona oli vuonna 1838 isän kahden avioliiton seurauksena kymmenen lasta ja lisääkin oli vielä tulossa.

Mutta miksi mamselli Karolina Sofia lähti juuri Lautsian kartanoon? Se on arvoitus, johon on vaikea vastata. Toki majuri Otto Wilhelm Schulman oli, vänrikki Polvianderin tavoin, taistellut Suomen sodassa mutta hän oli kuollut jo vuonna 1830. Kaipasiko hänen leskirouvansa Lovisa Wilhelmina seuraneitiä, koska ainoa tytär Fredrika oli avioitunut vuonna 1833 ja poika Carl Leonard luomassa omaa sotilasuraansa Venäjän armeijassa? Mahdollisesti Lautsian majorskan sisar Elisabet Eleonora ja tämän aviomies Nils Johan Idman olivatkin asian takana, sillä he olivat asuneet Kurussa. Lisäksi Karolinan muuttokirjassa on kohteeksi kirjattu ensin Tyrväntö, joka on vedetty yli ja sen tilalle kirjoitettu Hauho. Lautsian rouva majorska Lovisa Wilhelmina ja tämän sisar Elisabet Eleonora Idman olivat omaa sukua Gardiemeister ja syntyneet Tyrvännön Uskelan Haukilan kartanossa.

Aateliskartano oli suuri mahdollisuus köyhälle säätyläistytölle. Karolinan-mamsellin ehkä toivottiin saavan oppia mahdolliselle uralle talousmamsellina, mikäli aviomiestä ei löytyisi. Ja muutenkin: olihan suuri kunnia saada opetusta taloudenhoidossa, käytöksessä, käsitöissä ja ruotsinkielessä oikeassa aateliskartanossa. Nuori mamselli saattoi niiden ohessa solmia arvokkaita suhteita, joista kenties oli suurta hyötyä tulevaisuudessa. Tavallaan hän oli kartanossa palvelijattarena mutta asema voitiin tulkita nuoren säätyläismamsellin oppivaiheena, joka tuki hänen kasvatustaan.

Kovin vilkasta kartanon seuraelämä tuskin oli vuonna 1839. Hauhon kartanoissa näyttäisi asuneen tuohon aikaan lähinnä vanhoja armoja yhtä vanhoine seuraneiteineen. Mamselli Karolina saattoi pitkästyä hiljaiseen elämään majorskan seuraneitinä. Ehkä sentään otettiin vastaan vieraita ja käytiin joskus herrasväissä. Kesällä saattoi olla juhliakin, kun nuorempaa herrasväkeä saapui kaupungista maaseudulle.

"Vänrikki Stoolin" tytär demoiselle Karolina Polviander viipyi Lautsian kartanossa vain vajaan vuoden ja matkusti syyskuun lopulla 1839 takaisin kotiinsa Kuruun. Hän asui kotonaan kunnes vuonna 1841 solmi avioliiton pitäjänräätäli Anders Thurmanin kanssa. 

Mitähän Karolinalle jäi lopulta käteen Hauhon vuodestaan? Ainakin hän itsenäistyi ollessaan vajaan vuoden poissa kotoaan. Nuori neito voi kokea lyhyessä ajassa paljonkin. Vaikka tuskallisen saavuttamaton kaukorakkauden, jota ei kukaan huomaa muuna kuin ruokahaluttomuutena ja kalpeutena. Niin tai näin, ainakin Karolinalla riitti varmasti kerrottavaa ja ehkä tuliaisiakin kotiväelle Kurussa.

Hyvää Runebergin päivää kaikille!

Kuvat: Miklós Barabás, Ateljee (1838). Wikimedia Common
Karolina Sofia Polvianderin muuttokirja Kurusta Hauholle 1838, Hauhon seurakunnan arkisto.

Tarinoita Hauhon Lautsian kartanosta osa 4

Valtakunta nimeltä Lautsia

Hauhon Lautsian kartano oli 1800-luvulla kooltaan 627 tynnyrinalaa, josta metsää 453 tynnyrinalaa. Sen lisäksi kokonaisuuteen kuului vielä Alvettulan Hakkolan tilan 253 tynnyrinalaa, josta metsää 220 tynnyrinalaa. Torppia oli viisi, joskin niiden lukumäärä vaihteli vuosien varrella kartanon tarpeiden mukaan, samoin kuin Ilmoilassa sijainneiden lampuotitilojenkin. Furuholma oli 1600-luvulla muodostettu entinen Ilmoilan kartano, joka sekin liitettiin Lautsian kartanoon 1800-luvulla. Sen alaisuudessa oli enimmillään kuusi lampuotitilaa ja 2-3 torppaa. Vuodesta 1834 Lautsiaan kuului myös Matkantaan Kompeli ja puolet Äyrikkälästä. 

Lautsian laajat omistukset kiersivät Ilmoilanselkää

Lautsian alaisia torppia olivat 1850-luvulla Ilmoilanselän itäpuolella sijainneet Antila, Kyläloinen, Myllymäki ja Särkisilta. Furuholman alaisuudesta Ilmoilassa löytyivät Aholan, Krogin ja Ojalan torpat. Furuholman lampuotitiloja Ilmoilassa olivat Klaasu, Jussila (Rantala), Lepistö ja Siukola. Esi-isäni renkivouti Matti Matinpoika oli Siukolan sukua. Hänen varhaisin tunnettu esi-isänsä ilmaantui lampuotitilalle samaan aikaan kuin Schulmanit Lautsiaan eli 1700-luvun alussa. Kahden suvun yhteinen taival siis kesti peräti pari sataa vuotta.

Lautsian torpat Kalmbergin kartassa 1855

Kartanon päärakennuksen komeat nelikulmaiset portinpylväät tehtiin tiilestä. Sisääntulotien vasemmalla puolella sijaitsi tiilimakasiini ja oikealla rivi talousrakennuksia, kuten riihi, aittoja, latoja ja karjarakennukset. Hevosia oli kuusi, lehmiä n. 40 ja lampaita 50. Lähellä Myllymäkeä ja Myllymäen torppaa sijaitsi kartanon vesimylly - ja toki alueelta löytyi myös tuulimylly. Lähellä Lautsiaa on myös Hauhon ainoa varmaksi todettu linnavuori, pieni, mutta vaikeapääsyinen Teponlinna.

Päärakennus "corps-de-logi" sijaitsi pienellä kummulla Ilmoilanselän rannalla. Luultavasti vielä 1700-luvulla se oli tavan mukaan punaiseksi maalattu ja satulakattoinen rakennus, jossa oli korkeintaan muutama huone. Vuonna 1860 vanhan tilalle nousi arkkitehti Degertin piirtämä uusi komea empiretyylinen päärakennus, joka maalattiin kullankeltaiseksi. Yläkerrassa oli neljä huonetta sekä niiden lisäksi suuri sali empiretyylisine pariovineen. Alakerrassa oli kymmenen huonetta, jotka olivat yläkerran huoneita matalampia. Herraskartanoiden tapaan päärakennuksen sivuilla olivat erilliset matalat ”flyygelipytingit”. Lautsian kartanosta huolehti vouti, renkivouti, neljä renkiä ja kolme piikaa sekä torpparit. Oma puutarhurikin asui kartanon alueella. Sisätöissä häärivät vaihtuvat talousmamsellit ja seuraneidit eli demoisellet. 

Lautsia oli 1860-luvulla komea, laaja ja ajanmukainen herraskartanokokonaisuus, jonka omistukset hallitsivat Ilmoilanselän rantoja. Nykyisin tästä kaikesta on jäljellä enää vain huvimaja lomakeskuksen pihalla. Lahdentietä 12 ajava tuskin huomaa, että ohitti vanhan herraskartanomijöön

Lähde: Lautsia gård. Det Schulmanska familjegodset. Släktmeddelanden no 14. Hauhon rippikirjat 1850-1859.

Tarinoita Hauhon Lautsian kartanosta osa 3

Eerik Aadaminpoika Pyymäki: Torpan pojasta renkivoudiksi

Pälkäneen Ruokolan kartanon Pyymäen torpassa elettiin vakavia aikoja vuoden 1828 kevättalvella. Lapset sairastivat isorokkoa. Joko rokotusinto oli papiston keskuudessa vähäistä tai sitten väki epäluuloista sitä lapsilleen ottamaan. Pieni vuoden vanha Vilhelm menehtyi isorokkoon maaliskuun alussa. Torppari Aatami Erikinpojalla ja vaimon Maria Antintyttären toinenkin poika Eerik sairasti rokon, mutta parantui. Jäljet jäivät näkyviin.

Erik Aadaminpojan muuttokirja 1837

Ainoa poika ei Pyymäelle jäänyt, vaan muutti vuonna 1837 Hauholle Ilmoilan kylään. Nuori parikymppinen mies asettui rengiksi ensin Vähä-Sipilään ja seuraavana vuonna Siukolaan. Vähä-Rekolassa Eerik Aadaminpoika viihtyikin peräti viisi vuotta. Kenties perhe tuntui mukavalta ja paikka kotoisalta. Siellä hän tutustui väistämättä sukulaistensa huomassa kasvavaan esi-isääni Matti Matinpoikaan.

Vähä-Rekolan jälkeen Eerik oli kolme vuotta renkinä Furuholmassa, joka kuului Lautsian omistaneille Schulmaneille. Se oli vanha säterikartano, mutta toimi herrasväen metsästysmajana. Pedantti kirkkoherra Adolf Fredrik Siren merkitsi Eerkin kohdalle rippikirjaan, että tällä oli ollut isorokko. Rokonarvista huolimatta Eerkin pätevyys työssä alettiin huomata. Hänet pestattiin vuonna 1846 Lautsian kartanoon renkivoudiksi. Renkien käskijänä ja töiden organisoijana mieheltä vaadittiin näkemystä ja omatoimisuutta. Ehkä hän oli saanut laajempaa maanviljelykokemusta ja vastuuta jo Vähä-Rekolassa ja Furuholmassa. 

Renkivoudin asema toi elämään vakautta. Vakauden merkki on vakiintuminen: Eerik Aadaminpoika Pyymäki kuulutettiin avioliittoon Hauhon Nurmen kylän Toralan lampuodintyttären Anna Juhontyttären kanssa. Häitä tanssittiin 1.12.1848. Sulhanen oli 31-vuotias ja morsian vuotta nuorempi. Vuonna 1853 syntyneen toisen tyttären Fredrikan kummeina olivat – Matti Matinpoika ja morsiamensa Fredrika Hillerström. 

Suomalainen Wirallinen lehti 21.3.1866

Eerik Aadaminpoika Pyymäki ja nuorempi Matti Matinpoika olivat lopulta molemmat Lautsian renkivouteja. Työnjohtajia piti olla useita, sillä Schulmanien maaomistukset kiersivät ympäri laajan Ilmoilanselän. Erik Aadaminpoika muutti vaimoineen 1850-luvulla Lautsialle kuuluvaan Matkantaan Kompelin taloon. Matti Matinpoika jäi katsomaan kartanon päärakennuksen töiden perään. 

Molemmat tekivät työnsä hyvin ja kapteeni Schulman anoi heille Suomen talousseuralta pronssimitalit vuonna 1866. Sosiaalinen nousu torpan pojasta renkivoudiksi ja asuminen talossa nostivat miehen asemaa. Tultaessa 1860-luvulle Eerik vaihtoi Pyymäen ruotsinkieliseen sukunimeen Enqvist. Tilattoman eteneminen kartanossa oli silti riippuvainen herrasväen taloudellisesta tilanteesta, joten pudotuskin saattoi olla nopea ja armoton. Lautsian myynnin jälkeen 1871 Erik Enqvist perheineen joutui etsimään uuden kodin. He muuttivat itsellisiksi Nurmen kylään. Toki ikäkin ehkä jo painoi, sillä 50-vuotias saattoi tuohon aikaan olla jo vanhus. Itsellinen Erik Enqvist kuoli 61 vuotiaana kuumeeseen Nurmessa maaliskuussa vuonna 1878.