Rippileiri vuoden 1817 tapaan

Rippikoulu on tänä päivänä monen nuoren odottama kesäleiri, jossa on kavereita ja käydään syvällistä pohdintaa elämästä. Leiri huipentuu ripillepääsyyn ja kotona järjestettyihin juhliin yhdessä sukulaisten kanssa. Kenenkään mieleen ei varmaankaan tule, että mitäpä jos ei pääsisikään ripille. 

Rippikoulua ei 1800-luvulla läpäissyt, ellei osannut ulkoa vaadittuja Katekismuksen kohtia ja saavuttanut jonkinlaista sisälukutaitoa. Kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän-rukous ja muut… ne oli osattava – selityksineen. ”Mitä se on?” toistuu Hauholla käytössä olleessa Olaus Svebiliuksen Katekismuksessa kymmenet kerrat. 

Neljäs käsky. Sinun pitää kunnioittaman isääs' ja äitiäs', ettäs menestyisit ja kauwan eläisit maan päällä. Mitä se on? Wastaus: Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalata, niin ett'emme meidän wanhempitamme, esiwaltaamme ja isäntiämme katso ylön, emmekä wihoita; waan pidämme heitä kunniasa, palwelemme heitä, olemme heille kuuliaiset, rakastamme heitä, ja pidämme heitä meidän silmäimme edesä. 

Katekismuksen esilehti

Toki mestareitakin löytyi. Eräs heistä oli Tuittulan Förryn vuonna 1804 syntynyt Anna Maija, joka oli lampuoti Juho Erkinpojan tytär. Anna Maija pääsi ripille 15-vuotiaana heti ensimmäisellä yrityksellä 30.6.1819 ja sai vielä merkinnän: ”osaa koko Katekismuksen hyvin”. Hän oli harvinaisuus, sillä suuri osa hauholaisista nuorista joutui yrittämään ripille monta kertaa ennen kuin kirkkohera Wallenius oli suosiollinen. 

Oppimisvaikeudet kuten lukihäiriö saatettiin tiedostaa, mutta sen vuoksi ei voitu joustaa. Kaikkien oli opittava samat asiat. Kirkkolaki määräsi, että ripille pääsyn ehtona oli säädetyt kristinopintaidot. Tukiopetus oli Hauholla sitä, että heikot lukijat lueteltiin saarnastuolista nimeltä ja heidät kutsuttiin kirkonkylään koulumestari Carl Holmbergin luo ”lukkarinkouluun” pänttäämään. Ajankohta oli pääsiäisen jälkeen, jolloin töitä oli tavallista vähemmän. Vanhempien ja isäntäväen piti huolehtia, että nuorille tuli eväät mukana. Mikäli paikalle ei ilmaantunut, seurasi sakko ja pojille jalkapuuta. 

Kuulutus lukkarinkouluun Hauholla vuonna 1817: ”Seuravaiset heikot Lukiat nijstä vanhemmista Rippi Lapsista täsä Seurakunasa, jotka ej vielä ole Ripille ja Herran Ehtolliselle päsnet, kutsutaan tämän kautta tulemaan Pitäjän Skoulumestarin tygö tulevana Perjantaiaamuna ja sitten olla siellä Lauvantai Ehtoseen asti että tulla opetetuxi, ja neuvotuxi Christillisyden Pääkappaleisa.” 

Klikkaa lista suuremmaksi

Vuoden 1817 ennätys ripille pääsy-yrityksissä oli Okerlan Heikkilän 21-vuotiaalla Mikko Juhonpojalla. Hänellä oli takanaan 13 ripillepääsyn yrityskertaa. Nuorukainen oli saanut varoituksen vuonna 1814 ja merkinnän ”osaamaton”. Joko Mikko viimein oppi tai sitten armo kävi oikeudessa, sillä hänet päästettiin ripille lukkarinkoulun jälkeen 5.6.1817. Mikolle kävi elämässä huonosti: hänet surmasi 19-vuotias renki Mikko Tjäder maaliskuun 25. päivänä vuonna 1821. Mikko oli tuolloin 24-vuotiaas ja renkinä Okerlan Melkkalassa. Mitä lie riitaa tullut nuorten miesten välille? Kaksi nuorta elämää siinä silti tuhoutui. 

Uudenkylän Uotilan tytär 20-vuotias Eeva Jaakontytär oli lukkarinkoulussa keväällä 1817 yrittämässä yhdennettätoista kertaa ripille. Hänetkin laskettiin ripille 5.6.1817. Eeva ei ollut perheessään ainoa, jolla oli ongelmia. Veljeä ja talonisäntää Matti Jaakonpoikaa sakotettiin vuonna 1819 huonosta lukemisesta ja samoin toista veljeä Erkki Jaakonpoikaa. Evan elämäntarina oli myös surullisen lyhyt, sillä hän kuoli kotonaan vain 27-vuotiaana 19.12.1824 keuhkotautiin. Saattaa olla, että kulutavalla keuhkotaudillakin oli syynsä oppimisvaikeuksiin. Ehkä voimia ei ollut, ehkä Eeva ei vain jaksanut. 

Maria Laurintytär oli Kyttälässä Iso-Mattilan piikana. Hänkin oli jo yksitoistakertaa yrittänyt ripille. Lastenkirjaan Marian kohdalle on merkitty samat sanat kuin Mikko Juhonpojalle: osaamaton ja saanut varoituksen. Mariakin pääsi ripille 5.6.1817. Hän avioitui 7.11.1824 Kyttälän Laurilan rengin Aatami Mikonpojan kanssa. Tuore aviopari muutti samassa kuussa Hämeenlinnaan. Sen jälkeen he asettuivat Hattulaan, jossa heille syntyi ainakin kaksi lasta. 

Förryn 15-vuotias Anna Maija osasi hyvin koko katekismuksen

Vähälläkin tutkimustyöllä siis selvisi, että heikot lukijat olivat nykyajan termiä käyttäen syrjäytymisvaarassa. Kahden elämä jäi lyhyeksi: Eeva kuoli keuhkotautiin ja Mikko surmattiin. Heistä Maria oli selviytyjä. En käynyt läpi muiden vuoden 1817 lukkarinkouluun kutsuttujen nuorten kohtaloita. Riittää, kun muistaa Eevan ja Mikon kovan kohtalon: heikkoja oppijoita pitää tukea ja auttaa. Sen jo historiakin opettaa. 

Voi tietysti olla, että lukkarinkoulussa vietetyt yhteiset päivät myös voimaannuttivat osallistujia. Kaikki nuoret olivat samassa tilanteessa mutta eivät yksin. Porukan tuella oli varmasti merkitystä. Ehkäpä parin keväisen pänttäyspäivän aikana solmittiin kohtalotoverien kesken syviä ystävyyssuhteita ja valvottiin yö jutellen syvällisiä. Ja kenties aikaa muisteltiin myöhemminkin elämän varrella – vähän niin kuin rippileirejä pari sataa vuotta myöhemmin. 

Kuva: Katekismuksen kansilehti vuodelta 1831. Kuva: Thermos. Wikimedia Commons. CC BY-SA 2.5