Tietoja minusta

Oma valokuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Mittumaarin viettoa vuonna 1811



Kansaa nykyisin keräävät juhannuskokot olivat Kanta-Hämeen alueella täysin tuntemattomia ennen 1900-lukua. Vanajaveden ja Hauhon seudulla kokkotulia poltettiin helavalkeina vain helluntain aikaan eikä muulloin. Muutenkin juhannusta vietettiin melko rauhallisesti. Juhannus eli mittumaari oli Hauhon kirkkopyhä, joten kansa oli ajankohdan erityisestä juhlavuudesta tietoinen. Sitä paitsi juhannus jakoi vuoden kahtia: oli töitä, jotka tehtiin joko ennen tai jälkeen juhannuksen. Kylien väki asetteli pihoihinsa nuoria koivuja, haapoja ja pihlajia. Pirtit ja tuvat siivottiin perusteellisesti. ”Huane lehlotettiin juhannusaattoyänä”, kerrottiin Hauholla vuonna 1925. Se tarkoitti sitä, että hirsien rakoihin työnnettiin haapojen, vaahteran ja pihlajien oksia. Erilaisia lemmentaikoja tehtiin aattoyönä, ja juhannuspäivän iltana tanssittiin. Suurta herkkua oli viilipiimä, ja juomaksi valmistettiin juhannussahtia. 

Eric Ehrströmin päiväkirja kuvaa elävästi hauholaisen herrasväen juhannuksen viettoa vuonna 1811. Aattoaamuna hän ihasteli tyynellä järvellä liikkuvia lukuisia kirkkoveneitä, jotka kilpaillen lähestyivät kirkonkylää. Kirkon eteisessä Ehrström tapasi jalkapuussa tyttöjä ja poikia, jotka olivat edellisissä kirkonmenoissa ”heitelleet lehtereillä toistensa päälle kukkia”. Epäilen, että kuriton nuoriso oli pikemminkin pommittanut toisiaan voikukan nupuilla, ja päätynyt sitten sen seurauksena juhannuskirkossa istumaan jalkapuuhun. 

Juhannusyö Iso-Roineella
Mitään suuria juhlia ei aattoiltana tai juhannuspäivänä kartanoissakaan järjestetty. Herrasväki kokoontui toistensa luo illanviettoihin pieninä seurueina. Hauhon pappilassa pystytettiin juhannusaattoiltana juhannussalko, jonka ympärillä niin nuoret kuin vanhatkin tanssivat Ehrströmin soittaessa viulua. Juhannuspäivän 24.6 Ehrström ja pappilan väki viettivät Lehdesmäen rusthollissa kirkkoherra Ivar Walleniuksen sisaren Elisabetin ja tämän aviomiehen pastori Johan Henrik Hallenbegin luona. Päivälliseksi seurue nautti Hallenbergin pyydystämää kalaa ja itse ampumaa lintua. Herrat kuuntelivat yli 80-vuotiaan isäntänsä tarinointia, rouvat käyskentelivät kartanon puutarhassa ja lapset soutelivat yhdessä Ehrströmin kanssa tyynellä järvellä. 

Isolla-Roineella siintää mitä kiehtovin kirjo kauniita lehtimetsän peittämiä saaria, niemiä, lahtia ja kyliä. Pyhäjärvellä näkyy korkeita, pittoreskejä vaaroja, joilla kasvaa muhkeita havupuumetsikköjä, ja kartanon vasemmalla puolen virtaa kaunis joki, joka yhdistää molemmat järvet ja muodostaa juoksullaan niemen, jonne Hallenberg on perustanut todella soman ja kauniin puutarhan. 

Kuulostaa täydelliseltä juhannuspäivältä! Lopuksi koko joukko – iäkkäitä Hallenbergejä lukuun ottamatta – oli ”leskisillä” (änkeleken), mikä tarkoittaa leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”. Siinä asetutaan parijonoon ja pariton ”leski” asettuu selin parijonon eteen ja huutaa ” leski edestä, pari takaa”. Takimmainen pari lähtee juoksemaan omaa puoltaan. ”Leski” saa katsoa taakseen ja lähteä liikkeelle, kun juokseva pari ohittaa hänet ja yrittää koskettaa toisiaan. Parittoman ”lesken” pitää yrittää tavoittaa toinen juoksijoista, jotka yrittävät palata yhteen. Kiinniotetusta tulee yhdessä ”lesken” kanssa uusi pari ja parittomasta tulee ”leski”. Kyseinen leikki tuntuu olleen laajasti suosiossa juhannuksen tienoilla, sillä nuori Johan Wallenius mainitsee päiväkirjassaan jo vuonna 1784 olleensa juhannuksena ”ensi kerran leskisillä Nymalmin riihessä” Turussa.


Mainittu Luopioisten Lemmettylässä asunut notaari Johan Wallenius ei osallistunut sisarensa  ja lankonsa järjestämille päivällisille. Oman päiväkirjansa mukaan hän vietti vuoden 1811 juhannuspäivänä iltahetken Pälkäneen Kukkolan Aspilassa ”sihteeri Bergstadiuksen luona yhdessä kapteeni Nohrströmin kanssa”. Herroille tarjottiin kahvia, akvaviittia ja punssia. Seuraavana päivänä samat herrat vierailivat Walleniuksen perheen luona Lemmettylässä. Tässä yhteydessä Wallenius myös mainitsee, että hänen kaksi vuotias poikansa tuli juhannuksena vieroitetuksi rintaruokinnasta. 

Juhannuspäivän jälkeistä päivää kutsutaan Hauholla nimellä ”juhannusruntu”, joka samalla päättää juhannuksen.  Vuonna 1811 se merkitsi herrasväelle vilkkaan, kesäisen seurustelukauden alkua, joka täyttyi maalaistanssiaisista, huviretkistä ja päivällisistä. Tavallinen kansa puolestaan alkoi hiljalleen suunnata ajatuksiaan kohti heinäntekoa, sillä ”Hermannista heinään, Joelista juoksujalkaa!”. 


Maalaus:
Jules Larcher 1889: Bottles of Champagne Bread Biscuits and Cakes on a Draped-Table. Wikimedia Commons.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti