Mittumaarin viettoa vuonna 1811

Kansaa nykyisin keräävät juhannuskokot olivat Kanta-Hämeen alueella täysin tuntemattomia ennen 1900-lukua. Vanajaveden ja Hauhon seudulla kokkotulia poltettiin helavalkeina vain helluntain aikaan eikä muulloin. Muutenkin juhannusta vietettiin melko rauhallisesti. Juhannus eli mittumaari oli Hauhon kirkkopyhä, joten kansa oli ajankohdan erityisestä juhlavuudesta tietoinen. Sitä paitsi juhannus jakoi vuoden kahtia: oli töitä, jotka tehtiin joko ennen tai jälkeen juhannuksen. Kylien väki asetteli pihoihinsa nuoria koivuja, haapoja ja pihlajia. Pirtit ja tuvat siivottiin perusteellisesti. ”Huane lehlotettiin juhannusaattoyänä”, kerrottiin Hauholla vuonna 1925. Se tarkoitti sitä, että hirsien rakoihin työnnettiin haapojen, vaahteran ja pihlajien oksia. Erilaisia lemmentaikoja tehtiin aattoyönä, ja juhannuspäivän iltana tanssittiin. Suurta herkkua oli viilipiimä, ja juomaksi valmistettiin juhannussahtia. 

Eric Ehrströmin päiväkirja kuvaa elävästi hauholaisen herrasväen juhannuksen viettoa vuonna 1811. Aattoaamuna hän ihasteli tyynellä järvellä liikkuvia lukuisia kirkkoveneitä, jotka kilpaillen lähestyivät kirkonkylää. Kirkon eteisessä Ehrström tapasi jalkapuussa tyttöjä ja poikia, jotka olivat edellisissä kirkonmenoissa ”heitelleet lehtereillä toistensa päälle kukkia”. Epäilen, että kuriton nuoriso oli pikemminkin pommittanut toisiaan voikukan nupuilla, ja päätynyt sitten sen seurauksena juhannuskirkossa istumaan jalkapuuhun. 

Juhannusyö Iso-Roineella

Mitään suuria juhlia ei aattoiltana tai juhannuspäivänä kartanoissakaan järjestetty. Herrasväki kokoontui toistensa luo illanviettoihin pieninä seurueina. Hauhon pappilassa pystytettiin juhannusaattoiltana juhannussalko, jonka ympärillä niin nuoret kuin vanhatkin tanssivat Ehrströmin soittaessa viulua. Juhannuspäivän 24.6 Ehrström ja pappilan väki viettivät Lehdesmäen rusthollissa kirkkoherra Ivar Walleniuksen sisaren Elisabetin ja tämän aviomiehen pastori Johan Henrik Hallenbegin luona. Päivälliseksi seurue nautti Hallenbergin pyydystämää kalaa ja itse ampumaa lintua. Herrat kuuntelivat yli 80-vuotiaan isäntänsä tarinointia, rouvat käyskentelivät kartanon puutarhassa ja lapset soutelivat yhdessä Ehrströmin kanssa tyynellä järvellä. 

Isolla-Roineella siintää mitä kiehtovin kirjo kauniita lehtimetsän peittämiä saaria, niemiä, lahtia ja kyliä. Pyhäjärvellä näkyy korkeita, pittoreskejä vaaroja, joilla kasvaa muhkeita havupuumetsikköjä, ja kartanon vasemmalla puolen virtaa kaunis joki, joka yhdistää molemmat järvet ja muodostaa juoksullaan niemen, jonne Hallenberg on perustanut todella soman ja kauniin puutarhan. 

Kuulostaa täydelliseltä juhannuspäivältä! Lopuksi koko joukko – iäkkäitä Hallenbergejä lukuun ottamatta – oli ”leskisillä” (änkeleken), mikä tarkoittaa leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”. Siinä asetutaan parijonoon ja pariton ”leski” asettuu selin parijonon eteen ja huutaa ” leski edestä, pari takaa”. Takimmainen pari lähtee juoksemaan omaa puoltaan. ”Leski” saa katsoa taakseen ja lähteä liikkeelle, kun juokseva pari ohittaa hänet ja yrittää koskettaa toisiaan. Parittoman ”lesken” pitää yrittää tavoittaa toinen juoksijoista, jotka yrittävät palata yhteen. Kiinniotetusta tulee yhdessä ”lesken” kanssa uusi pari ja parittomasta tulee ”leski”. Kyseinen leikki tuntuu olleen laajasti suosiossa juhannuksen tienoilla, sillä nuori Johan Wallenius mainitsee päiväkirjassaan jo vuonna 1784 olleensa juhannuksena ”ensi kerran leskisillä Nymalmin riihessä” Turussa.

Mainittu Luopioisten Lemmettylässä asunut notaari Johan Wallenius ei osallistunut sisarensa  ja lankonsa järjestämille päivällisille. Oman päiväkirjansa mukaan hän vietti vuoden 1811 juhannuspäivänä iltahetken Pälkäneen Kukkolan Aspilassa ”sihteeri Bergstadiuksen luona yhdessä kapteeni Nohrströmin kanssa”. Herroille tarjottiin kahvia, akvaviittia ja punssia. Seuraavana päivänä samat herrat vierailivat Walleniuksen perheen luona Lemmettylässä. Tässä yhteydessä Wallenius myös mainitsee, että hänen kaksi vuotias poikansa tuli juhannuksena vieroitetuksi rintaruokinnasta. 

Juhannuspäivän jälkeistä päivää kutsutaan Hauholla nimellä ”juhannusruntu”, joka samalla päättää juhannuksen.  Vuonna 1811 se merkitsi herrasväelle vilkkaan, kesäisen seurustelukauden alkua, joka täyttyi maalaistanssiaisista, huviretkistä ja päivällisistä. Tavallinen kansa puolestaan alkoi hiljalleen suunnata ajatuksiaan kohti heinäntekoa, sillä ”Hermannista heinään, Joelista juoksujalkaa!”. 

Maalaus:

Jules Larcher 1889: Bottles of Champagne Bread Biscuits and Cakes on a Draped-Table. Wikimedia Commons.

Kartanossa tarjotaan punssiboolia

Palatakseni Lautsian herran Carl Fredrik Schulmanin 1780-luvulla tekemiin velkoihin, huomioni kiinnittyi kauppiaan listassa sitruunoihin, joita oli tilattu kartanoon vuosina 1780 ja 1781. Samoin velkaa oli jääty arrakkipulloista, Ranskan viinistä ja mausteista.

Miten ne liittyvät yhteen? Mitä niistä tehtiin? Sitä mietin, kunnes kirjahyllyni kaksi kirjaa ”Kulttuurihistoriallinen keittokirja” ja ”Kuninkaan matkassa” antoivat vastauksen. Molemmat kertoivat, että herrasväki valmisti 1780-luvulla punssiboolia, jonka keskeisiä ainesosia ovat sitruuna ja arrakki.  Punssi tehtiin sekoittamalla arrakkia, vettä, sokeria ja sitruunamehua. Arrakkia tuotiin Suomeen jo 1700-luvun alussa. Carl Fredrik Schulmanin syyskuun velkasaldo vuodelta 1780 on suoraan kuin punssiboolin valmistusohje: sokeria, 12 sitruunaa ja neljä pulloa arrakkia.

Nils Schillmarkin maalaus 1790-luvulta esittää punssiboolia

Punssin uutuus 1770-luvulla käy ilmi hauholaisen notaari Johan Walleniuksen päiväkirjamerkinnästä, jonka hän teki Mäntyharjulla 5.3.1771: ”Pappilassa oli venäläisiä herroja, heidän kanssaan join viiniä, kahvia ja eräänlaista punssia”. Mahdollisesti nuorukainen maisteli sitä ensi kertaa. Muutama kymmenen vuotta myöhemmin punssi oli jo tuttua Hauhon seudulla. Wallenius merkitsi nauttineensa punssia 1.8.1798 ”Hauhon Rukkoilan Hannulassa vänrikki Borgenströmin luona”. Samana vuonna pidettiin rovastintarkastus Luopioisten kirkossa, jonka jälkeen herraseurue suuntasi Luopioisten Haltian kylälle. Siellä juhlittiin melko reippaasti hyvin mennyttä piispantarkastusta juoden ranskalaista viiniä, punssia, arrakkia ja bischoffia.

Punssijuhlat saattoivat Englannissakin olla railakkaita 1700-luvulla

Saksasta levinnyt ”bischoff” eli piispanviini oli punssin tapaan boolia, jota valmistettiin sokerista kanelista ja punaviinistä. Sekin voitiin maustaa sitruunankuorella. Juomaa voisi verrata glögiin. Niin bischoffia kuin punssiakin voitiin tarjoilla lämmitettynä. Bischoff oli tunnettu myös Lautsian kartanossa, jonne oli arrakin ohella tilattu useampia kannuja ”ranskalaista viiniä” ja mausteita.

Punssista tuli todella suosittua 1800-luvulle tultaessa. Hienoimpiin huviloihin rakennettiin lasikuisteja, joiden ruotsinkielinen nimitys oli punschveranda eli punssiveranta. Herrat siirtyivät sinne nauttimaan punssiaan ja ihailemaan levittäytyvää puutarha- tai järvinäkymää. Myös opiskelijat niin Suomessa kuin Ruotsissakin olivat 1800-luvulla suuria punssin ystäviä. Naisväki ja leipurimestarit taas huomasivat punssin erinomaisuuden myös leivonnassa. 

Johan Ludvig Runebergin kerrotaan nauttineen leivosten kanssa punssia. Arrakkipunssi onkin olennainen osa perinteisiä runebergintorttuja. 

Lähteet:

Ulla Aartomaa, Kirsti Grönholm, Marketta Tamminen 2002: Kulttuurihistoriallinen keittokirja. SKS.

Arja Burck, Katja Hagelstam 2002: Kuninkaan matkassa. Otava.

Nils Schillmark 1795/1797: Punssibooli. Wikimedia commons

William Hogarth n.1730: A Midnight Modern Conversation. Wikimedia commons

Punssipullon etiketti 1800-luvulta. Wikimedia Commons