Tietoja minusta

Oma valokuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon kartanoiden historiasta sekä niiden lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Hömpperi-Kustaa - Hauhon Sotjalasta maailmalle


Nimi ”Hömpperi-Kustaa” on tuttu monelle Hauholla ja lähiseudulla. Kaskut, tarinat ja lentävät lauseet elävät edelleen ihmisten puheissa, vaikka aika jätti miehestä jo lähes sata vuotta sitten. Hän oli 1900-luvun alussa tunnettu kulkumies, suorastaan kuuluisuus, joka on päässyt mukaan lukuisiin muistelmiin ja kylähistoriikkeihin sekä myös tieteellisempään teokseen ”Hullun kirjoissa - Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen”.

Kustaa Fredrikinpoika Nöjd
Tarinoita Hömpperi-Kustaasta tunnetaan Hauhon lisäksi ainakin Pälkäneeltä, Luopioisista ja Padasjoelta. Varmasti muualtakin. Muistelmissa kulkumies Hömpperi-Kustaa jää irralliseksi kylähulluksi. Padasjoella eräs muistelija arveli Kustaata täysin kodittomaksi. Hauholla tiedettiin, että Kustaalla oli kotipaikka pitäjässä. Tämäkin muistelija tosin arveli, että hän oli ehkä rajantakaista sukua, ja ettei Kustaan varhaisia elämänvaiheita tainnut kukaan tuntea. Erikoinen ja osin vieroksuttu kulkumies miellettiin siis ulkopuoliseksi ja yhteisöstä irralliseksi muukalaiseksi kylähulluksi.

Niin tai näin, kylähulluillakin on oikea nimi, vanhemmat, perhe - ja juuret. Niin myös Hömpperi-Kustaalla. Ei hän ollut irrallinen eikä edes kotoisin vieraalta maalta, vaan Hauholta. Hänen tarinansa alkaa Sotjalasta, Niuran talon Kallioisen torpasta. Torpparina oli 53-vuotias Fredrik Nöjd, joka oli jäänyt leskeksi vuonna 1845 ja solminut suhteen Cecilia Simontyttären kanssa. Tämä oli asettunut torppaan piiaksi aviottoman poikansa kanssa. ”Susiparina” he siellä elivät, minkä kirkkoherrakin hyvin pisti merkille. Avioliittoa viivästytti se, että 37-vuotias Cecilia oli omin lupineen kierrellyt niin Hämeenlinnassa kuin Hollolassakin ilman muuttokirjoja, mikä aiheutti esteellisyyden. Elämää nähnyt Cecilia oli synnyttänyt kaksi aviotonta lasta vuosina 1834 ja 1840. Hän oli hyvää sukua: Hauhon Eteläisten Sarkkolan talon tytär, mutta liekö levotonta Ceciliaa vetänyt maailma puoleensa, samoin kuin myöhemmin poikaansa Kustaata? 

Cecilia ja Fredrik Nöjd vihittiin lopulta avioliittoon samana vuonna 1847, jolloin heille syntyi lapsi Maija Stiina. Uusperhe muutti Sotjalan Hovinkartanon Pyhälän torppareiksi. Siellä näki päivänvalon 18.3.1850 poikalapsi, joka sai kasteessa nimen Gustaf. Isä Fredrik oli tuolloin jo 58-vuotias ja Ceciliakin jo 41-vuotias. Kustaa oli vasta 4-vuotias, kun isän voimat torpparina eivät riittäneet, ja hän oli lähes sokea. Perhe muutti vuonna 1855 Tuittulaan itsellisiksi ja lopulta he elivät ruotuvaivaisina. Vuonna 1859 Fredrik Nöjd kuoli ja leskivaimo Cecilian kerrottiin sen jälkeen kiertävän kerjuulla. Luultavasti Kustaa seurasi retkillä mukana. Kustaan sisar Maijastiina Nöjd muutti ensin piiaksi Vihavuoden Nikkarille ja lähti sen jälkeen vuonna 1864 piikomaan Hämeenlinnaan. 

Kustaa Nöjdin kastemerkintä Hauhon syntyneidenluettelossa 1850
Kirkonkirjoissa ei näy Kustaa Fredrikinpojan kohdalla mitään merkintöjä, että tämä olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava. Järjessäkään ei tuntunut olevan isompaa vikaa: Kustaa suoritti rippikoulunkin vuonna 1868. Sen jälkeen hän otti renginpestin Sappeen Alastaloon. Mutta siellä hänelle ilmestyy vuonna 1871 paljon puhuva merkintä: ”rymd” eli karannut. Maailma siis kutsui, ja Kustaa Nöjd vastasi sen kutsuun. Takaisin hän palasi miehenä, joka tunnettiin Hämeen pitäjissä Hömpperi-Kustaana. On arvoitus minne miehen matka Sappeesta vei. Hän kertoi, että oli ollut Inkerinmaalla hevospaimenena, missä tietysti saattoi olla perääkin, kuka tietää. Siellä hänellä oman kertomansa mukaan olisi ollut morsiankin nimeltään Maria Perikles. 

Parhaan kuvauksen kulkumies Hömpperi-Kustaasta antaa muistelmissaan Toivo Rekolainen. Hänen mukaansa Kustaa puhui ”nenä-äänellä, sanojaan pitkään venyttäen, kuin laulaen ja vielä lisäksi jokaisen sanan väliin syvään ja äänekkäästi henkäisten, ynisten kuin vasikka.” Kustaalla oli päällään aina sama turkki, jota hän piti kesät talvet. Hauholla ja Padasjoella tunnetaan lentävänä lauseena se, mitä Kustaa vastasi kysymykseen siitä, eikö turkki ole kesällä kuuma: ”Sen se kalvee, minkä lämmittääkin.” Päässään Kustaalla oli useasta eri kaakkurinnahasta itsetehty lakki. Ison linnun siivet lepattivat korvilla tai sitten hän sitoi ne ylös korkeaksi töyhdöksi. Likaisia sarkahousuja kannatteli villalangasta kudottu nauha, joka oli vedetty olan yli. Jaloissa miehellä oli toppatallukat ja olkapäällä keppi, jonka päässä oli nyytti. Se sisälsi ainakin pelikortit. 

Hömpperi-Kustaa ennusti korteista pientä maksua tai ruokaa ja yösijaa vastaan. Tosin ennustus oli aina se sama: tumma tai vaalea rikas neitonen tai herra tulisi valtameren takaa noutamaan armastaan. Hän kertoili lapsille tarinoita ja soitti triangelia tai poronkelloa. Jos Kustaalta kysyttiin, että mitä säveltä tai nuottia hän soittaa, niin vastaus oli: ”Se on vain kirkonkellojen säveltä.” Talvella Hömpperi-Kustaa veti pitkän narun päässä kelkkaansa. Eräs ikkunasta katselija tokaisikin, että ”kyllä sieltä kelkkakin tulee, kun Kustaa jo näkyy.” 

Maisema Sotjalasta Pyhäjärvelle
Kustaa ei ollut erityisen pidetty vieras, sillä hänen kerrotaan suorastaan kuhisseen täitä. Täit jäivät hänen lähdettyään talonväen riesaksi, sillä pirttiin päästyään Kustaa avasi vaatteittensa napit ja alkoi antaumuksella raapia itseään. Välillä hän nappasi täin kiinni ja viskasi lattialle, koska ei raaskinut sitä tappaa. Turkin päälläkin ”vaelteli täitä kuin karjaa laitumella.” Joskus talvella Kustaa riisuikin vaatteensa hangelle, saadakseen edes hetken rauhaa. Joissain paikoissa hänet ajettiin pois tai sitten hänet hätisteltiin saunaan nukkumaan. 

Kustaan äitemuori ruotuvaivainen Cecilia Simontytär kuoli Tuittulassa vasta vuonna 1898 lähes 90-vuotiaana. Hauho ja äiti Tuittulassa muodostivat keskeisen kiinnekohdan Kustaan kuljeksivassa elämässä. Samoin Mustilassa asuva sisar Maijastiina Nöjd, joka tunnettiin Hauholla syystä tai toisesta ”Ryssän Maijana”. Hömpperi-Kustaa ei siis ollut täysin koditon kulkija. Viimeiset vuotensa Hömpperi-Kustaa eli Kustaa Fredrikinpoika Nöjd vietti Hauhon kunnalliskodissa. Siellä hän viimein 71-vuotiaana kuoli 30.7.1921, ja lepäilee siis jossakin kohtaa Hauhon uudempaa hautausmaata. 

Lähteitä:
Haapavuori, Keijo: Kustaa Nöjd – ikuinen sulhasmies. Hauhon Joulu 1979.
Laaksonen Pekka ym. (toim.): Hullun kirjoissa - Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. SKS 1990.
Rekolainen, Toivo: Muisteluksia Haltialta ja muualtakin Luopioisista. Kangasala 1983.
Tanner, Jaana: Bertta Salosen muistelmat. Kasiniemensanomat.
Kuva: Kustaa Nöjd. Hauho-seuran arkistolle lahjoittanut Pentti Mäkelä, Porras.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti