Tietoja minusta

Oma valokuva
Kartanohistorioitsijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Laskiaishuveja


Laskiaisena vuonna 1814 Hauhon Sotjalan Hovinkartanon neiti Charlotte Gripenberg vieraili äitinsä kanssa Tuuloksen Toivoniemen kartanossa. Mukaan oli kutsuttu myös kirkkoherra Ivar Walleniuksen vaimo Maria Krogius. Paikalla oli myös Toivoniemen neidin Sofia Munsterhjelmin ja Charlotte Gripenbergin ystävätär ja koulutoveri neiti Fredrika von Knorring Hämeenkyröstä. Juhlinta oli varsin pienimuotoista vain muutamien vieraiden kera. Sofien päiväkirja kertoo, että laskiaisen kunniaksi kartanossa tarjottiin vehnäpullia, jotka oli täytetty manteleilla, sokerilla, kanelilla ja korinteilla. Pullalautaselle kaadettiin lisäksi manteleilla, ruusuvedellä, sokerilla, sitruunankuorella ja kanelilla maustettu kuuma maito. Tätä herkkua varmasti tarjoiltiin muissakin lähiseudun herraskodeissa.

Laskiaispulla pilkottiin siis maidon sekaan. Toivoniemen erikoisuus oli se, että mantelimaitoon lisättiin tilkka ruusuvettä. Laskiaispulla onkin vanha herkku, joka on muuttanut muotoaan parin vuosisadan kuluessa: mantelimaidon on korvannut kermavaahto ja mantelimassa.

Tavallinen kansa Hauholla juhli laskiaista mäenlaskun merkeissä ja huuteli omaan kylään pitkiä pellavia ja toivotteli naapurikylään tappuroita. Laskiainen kietoutui vahvasti pellavan kasvuonneen ja siksi tytöt kulkivat laskiaisena hiukset auki. Tukevan ja rasvaisen ruuan syöminen oli perinne, sillä laskiainen merkitsi vanhastaan pääsiäiseen päättyvän paaston alkua. Herne- ja papurokka siansorkilla oli laskiaisen perinneruoka. Hauholla piti laskiaissaunassa olla hiljaa, etteivät hyttyset syö kesällä. Kartanoiden esikuvan mukaan, laskiaispullat alkoivat 1800-luvulla yleistyä tavallisen kansan pöydissä. Jo 1800-luvun lopulla pullapitko oli perinteinen herkku Hauholla. Vehnänen eli nisunen tehtiin kokomaidosta, nostatettiin hiivalla ja maustettiin munalla ja voilla sekä palmikoitiin lenkiksi. 


Herrasväki juhli laskiaista 1800-luvun alussa suurilla naamiaistanssiaisilla. Laskiainen on tunnetusti Venetsian kuuluisien karnevaalien aikaa, ja niiden vaikutus ulottui aina talviseen Hämeenlinnaan asti. Finlands Allmänna Tidningissä ilmoitettiin vuonna 1843 Hämeenlinnassa järjestettävistä yleisistä laskiaissunnuntain naamiohuveista seurahuoneella. Niihin myytiin lippuja kauppaneuvos Carl Detlof Thérmenin kaupassa. Kaikille avointa huvia naamiaiset eivät sentään olleet, sillä ilmoituksen mukaan ne koskivat vain säätyläishenkilöitä - Hämeenlinnan rahvas saattoi korkeintaan seurata ulkona, keitä juhliin oli menossa. Lopuksi vielä huomautetaan, että lippuja ei myydä naamioituneille henkilöille. Siten estettiin se, ettei joku naamioitu sorea piika tai salskea renki tullut kohtalokkaasti sekoittamaan Hämeenlinnan säätyhierarkiaa ja säätyläisnuorison sydämiä... 

Historiasta ammentavaa naamiaismuotia vuodelta 1837 (yllä) ja fantasiapukuja vuodelta 1844
Naamiaiset olivat niin suosittua laskiaishuvia, että ruotsalaisessa vuodesta 1818 ilmestyneessä muotilehdessä Magasin för konst, nyheter och moder esiteltiin säännöllisesti naamiaisiin soveltuvia toinen toistaan eksoottisempia asuja, joita arvattavasti kopioitiin myös suomalaisen säätyläistön keskuudessa. Kartanoiden ullakoiltakin saattoi löytyä edellisten vuosisatojen peruina vanhoja peruukkeja ja pönkkähameita naamiohuveihin. Myös tyylitellyt "kansanpuvut" olivat suosittuja naamiaisasuja. Olihan "talonpoikaistytöksi" pukeutuminen samalla muodikkaan kansallisromanttista. Alla olevassa vuoden 1834 muotikuvassa esitellään naamiaisiin saksalaista, sveitsiläistä ja skotlantilaista kansanpukua.

Voikin vain kuvitella millaisiin pukuja nähtiin Hämeenlinnan seurapiirien laskiaistanssiaisissa tai yksityisissä naamiaisissa lähialueen kartanoissa.



Kuvat: Magasin för konst, nyheter och moder 1834, 1837, 1844. Nordic museum. 

Lähteet:
Finlands Allmänna Tidning 8.2.1842. 

Kirsi Vainio-Korhonen: Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa. SKS. 2012.

Vanhaa Hauhoa. Vuonna 1925 toimineen kansatieteellisen retkikunnan tulokset. Suomen Muinaismuistoyhdistys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti