Tietoja minusta

Oma valokuva
Tutkijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Mamselli Ulrika Hirn ja "Ulla Winblad"




Marraskuun 11. päivänä vuonna 1788 Hauhon Lautsian kartanossa vietettiin 30-vuotiaan mamselli Ulrika Hirnin häitä. Hän oli tullut vuotta aiemmin Lammilta sisäpiiaksi kartanoon. Ulla mamselli oli syntynyt ja kasvanut Hauholla. Hän oli hyvää sukua – mutta köyhä. Häät järjestänyt Lautsian rouva Ebba Christina Tihlman saattoi tuntea lämpöä mamselli Ulrikaa kohtaan: tämä oli kasvanut Hauhon Vitsiälässä aivan kuten hänkin, samassa seurapiirissä. Kumpikaan heistä ei ollut aatelinen: Silti toinen päätyi kartanon rouvaksi ja toinen hänen piiakseen.

Ulrika Hirn syntyi vuonna 1758 siltavouti Håkan Hirnin toiseksi nuorimmaksi lapseksi. Miehellä oli 50-vuotiaana ehtinyt olla kolme vaimoa ja nyt syntyi yhdestoista lapsi. Vaimo Brita Johanintytär jäi jo vuonna 1761 leskeksi lapsikatraansa kanssa. Håkanin isoisä oli ollut varusmestari Jonas Hirn ja isoäiti aatelinen Elisabet Gyllenbögel. Jälkeläisiä oli kirkkoherroina ja virkamiehinä, kuten Axel Bergholmin sukukirja Suomen aatelittomista suvuista vuosilta 1899-1901 kertoo. Ulrika Hirn ei ole päätynyt sukukirjaan. Syitä lienee kaksi: sukuhaara niin sanotusti ”vajosi rahvaaseen”. Toinen syy oli se, että yksittäisten köyhien mamsellien etsiminen kirkonkirjoista oli 1800-luvun lopulla liian työlästä eikä patrilineaarisesti katsoen tärkeää.

Ulrika Hirn (1758-1835) ei löydy Bergholmin sukukirjasta
Håkan Hirnin tyttärien osana oli ansaita elantonsa. Parempiosaiset auttoivat perhettä parhaansa mukaan. Salpietarinkeittämän johtaja Christoffer Herkepaeus palkkasi Petter Håkaninpojan salpietarinkeittäjäksi mikä auttoi osaltaan myös perheen naisia. Petter ei katsonut tarpeelliseksi käyttää sukunimeä.

Vitsiälän Tekkarin puustellin omistaneet kornetti Caspar Fredrik von Kraemer ja Maria Elisabet Blåfield ottivat Ulrika Hirnin luokseen palvelijattariksi 1770-luvun alussa. Talossa oli jo taloudenhoitajattarena Ulrikan sisarpuoli Anna Maria Hirn. Ulrika oli 16-vuotias neito ja sai merkinnän tjänarinna (palvelijatar). Se oli tavallista piikaa korkeampi asema. Vuonna 1781 Ulrika siirtyi palvelijattareksi pappilaan. Samana vuonna 41-vuotias sisar avioitui iäkkään puusepän tointa harjoittaneen korpraali Jacob Wramin kanssa.

Nuoren mamsellin kohtaloksi koitui – kuinkas muuten – nuori aatelismies Carl Gustaf Blåfield. Tämä oli Tekkarin rouva Margareta Elisabetin nuori veljenpoika. Ulla mamselli ei ollut oppinut sisarensa kohtalosta mitään. Anna Maria oli nimittäin synnyttänyt aikoinaan aviottoman lapsen ja kertonut isäksi Nils Herman Silvanin, joka avioitui Tekkarin herran Casper Henrik von Kraemerin sisaren kanssa muutamaa päivä ennen aviottoman lapsen syntymää. Melkoinen skandaali, mutta se on toinen tarina.

Nuoret herrat mieluusti bellmanilaisessa hengessä palvoivat mamselli Ullan ja Anna Marian kaltaisia nymfejä mutta eivät avioituneet heidän kanssaan. Ulrika saattoi sitä odottaa, koska Hirnit olivat hyvää sukua, mutta se ei riittänyt. Hän oli sisäpiika ja äitikin oli kuulunut rahvaaseen. Ulrika synnytti 25-vuotiaana Vitsiälän Tekkarissa aviottoman Carl Gustafin 1.12.1783, joka eli vain muutaman kuukauden. Isäksi merkittiin Carl Gustaf Blåfield. Jotenkin traagista, että Tekkarin herran ja rouvan luokseen ottamat köyhät mamsellit vieteltiin heidän nuorten sukulaismiestensä toimesta. Surullista, mutta epäilemättä tavallista.

Ulrika Hirnin avioton Carl Gustaf syntyi vuonna 1783

Ulrika mamselli löysi Lautsiassa aviomiehen, Pälkäneeltä muuttaneen pellavankutojan oppipojan Anders Andersinpojan, joka oli häntä viitisen vuotta nuorempi. Hän sai vaimonsa kautta hyvät suhteet Hauhon säätyläisiin. Anders otti sukunimen Stierna ja aviopari asettui Hauholle.

Mamselli Ulrika Hirnin elämäntarinaa voisi verrata trubaduuri Carl Michael Bellmanin muusan Ulla Winbladin elämäntarinaan. Palvotun hahmon esikuva oli Maria Christina (Maja-Stina) Kiellström (1744-1798), joka syntyi hyvään perheeseen mutta joutui ansaitsemaan elantonsa jo nuoresta alkaen. Hän oli työssä tukholmalaisessa silkkikehräämössä päätyessään suhteeseen eversti Wilhelm Schildin kanssa, joka oli Maja-Stinan mukaan luvannut avioitua hänen kanssaan. Avioton lapsi eli vain lyhyen aikaa. Maja-Stinasta tuli ”langennut nainen”. Jotkut ovat tulkinneet Maja-Stina Kiellströmin prostituoiduksi, mutta mitään siihen viittaavaa ei löydy asiakirjoista.

Avioton lapsi ei tehnyt naisesta prostituoitua. Eikä se, että vietti iloista elämää herraseurassa krouveissa ja puistikoissa. Eikä edes se, että eksyi joskus yhden yön suhteisiin. Viinin virta ja nuorten naisten estoton ilottelu herätti toki paheksuntaa kuten se herättää kaikkina aikoina. Mutta varsinaisen ilotytön ammatin harjoittaminen oli 1700-luvulla, ja on edelleenkin, aivan eri asia.

Maja-Stina haastettiin oikeuteen – ei elämäntavoistaan, vaan koska hän fabriikin kehrääjänä pukeutui punaiseen silkkiin ylellisyyslakien vastaisesti. Carl Michael Bellman palvoi Maja-Stinaa kuten moni muukin herra. Maja-Stinaa voi verrata nykypäivänä tosi tv-tähteen tai julkkismalliin, jolla on tuhansia seuraajia Instagramissa. Maja-Stina eli ”Ulla Winblad” avioitui vuonna 1772, jäi leskeksi ja avioitui toistamiseen. Hän ei tiettävästi myöhemmällä iällään ollut erityisen otettu roolistaan suorasukaisten Fredmanin epistoloiden estottomana Bacchuksen papittarena.

Juhannuksen kunniaksi tässä vielä Carl Michael Bellman ja hänen Ulla Winbladinsa. Moni muistaa koulussa laulaneensa samaa sävelmää, mutta siveämmällä suomennoksella, jossa kaino morsian solmii seppelettä ja hääpari suuntaa kohti kirkkoa. Alkuperäisessä tekstissä – käy hieman toisin…


Epistola numero kahdeksankymmentä

Ulla Winbladin huvimatkasta ensimmäiselle torpalle

Kattrumpenin tullin lähelle

Pastoraali on omistettu kuninkaalliselle sihteerille

Kellgreenille

Kuin paimentyttö korea
Kesäpäivänä lähteellään
Hän poimii kukkaisnurmeltaan
Nuo korunsa kauneimmat
Ja joukost' apilan, syreenien
Et helmien sä loistavan nää
Kun sitoo tyttö seppeltään
Noin rakkauden puuskassaan

Niin verhoutui nymfini juhlaansa
Hän kukkiin kauniisiin
Kun lähti hän vieraaks' Mollbergin
Tuohon torppaan niin pikkuiseen
Se aivan lähellä tullia on
Siel' ravut punaiset kattiloissa
Ja sinne vesi lahden tän
Näin aaltoina etsiytyy

Kas, luona torpan eteisen
Hän astuen havuille
Noin jätti nuo keinuvat kiesinsä
Oli sunnuntaipäivä tuo
Oli aika Jufursin ukkosen
Ja Danderydin kellot löi
Ja kukko kiekui jossakin
Ja pääskynen lens huoneeseen

Nyt pikari alkoi kierellä
Ja Mollberg jo kaatuikin
Nymfimme kaatoi kädellään
Tuon viinan hameelleen
Kas, paimentyttö lisää pyys
Ja hameensa hän riisui pois
Ja herrasväkemme ryyppäsi
Kun luottoa sai muorilta

Tuos' pihalla hevonen keltainen
Noin ylöspäin ojentuu
Et' kiesien kori ja pyörätkin
Siin' hajoten murentuu
Se kiimassaan pois haluaa
Ja pärskii, hirnuu turvallaan
Mut' Ulla sänkyyn kaadettu
Ja Mollberg, he nukkuvat viel'

(Suom. Jukka Taberman, Vesa-Matti Loiri: Ennen viimeistä maljaa 1980)



Kuvat: Francois Boucher: Les Charmes de la vie champêtre 1737. Wikimedia Commons. Axel Bergholm (toim.): Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja, I osa, s.582.

1 kommentti:

  1. Maailma on ihmeitä täynnä, niinkuin koko tämä kirjoitus. Valtavan hieno yllätys meikäläiselle joka keräilee sukuhistoriaa. Tällainen pieni traaginen tarina !Voi voi.
    Itse olen Jonaksen pojan Davidin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.
    Terveisin
    Markku Hirn

    VastaaPoista