Kouluneitejä Hämeenlinnassa

Syksyllä mukaani tarttui sivukirjaston poistomyynnistä Kirsi Vainio-Korhosen teos Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa (2012). Arvelin, että se voisi valottaa hauholaisen seurapiirin elämää – ja olin oikeassa. Sain paljon lisätietoa Hämeenlinnan seudun kartanoelämästä. Huolimatta Hauhon kirkkoherra Ivar Walleniuksen vilpittömästä pyrkimyksestä yhdistää seudun herrasväkeä, säätyerot olivat yhdessä suhteessa ylittämättömiä: aatelisto muodosti suljetun sisäpiirinsä, vaikka seurustelikin vilkkaasti muiden kanssa.

Hovinkartanon aatelisneiti Margareta Charlotte Gripenberg saattoi 12-vuotiaana tanssia katrillia Hauhon pappilassa ja Leppäniemessä, mutta se oli vasta harjoittelua tulevaa seurapiiriä varten. Sen muodostivat Hämeenlinnan lähiseudun aatelisperheet. Aateliston piiristä valittiin myös neitojen aviopuolisot. Tuuloksen Juttilan Toivoniemen kartanon Munsterhjelmit ja Sotjalan Hovinkartanon Gripenbergit seurustelivat tiiviisti keskenään. Sofie Munsterhjelm ja Charlotte Gripenberg olivat sydänystäviä viimeistään siinä vaiheessa, kun molemmat siirtyivät tyttökouluun Hämeenlinnaan. Tämä käy ilmi Sofie Munsterhjelmin pitämästä päiväkirjasta. 

Hämeenlinna 1819

Hämeenlinnaan perustettiin vuonna 1813 madame Ahlbergin yksityinen sisäoppilaitos nuorille neidoille. Uusi venäläistyyppinen tyttökoulu saavutti nopeasti lähiseudun aatelisperheiden suosion. Madame oli saksalaissyntyinen ja avioitunut Venäjällä pastori Johan Ahlbergin kanssa. Koulun suosion takasi se, että Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvallin kaksi tytärtä kirjautuivat kouluun heti ensimmäisten joukossa. Mukaan pääsivät syksyllä 1813 myös Hauhon Hovinkartanon neiti Charlotta Gripenberg samoin kuin Tuuloksen Toivonniemen Sofie Munsterhjelm, jonka päiväkirja on ainoa säilynyt kuvaus 1800-luvun alun tyttökoulusta. 

Tanssiaispuku 1812

Koulussa nuoret aatelisneidit opiskelivat saksaa, ranskaa, piirustusta, klaveesin soittoa, uskontoa, maantietoa ja historiaa sekä filosofiaa ja mytologiaa. Koulupäivät kestivät yli kahdeksan tuntia. Sen ohessa Sofie ja Charlotte ehtivät ostoksille Hämeenlinnan moniin puoteihin, vieraisille ja tietenkin tanssiaisiin. Samaan ystäväpiiriin kuuluivat maaherran tytär Fredrika Stjernvall sekä kapteenintytär Fredrika von Knorring Hämeenkyröstä, Janakkalan Tervakosken kartanon neidit Jeanette ja Louise Nordenswan ja Monikkalan perijätär Wilhelmina Liljebrunn. 

Hämeenlinnan seuraelämä oli 1800-luvun alussa vilkasta ja siksi varakkaampi herrasväki asui talvella pitkät ajat kaupungissa. Hauhon Hahkialan Charpentierit asuivat siellä jopa vakituisesti. Matka Hämeenlinnasta Hauholle ja Tuulokseen ei ollut pitkä. Pikkukaupungin kevättalvi täyttyi illanvietoista ja loputtomista tanssiaisista. Kiertäviä muusikoita ja teatteriseurueita poikkesi myös Hämeenlinnassa tuomassa vaihtelua nuorison elämään. 

Tyttökoulua kesti vuoden verran. Sen yhtenä tavoitteena oli opettaa neidot sivistyneesti seurustelemaan kouluja käyneiden upseerien ja siviilivirkamieheksi pyrkivien aatelisherrojen kanssa. Kielitaidolla ja yleissivistyksellä oli merkitystä tulevaisuuden suhteen, sillä aateliston laajat avioliittomarkkinat ulottuivat Venäjälle. Hämäläisenkin aatelisneidin tuleva puoliso saattoi ruotsin sijasta puhua saksaa, venäjää tai ranskaa. 

Sofia ja Charlotte tosin päätyivät avioon paikallisten aatelismiesten kanssa: Charlotte avioitui vuonna 1828 serkkunsa kollegiassesori Carl Emil Furuhjelmin kanssa ja Sofie Munsterhjelm vuonna 1830 kapteeni Lars August von Platenin kanssa. Niin tai näin, koulunkäynnistä oli heille varmasti elämässä paljonkin iloa ja hyötyä.

Bonuvierin teatteriseurue saattoi esittää Hämeenlinnassakin Friedrich Schillerin näytelmää Röfwarebandet vuodelta 1781. Ja August von Kotzebuen kirjoittamaa komediaa De bägge Swartsjuke. Oheinen mainos on Helsingfors Tidningar -lehdestä 3.3.1830.

Hauhon ja Tuuloksen kartanohistoriasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Kirsi Vainio-Korhosen kirja: Sofien Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa. SKS 2012.

Kuvat:

Karl von Kügelgen  (1772–1832): Maisema Hämeenlinnasta 1819 

England, London, April 1, 1812 Prints; engravings Hand-colored engraving on paper Gift of Dr. and Mrs. Gerald Labiner (M.86.266.98) Costume and Textiles(Wikimedia Commons)

 

Borgenströmin mamsellit

Borgenströmit ovat hauholainen suku, vaikka he eivät omistaneet maata. He asuivat alueen sotilasvirkataloissa 1700-luvulla, ja solmivat avioliittoja paikallisiin säätyläissukuihin. Maattomuus merkitsi erityistä painoarvoa avioliitoille. Luutnantti ilman maata ei ollut mieluisin kosija perijättärille. Eikä isänsä upseerinpalkan varassa elävä mamselli puolestaan aateliselle kartanonperijälle. Ei siis ollut yllättävää, että virkatalojen nuoret avioituivat keskenään ja läheiset sukulaisavioliitot olivat hyvin tavallisia. 

Hauholaissyntyinen 21-vuotias kersantti Karl Wilhelm Borgenström avioitui vuonna 1781 Hedvig Juliana Ammondtin kanssa, joka oli Kalailan Heikkilän virkatalon tytär. Aviopari asui ensin Kalailassa, josta he muuttivat 1783 Längelmäen Puharilan Myllymäkeen. Sieltä he muuttivat vuonna 1792 takaisin Hauholle Rukkoilan Hannulan virkataloon ja sieltä vuonna 1805 Portaan Kaskelaan. Ylennysten myötä asuinpaikka vaihtui, koska virkatalot määräytyivät sotilasarvon mukaan. Avioparille syntyi 10 lasta, joista seitsemän oli elossa 1810-luvun alussa. Kaskela oli perheelle melkein kuin sukutalo, koska Karl Wilhelmin vanhemmat olivat asuneet siellä 1770-luvulla 

”Perheen isä elättää vänrikinpalkallaan rouvansa ja seitsemän lastaan, joista vanhin, joka on luutnantti, pystyy aliupseerinpalkallaan jossain määrin edistämään omaa toimeentuloaan. Borgenströmin neljä tytärtä ovat erittäin mukavia ja sävyisiä, he pukeutuvat oikein hyvin, ja ovat omin käsin valmistaneet tai ansainneet kaikki vaatteensa. Kun isä kalastaa, hänellä on pojat apunaan. Jos perhe tekee pienen retken järvelle, niin isä ohjaa ja tytöt sekä pojat soutavat ja sulostuttavat matkansa nautintoa kauniilla laulullaan. Kaikki ovat erittäin musikaalisia ja monella muullakin tavoin lahjakkaita, mikä vahinko, että köyhyys on esteenä heidän kehitykselleen.” 

Näin Eric Ehrström kuvaili Borgenströmin perhettä säälin ja ihailun sekaisin sanoin vuonna 1811. Mamselli Ebba Henrika sai Ehrströmiltä kehuja myös siitä, että hän osasi soittaa hyvin viulua, jolla säesti nuorten tanssia. Neljä Borgenströmin mamsellia olivat 27-vuotias Ebba Henrika, 23-vuotias Hedvig Charlotta, 20-vuotias Anna Lovisa ja 18-vuotias Fredrika Wilhelmina. Pojista vanhin oli 25-vuotias luutnantti Karl Fredrik. Perheeseen kuuluivat vielä 15-vuotias Ernst Joakim ja 11-vuotias Adolf Johan. Ehrström arvioi päiväkirjassaan köyhiä mamselleja iloisiksi ja mukaviksi. Nuorinta Anna Lovisaa hän pitää myös kauniina, joskaan ei sentään yhtä jalona ja kiinnostavana kuin mamselli Schreckiä. 

Mamselli Ebba Henrika oli jo siinä iässä, että häntä saattoi pitää ikäneitona. Mutta mamsellipa oli kihloissa ja Kaskelassa valmistauduttiin kesällä 1811 täyttä päätä häihin, joita tanssittiin 12.8. Sulhanen oli 21-vuotias serkku Johan Henrik Ammondt. Toiset häät olivat jo marraskuussa, kun perheen nuori "hilpeä" luutnantti avioitui serkkunsa Eva Kristina Borgenströmin kanssa. Murheellista kyllä, seuraavaksi vuorossa olivat hautajaiset: kaunis Anna Lovisa kuoli vain 21-vuotiaana elokuussa 1812 vilutautiin eli horkkaan. 

Ebba Henrikan kaksi sisarta jäivät naimattomiksi. He olivat liian köyhiä saadakseen kosijoita säätyläismiehistä ja ajan ankarat periaatteet estivät säätyläisnaisten avioitumisen ”rahvaaseen”. Ja olisiko ruotsia puhuva ruumiilliseen työhön tottumaton upseerintytär edes selviytynyt hämäläisen talon emäntänä? Tuskin.

Miehille sallittiin enemmän: Karl Wilhelm Borgenströmin veli majuri Lorenz Fredrik Borgenström oli solminut vuoden 1781 tienoilla vapaan liiton Vitsiälän Kekkosen rusthollin tyttären Anna Sofia Matintyttären kanssa. Heille syntyi lukuisa joukko aviottomia lapsia ennen kuin pari vihittiin vuonna 1801 Asikkalassa. Mahtoivatko veljesten perheet seurustella keskenään? Ei ehkä ainakaan alkuvaiheessa. Mutta aika kyllä paransi haavat ja vaiensi skandaalit. Niinpä majuriveljen ja hauholaisen rusthollintyttären aviottomana syntynyt tytär Eva Kristina Borgenström avioitui toiseen avioliittoonsa Sysmässä 24.11.1811 serkkunsa kapteeni Karl Fredrik Borgenströmin kanssa. 

Kaskelasta ei muodostunut sukutilaa. Borgenströmit muuttivat Asikkalaan vuonna 1817 ja Kaskelan puustellin uutena vuokraajana mainitaan Hauhon pitäjänseppä Erik Nättberg. Kapteeni Borgenströmin kuoltua Asikkalassa vuonna 1830, leski ja naimattomat tyttäret saivat pienen eläkkeen, joka turvasi heidän elantonsa. 

Tuuloksen Juttilan Ylöskartanon vuokraajana ollut Veli Karl Fredrik Borgenström kuoli hänkin jo vuonna 1832. Jälkeen jäi leski, jolla oli runsas lapsikatras molemmista avioliitoistaan. Kaikenlaisiin kotitöihin tottuneilla Borgenströmin mamselleilla riitti kyllä puuhaa laajassa perhepiirissä. Veljen kuollessa kaipaamaan jäivät vainajan neljä lasta, neljä lapsipuolta sekä neljä lastenlapsipuolta.

Borgenströmin naimattomat mamsellit elivät pitkään. Hedvig Charlotta kuoli vuonna 1863 ja Fredrika Wilhelmina peräti 88-vuotiaana vuonna 1881.

Lähteet:
Finlands Allmänna Tidning 7.5.1832, no 106.

Helsingfors Tidningar 1.9.1832, no. 70.
Marie Latour (1750-1834), Bei der Stickarbeit, 1807, wikimedia commons.
Kalmbergin kartasto

Piika Liisa Hyömäen kartanon valtiattarena

Hyömäen kartanosta kehittyi Hauhon komeimpia kartanoita 1800-luvulla. Sen päärakennukset sijaitsivat Hyömäen kylässä, Aroniemen tyvessä lähellä Uittoonlahden rantaa. Kartanosta ei ole jäljellä enää mitään, mutta aikoinaan se oli aatelisen von Kraemer -suvun loistelias kotikartano. Vuonna 1776 Hyömäen kartanoon pestattiin sisäpiiaksi 33-vuotias Lisa Håkanintytär, joka oli sitä ennen piikonut Vitsiälän Seppälän lampuotitilalla ja Klemolassa luutnantti Ammondtin ja Anna Maria Schulmanin taloudessa. Elisabet eli Liisa syntyi vuonna 1743 Ilmoilassa vanhaan säätyläissukuun, köyhän siltavouti Håkan Hirnin tyttäreksi

Liisan miespuoliset kummit edustivat herrasväkeä: Kappalainen Henrik Levanus, Gabriel Ingberg ja Anders Hangelin. Naispuoliset kummit löytyivät rahvaan parista: Maria Eliaantytär, Beata Henrikintytär ja Kirstin Henrikintytär. Isän epäsäätyisen avioliiton ongelma näkyi siinä, että herrasmiesten rouvat eivät tulleet kummeiksi. Orvoksi jäätyään Liisa ei turvautunut perheensä tai pitäjän herrasväen apuun. Hän ei myöskään pyrkinyt pysyttelemään säätyläisyyden rippeissä kuten sisarensa Anna Maria ja Ulrika Hirn.

Liisa ei käyttänyt sukunimeä Hirn, vaan esiintyi rippikirjoissa aina piika Liisa Håkanintyttärenä. Hyömäen kartanon omisti vuoteen 1806 naimaton everstiluutnantti Niklas Diedrik von Kraemer, joka ei siellä juurikaan oleskellut. Veli, majuri Karl Gustaf von Kraemer, asui vaimonsa Christina Lovisa Stiernvallin kotitilalla Lammin Vanhassakartanossa. Hyömäen kartano siirtyi Karl Gustafin pojalle Karl Johan von Kraemerille ja tämän vaimolle Charlotta von Platenille. Kartanossa asuttiin epäsäännöllisesti ja vuoden 1806 se jäi tyhjlleen. Vai jäikö sittenkään? Olihan siellä Liisa Håkanintytär. Toisinaan lähes yksin vain piikatyttö ja jokunen renki seuranaan. Ulkotyöt hoituivat lampuotien avulla. 

Hyömäen kartanon vanha päärakennus

Hyömäen kylällä Liisa tapasi korpraali Anders Hultbergin, ja parin häitä juhlittiin uutena vuotena 1784. Liisa oli tuolloin jo 41-vuotias. Hultberg luettiin siitä lähtien myös kartanon palvelusväkeen. Liisa synnytti pojan kesäkuussa 1785, joka kastettiin Carl Gustafiksi. Anders Hultberg kaatui ilmeisesti Kustaan sodassa vuonna 1790, ja niin Liisasta tuli leski. Murheet jatkuivat, sillä vuonna 1795 Liisa menetti vasta 10-vuotiaan poikansa, joka menehtyi ankaraan kuumeeseen. 

von Kramerit palkkasivat vuonna 1804 Hyömäen kartanoon säätyläisnaisen hoitamaan taloutta. Siihen lienee kaksi syytä. Liisa Håkanintytär oli jo 61-vuotias. Hän ei koskaan ollut ”demoiselle” eikä ”hushållerska”. Liisa oli ensin sisäpiika, sitten Hultbergin vaimo ja lopulta leski, mutta pysyi kuitenkin Hyömäen palkollisten kärkijoukossa. Se merkitsi vastuuta ja suurta luottamusta. Talousmamselli Ulrika Wassberg viihtyi kartanossa vain vuoteen 1806, jolloin hän muutti Tuulokseen. Uusi ”demoiselle” tuli kartanoon syyskuussa 1805. Hän oli 21-vuotias mamselli Eva Lovisa Blomstedt, joka oli syntynyt Pälkäneellä arrendaattori Johan Blomstedtin ja Eva Helena Bockin tyttäreksi. Perhe muutti paikasta toiseen: Pälkäneeltä Vanajaan ja lopulta Sääksmäelle, jossa molemmat vanhemmat kuolivat. Eva Lovisa päätyi sisarensa kanssa Rautalammille ja sieltä Tyrväntöön. Nuori nainen oli ehtinyt kokea paljon muuttaessaan viimein Hauholle Hyömäen kartanoon. 

Liisan ja nuoren mamselli Eva Lovisan välille kehkeytyi hyvä ystävyys. Se näkyy siitä, että lähes kymmenen vuoden ajan naiset kävivät vuosittain yhdessä ehtoollisella ja aina yhtä monta kertaa. Muu palvelusväki valitsi omat käyntinsä kuka mitenkin. Eva Lovisa viihtyi Hyömäen taloudenhoitajattarena myös poikkeuksellisen kauan, mihin oli ehkä osasyynä löydetty ystävyys. Ja mikäpä oli ollessa: naiset pitivät yhdessä huolta Hyömäen kartanosta. Omistajat asuivat muualla, joten naisilla oli vapautensa. Piikoja ja renkejä tuli ja meni, mutta Liisa ja Eva Lovisa pysyivät. 

Hiljaisessa kartanossa ei vietetty juhlia eivätkä Liisa ja Eva Lovisa kuuluneet Hauhon seurapiiriin. Siitä huolimatta ruususen unta nukkuvan kartanon pihatielle löysi reitin nuori herra nimeltä Anders Illberg. Niin siinä vain kävi, että itsensä elättävä 30-vuotias vanhapiika mamselli Eva Lovisa Blomstdt onnistui siinä missä monet Hauhon rikkaammat ja nuoremmat neidit epäonnistuivat: hän solmi avioliiton Mäntyharjun varanimismiehen Anders Illbergin kanssa 13.10.1814. Mitä lienee Liisa Håkanintytär ajatellut. Varmaan hän iloitsi nuoren ystävänsä puolesta siitäkin huolimatta, että tämän tie vei kauas Mäntyharjulle.  

Liisalle Hyömäen kartano oli vuosikymmeniä koti toisin kuin sen varsinaisille omistajille. Elämään toi sisältöä kartanosta huolehtiminen, sen väen ja töiden valvominen. Muu palvelusväki vaihtui, mutta Liisa pysyi kartanossa lähes 50 vuotta. Hän ehti nähdä kartanon uuden loiston: komeat uusklassilliset päärakennukset, jotka Karl Johan von Kraemer rakennutti asetuttuaan perheineen kartanoon vuonna 1818. Palkatut puutarhurit alkoivat huolehtia puutarhasta. Piikoja ja renkejä palkattiin lisää. Leski Liisa Håkanintytär Hirn kuoli Hyömäen kartanossa 81-vuotiaana vuonna 1824. Ja aivan viimeiseen asti hänen nimensä kirjattiin palvelusväen kärkeen heti herrasväen jälkeen.

Kuvat: Hauho-seuran arkisto, Pehr Hillerström 1794: Kotitalouden askareissa. Wikimedia Commons. Jutikkala & Nikander: Suomen kartanot ja suurtilat III. Helsinki 1945.