Kristian Hangelin ja 12 rusthollaria

Kuten tunnettua, Hauholla on vankka maine vauraiden ”niskavuorelaisten” rusthollien pitäjänä. Ratsutilalliset eli rusthollarit varustivat 1600-luvulla sotaväkeen miehen ja hevosen saaden verohelpotuksia. Ruotujakolaitos, joka toimeenpantiin 1680-luvulla, vakiinnutti rusthollit pysyviksi. Verovapaus teki ratsutilallisista vauraita, joten ei siis ihme, että jo 1700-luvun lopulla rusthollarit mielisivät olevansa talollisten yläpuolella. He solmivat avioliitotkin mieluiten keskenään. Ryhmä pyrki ottamaan haltuun paikallista valtaa, mikä näkyy monilla paikkakunnilla. Hauholla sen huipentuma oli rusthollarien yritys saada oma edustaja Porvoon valtiopäiville vuonna 1809. 

Selvityskomissaari Josef Hangelinin serkun poika Hankalan rusthollari Kristian tai Krister Johaninpoika edusti sukukunnan talonpoikaista haaraa. Suvussa oli siis 1700-luvun lopulla kahden kerroksen väkeä: talonpoikia ja säätyläisiä. Kokkilan Hankalan rusthollissa 1766 syntyneen Kristian Hangelinin vanhemmat olivat Johan Johaninpoika ja Anna Erikintytär. Molemmat vanhemmat olivat rusthollisukujen vesoja: Anna oli läheisen Kokkilan Köykän rusthollin tytär. Avioliitto solmittiin 1764. 

Kristian Johaninpojan puumerkki 1823

 

Kristiania ja hänen veljeään ei lähetetty kouluun, vaan he keskittyivät kotitilansa viljelyyn. Sopiva vaimo Kristianille löytyi Vesilahden Anian Heikkilästä, jossa juhlittiin parin häitä 27.1.1795. Hauholle saapunut rusthollintytär Anna Christina Sjöstedt oli säätyläisyyden rajamailla, sillä sukuun oli naitu lähes säännöllisesti säätyläisperheiden tyttäriä. Poikiakin koulutettiin opintielle. Avioparin esikoispoika Carl Fredrik syntyi Hauholla 15.4.1796 ja toinen poika Axel Reinhold 24.11.1798. 

Hankalan rusthollisuvun asuinalue Hauholla

 

Vauraasta taustasta ja säätyläissukulaisista huolimatta Kristian piirsi asiakirjoihin puumerkin eikä allekirjoitusta. Samaa puumerkkiä käytti myös hänen veljensä Kalle. He eivät osanneet kirjoittaa ja puhua sujuvasti ruotsia, mikä asetti heidät kuten muutkin rusthollarit säätyläistön alapuolelle, vaikka varallisuutta heillä oli hyvin usein reilusti enemmän. 

Porvoon valtiopäivien alla maaliskuussa 1809 hauholaiset rusthollarit kokoontuivat Hauhon kirkonkylässä ja päättivät anoa mahdollisuutta lähettää oma edustaja valtiopäiville. Alisen-Hollolan kihlakunnan viralliseksi valtiopäiväedustajaksi oli jo valittu Eerik Johan Antinpoika Isotalo Lammin Vilkkilän kylästä, mutta valinta ei tyydyttänyt hauholaisia rusthollareita. He halusivat omaksi edustajakseen Kristian Johaninpoika Hangelinin. Se, oliko hän hankkeen innokkain puuhamies, jää epäselväksi. Hangelin kuitenkin esitti omissa nimissään kirjelmän talonpoikaissäädylle ja kenraalikuvernööri Sprengtportenille. 

Hän toivoi tulevansa nimetyksi valtiopäiväedustajaksi voidakseen hoitaa ”kanssaveljiensä” eli rusthollarien asioita. Kihlakunnan virallisen edustajan, lammilaisen Eerik Johan Isotalon hän väitti tuovan tiedoksi talollisten asioita, mutta ei rusthollarien oikeuksia, jotka erosivat niistä. ”Vaikka rusthollarit enimmäkseen ovat samaa säätyä kuin talonpojat, niin heillä kuitenkin oli erilaisia pyrkimyksiä ja oikeuksia vaalittavanaan,” perusteli Hangelin. Kirjeen oli pyynnöstä kirjoittanut Sven Erik Häggberg ja suosittelijakseen Hangelin nimesi Hauhon kirkkoherran Ivar Walleniuksen, joka kirjallisesti todisti asianomaisen olevan nuhteeton ja kunniallinen puolikkaan rusthollin omistaja. 

Kirjelmän allekirjoittajina olivat hauholaiset rusthollarit. Nimilista siis kertoo, keitä pitäjän talonpoikaiseen eliittiin eli rusthollareihin lukeutui Kristian Johaninpoika Hangelinin lisäksi:

Rintama ei ollut täysin yhtenäinen. Allekirjoittajana ei näy esimerkiksi Vuolijoen rusthollin isäntää Eerik Eerikinpoikaa eikä myöskään kappeliseurakuntien rusthollareita Luopioisista ja Tuuloksesta. Ehkäpä he tyytyivät virallisesti valittuun edustajaan, tai sitten osoittivat hankkeelle kuitenkin hiljaisen tukensa. 

Vaatimus hauholaisten omasta rusthollariedustajasta ei mennyt läpi. Hangelinille myönnettiin kuitenkin lupa esittää talonpoikaissäädylle rusthollareita koskevia asioita, jotka tarvittaessa huomioitaisiin. Kristian Hangelin sitten laatikin talonpoikaissäädylle erillisen kirjelmän, jossa anottiin ratsutilojen aseman turvaamista ja toiseksi, että viinanpoltto-oikeus säilyisi niin ratsu- kuin talonpoikaistiloillakin. 

Totta on, että aikalaisille rusthollarien säätyasema oli epäselvä. Osaksi siksi, että joukkoon lukeutui niin säätyläisiksi katsottuja henkilöitä kuin talonpoikiakin sekä niitä, joiden asema oli jotakin siltä väliltä. Käyttääkseni notaari Walleniuksen lausetta hauholaisesta seurapiiristä, heissä oli ”parempaa ja huonompaa herrasväkeä.” Joitakin säätyläisiä ärsytti sekin, että rusthollarit pukeutuivat kuin herrasväki, vaikka olivat talonpoikaista rahvasta.

Kirjelmän jälkeen Kristian Hangelinilla oli entistä vankempi asema rusthollarien johtomiehenä Hauholla. Hänet valittiin myös lautamieheksi mikä kertoo luottamuksesta. Hauhon käräjiä istuttiin 1800-luvulle asti Kokkilan Hankalan rusthollissa. Kristian Hangelin eli vuoteen 1826 asti, ja osallistui varsinkin 1820-luvulla aktiivisesti pitäjänkokouksiin. Hän oli siis päättämässä monista keskeisistä asioista kuten köyhäinhoidosta, kirkon korjauksista ja pitäjänmakasiinin asioista. 

Hangelin oli 66-vuotias löytyessään 9.7.1826 kuolleena maantieltä, kuten haudattujen luetteloon kirjattiin. Viimeinen puumerkki löytyy Hauhon pitäjänkokouksen pöytäkirjasta  7.5.1826. Kenties loppu tuli matkalla kirkonkokouksesta kotiin tai päinvastoin – kesken tärkeiden asioiden hoidon.

 

               Hauhon Hankalan ratsutilalla asunut suku jakautui kahteen osaan 1700-luvulla:

 Lähteitä:

Lagerblad, Elias: Protocoller hållna hos det hedervärda bonde ståndet vid landtdagen i Borgå år 1809. SLS, Helsinki 1893.

Viitaniemi, Ella: Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen Paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730-1786. Tampereen ylipisto 2016.

Ampiainen 17.5.1913