Tietoja minusta

Oma valokuva
Tutkijan prosopografista genealogiaa historian hämystä ja sukujuurien lomasta. Tarinoita Hauhon Lautsian kartanon historiasta sekä sen lähettyvillä asuneista ihmisistä 1700- ja 1800-luvuilla. Oma kartanoni on vanha hämäläinen karpionmaa: pelto tai kaskimaa, johon perimätiedon mukaan on kylvetty yksi karpion mitta kauraa. "My task is piecing together a puzzle...I hope to reconstitute the existence of a person whose memory has been abolished...I want to re-create him, to give him a second chance...to become part of the memory of his century." (Alain Corbin, The Life of an Unknown, 2001)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hajuherneet, kukkani


Kulunut kesä osoittautui yhdessä suhteessa erinomaiseksi: hajuherne ehti kukkia! Se ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä olen onnistunut heikosti niiden viljelyssä. Olen kokeillut vuosien varrella useitakin hajuhernelajikkeita heikolla menestyksellä. Ne ehtivät liian usein nupulle vasta hallaöiden kynnyksellä – ja paleltuvat. Olenkin tyytynyt kahteen varmaan hajuhernelajikkeeseen, jotka ovat Lathyrus odoratus ”Cupani” ja ”Painted Lady”. Molemmat ovat kestäviä, sen lisäksi kauniita ja niillä on pitkä, kiehtova historia.

Lathyrus odoratus Cupani 2015

Englantilainen puutarhuri Henry Eckford (1823–1905) aloitti hajuherneiden laajamittaisen jalostustyön, jonka seurauksena hajuherneestä tuli 1800-luvun lopulla huippusuosittu muotikasvi jokaisessa puutarhassa. Lajikkeiden määrä nousi nopeasti jo tuolloin yli 3000. Hajuherne onkin ennen kaikkea englantilaisen puutarhan (cottage garden) klassikko, vaikka sen juuret löytyvät paljon etelämpää.

Hajuherne Lathyrus odoratus kasvaa villinä, monina muunnoksina Välimeren seudulla. Ensi kertaa se kuvattiin jo 1500-luvulla esimerkiksi ranskalaisessa aakkoskirjassa. Pohjoisiin puutarhoihin sen levitti kuitenkin sisilialainen fransiskaanimunkki, innokas botanisti Francisco Cupani, joka 1600-luvun jälkipuoliskolla keräsi Misilmeressä sijaitsevaan puutarhaansa useita villejä hajuherneitä niiden tuoksun innoittamana. Hän kirjoitti vuonna 1696 kuvauksen kasvista ja antoi sille tieteellisen nimen: Lathyrus distoplatyphylos, hirsutus, mollis, magno et peramoeno, flare odoro. Nimi kuvaa perusteellisesti kasvin ulkonäön ja tuoksun.

Ranskalainen käsikirjoitus 1500-luvulta

Yksi löytölajike oli erityisesti hänen mieleensä niin tuoksultaan kuin väriltäänkin. On epäselvää ilmestyikö kyseinen lajike hänen puutarhaansa luontaisen mutaation tuloksena vai löysikö hän sen ympäröivältä maaseudulta. Isä Francisco keräsi kasvin siemeniä ja lähetti niitä vuonna 1695 hollantilaiselle kasvitietelijälle Casper Commelinille, joka kuvasi lajikkeen teoksessaan Horti medici Amstelodamensis rariorum tam Orientalis (1697–1701). Toinen siemenlähetys meni Englantiin kasvitieteilijälle ja kasvienkeräilijälle Robert Uvedalelle.  Jo vuonna 1724 hajuherneen siemeniä tuli myytiin ja se aloitti voittokulkunsa. Tämä ensimmäinen viljelyyn otettu hajuhernelajike sai myöhemmin nimen Lathyrus odoratus Cupani kunnianosoituksena sen löytäjälle Isä Franciscolle. Alkuperäislajikkeen siemeniä on edelleen yleisesti myynnissä myös Suomessa.


Toinen mutaationa syntynyt suosittu lajike löytyi vuonna 1737. Se sai englantilaisen nimen ”Painted Lady” ja löysi tiensä nopeasti eurooppalaisiin kartanopuutarhoihin. Vaalea pastellinpunainen ja valkoinen kukka symboloivat hyvin rokokoo-ajan muodikasta hienostonaista, jonka puuteroidut kasvot, punertavat posket ja punaiset huulet innoittivat lajikkeen nimeämiseen. ”Painted Lady” on sekin edelleen myynnissä oleva kestävä vanha lajike. ”Cupanin” ohella sekin ehtii kukkia Suomen kesässä huomattavasti varmemmin kuin lukuisat uudemmat lajikkeet.




Hajuherneet innoittivat myös runoilija Katri Valaa kirjoittamaan runon vuonna 1924: 
                                  Hajuherneet, kukkani,
                                  te, jotka ylenette kuumassa yössä
                                  viileinä ja täynnä tuoksuvaa kuultoa,
                                  teille tahdon sanoa salaisuuden,
                                  jota ei päivällä ole,
                                  mutta joka öisin saa minut niin väriseväksi.
                                 Painan kasvoni poskianne vasten,
                                 te suloiset, täynnä lempeätä hekumaa,
                                 sillä olen nyt kovin nuori
                                 ja tunnen punastuksen lyövän yli otsani:
                                 joku on suudellut olkapäitäni
                                 pitkään ja kiihkeästi.
                                 Hymyilettekö te kaikki
                                 hievahtamattomassa yössä?
                                 En näe silmiänne,
                                 mutta hymyilynne on lehahtanut kasvoilleni.
                                 Itkien ja nauraen
                                 sukellan tuoksuvaan syliinne,
                                 ja teidän pienet kukkassuudelmanne
                                 putoavat kuumeisen ruumiini yli
                                 kuin hiljainen, lempeä sade.

 Kuvat: Wikimedia Commons, valokuvat Tiina Miettinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti